Itse en katso kuuluvaksi köyhien ryhmään. Sain alkuni sotavuosina ja
synnyin maailman rauhaan köyhäksi köyhään Suomeen. Elimme kahden äitini ja minä, osakeittiössä työläiskorttelissa. Päätin että vaikka minulla ei mitään muuta olisi koskaan, niin ainakin oma koti. Avioiduin nuorena, keskikoulu riitti hyvän työpaikan saantiin, puolisoni oli mallia ”maalta kaupunkiin tehtaaseen” Omaan kotiin muutin
23 v aravaan, vaikka palkat olivat alhaiset ja inflaatio söi säästöjä, jopa joinain säästövuosina 20% vuosivauhdilla, lapset olivat 4 ja 5 v. Äitiyslomia ei ollut, ei palkallista sairaslomaa.
Opiskelin ammattiin työn ohella, nyt ansaitsin hyvin verrattuna toimistotyöntekijöihin ja kaupan myyjin, olin tekniikan alan ammattilainen, vaikka nainen. Jatkoin opiskeluakin työn ohella, iltaoppikoulu, yliopisto-linjalla. Liittomme oli aluksi yhteiset rahat tyyppiä, myöhemmin moderni, "kumpikin maksaa oman osuutensa". Erosimme ja olin yksinhuoltaja, jaoimme isommaksi vaihtuneen asuntomme erossa.
Kun lama alkoi häämöttää, uskoin koulutuksen voimaan (niin minut oli kasvatettu ja niin poliitikot kansalaisilleen uskottelivat) Lamaa peläten hain ja pääsin yliopistoon päätoimiseksi opiskelijaksi. Velkaa jouduin ottamaan, nykyinen opintoraha- ja asuntotukijärjestelmä ei ollut toiminnassa. Lapset muuttivat kotoa pois. Lama ei loppunutkaan vaan syveni.
Vanhenin lamavuosina, olin liikennetapaturmassakin ja selkäni ja toinen polveni eivät olleet tapaturman jälkeen enää ihan entisessä käyttökunnossa. Kun valmistuin, vuoden aikana isossa kaupungissa oli ainoastaan yksi mahdollinen paikka haettavana.
Yliopisto tuplasi opiskelijamääränsä ja uusia nuoria valmistui joka vuosi. Kansanedustajat päättivät tukea nuorempia työnhakijoita ja lisäsivät työnantajan sosiaalimaksuja vanhempien työntekijöiden kohdalla. Yliopisto kolminkertaisti opiskelijamääränsä. Olen ollut valmistumiseni jälkeen työssä neljästi yhteensä
2,5 vuotta. Nekin tuettuja, osa-aikaisia ja määräaikaisia. Silti vaativissa työtehtävissä, joissa normaali palkka olisi ollut noin 3000e/kk.
Opiskelin edelleen yliopistossa.
Nyt valmistuu maistereita ennätysmäärä ja jatko-opiskelijoille ei riitä edes ohjaajia. Myös jatko-opiskelijoiden määrä on jatko-opintojeni aloitusvuodesta lähes kolminkertaistunut.
Omistan edelleen oman asunnon. Eläkeikää on siirretty työ- ja työttömyysvuosina
vuosi kerrallaan 53:sta vuodesta 65 vuoteen. Olen aina oppinut suunnittelemaan, mutta oman elämän suunnittelu on ollut todella vaikeaa. Olenko minä todella tyrinyt, vai joku muu? Pitäisikö minun tosiaan tässä elämän virrassa olla oman onneni seppä? En juo, en polta, en käytä huumeita, ikääni en voi muuttaa. Köyhänä en itseäni pidä ainakaan henkisesti. Ihmettelen, että psyykkeeni on kestänyt.
Työtähän olisi tarjolla, mitä minä rutisen?
RAKENNUKSILLA JA SIIVOOJANA.
.
synnyin maailman rauhaan köyhäksi köyhään Suomeen. Elimme kahden äitini ja minä, osakeittiössä työläiskorttelissa. Päätin että vaikka minulla ei mitään muuta olisi koskaan, niin ainakin oma koti. Avioiduin nuorena, keskikoulu riitti hyvän työpaikan saantiin, puolisoni oli mallia ”maalta kaupunkiin tehtaaseen” Omaan kotiin muutin
23 v aravaan, vaikka palkat olivat alhaiset ja inflaatio söi säästöjä, jopa joinain säästövuosina 20% vuosivauhdilla, lapset olivat 4 ja 5 v. Äitiyslomia ei ollut, ei palkallista sairaslomaa.
Opiskelin ammattiin työn ohella, nyt ansaitsin hyvin verrattuna toimistotyöntekijöihin ja kaupan myyjin, olin tekniikan alan ammattilainen, vaikka nainen. Jatkoin opiskeluakin työn ohella, iltaoppikoulu, yliopisto-linjalla. Liittomme oli aluksi yhteiset rahat tyyppiä, myöhemmin moderni, "kumpikin maksaa oman osuutensa". Erosimme ja olin yksinhuoltaja, jaoimme isommaksi vaihtuneen asuntomme erossa.
Kun lama alkoi häämöttää, uskoin koulutuksen voimaan (niin minut oli kasvatettu ja niin poliitikot kansalaisilleen uskottelivat) Lamaa peläten hain ja pääsin yliopistoon päätoimiseksi opiskelijaksi. Velkaa jouduin ottamaan, nykyinen opintoraha- ja asuntotukijärjestelmä ei ollut toiminnassa. Lapset muuttivat kotoa pois. Lama ei loppunutkaan vaan syveni.
Vanhenin lamavuosina, olin liikennetapaturmassakin ja selkäni ja toinen polveni eivät olleet tapaturman jälkeen enää ihan entisessä käyttökunnossa. Kun valmistuin, vuoden aikana isossa kaupungissa oli ainoastaan yksi mahdollinen paikka haettavana.
Yliopisto tuplasi opiskelijamääränsä ja uusia nuoria valmistui joka vuosi. Kansanedustajat päättivät tukea nuorempia työnhakijoita ja lisäsivät työnantajan sosiaalimaksuja vanhempien työntekijöiden kohdalla. Yliopisto kolminkertaisti opiskelijamääränsä. Olen ollut valmistumiseni jälkeen työssä neljästi yhteensä
2,5 vuotta. Nekin tuettuja, osa-aikaisia ja määräaikaisia. Silti vaativissa työtehtävissä, joissa normaali palkka olisi ollut noin 3000e/kk.
Opiskelin edelleen yliopistossa.
Nyt valmistuu maistereita ennätysmäärä ja jatko-opiskelijoille ei riitä edes ohjaajia. Myös jatko-opiskelijoiden määrä on jatko-opintojeni aloitusvuodesta lähes kolminkertaistunut.
Omistan edelleen oman asunnon. Eläkeikää on siirretty työ- ja työttömyysvuosina
vuosi kerrallaan 53:sta vuodesta 65 vuoteen. Olen aina oppinut suunnittelemaan, mutta oman elämän suunnittelu on ollut todella vaikeaa. Olenko minä todella tyrinyt, vai joku muu? Pitäisikö minun tosiaan tässä elämän virrassa olla oman onneni seppä? En juo, en polta, en käytä huumeita, ikääni en voi muuttaa. Köyhänä en itseäni pidä ainakaan henkisesti. Ihmettelen, että psyykkeeni on kestänyt.
Työtähän olisi tarjolla, mitä minä rutisen?
RAKENNUKSILLA JA SIIVOOJANA.
.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Olen mies ja hieman nuorempaa vuosikertaa kuin sinä.
Myös itse olen kuullut että - opiskelu kannattaa, aina!
Sanon nyt ihan suoraan - opiskelin itseni ulos työelämästä. Ennen opiskelua olin ammattimies, töitä oli ja niitä myös tarvittaessa löytyi.
Opiskelun jälkeen ovet sulkeutuivat, olin liikaa koulutettu.
