Missä

Nato selvitys kertoo selvästi että jäsenyys vahvistaa Suomen turvallisuutta ja kansainvälistä asemaa. Yhtään vastustajien selvitystä ei ole näkynyt.
291
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Ei oikeastaan tarvitsekaan. Ulkoministeriön NATO-selvitys riittää minulle argumentiksi miksei NATO-jäsenyyttä pidä eikä voikaan tavoitella.

Tuo jopa NATO-myönteisenä pidetty selvitys toteaa itse, että NATO vaatisi Suomelta NATO-maana noin 6000 suomalaisen sotilaan osastoa NATO:n käyttöön ulkomailla. Selvitys myöntää, että tuollaista osastoa saatikka edes tuollaista määrää nyt yhtäkkiä irrotettavia ammattisotilaita ei Suomesta löydy.

Esim. rauhanturvatehtävissä ulkomailla on tällä hetkellä alle tuhat suomalaista.

Nakitetaanko varusmiehiä ulkomaille NATO-tehtäviin? Ai niin: natoilijathan ovat vakuuttaneet, että niin ei tehdä, se on vain vastustajien turhaa pelottelua.

Mutta jo viime vuonna oli suomalaisia VARUSMIEHIÄ NATO:n harjoituksissa Puolassa (Noble Marine-harjoitus) ja Liettuassa (Amber Hope-harjoitus).

Äänestä

NATO-intolijat sanovat, ettei NATO-jäsenyys velvoittaisi meitä mihinkään. Ulkomaisille sotatantereille lähtemisestä jokainen maa päättäisi itse.

Nyt olen löytänyt evidenssiä sille, että näin todella on.

Ainoana Nato-maana BELGIA ei ole jostain syystä lähettänyt joukkojaan sen enempää Irakiin kuin Afganistaniinkaan! Tietääkö joku syytä tähän lusmuiluun?

Belgian tie on meidänkin tiemme?


NATO-maat:
• Alankomaat
• Belgia
• Bulgaria (2004)
• Espanja (1982)
• Islanti
• Italia
• Kanada
• Kreikka (1952)
• Latvia (2004)
• Liettua (2004)
• Luxemburg
• Norja
• Portugali
• Puola (1999)
• Ranska
• Romania (2004)
• Saksa (1955)
• Slovakia (2004)
• Slovenia (2004)
• Tanska
• Tšekki (1999)
• Turkki (1952)
• Unkari (1999)
• Yhdistynyt kuningaskunta
• Yhdysvallat
• Viro (2004)



Afganistanin ISAF-operaatioon osallistuvat: Alankomaat, Albania, Bulgaria, Espanja, Irlanti, Islanti, Italia, Itävalta, Kanada, Kreikka ,Kroatia, Liettua, Luxemburg, Makedonia, Norja, Portugali, Puola, Ranska, Romania, Ruotsi, Slovakia,Slovenia, Saksa, Suomi, Sveitsi, Tanska, Tšekki, Turkki, Unkari, Uusi-Seelanti, Viro, Yhdistyneet kuningaskunnat, Yhdysvallat.


Halukkaiden koalition jäsenet:

Afganistan, Alankomaat, Albania, Angola, Australia, Azerbaidžan, Bulgaria, Costa Rica,Dominikaaninen tasavalta, El Salvador, Eritrea, Espanja, Etelä-Korea, Etiopia, Filippiinit, Georgia, Honduras, Islanti, Italia, Japani, Kolumbia, Kuwait, Latvia, Liettua, Makedonia, Marshallinsaaret, Mikronesian liittovaltio, Mongolia, Nicaragua, Palau, Panama, Portugali, Puola, Romania, Ruanda, Salomonsaaret, Singapore, Slovakia, Tanska, Tšekki, Turkki, Uganda, Ukraina, Unkari, Uzbekistan, Viro, Yhdistynyt kuningaskunta, Yhdysvallat    

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Selvitys. kirjoitti:

Nato selvitys kertoo selvästi että jäsenyys vahvistaa Suomen turvallisuutta ja kansainvälistä asemaa. Yhtään vastustajien selvitystä ei ole näkynyt.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu