Täällä jotkut yhä suoltavat sontaa, joten pieni kertaus "tosiasioista" lienee paikallaan:
>> sotien (ja muiden asiaan nykyisin liittyvien asioiden) luonnollisuudesta, yhteydestä "geeneihin":
- ihmisellä ei ole viettiä sotaan
- ihmisellä ei ole viettiä väkivaltaan (kuten esim syömiseen, tämä johtuu siitä, ettei väkivalta mm täytä vietin säiliökriteeriä jne)
- nykysotaa ei voi verrata ns tavalliseen väkivaltaan, sitä ei kannata edes esittää väkivallan erillisten tapausten yhtaikaisena ilmenemänä (yksilön kannalta asiassa on huomattavia eroja; tappelussa ihminen voi olla kuin elukka karvat pystyssä, nykysodan voi saattaa läpi jopa leposykkeellä - lisäksi eroja on huomattavasti mm motivaation lähteessä ja aitoudessa)
- nykyisten sotivien valtioiden järjestys ei ole ihmiselle luonnollinen olotila (ihmisen laumat ovat luonnostaan pienempiä kuin nykyvaltiot)
- ihminen ei ole geeniensä perusteella valmis käyttämään nykyaseita (ihminen ei niitä käyttäessään käsitä tekojensa seurauksia oikeassa suhteessa; ihmisen psyyke kun on tottunut estämään lähinnä käsin kosketeltavaa saman lajiyksilön tappamista), aseiden tilalle voi myös sijoittaa asiat kuten sodan työnjako, suuri sotaorganisaatio jne
>> sotimisen järkevyydestä:
- sodan saa "järkeväksi" ainoastaan rajaamalla hyötyä laskettaessa tarkasteltavan alueen/ajan/joukon riittävän pieneen alueeseen/aikaan/joukkoon (tai sitten luomalla erinäisiä uskonnollisia hyveitä, joita olisi syytä tavoitella).

Vastaukset 1
Vanhimmat
Onko ornitologi syönyt liikaa hörhöpillereitä kun teksti on ihan aitoa skeidaa!! Mene selviämisasemalle - selviä sekakäytöstä vähintään viikko - lue tekstisi - itke rauhassa - kirjoita jotain järkevämpää - ja PYSY SELVÄNÄ!!