Nyt mietin portsarin tehtäviä ja kenties joskus oman pubin perustamista. Hankaluuksia tuottaa se että olen ollut mukana raittiustyössä ja sitä tekevissä yhdistyksissä. Taitaa olla sittenkin mahdotonta alkoholin parissa työskenteleminen. No, olenpahan nyt ainakin pienituloisena lähes täysin raitis.
Miksi ei nykyään suoraan sanota nuorille - ÄLÄ OPISKELE ELÄMÄÄSI PILALLE.
Ikävä kyllä tuossa on paljon perää.
Siitä että toiset opiskelevat itsensä ulos ns. kunnon työelämästä hyötyy kyllä se porukka joka ei opiskele kun sitten on vähemmän porukkaa heidän töissään, ja sitä myötä heidän suhteellinen arvostuksensa yleensäkin nousee ja köyhyyteen tai hanttihommiin ajautuneiden opiskelleiden arvostus vastaavasti laskee.
Pitäisi päättäjien ja myös jo muidenkin alkaa ymmärtää että yhtälö on mahdoton. Yliopisto- ja korkeakouluopiskelua lisätään vaikka ikäluokat pienenevät. Yhä suurempi osa väestöstä on siis korkeastikoulutettuja, mutta työvoiman tarve koskee yksinkertaisen fyysisen työn tekijöitä.
Heitä halutaan Suomeen vaikka ulkomailta.
Päättäjät vannoivat laman alussa että lama kannattaa käyttää opiskeluun, pienen maan kuin Suomen valtti on korkeasti koulutetussa ja ammattitaitoisessa työvoimassa.
Totuus on toinen. Monille työnantajan edustajille, itse kouluttamattomille on lisäksi nautinto saada maisteri siivojaksi ja tohtori myymäläapulaiseksi.
Kynnys opintovelkojen jälkeen on fyysisesti terveelläkin liian suuri heti hakeutua edes entiselle alalleen takaisin. Kaikki työtehtävät ja metodit ovat muuttuneet, joten paluu ei minulle ainakaan enää olisi mahdollista, iänkään puolesta.
Toivon että keksit jotain parempaa kuin työn alkoholin käytön parissa.
'Monille työnantajan edustajille, itse kouluttamattomille........'
Tätä juuri paljon nykyään esiintyykin.
Hyvätuloisissa ammattihommissa tai hanttihommapuolenkin yrittäjäinä toimivat henkilöt, jotka itse eivät paljon ole opiskelleet tai kouluttautuneet muuta kuin tuon työn kautta saamansa taidon ovat hankkineet, ihan nautinnokseenkin vähättelevät ja jopa herjaavatkin näitä onnettomia pitkään ja parhaan nuoruutensa opiskellen pakertaneita jotka eivät kuitenkaan pääse mihinkään koulutustaan vastaavaan työhön tai asemaan.
Toisaalta kun tällaiset koulutusjutut ovat täynnänsä kaiken maailman politiikkaa ja eri intressiryhmien lobbausta omien etujensa puolesta ja niitä varjellen, niin ei ole mikään ihme jos tuloksena on sitten jotain tällaista, kun jo muutenkin vähänkin pidemmälle menevät ennusteet koulutustarpeista eri aloille ovat vaikeita.
Mutta mitäpä tästä minkään tahon vastuuta itselleen tarvitsee ottaa kun aina voi syyllistää myös uhrin.
Mä kuulun kans niihin kaikenmaailman koulutuksia ja kursseja käyneisiin. Näistä ei kuitenkaan ole mitään oikeeta työtä kehkeytynyt.
Näin jälkiviisaana on kyllä tullut mieleen että koko koulutussirkuksen tarkoituksena on ollut ihan joku muu kuin mun tietotaitojeni saattaminen ajantasolle.
Enemmän on ollut kai kyse siitä että niille 'opettajille' on ollut edes jonkinmoinen työpaikka pahimpina lama aikoina.
