Sipoon Nikkilä

1,5 vuotta asukkaana

Muuttaessani Helsingistä Sipooseen, olin aluksi tyytyväinen siihen, että ihmiset ovat huomattavasti vähemmän ulkonäkökeskeisiä ja trendivetoisia kuin Helsingissä, missä touhu menee välillä vähän koomisuudenkin puolelle. Myös luonnonläheisyys ja hiljaisuus rauhoittivat.

Nyt on alkanut idylli rakoilla, sillä kolikon toinen puoli alkaa paljastua pinnan alta.

Nikkilä on täynnä ongelmateinejä, joiden elämä pyörii viinan ympärillä. Minulle tuli yllätyksenä, miten yleistä ja laajaa huumeiden käyttö ja tarjonta on Nikkilässä. Voidaan puhua jo melkein perinteestä, sillä viime vuosinakin kiinnijääneitä on paljon.

Nikkilän yläasteen opettajat ovat täysin munattomia eivätkä he pysty pitämään nuorisoa minkäänlaisessa kurissa. Tupakkaa vedetään opettajien silmien alla ja meno tunneilla on todellista sikailua.

Kauppatädit tunnistavat lähes koko elämänsä täällä asuneina uudet tulijat ja jostain syystä heistä on hauskaa supatella ja tuijotella muualta tulleita. Sama pätee eri piireissä liikkuessa muutenkin, eikä tämä johdu omasta omituisuudesta vaan Nikkilän nurkkakuntaisesta hengestä.

Nurkkakuntaisuus ilmenee hyvin myös siinä, että maanomistajat ovat lähes sairaalloisen tarkkoja ja vainoharhaisia maistaan, tulevat melkein haulikon kanssa päälle, jos vahingossa ajaa sienestäessä pikkutietä heidän maidensa poikki.

Ne tiet ovatkin sitten oma lukunsa, savea, mutaa ja kuoppia. Myös asfalttitiet ovat täällä yhtä helvetin reikää, mitä on hyvin vaikeaa tänä päivänä ymmärtää.

Päätelmäni onkin, että Sipoon Nikkilä on tarkoitettu maanomistajien asuttavaksi ja liikuttavaksi - traktoreilla.

86

11719

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hesan puolelle!

      Kannattaa tulla takas hesaan, kun se sipoo nyt vaan on pöndee vaikka huumeita liikkuukin. Valitettavasti osa siitä pöndestä liitetään hesaan, joten menee hyvä stadi piloille, kun uus juppi porukka tulee heilumaan helsinkiin landelta.

      Mikäli hiljasuutta haluaa, niin napapiiri pitää ylittää ensin. Sillon on riittävän korvessa, että naapuri ei tuu heilumaan pyssyllä johen sillä ei oo ees lupaa. Laskettelukeskukset kannattaa karttaa, kun niissä liikkuu uus pällejä. Kun tyytyy tonttiin, missä ei ole omaa rantaa ei se maakaan ole kallista, joten omaa rauhaa kyllä saa.

      Onneksi hesassa on naapureita jotka mökäävät aina ja loputtomasti. Jos joku muuttaa pois, niin uus ja pahempi tulee tilalle.

    • nikkilän nuori

      muuta sitte takas kuule hesaan jos ei nikkilän meno kelpaa.
      jos et haluu nähä humalaisia nuoria, niin pysytteles kotona neljän seinän sisällä aina viikonloppusin sekä aina kesä lomalla.
      täällä on niin paljon nuoria, ja niin paljon samanlaisia nuoria, että niitä ei koulussa paljon opettajat saa muuttumaan. enemmänkin kun sitä kovasti yrittävät, niin pahentaa vaan asiaa.

      • Essi

        Lueppa viestisi, ja mieti kysymyksia: Minkä takia ulkopuoliset ihmiset ajattelevat teistä vain negatiivisia asioita? Vastaus: Lue oma viestisi ja sen jälkeen katso peiliin. Kysymys: Minkä takia koko nikkilää haukutaan teinihelvetiksi? Vastaus: Etkö juuri sanonut että nikkilässä on paljon samanlaisia nuoria? Eli kusipäitä, pieniä aukovia kakaroita röökihuulella, joiden mielestä kaikki mikä näyttää "Coolilta" tai mistä menee pää sekaisin on IN! Viro teistä pennuista mieleen tulee. Kas kun ette vielä piratismiin sorru ja myy piraattituotteita, aniin mutta eihän teidän älykkyys riitä, kuin muiden ihmisten sortamiseen, päihteisiin ja ilkivaltaan. Kaiken lisäksi olen erityisen kyllästynyt teidän ulkonäköön. Kaikkea sitä palikasta ja vasarasta saa aikaan.


      • mauri1
        Essi kirjoitti:

        Lueppa viestisi, ja mieti kysymyksia: Minkä takia ulkopuoliset ihmiset ajattelevat teistä vain negatiivisia asioita? Vastaus: Lue oma viestisi ja sen jälkeen katso peiliin. Kysymys: Minkä takia koko nikkilää haukutaan teinihelvetiksi? Vastaus: Etkö juuri sanonut että nikkilässä on paljon samanlaisia nuoria? Eli kusipäitä, pieniä aukovia kakaroita röökihuulella, joiden mielestä kaikki mikä näyttää "Coolilta" tai mistä menee pää sekaisin on IN! Viro teistä pennuista mieleen tulee. Kas kun ette vielä piratismiin sorru ja myy piraattituotteita, aniin mutta eihän teidän älykkyys riitä, kuin muiden ihmisten sortamiseen, päihteisiin ja ilkivaltaan. Kaiken lisäksi olen erityisen kyllästynyt teidän ulkonäköön. Kaikkea sitä palikasta ja vasarasta saa aikaan.

        nikkilän ongelmat alkoholin ,huumeiden ,nuorisorikollisuuden suhteen ovat kuin pisara helsinkiin verrattuna(suhteellisuus huomioiden väkimäärään nähden),joista tietty sekori tulee juuri helsingistä negatiivisia asioita voi ajatella yhtä hyvin oman tyhmyytensä perusteella kuin oikean aiheen perusteella ,moraalinen älykkyys tuntuu puuttuvan monilta, jota helsinkikään kykene muodostamaan,(päin vastoin kaupunkialueet kaikkine saastutuksineen voivat tukahduttaa sen) kaupunkilaiset ovat vilkkaampia sielun elämältään kuin maalla asuvat, hektisempiä mikä ei itsessään tee useastakaan kaupunkilaisesta sen älykkäämpää kuin muutenkaan todennäköisesti usein luullaan niin(mutta esim .yliopisto taas vaikuttaa siihen, tosin ihmis henkeen ja maailman katsomukseen katsottuna ovat myös usein lähes suurimpia elämään liittyvien totuuksien vääristäjiä), ulkonäkö maku on subjektiivinen eikä yleissosiaalinen kysymys usein k.o alueilla olevat kysymyset ovat kuin ´´koko´´´ maailma( toivottavasti löydät sen oikean ja todellisen rakkauden siihen jolloin se toimii kaupungissa kuin myös maallakin)
        valmiiksi tehdyn ja autetun maailman käyttämistä voi verrata tietyllä tavalla piratismiin ,useat eivät kaupungeissakaan kykene tai´´ viitsi ponnistella ,tekemään tai luomaan siihen juuri mitään uutta , mikrotietokone kaupunkilaisen nurkassa on hankittu suoraan lähes poikkeuksetta valmiiksi tuotettuna ja ohjelmoituna koska joku toinen älysi keksiä sen ,niin kuin yleensäkin
        ihminen yleisellä tasolla ei kykene muuta kuin kuluttamaan sitä,jos pystyy kunnolla siihenkään ´ratikkaan hyppääminen on hyppäämistä valmiikksi perustettuun linjaan palvelujen valmius ja käsilläolevuus saatttaa aiheuttaa osaltaan ns herramoraalin syntymistä(vähemmän vastuuta ja enemmän viihdettä) vaikka onkin suuresti hyödyllistä ns pään aukominen on usein paljon helpompaa jos on valmiiksi pedattu peti mihin käydä niin kaupinkissa kuin maallaakin
        kaupungeissa on usein asuminen ahtaan tuntuista ehkä hieman kolhoosimaista mutta palvelut erittäin laajoja ja kattavia mutta maaseudulla taas asuminen väljempää ja vapaampaa manttaalimaista mutta palvelut ja niiden edistäminen kapeaalaisempaa hesassa on rahaa mitä käyttää mutta ei enää kohta tilaa mihin investoida maalla on tilaa mitä käyttäs mutta ei rahaa ennenkuin on riittävästi veronmaksajia yms,ymp pyöreästi sanottuna mielestäni sipoon etu on juuri se että se on lähellä hesaa (tosin täällä sipoossa olisi pitänyt maankäyttö suunnitella jo kauan aikaa sitten toisella tavalla ,eivät kai siinä turhasta toru)

        mutta esim discot,leffateatterit,yms ei tee hesasta parempaa no joo viihteen kokeminen on taas subjektiivinen asia, mitä tahtoo sitä mielii, ja mitä mielii niin sitä tahtoo (ehkäisevät ne kai turhautumista jonkin verran mutta nuoruusiän tarkoitusta niistä ei kuitenkaan tule) kokemus kertoo että kaupunkilaisiltakin puuttuu festareissa sun muissa todellista iloa elämästä paljon populaa mutta samalla järkyttävää yksinäisyyttä
        nuoret tarvitsee todellista rakkautta osakseen opettajakin voi olla kasvattaja mutta ei isä tai äiti `´jos siis on 10000 kasvattajaa mutta ei yhtään todellista isää niin silloin ei oo ihme jos kasvatushypoteesit menee ns mäkeen nykyään kasvattaminen on varmaan kohta jo rangaistava teko sanon tämän yhteiskunnasta en pelkästään kaupungista


    • Nikkilän Ammattikoululainen.

      Olen täysin 100% samaa mieltä. Ihmiset Nikkilässä ovat hyvin sulkeutuneit ja vihamielisiä. Älykkyydeltään heikkoja, ja ulkonäöltään Nikkilä on yksi kaatopaikka, vierailevat ihmisetkin jättävät jälkensä seiniin "Tervettuloa pienois helsinkiin jossa negatiiviset asiat yhdessä perhe paketissa" Aineita liikkuu(Hälyyttävää, JO!)Yläasteelta lähtien. Bussilla Nikkilään tuleminen on yhtä pujottelua.
      Varkauksia tapahtuu yllättävän usein. Jos löydät halvan asunnon Nikkilästä se todellakin on hintansa veroinen. Ainoa positiivinen asia Nikkilässä on että sinne perustettiin uusi Ammattikoulu/Lukio Joka todellakin erottuu kahdensadan vuoden ikäeron muihin sitä ympäröiviin rakennuksiin nähden. Kuin valkoinen mustasta. Mutta senkin opettajat potkitaan pihalle epäpätevyyden ja agressiivisen käyttäytymisen takia ulos. Tämän takia Datanomeillakaan ei nykyisin ole kuin yksi (vakituinen) opettaja. (Ammatillisissa Kursseissa)

    • keravainen

      Ei ole Nikkilä ainoa sellainen paikka, jossa meno on epämääräistä. Keravalla oli samanlainen meno, eivätkä Klaukkala, Hyvinkää, Lohja tai muut Helsingin satelliitit ole yhtään parempia. Surkeita asuinpaikkoja, ei ole mitään pikkukaupungin tunnelmaa, ainakaan positiivista. Helsinki on liian kaukana, mutta silti liian lähellä. Kannattaa asua ihan rehellisesti pk-seudulla tai maalla, eikä tuollaisessa välimuodossa, jossa yhdistyvät molempien huonot puolet.

      • Kaarlo-eno

        Vali vali !

        Joka paikassa on samanlaisia ihmisiä.
        Asuin lapsuuden sipoossa ja nykyisin olen pyörinyt
        Helsinki-Vantaa sektorilla. Tosin muutin pois Sipoosta 1981. Itsestä se on kiinni. Vittuuko muutatte pikkupaikkakunnalle ???

        t. Kaarlo-eno


      • Judgment Day
        Kaarlo-eno kirjoitti:

        Vali vali !

        Joka paikassa on samanlaisia ihmisiä.
        Asuin lapsuuden sipoossa ja nykyisin olen pyörinyt
        Helsinki-Vantaa sektorilla. Tosin muutin pois Sipoosta 1981. Itsestä se on kiinni. Vittuuko muutatte pikkupaikkakunnalle ???

        t. Kaarlo-eno

        Nikkilähän on ollut enemmän tai vähemmän perseestä jo pitkään. Viime vuosina nuo huume- ja nuorison käyttäytymisongelmat ovat nousseet esille. Lisäksi Nikkilään ja Nikkilästä on vaikea päästä mihinkään bussivuorojen ollessa täysin olemattomia tietyn kellonajan jälkeen. Mitä tulee sitten taas tähän yläasteeseen ja sen maineeseen, niin tuntuu että meno ei ole siellä pahemminkaan muuttunut omilta ajoiltanikaan. Huonompaan suuntaan on siis tässäkin asiassa menty- ja tullaan varmasti vielä menemäänkin.

        Muutenkin niin ihmetyttää että miksi kukaan haluaisi muuttaa Nikkilään Helsingistä. Kannattaisi muuttaa ehdottomasti jonnekin aivan muualle kuin Sipooseen ylipäätäänkään, sillä kyseisessä kunnassa asuttuani olen huomannut niin moneen kertaan että se on tosiaankin maamme suurin ulkoilma-hullujenhuone, jossa erityisesti Nikkilän osalta asustelee hyvin vähän mitään järjissään olevaa kunnollista väkeä.


      • Anonyymi
        Kaarlo-eno kirjoitti:

        Vali vali !

        Joka paikassa on samanlaisia ihmisiä.
        Asuin lapsuuden sipoossa ja nykyisin olen pyörinyt
        Helsinki-Vantaa sektorilla. Tosin muutin pois Sipoosta 1981. Itsestä se on kiinni. Vittuuko muutatte pikkupaikkakunnalle ???

        t. Kaarlo-eno

        Sipoossa asuu kokoomuslaisia ja krp- laisia, jotka vetävät yhtäköyttäyhdistystä riistäen yksityismaanomistajia. Kokoomuslaisten ja krp; n hyvävelijärjestelmineen, mulle ja sulle periaatteella.


    • mm

      nikkilä ei todellakaan ole hyvä, sen voin sanoa

      • vituplupuuplo

        itse asuun sipoossa. Koko sipoota ei kannata haukkua, onhan se iso kunta ja monta"pientä kylää" mistä nikkilä on mukamas sipoon "keskus".. Siellä niitä spugeja asustelee ja teinit käy siellä koulua ja ajelee pillurallia. Pikkukylät ovat idyllisiä hienoja ja rauhallisia. Ihanaa böndelandiaa :)


    • asuntoa etsimässä

      Mitäs mieltä nykyään ollaan???Kannattaisiko muuttaa Nikkilään vai Porvooseen
      kun työ on Hesassa.Vai onko Nikkilä vieläkin aivan kauhea paikka.Ajattelin vain noita matkoja....

    • J.D.

      En kehoita muuttamaan Nikkilään...itseasiassa kehoittaisin kaikkia kelvollisia kansalaisia muttamaan sieltä pois. Paikassa kytee paha huumeongelma. Juuri otettiin (onneksi) kiinni tämä koiranulkoiluttaja. Tiedossa on hyvin kuka hän oli. Hyvä poliisi!!

    • Ei tee mieli muuttaa

      Ei pidä muuttaa sipooseen ,asuimme sipoossa söderkullassa omistushuoneistossa ei siis jossain ihan hirveessä vuokraasunnossa.

      No toinen oli 33v toinen alle kolmenkymmenen suhteellisen nuorekkaita.

      Kovin on vaikeaa päästä sisään tuohon alueeseen ja ihmisiin olemme juuriltamme pohjois-karjalaisia,huomasimme2003- 2005 vuonna tai kun kuulimme huume jutuista mutta se lienee oli alkua,kuntaa ei haluttu kehittää tuolloin mitenkään,ja nyt helsinki on jo ottanut osan sipoosta koska sipoolaiset ei älynneet ajoissa kehittää kuntaansa.Tosiaan kyttäilivät melkotarkkaan toisia,eräässä lammessa tasan kello 22:00 jälkeen yhden minuutinkin yli niin ei saanut uida kuumalla helteellä paikalliset tulivat ajamaan pois kylmästi.

      (muutimme pois useista syistä)

      Ajoin viimeviikolla parkkiin matkailuautolla söderkullan keskustaan ja huomasimme illalla olessamme tuolla uuden nuorison olevan jo erimaasta kuin silloin asuessamme,en toisaalta tunnistanut samaa tunnetta koko alueella enään.Hyvin vieraalta tuntui keskustasta poissa oli se rauhallisuus mitä oli 2000 alussa.

      Emme missään nimessä muuttaisi takaisin tuonne,jopa se sipoonrantakin oli kauhistus johon hjallis alkoi puuhaamaan hirveennäköisiä taloja,myös söderkullakin on oudon näköinen latomainen rakennelma.

      Kokonaisuutta katsoen koko alue on pilalla.

      Se että olemme nähneet alueita ympäri suomea hyvin paljon niin söderkulla ei ole kummoinen paikka kokonaisuutena samoin nikkilä.

      Asukkat eivät itse nää missä elävät,alue on erikoinen kaikin tavoin.

      Ja mainitsen ihan sillä koska tunnen useita alueita koko suomen alueella.

      • Paitsi että

        Asumme Söderkullassa ja pysymme täällä. Jos asuminen ei ole ihmisen koko elämänsisältö vaan siinä on muutakin, Söderkulla on laatuunkäyvä asuinpaikka. Rauhassa täällä saa olla, erityisesti alkuperäiset sipoolaiset ovat miellyttäviä ihmisiä ja muualta muuttaneiden euroopanomistajien kanssa emme ole tekemisissä. Sivumennen sanoen, kannatamme metropoliratkaisua, jossa Sipoo liitetään Helsinkiin ja se mainitsemanne Pohjois-Karjalakaan ei ole meille vieras. Että se siitä asukkaiden näkemisestä missä elävät, se näkeminen on aina katsojan silmässä.


    • .............

      Vanhaan ketjuun törmäsin. Nikkliästä: aivan kammottava paikka; täynnä ongelmia tyyliin sinne jumittautuneet dokaavat luuserit ja sitten nämä nuoret keille maistuu myös huumeet. Älkää muuttako sinne tai käykö koskaan.

      • Anonyymi

        Niin ja rikolliset valkokaulusrikolliset mukaan lukien. En muuttaisi Sipooseen mistään hinnasta. Ihan peestä koko kunta. Vihaan koko paikkaa! Sipoon sudet, jotka kuvaavat hyvin koko kunnan virkakoneistoa. Nikkilässä on susipatsaita nähtävillä lähellä Nikkilän keskustaa, josta tulee mieleen virkakoneiston susimainen käytös esille. Sudethan ovat susimaisia käytökseltään armottomia saalistajia. Sipoon vaakunakin on osuva kunnan prändimerkkinä kaikessa susimaisuudessaan. Haluttomia tekemään kompromisseja, kieroutuneita virkamiehiä kunnan päättävissä elimissä.


    • juupas

      huono mesta...

    • Talma

      Itse asuin talmassa.Talmmassa ei huume ongelmaa ole .Se on ehkä Sipoon normaalein alue .Mutta muutama kylä hullu sieltäkin löytyy.Talmassa ongelmana on keskeneräiset rakennukset ja romu mitä ihmisten tontit tulvii ja home ongelmat koulussa .

    • nimenvaihto

      Nilkkilä sopisi paremmin. Matutko ongelman aiheuttaa vai kotoiset hurrit?

    • SibboBo

      Nikkilän ja koko Sipoon ongelmat johtuvat tänne muuttaneista suomea puhuvista junteista. Lähtekää takaisin sinne junttilandiaan!

      • Anonyymi

        Haloo olette suvaitsemattomia ruotsinkielisiä nirppanokkia!


      • Anonyymi

        Sipoon susilandia omineen juntteineen ruotsalaisineen nirppanokkineen. Mikä tekee heistä niin erinomaisia ja parempia kun muut? Sipoo kuuluu kaikille ihmisille myös ulkomaalaisillekin. Heilläkin on oikeus asua Sipoossa. Maailma muuttuu ja kulttuuriset erotkin monikulttuurisena ilmiönä tulevaisuudessa. Sipoolaisten tulee kehittää moniavaraisemmaksi, eikä elää siinä omassa kuplassaan metsien keskellä.


    • Anonyymi

      Vanha ketju, mutta osui silmään. Sipoo ja erityisesti Nikkilä on aivan upea paikka asua ja olla. En mistään hinnasta muuttaisi takaisin Helsinkiin, jossa palvelut ovat kohtuuttoman kaukana ja silti ruuhkaisia. Joka paikassa saa jonottaa. Likaista ja hirveää metro/junamökää ja härdelliä. Nikkilässä on äärettömän hyvät palvelut ja ne on saatavilla. Toisin kuin täyteen ahdetussa Helsingissä, jonka resurssit eivät riitä siihen ihmismassaan. Täällä pääset heti tervariin tai neuvolaan, tai mitä nyt keksitkään tarvita. Kaupassa ei ole ruuhkaa ja kampaajalle pääsee. Hyvät harrastusmahdollisuudet ja monipuolinen kurssitarjonta työväenopistolla, ja mikä parasta LÄHELLÄ. Kaikkialle pääsee kävellen. Nikkilän keskusta on suunniteltu harvinaisen hyvin. Kaikki palvelut ovat yhdessä paikassa. Ei hajautettuna sinne tänne jäätävän isolle alueelle niin kuin Helsingissä. Nikkilässä saa AINA parkkipaikan. ILMAISEN. Menit minne tahansa. Maisema on äärettömän kaunis, etenkin kesäisin. Nikkilä on nostanut suosiotaan nuorien perheiden keskuudessa sekä vanhukset eivät lähde täältä Nikkilän keskustasta, koska viihtyvät niin hyvin. Täällä on kylämainen hyvä yhteishenki ja naapurit vaihtavat aina kuulumiset kun törmätään. Huumeongelmaa en ole huomannut, enkä niiden käyttäjiä. Onneksi. Mutta kai ne on huumeet lisääntyneet koko Suomessa, kun ei poliisi ilmeisesti siihen puutu. Tampere, Lahti ja Helsinki kai kärjessä. Onhan se aivan älytöntä mihin ihmiset rahansa pistää. En kyllä ole täällä Nikkilässä ainuttakaan juopunuttakaan ihmistä nähnyt. Tosin en ole käynyt Nikkilän baarissa. Yhtään "puliukkoakaan" ei katukuvasta löydy. Siistejä teinejä on välillä s-marketin edustalla, mutta näyttävät olevan pyörillä tai mopoilla, ihan kauppa-asioillaan. "pillurallia" on joskus hyvin harvoin, enkä itse siihen ole kiinnittänyt huomioita. Jos jokainen moottoripyörän kiihdytysääni kerran kesässä rasittaa niin sitten on kyllä köyhä elämä!

      • Anonyymi

        Sipoon sudet vaakuna! Eivät suvaitse muita kuin itsensä. Ruotsinkielisiä nirppanokkia.


    • Anonyymi

      Mihin kommenttiin voi luottaa? Asuntojen hinnat kertoo aika hyvin sen mikä on huono alue ja mikä parempi alue.

      • Anonyymi

        Siis nikkilä on oikein rauhallinen paikka omasta mielestä. Kyllähän täälläkin niitä nistialueita on ja kun tämä paikka on aika syrjässä niin eihän ne narkkarit pääse täältä mihinkään liikkumaan. Mutta juoppoja ja nistejöhän nyt on joka paikassa. Itse olen tykkännyt.


    • Anonyymi

      Ihan rauhallinen paikka paitsi että Sipoon joessa kelluu keväisin huumeisiin kuolleiden nuorten ruumiita. Ongelma koskettaa tänne Sipooseen muuttanutta suomen kielistä roskasakkia ei meitä oikeita sipoolaisia jotka puhumme ruotsia. Huumeongelma on pahentunut vuosi vuodelta ja tänne muuttaa lisää suomen kielisiä. Toinen ongelma Sipoossa on se että, sipoon yläasteella on kuulemma edelleen pedofiilejä opettajina. Pedofiili opettajat ovat "miehiä" ja ahdistelevat kuulemma poikia. Asiasta on puhuttu pitkään somessa. Jos jollain on tarkempaa tietoa tilanteesta Sipoon ylä-asteella kertokaa ihmeessä! Onhan asia saatua hoidettua Sipoon maine kärsii tästä!

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Sipoon kunta kaavoittaa omia maitaan ja lisää omilleen kaavoittamailleen mailleen rakennusoikeutta enemmän kuin yksityismaanomistajille. Tästä on hyvä esimerkki Pähkinälehto Södergullassa. Sipoon kunta on aiemmin lunastanut yksityismaata maanomistajilta halpaan neliöhintaan ja sittemmin tehnyt voittoa käydyillä maakaupoilla.

      • Anonyymi

        Sipoon kunta on ostanut yksityismaita pakkolunastuksien kautta. Rahan ahneus. Ostamansa maat myynyt sittemmin voitolla eteenpäin. 753- 419- 1895, 753-408- 5- 49, 753- 408 -549 Skogskulla. Kunta oli pantanut Taasjärven T6 kaavaa 40 - vuotta. Yrittäneet väsyttää maanomistajat.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sipoon kunta on ostanut yksityismaita pakkolunastuksien kautta. Rahan ahneus. Ostamansa maat myynyt sittemmin voitolla eteenpäin. 753- 419- 1895, 753-408- 5- 49, 753- 408 -549 Skogskulla. Kunta oli pantanut Taasjärven T6 kaavaa 40 - vuotta. Yrittäneet väsyttää maanomistajat.

        Sipoon kunta osti 2021 Kristilliseltä Työväenyhdistykseltä 24,970 m2 suuruisen maa- alueen. Kunnan omistamalleen maa- alueelleen on suunitelma rakentaa 9 yhtiömuotoista pientaloa. Työväenyhdistykselle jäi 8,03m2 suuruinen maa- alue, johon voi rakentaa 7 omakotitaloa. Reitzin kartanon maatkin kuuluvat kunnalle, jonka kunta osti 2015 säätiöltä ja kaavoittanut alueen tehokkaasti rakennusoikeuden osuudelta ja teki tämän jälkeen voittoja käydyissään maakaupoissaan. Nykyinen Metsäkallio. T6 alueelle kunta on kaavoittanut omistamilleen mailleen suhteellisen paljon rakennusoikeutta kuin yksityisille maanomistajille. Tämä ei ole yhdenvertaisuuden mukaista toimintaa maanomistajia kohtaan. Kunta on rahoittanut insraktuuriansa yksityisten maanomistajien kustannuksella ja saanut voittoja käydyissä maakaupoissa. Kunta on tehnyt aluevaltauksia jo vuosia. Mm. Panttaamalla Taasjärvenkaavaa noin 40 - vuoden ajan, kunta omistaa suurimman osan alueesta, jonka on kenkännyt maanomistajilta jo aikoinaan. Jäljelle jäävät Yksyiset maanomistajat ovat pitäneet hyvin pintansa käydyissä kaavasuunnitelmasta kunnan kanssa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sipoon kunta osti 2021 Kristilliseltä Työväenyhdistykseltä 24,970 m2 suuruisen maa- alueen. Kunnan omistamalleen maa- alueelleen on suunitelma rakentaa 9 yhtiömuotoista pientaloa. Työväenyhdistykselle jäi 8,03m2 suuruinen maa- alue, johon voi rakentaa 7 omakotitaloa. Reitzin kartanon maatkin kuuluvat kunnalle, jonka kunta osti 2015 säätiöltä ja kaavoittanut alueen tehokkaasti rakennusoikeuden osuudelta ja teki tämän jälkeen voittoja käydyissään maakaupoissaan. Nykyinen Metsäkallio. T6 alueelle kunta on kaavoittanut omistamilleen mailleen suhteellisen paljon rakennusoikeutta kuin yksityisille maanomistajille. Tämä ei ole yhdenvertaisuuden mukaista toimintaa maanomistajia kohtaan. Kunta on rahoittanut insraktuuriansa yksityisten maanomistajien kustannuksella ja saanut voittoja käydyissä maakaupoissa. Kunta on tehnyt aluevaltauksia jo vuosia. Mm. Panttaamalla Taasjärvenkaavaa noin 40 - vuoden ajan, kunta omistaa suurimman osan alueesta, jonka on kenkännyt maanomistajilta jo aikoinaan. Jäljelle jäävät Yksyiset maanomistajat ovat pitäneet hyvin pintansa käydyissä kaavasuunnitelmasta kunnan kanssa.

        Korjaan 8,030 m2 maa-alue jäi vielä Kristilliselle Työväenyhdistykselle.


    • Anonyymi

      Sipoon kaavoituspolitiikka pitäisi olla läpinäkyvämpää ja avoimempaa. Myös hintavertailussa maapolitiikan suhteen pääkaupunkiseudulla. Helsingissä rakennusmaa on kallista ja rakennusmaasta on pula. Helsingin kaupungin pitäisi tehdä alue valtauksia enemmän Sipoonseen päin. Maahanmuuttajat tarvitsevat myös asuntoja. Maailma muuttuu! Vieraskielisten osuus lisääntyy pääkaupunkiseudulla. Sipoo ei voi pysyä urbaanisena yhdyskuntana jatkossa, vastuu on jaettava yhteisesti kuntakohtaisesti. Sipoon kunnan tulee ottaa vastuuta maapolitiikan suhteen ja lähdettävä kehittämään kunnan yhteisiä palveluita ja kehittyäkseen yhteiseksi metropolialueeksi pääkaupunkiseudun kanssa. Ottakoon Sipoon kunta mallia Vantaan kaupungista ja Espoon kaupungista kehittäjänä metropolialueellamme. Sipoon kunnalla on paljon kaavoittamatonta maata, jota voisi hyödyntää jatkossa käypään markkinahintaan. Sipoon kunta sijaitsee lähellä Porvoota, voisiko Sipoon kunnan liittää Porvooseen ja osan Helsingin kaupunkiin? He voisivat jakaa maa- alueet keskenänsä. Lontoossakin esikaupunki alueet 50 km päässä.

    • Anonyymi

      Sipoon kunta pitäisi ottaa suurennuslasin alle kuntansa kehittäjänä jatkossa.

      • Anonyymi

        Ottakaa kantaa SIpoon kunta kehittäjänä metropolialueena!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ottakaa kantaa SIpoon kunta kehittäjänä metropolialueena!

        Sipoon kunta ei halua paljastaa omistaviensa maiden neliöhintaa, koska se on sidonnainen itse määräämilleen neliöhinnoille ja perustuen rakennusoikeuteen. Esim. Pähkinälehdossa tontin pinta- ala on 6 720 neliötä ja rakennusoikeutta 4000 neliötä ja kunta myy 262 euroa neliöhinta ja tontin hinta pyyntö on 1, 112 000 yli miljoona euroa. Sipoon kunta antaa yksityisille maille nihkeästi rakennusoikeutta. Neliöhinta perustuu rakennusoikeuteen. Sipoon kunta ei toimi tasavertaisesti maanomistajia kohtaa. Sipoon kunnan toiminta ei ole ollut rehellistä ja läpinäkyvää ja tiedottaminen on ollut puutteellista maanomistajille. Södergullla on jaettu hintavyökkeisiin rakennusoikeuden mukaan, koskien omia kaavoittamiaan alueitaan. Kunnan omistavat alueet. ( massiivisella rakennusoikedella, jotta saavat suuret voitot.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sipoon kunta ei halua paljastaa omistaviensa maiden neliöhintaa, koska se on sidonnainen itse määräämilleen neliöhinnoille ja perustuen rakennusoikeuteen. Esim. Pähkinälehdossa tontin pinta- ala on 6 720 neliötä ja rakennusoikeutta 4000 neliötä ja kunta myy 262 euroa neliöhinta ja tontin hinta pyyntö on 1, 112 000 yli miljoona euroa. Sipoon kunta antaa yksityisille maille nihkeästi rakennusoikeutta. Neliöhinta perustuu rakennusoikeuteen. Sipoon kunta ei toimi tasavertaisesti maanomistajia kohtaa. Sipoon kunnan toiminta ei ole ollut rehellistä ja läpinäkyvää ja tiedottaminen on ollut puutteellista maanomistajille. Södergullla on jaettu hintavyökkeisiin rakennusoikeuden mukaan, koskien omia kaavoittamiaan alueitaan. Kunnan omistavat alueet. ( massiivisella rakennusoikedella, jotta saavat suuret voitot.

        Sipoon kunta on kaavoittanut omia omistaviaan maitaan massiivisilla rakennuoikeuksillaan ja täten tehnyt suuria voittoja käydyillään maakaupoillaan. Rakentaminen on ollut tiivistä rakentamista. Esim. Taasjärven ympäristössä. Kunta omistaa suuria alueita kyseisellä asuinsektorilla. Maat on ostettu yksityisiltä maanomistajilta aikoinaan halpaan neliöhintaan. Ei käypään markkinahintaan. Nyt sitoo käypä markkinahinta, koska alue on kaavoitettu. Nyt kunta ei voi sanella neliöhintoja ja vetää hatusta omia asettamiaan neliöhintoja yksityisille maanomistajille.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ottakaa kantaa SIpoon kunta kehittäjänä metropolialueena!

        Malmin lentokenttä on vanhaa suoperäistä saastunutta maa- aluetta. Rakennuskelvotonta rakennusmaaksi. Rakentaminen tulee kalliiksi neliöhintoinensa. Inflaatio ja korot syövät osan siivusta. Turha hanke. Sensijaan Helsingin kaupunki voisi tehdä aluevaltauksia Sipooseen päin!!! Sipoolla on hyvää rakennusmaata kalliomaista maaperää. Sipoolaisia käy Helsingissä töissä ja vievät verotuottonsa omaan kuntaansa. Sipoon kunta voisi kehittää omia työpaikkoja omille kuntalaisilleen ja investoida infrastruktuuria kehittämällä omia palveluitansa. Mm. Rakennustuotannon kautta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Malmin lentokenttä on vanhaa suoperäistä saastunutta maa- aluetta. Rakennuskelvotonta rakennusmaaksi. Rakentaminen tulee kalliiksi neliöhintoinensa. Inflaatio ja korot syövät osan siivusta. Turha hanke. Sensijaan Helsingin kaupunki voisi tehdä aluevaltauksia Sipooseen päin!!! Sipoolla on hyvää rakennusmaata kalliomaista maaperää. Sipoolaisia käy Helsingissä töissä ja vievät verotuottonsa omaan kuntaansa. Sipoon kunta voisi kehittää omia työpaikkoja omille kuntalaisilleen ja investoida infrastruktuuria kehittämällä omia palveluitansa. Mm. Rakennustuotannon kautta.

        Toimiiko Sipoon päättäjillä oma monopoliasema ja sisäpiirinsä, koskien käytyjä maakauppoja hyvävelijärjestelmineen? Kunnan tulee olla tasapuolinen tulevia yrityksiä kohtaan, jotka sijoittavat pääomaansa kuntaan. Sipoo ei voi pysyä ikuisesti maaseutuna Helsingin ja Vantaan kyljessä. Sipoon sudet vaakuna kuvaa hyvin kuntaa ja susimaisuutta. Ketään ulkopuolisia ei sulateta. Sipoolaiset ovat saaneet olla kuin Herran kukkarossa kaikessa rauhassa käyttäen hyväksi muiden kuntien palveluita.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sipoon kunta ei halua paljastaa omistaviensa maiden neliöhintaa, koska se on sidonnainen itse määräämilleen neliöhinnoille ja perustuen rakennusoikeuteen. Esim. Pähkinälehdossa tontin pinta- ala on 6 720 neliötä ja rakennusoikeutta 4000 neliötä ja kunta myy 262 euroa neliöhinta ja tontin hinta pyyntö on 1, 112 000 yli miljoona euroa. Sipoon kunta antaa yksityisille maille nihkeästi rakennusoikeutta. Neliöhinta perustuu rakennusoikeuteen. Sipoon kunta ei toimi tasavertaisesti maanomistajia kohtaa. Sipoon kunnan toiminta ei ole ollut rehellistä ja läpinäkyvää ja tiedottaminen on ollut puutteellista maanomistajille. Södergullla on jaettu hintavyökkeisiin rakennusoikeuden mukaan, koskien omia kaavoittamiaan alueitaan. Kunnan omistavat alueet. ( massiivisella rakennusoikedella, jotta saavat suuret voitot.

        Lahjuksia ja hyveliverkosto käydyissä maakaupoissa, joka haisee!


    • Anonyymi

      Missä on yksityiset lääkärin palvelut Sipoossa? Esim. Mehiläinen tai Terveystalo. Sipoossa asuu varakkaita ihmisiä, jotka voisivat käyttää yksityisiä terveyspalveluita.

      • Anonyymi

        Tuon kokoiseen kylään yksityinen lääkäriasema?
        Voi huoh, aivan sama kuinka varakkaita asuu.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuon kokoiseen kylään yksityinen lääkäriasema?
        Voi huoh, aivan sama kuinka varakkaita asuu.

        Kehittääkö Sipoon kunta julkisia terveyspalveluita niin, että palvelut ovat kattavat koko kunnan asukkaiden terveyspalveluissa? Julkista terveydenhuoltoahan ollaan ajamassa yksityisten palveluiden syliin.


    • Anonyymi

      Sipoon kunnan tonttien neliöhinta on 96 e , - 100 euroa neliö. Neliöhinta määrittyy myös rakennusoikeuden mukaan. Esim. T6 Taasjärvi yksityiset maanomistajat rakennusoikeus 150 neliötä ja piharakennus 40 neliötä. Tiiviin rakentamisen rypäässä 600 neliötä. Kunnan omistamat maat 4000 -, 1000 neliötä rakennusoikeuksineen. Helsingissä - 0, 1500 ha saa rakentaa esim. Kuusi pientaloa. 1000 neliötä kolme taloa. Miksi Sipoon kunta toimii eriarvoisesti maanomistajia kohtaan?

      • Anonyymi

        Helsingissä saa rakentaa 1500 m2 tontille kuusi taloa. Miksi Sipoossa rakennusoikeutta ei saa yksityiset saman verran kuin Helsingissä? Sensijaan Sipoonkunta antaa omille omistamilleen mailleen massiivisemmat rakennusoikeudet. Krs. Söderkulla, Pähkinälehto/ Taasjärviakselilla. Kunta on rakentanut tiiviinrakentamisen ryppäässä. Tehnyt voittoja maa ja asuntokaupoillaan. Kunta ostanut maat aikoinaan yksityisiltä maanomistajilta alle markkanahinnoin. Pantanneet Taasjärvenkaavaa ( T6 ) 40 - vuotta väsyttäen maanomistajia. Sipoon kunnan toimet eivät ole oikedenmukaisia maanomistajia kohtaan mm. Pakkolunastukset ovat olleet lainvastaisia ja korvaukset maanomistajille. Sivusta seuranneena haluan tuoda julki nämä epäkohdat. Sipoon kunta voisi myydä osan omistavistaan maistaan Vantaan kaupungille ja Helsingin kaupungille.


      • Anonyymi

        Rakennusoikeuden mukaan määrittyy maanhinta. Ei ole tasapuolista yksityisiä maanomistajia kohtaan rakennusoikeuksineen verrattuna Sipoon kunnan omiensa maiden rakennusoikeuteen samalla alueella. Täten Sipoon kunta on saanut käydyistään maakaupoista hyvät voitot. Myöntämällä enemmän rakennusoikeutta omille omistamilleen mailleen. Yksityiset maanomistajat ovat pettyneitä rakennusoikeuteensa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Helsingissä saa rakentaa 1500 m2 tontille kuusi taloa. Miksi Sipoossa rakennusoikeutta ei saa yksityiset saman verran kuin Helsingissä? Sensijaan Sipoonkunta antaa omille omistamilleen mailleen massiivisemmat rakennusoikeudet. Krs. Söderkulla, Pähkinälehto/ Taasjärviakselilla. Kunta on rakentanut tiiviinrakentamisen ryppäässä. Tehnyt voittoja maa ja asuntokaupoillaan. Kunta ostanut maat aikoinaan yksityisiltä maanomistajilta alle markkanahinnoin. Pantanneet Taasjärvenkaavaa ( T6 ) 40 - vuotta väsyttäen maanomistajia. Sipoon kunnan toimet eivät ole oikedenmukaisia maanomistajia kohtaan mm. Pakkolunastukset ovat olleet lainvastaisia ja korvaukset maanomistajille. Sivusta seuranneena haluan tuoda julki nämä epäkohdat. Sipoon kunta voisi myydä osan omistavistaan maistaan Vantaan kaupungille ja Helsingin kaupungille.

        10.08. 20022 Kalliomäen asuntoalue. Sipoon kunta myynyt Betoco asuntoyhtiölle maa- aluetta. Tontinpinta - ala on 2497 m2, sillä on rakennusoikeutta 1850 k- m2 ja tontti on merkitty asemakaavassa asuinkerrostalojen korttelialueeksi (AK - 4) tontin hinta on 434 750 euroa. Betoco asunnot Oy rakennushanke toteutus vuoden 2023 mennessä. Hintavertailua kunnan käydyissä maakaupoissa rakennusoikeuksinensa. Yksityiset maanomistajat voivat nyt vertailla hintoja Taasjärven aluella. Rakennusoikeus ja tontinpinta- ala. Käypä arvo eli markkinahintaan kunta on myynyt maitaan söderkullassa ja Taasjärvellä.


    • Anonyymi

      Sipoossa asuu yksityisiä maanviljelijöitä, jotka tuottavat verotuottoa kunnalle.

    • Anonyymi

      Kiinteistövälittäjät kannattaa kilpailuttaa, koska ovat sidonnaisia kuntakohtaisesti.

      • Anonyymi

        Toimivat hyväveliverkoston kautta ja jakavat voitot keskenänsä. Kusetusta!!!!


      • Anonyymi

        Kunnan omia maksettuja bulfaaneja, jotka ajavat kunnan etua lahjuksien kautta. Kilpailuttakaa kiinteistömyynti virmat. Ainakin Sipoossa ! Julkistakaa väärinkäytökset jos yrittävät vedättää myyjiä. Kova kovaa vastaan. Täällä ei pärjää jos antaa kusettaa itseään. Sama pätee myös Sipoon kunnan toimintaan. Ovat poliittisesti järjestäytyneitä ja monopolisoituneita hyvävelijärjestelyin toisiinsa. Mulle ja sulle jakaen voitot keskenänsä sen näkee jo tonttikaupoissa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Toimivat hyväveliverkoston kautta ja jakavat voitot keskenänsä. Kusetusta!!!!

        Mikä rooli on myös maamittauslaitoksella kyseisessä roolissa? Korruptio ja hyvävelijärjestelmineen. Valkokaulusrikollisuus Suomessa.


    • Anonyymi

      Sipoon Sanomat Maankäyttöjaosto eli Sipoon kunta hyväksyi tonttimyynnin Kalliomäen asemakaava- alueella Kalliomeänkaarella. Kyseessä on vapaarahoitteinen tontti. Kauppahinta 420.000 euroa. Ostajina olivat Ostella Oy ja rakennuspiiri Oy. Tontille rakennetaan 11 pientaloa 2021 - 2022. Pähkinälehdossa myös kunta teki voittoja käydyillään maakaupoillaan. Noin 200. 000 e - 500.000 e- 1, 112.000 e tonttien koot vaihtelivat isosta pienimpään. 2000 m2 - 6000 m2 välillä. Pähkinälehto on kerrostalo- ja pienkerrostaloja. Kunta myi maita rakennusvirmoille. Kunta oli aiemmin ostanut maat yksityisiltä maanomistajilta alle markkinahinnoin. Sipoon kunta kaavoittanut omia omistamiaan maitaan aktiivisesti saanet hyvät voitot maistaan.

    • Anonyymi

      Sipoon kunnan infrahankkeet ja kaavataloutta ja infran hyötyminen yksityisen maanomistajilta kautta. Sipoon kunnalla alueella on n. 13 400 k- m2 joista pientalotontteja 8550 k- km2 ja omakotitalotontteja 4850 k- m2. Sipoon kunta on saanut myyntivoittoa käydyissä maakaupoissa. Taulukko: Nikkilän kartano 32 915 000 e, Pohjaniitty 2 240 000 e, Metsärinne 2 104 000 e, T9 Taasjärvi 3 810 000 e, M
      1 Danielsbacka 3 940 000 e, S 20 Söderkulla kartano 2 350 000 e 2 350 000 e, T 6 Taasjärven itäpuoli 1 796 000 e. Eli kunta on ostanut yksityisiä maita kunnan alueelta. Mm. Pakkolunastuksien kautta.

      • Anonyymi

        Mm. Sipoon kunta omistaa suurimman osan Taasjärven alueesta, jotka on sittemmin ostanut yksityisiltä maanomistajilta aikoinaan käyttäen myös pakkolunastuksia käydyissään Maakaupoissaan. 50 - vuotta panttasivat kaavan toteutumista yrittäen väsyttää maanomistajat. Kyläyhdistys on ollut hyvä tuki yksityisille maanomistajille, kunta olisi kenkännyt loputkin maat.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mm. Sipoon kunta omistaa suurimman osan Taasjärven alueesta, jotka on sittemmin ostanut yksityisiltä maanomistajilta aikoinaan käyttäen myös pakkolunastuksia käydyissään Maakaupoissaan. 50 - vuotta panttasivat kaavan toteutumista yrittäen väsyttää maanomistajat. Kyläyhdistys on ollut hyvä tuki yksityisille maanomistajille, kunta olisi kenkännyt loputkin maat.

        Sipoon päätökset maanomistajille kaavoitetulla Taasjärvi T6 alueella. Katualueet toimituksessa - 1575 m2 korvataan 15072,75 e ja - 1019m2 korvataan 10.000 e. Kyseessä on pakkolunastukset yleiseksi tieksi ja katualueeksi. Määräala on -1575 m2 yksikköhinta on 14,50e kerroin 0,660 ja korvataan 15072,75 e koron alkamispäivä *****rakennuspaikan arvo on 98 000 e kauppahintatilaston perusteella. Yksikköhinta on 98 000/6753m2, 14,50 e per neliö. Ilmaisluovutusvelvollisuus oli ensin 32% ja nyt 34%, joten 66% tiealueesta korvataan 9,95 e per neliö. Tontin kokonaispinta-ala on 6753m2 ja rakennusoikeutta on 720m2 maanmittausinsinööri on käyttänyt hinnoitelussaan ei käypään markkinahintaan olleita hinnoitteluja. Laskema olisi pitänyt laskea 1575m2 yksikköhinnan mukaan, eikä koko tontin 98.000 e mukaan, joka ei ole käypään markkinahintaan kyseisellä alueella. Kunta myy omia maitaan 96- 100 e neliö. Onko tämä oikeudenmukaista maanomistajia kohtaan ? Mitä sanoo yhteisvertaisuuslaki maanomistajia kohtaan. Ketään maanomistajaa ei saa asettaa erarvoiseen asemaan maanomistajien kesken. Mitä tekee Sipoon kunta asettamalla maanomistajat eriarvoiseen asemaan maanomistajien kesken,


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mm. Sipoon kunta omistaa suurimman osan Taasjärven alueesta, jotka on sittemmin ostanut yksityisiltä maanomistajilta aikoinaan käyttäen myös pakkolunastuksia käydyissään Maakaupoissaan. 50 - vuotta panttasivat kaavan toteutumista yrittäen väsyttää maanomistajat. Kyläyhdistys on ollut hyvä tuki yksityisille maanomistajille, kunta olisi kenkännyt loputkin maat.

        Sipoo Itä- Taasjärven asemakaava astui voimaan 12.12. 2022


    • Anonyymi

      Kyseessä on Graniittitien rakentamisesta Sipoossa Itä-Taasjävi T6 alueella. Pakkolunastukset kohdistuvat kyseisiin tontteihin tulevan Graniittitien varrella. 753-419-4-277 ja 753-419-4-278.

      • Anonyymi

        Sipoon kunta myy omiaan maitaan 96 - 100 e per neliö. Kunta on pakkolunastanut maita yksityisiltä maanomistajilta ja tehnyt suuria voittoja käydyillään maakaupoillaan. Mitä sanoo yhdenvertaisuuslaki maanomistajia kohtaan, sillä ketään ei saa asettaa eriarvoiseen asemaan maanomistajien kesken. Näin sanoo laki. Sipoon kunta ei ole neuvotellut vaan sanellut ehtoja maanomistajille kaavoitetulla alueella Taasjärvi T6 katualueet toimituksessa.


      • Anonyymi

        Sipoon kunnan omistamat maat Itä- Taasjärvi T6 alueella 753-408-5-49, 753- 419- 4-342, 753-419- 4- 1433, 753- 419- 4- 1802, 753-419-4- 1895 koskevat Graniittitie osuutta. Maat olleet aikoinaan yksityisiltä ostettuja maita.


      • Anonyymi

        Katualuetoimitus kohde 753-419-4-1433 Tallkulla. Hakijana Sipoon kunta edustajina maanmittausinsinööri T. Laine, maankäyttöjaoston asiantuntija M. Lehtonen, MML toimitusinsinööri R. Fröberg, uskotutmiehet C. Lindqvist ja S. Lehvonen. Nimet julki. Ei pyyhitään pois.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Katualuetoimitus kohde 753-419-4-1433 Tallkulla. Hakijana Sipoon kunta edustajina maanmittausinsinööri T. Laine, maankäyttöjaoston asiantuntija M. Lehtonen, MML toimitusinsinööri R. Fröberg, uskotutmiehet C. Lindqvist ja S. Lehvonen. Nimet julki. Ei pyyhitään pois.

        Nimet esiin, ei pyyhitä pois.


    • Anonyymi

      Kunnilla on monopoliasema, kunnat käyttävät pakkolunastuksia ansiotarkoituksessa, ostavat raakamaan hinnalla ja keräävät arvonnousun itselleen maanomistajien kustannuksella.

    • Anonyymi

      Sipoo Söderkulla Pähkinälehto on uutta kerrostaloaluetta joka on myyty rak. Yhtiöille. K 544 ( AK-1) 4500 k- m2, 672m2, 990 000 e( 220 e/ k- m2, K 546 T2 (A-1) 1000 k- m2, 2485 m2 298 200 e, 298 e/ k- m2, K 548 T2 AK-1 3600k- m2, 4373 m2 , 792 000 e( 220e/ k- m2, K5449T 1( A-1), 1200 k- m2 3295 m2 395 400e, ( 330 e/ k- m2), K 537T3( AK -1) 3750 k- m2, 3731 m2, 825 000 e ( 220e/ k- m2), K542 T3 ( AK-1), 2000 k-m2, 440 000e ( 220e / k - m2), K587 T 1-2 ( AK) 6700 k- m2, 1474000e ( 220 e/ k- m2), K 588t1-3 (AK) 6600 k- m2, 1452 000e( 220e/ k- m2), K585T1-3, ( AK) 6900 k- m2, 1518 000e( 220e / k- m2). Sipoon kunnan omistamia maita.

      • Anonyymi

        Korjaan:K 544 ( AK -1 ) 4500 k- m2, 6720m2, 990 000e ( 220e / k- m2). Rakennusoikeus ja tontinpinta- ala. K549 T1( A-1), 1200 k- m2, 3295 m2, 395 400e, ( 330e/ k- m2).


    • Anonyymi

      Perustuslain alapuolella on hallintolaki. Sipoon kunnan virkamiehet ja MML rikkovat lakia pakkolunastuksissa. Sipoon kunta ja MML menevät Perustuslain yläpuolelle, vedoten hallintolakiin. Perustuslaki on aina ylempänä hallintolakia. Omaisuuden suoja.

    • Anonyymi

      Sipoon kunta ostaa 1,8 hehtaarin tilan Nikkilän kartanonrinteen kupeesta tilan 250 000 eurolla- asukkaiden on lupa asua talossaan 2- vuotta. Os. Paippistentie 125. Sijaitsevalla kiinteistöllä on asuinkäytössä oleva 332 neliöinen omakotitalo. Kunta on rosvojaa, joka kahmii maata yksityisiltä maanomistajilta. Laillinen rosvoaminen laittomuuden nimissä!!! Omaisuus on suojattu perustuslaissa. Onko lakirja rosvoojille vain kävelevä mainos??? Oikeuden tajuinen ihminenkin huomaa, että minkälaisessa yhteiskunnassa me elämme. Nyt Sipoon kunnan rosvoaminen siirtyy Nikkilään päin keinoja kaihtamatta.

    • Anonyymi

      Sehän on vain 1 euro per neliö. Törkeää rosvoamista! Mitä on ihmisen oikeusturva tässä maassa? Paska maa tämä Suomi ihmisen oikeusturvan kannalta.

      • Anonyymi

        Mihin nämä ihmiset muuttamat asumaan? No v..... mitä näitä korruptio-oitununeita ryövääjiä kiinnostaa, kun raha ja monopolisoitunut asemansa ja kunnan oma insraktuurihankkeensa, mulle ja sulle periaatteella. Kun olet hyvä mulle, niin olen hyvä sulle !!!!!!!! V......muista!!!!


    • Anonyymi

      Sipoon kunta kävi maakaupoilla Söderkullassa: 244 000 eurolla yksityisiltä 1,5hehtaaria maata. Omakotitalo ja peltihalli. Kunnan omistukseen siirtyvä kiinteistörajoittuu etelästä asemakaavoitettuun alueeseen ja idästä kunnan maihin. Sipoon kunta ostaa yksityisessä omistuksessa olevan Hasselbackenin kiinteistön Söderkullasta. Kiinteistö sijaitsee Bondaksentie 44. Kauppaan kuuluu 1, 458 hehtaaria maata ja omakotitalo. Hinta 244 000 e.

      • Anonyymi

        Pääkaupunkiseudulta ei edes saa asuntoa tällä hinnalla 250 000 - 244 000 eurolla. Kunta ajaa omat veronmaksajat ulkopaikkakunnille asumaan. Nouskaa nyt yksityiset maanomistajat vastarintaan Sipoon kuntaa vastaan. Kansalaisaloite kuntaa vastaan, jos ei muu auta, tämä koskee myös muitakin kuntia ja kaupunkeja jotka ryöstävät maita keinoja kaihtamatta.


    • Anonyymi

      Pohjois-Paippisten kaavaa pompoteltu 8- vuotta. Osayleiskaavaa on käsitelty luottamuselimissä vuodesta 2016 alkaen. Jälleen kerran päättäjät muuttivat mieltään. Osayleiskaavaan Pohjois-Paippisiin on sovellettu uutta paikkatietopohjaisiin edullisuusvyöhykkeisiin perustuvaa rakennusoikeuden mitoitukseen. Pohjois-Paippisissa on yksityisiä maanomistajia, jotka ovat odottaneet kaavaa ja rakennusoikeuksia ja rakennuslupia. Tietoista maanomistajien väsyttämistä kunnan taholta, samanlaista väsyttämistaktiikkaa kuin Taasjärviakselilla 40- vuotta, jonka aikajänteellä rohmusivat yksityismaita. Kunta kaavoittaa omat maansa lyhyellä aikavälillä rohmuamisen jälkeen.

    • Anonyymi

      Motissa oli ohjelma 11.3.20024 yksityismaiden pakkolunastuksista. Perustuslaki on hallintolain yläpuolella. Pakkolunastuksissa näyttää olevan hallintolaki perustuslakien yläpuolella.

    • Anonyymi

      SIPOON SANOMAT22.3.24 Sipoon kunnan luotto - ja maksukorteilla tuhansien eurojen ostoja ilman kuitteja ja selvityksiä- tarkastusraportti salainen

      • Anonyymi

        Hankinnat ovat koskeneet mm. Henkilöstön palkitsemista ja päivittäistavakauppojen tilejä. Näitä tekstejä ei tilitoida. Kuntalaisilla veronsa maksaneena on täysi oikeus saada tietää, mihin heidän verojaan käytetään? Verottajan tulisi tutkia virkamiesten väärinkäytökset kuntalaisien verorahojen väärin käytöstä. Lahjukset hyvävelijärjestelmineensä. Nimet esiin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hankinnat ovat koskeneet mm. Henkilöstön palkitsemista ja päivittäistavakauppojen tilejä. Näitä tekstejä ei tilitoida. Kuntalaisilla veronsa maksaneena on täysi oikeus saada tietää, mihin heidän verojaan käytetään? Verottajan tulisi tutkia virkamiesten väärinkäytökset kuntalaisien verorahojen väärin käytöstä. Lahjukset hyvävelijärjestelmineensä. Nimet esiin.

        Hankinnat ovat koskeneet mm,. Henkilöstön palkitsemista päivittäistavarakauppojen tilejä. Kunnan luotto-ja maksukorttien käyttöä tuhansien eurojen edestä ilman kuitteja. Tarkastusraportti salainen.


    • Anonyymi

      Sipoon kunnan toimet ja likapyykki on selvitettävä ja Sipoon kunnan luottamustehtävissä työskentelevien virkamiesten väärin käytökset selvitettävä. Virka-asemansa väärin käyttäminen. Heidät on nimenomaan virkaansa ja toimeensa asettu ja vaalein valittu hoitamaan rehellisesti Sipoon kunnan asukkaiden etuja.

      • Anonyymi

        Tekstejä ei pyyhitään pois ja tilitöidä. Kansalla on täysi oikeus tietää totuus !


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tekstejä ei pyyhitään pois ja tilitöidä. Kansalla on täysi oikeus tietää totuus !

        Tekstejä ei pyyhitä pois ja tekstejä ei tilitöidä pois! Sipoon kunnan asukkailla on täysi oikeus tietää, että mihin heidän maksamansa verot menevät?


    • Anonyymi

      Pähkinälehto/ Söderkulla Sipoon kunta ostanut 40 hehtaaria maata maanomistajalta. Hinta 800 000 euroa. Eli 20 e per neliö. Tämän jälkeen kunta myy ostamansa maat voitolla eteenpäin. Tahkoo Isot rahat käydyillään maakaupoillaan.

    • Anonyymi

      Kuka on jatkossa Grannaksen varamies, kun talousmies jättää tehtänsä ?Pekka Kivilehto nyt on jättänyt tehtävänsä.

      • Anonyymi

        Uusimaa 13.4.2024 Sisäinen tarkastus paljasti laittomuuksia Sipoon kunnassa. Lähikaupoissa yli miljoonan ostoja ilman kuitteja. Neljän vuoden tarkastusjaksolla Sipoon kunnassa on rikottu sekä kirjanpitolakia, että hankintalakia ja verotuslakia on rikottu. "Sipoon kunnanjohtaja Mikael Grannas ja laskentapäällikkö kertovat, että nyt tehdään korjausliikkeitä." Tekijät vastuuseen ja korvausvelvolliseksi hyvävelijärjestelmineensä. Ei Sipoon kunta ole ainut kunta joka on tehnyt laittomuuksia. Tekstiä ei tilitoida ja pyyhitä pois.


      • Anonyymi

        Sipoon kunnan talousjohtaja Pekka Kivilehto jättää tehtävänsä. Kivilehto on luotsannut kunnan taloutta ja sijaistanut tarvittaessa kunnanjohtajaa.


    Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En ole rakastunut

      Tai ihastunut sinuun. Kiinnostuin kyllä heti koska erotut massasta.
      Ikävä
      383
      3856
    2. Miksi suomalaisia vainajia säilytetään kylmäkonteissa ulkona? Näin kuolleita kohdellaan Suomessa

      Suomesta ei löydy enää tilaa kuolleille. Tänä päivänä vainajia säilytetään ympäri maata ulkona kylmäkonteissa. Kontit
      Maailman menoa
      211
      1905
    3. Olen ärtynyt koska

      minulla on tunteita sinua kohtaan. Tunteita joita en voi ilmaista. Kaipaan kaikkea sinussa. Siksi olen välillä hankala.
      Ikävä
      67
      1434
    4. Suomalaiset marjat loppuvat

      Suomalaiset marjat mätänevät metsään, koska ulkomaalaiset, lähinnä thaimaalaiset poimijat ovat huolehtineet suomalaisten
      Maailman menoa
      152
      1295
    5. Joku tukeva täti syyttää suomalaisia rasisteiksi Hesarissa

      ”Kaikki valkoiset ihmiset Suomessa ovat kasvaneet rasistiseen ajatteluun”, sanoo Maija Laura Kauhanen: https://www.hs.
      Maailman menoa
      167
      971
    6. Yhteiskuntaa hyväksi käyttäjät

      Kyllä täällä Suomussalmellakin osaavat käyttää näitä Suomen etuja hyväksi. Vuokrataan ns. asunto lapselle että saa asu
      Suomussalmi
      58
      930
    7. Puhutko toisista ihmisistä

      pahaa, jotta näyttäytyisit itse jotenkin paremmassa valossa?
      Ikävä
      117
      903
    8. Mitä teen väärin?

      Alkaa pikku hiljaa tympäsemään ainainen pakkien saanti. Eka ennen kun nähdään, miehet ovat kiinnostuneita viestittelemää
      Sinkut
      117
      890
    9. Haluaisin tietää

      mikä saa sinut tuntemaan olosi rakastetuksi. Ja sitten haluaisin mahdollisuuden tehdä juuri niin. 💔
      Ikävä
      51
      868
    10. Oli mukava tavata irl

      Sattuma toi sinut matkani varrelle. Ihmettelin sitä silloin, ehkä vähän vieläkin. Oli ilo jutella ja tuntea, vaikka nyt
      Ikävä
      24
      859
    Aihe