Ihan röyhkeintä oli noi viimisimmät kurssit. Kun luki niitä 'esitteitä' ja sitten vertas siihen saatuun opetukseen niin ne oli kyllä kuin eri planeetalta. Mut ninkun sanotaan moni kakku päältä kaunis..
3kurssia ja koulua ja tässä ollaan pian taas kortistoon.Eläke kerttymä muutama satanen:-(ei sillä eletä vanhana..Koulutuksista...kurssista on jäänyt pettymyskin sillä sai olla tehtaalla 3v määräaikasena koko ajan..ja olevinaan tuotannollis-taloudellisista syistä pois pistettiin ja kortistosta uusi tilalle.Annettiin kuva että olin muiden apulainen vaika vastasin YKSIN työpisteestä..Oikeuteenko olis pitänny yritys nostaa????liitto oli voimaton ja työnantajn puolella...sain kipurahaa 1kk palkkaa kotiin..ikuinen trauma jäi..moisesta kohtelusta.
eronnut rakennussiivooja, on sitä vähemmälläkin koulutuksella itsensä elätetty, ihan ilman yliopistoja, erottu ei kyllä olla, mies kun sattui kuolemaan jo 15 v sitten, töitä on tehty lapsi elätetty, työttömäksi jääty, eläkkeelle päästy, lapsikin silloin 14 v. saatu ihan kunnialliseen kuntoon. Mitä valittamista tässä on. Paitsi tietenkin kaikki, jos sen pään ottaa.
Niin, ja jotain aika tyypillistä revanssihekeäkin näyttäisi sinulla tuossa olevan, jos oikein tulkitsen.
Niinhän se tuo aloittajakin sanoi hoitaneensa lapsensa ja työelämässäkin oli ollut, mutta siinä sivussa sitten oli opiskellut ja laman tultua päätoimiseksi opiskelijaksi ruvennut.
Aloittaja tuossa vaan käsittääkseni on lähinnä harmissaan siitä, että hänen kaikki satsauksensa koulutukseen näyttävät menneen hukkaan ainakin taloudellista menestystä ajatellen. Tällainen harmissaan olo on minusta varsin ymmärrettävää, ja uskoisin että sinäkin olisit harmissasi jos olisit vastaavan laisesti satsannut opiskeluusi saamatta kuitenkaan siitä mitään taloudellista hyötyä.
lapsuuteni oli onnellinen maatalon tytär olin.Oli sukua ja ystäviä, työtä, rankkaa mutta miten sitä jaksoikaan????hymyssä suin pahaa päivää ei ollut..Voin sanoa että onnellinen olin!!sai olla lapsi ja nuori..aina tuonne 90v oli hyvä olla sitten muuttui..elämä.
Katselin teeveestä tästä yhteiskunnan tilasta erään ohjelman jossa haastateltava puhui elämästä..syödään rehuja ollaan kuolemattomia??laiha ihanne kroppa jne kamat olla pitä..,,tänne kaikki heti,..kaunis ja seksikäs olla pitää..seksi myy..HEIKOT jätetään jalkoihin..koska teeveesäkin tulee pettymysohjelmia..aina pitää yksi tiputtaa..
Minua työelämä tiputtaa..olen heikko ja pidän muiden puolta puhun ja olen erilainen..kapinoin koska on ihmisellä muutakin elämää kuin 8h mennä itkukurkussa koko ajan.Työ elämä on liian vaativa pörssikurssit vaatii niin,Osakeen omistajille pitää saada tulosta!Kauheeta mutta totta!!
Vanhana ei kannata omistaa mitään!sillä jos joutuu laitokseen kaikki rahat eläke menee siihen!!jos tää maa olis lämmin asuisin varmaan jossain itse kyhäämässä kodassa!Elämä on liian kallis!ja velkaa sitä ei kannata ottaa!!!lama koputtaa ovella..monikohan onneton taas tipahtaa tyhjyyteen:-(mutta tunteita ei heille kannata ees satsata!!!itsekkyys ja ahneus miksi hyvän pitäsi siihen pahaan ees osallistua!