ja ihmetellä täytyy onko nää ihan sekasin? Menevät transsiin ja höpisevät silmät päässä pyörien kitosh khitosh kiitosh! Onko se sitä Jumalanpalvelusta? Olen nähnyt samanlaisia huumehouruissa ja psykoosissa olevia höpöttäjiä.
No, meitä mahtuu moneen junaan.
No, meitä mahtuu moneen junaan.
Vastaukset 7
Vanhimmat
että minä vuodatan Henkeni kaiken lihan päälle, ja teidän poikanne ja tyttärenne ennustavat, ja nuorukaisenne näkyjä näkevät, ja vanhuksenne unia uneksuvat.
Ja kun helluntaipäivä oli tullut, olivat he kaikki yhdessä koolla.
Ja tuli yhtäkkiä humaus taivaasta, niinkuin olisi käynyt väkevä tuulispää, ja täytti koko huoneen, jossa he istuivat.
Ja he näkivät ikäänkuin tulisia kieliä, jotka jakaantuivat ja asettuivat heidän itsekunkin päälle.
Ja he tulivat kaikki Pyhällä Hengellä täytetyiksi ja alkoivat puhua muilla kielillä, sen mukaan mitä Henki heille puhuttavaksi antoi.
Ja Jerusalemissa asui juutalaisia, jumalaapelkääväisiä miehiä, kaikkinaisista kansoista, mitä taivaan alla on.
Ja kun tämä ääni kuului, niin kokoontui paljon kansaa; ja he tulivat ymmälle, sillä kukin kuuli heidän puhuvan hänen omaa kieltänsä.
Ja he hämmästyivät ja ihmettelivät sanoen: "Katso, eivätkö nämä kaikki, jotka puhuvat, ole galilealaisia?
Kuinka me sitten kuulemme kukin sen maan kieltä, jossa olemme syntyneet?
Me parttilaiset ja meedialaiset ja eelamilaiset ja me, jotka asumme Mesopotamiassa, Juudeassa ja Kappadokiassa, Pontossa ja Aasiassa,
Frygiassa ja Pamfyliassa, Egyptissä ja Kyrenen puoleisen Liibyan alueilla, ja täällä oleskelevat roomalaiset, juutalaiset ja käännynnäiset,
kreetalaiset ja arabialaiset, me kuulemme kukin heidän puhuvan omalla kielellämme Jumalan suuria tekoja."
Ja he olivat kaikki hämmästyksissään eivätkä tienneet, mitä ajatella, ja sanoivat toinen toisellensa: "Mitä tämä mahtaakaan olla?"
Mutta toiset pilkkasivat heitä ja sanoivat: "He ovat täynnä makeata viiniä".
Niin Pietari astui esiin niiden yhdentoista kanssa, korotti äänensä ja puhui heille: "Miehet, juutalaiset ja kaikki Jerusalemissa asuvaiset, olkoon tämä teille tiettävä, ja ottakaa minun sanani korviinne.
Eivät nämä ole juovuksissa, niinkuin te luulette; sillä nyt on vasta kolmas hetki päivästä.
Vaan tämä on se, mikä on sanottu profeetta Jooelin kautta:
'Ja on tapahtuva viimeisinä päivinä, sanoo Jumala, että minä vuodatan Henkeni kaiken lihan päälle, ja teidän poikanne ja tyttärenne ennustavat, ja nuorukaisenne näkyjä näkevät, ja vanhuksenne unia uneksuvat.
Ja myös palvelijaini ja palvelijattarieni päälle minä niinä päivinä vuodatan Henkeni, ja he ennustavat.
Ja minä annan näkyä ihmeitä ylhäällä taivaalla ja merkkejä alhaalla maan päällä, verta ja tulta ja savupatsaita.
Aurinko muuttuu pimeydeksi ja kuu vereksi, ennenkuin Herran päivä tulee, se suuri ja julkinen.
Ja on tapahtuva, että jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu.'
Apt.2:1-21
Tälläiko te vastailette ihmisille? Aina jollain Raamatunlauseella? No, meitä on moneen junaan ja jotku jää vielä asemallekin :)
vaan ainoastaan sellainen, mikä on rakentavaista ja tarpeellista ja on mieluista niille, jotka kuulevat.
Älkääkä saattako murheelliseksi Jumalan Pyhää Henkeä, joka on teille annettu sinetiksi lunastuksen päivään saakka.
Kaikki katkeruus ja kiivastus ja viha ja huuto ja herjaus, kaikki pahuus olkoon kaukana teistä.
Olkaa sen sijaan toisianne kohtaan ystävällisiä, hyväsydämisiä, anteeksiantavaisia toinen toisellenne, niinkuin Jumalakin on Kristuksessa teille anteeksi antanut.
Ef.4:29-32
kaikki kartsalla kulkiessa tuolla tavalla vastaa.
Mutta tällä palstalla se on tyypillistä.
Ja jos joku on toista mieltä ja vastaa mielipiteellään, helluntailaiset 'leimaavat' sellaisen hyvin äkkiä epäuskoiseksi ja jopa jumalattomaksikin..
Monet uskovaksi tunnustautuneet eivät halua uskoa tätä tosiasiaa, että Raamatun sanaa on käytettävä sen mukaan, kuinka uskoa on, eikä suinkaan ikäänkuin paljojen sanojen kautta pitkinä kirjoituksina..
käynyt paikallisessa bubissa tai ravintolassa 'sanankuulolla'?
Siellä olevien ihmisten kielenkäytössä toistuu kaikenaikaa 'vittu-perkele' tai 'sikahyvää', yms..
Tuollainen kielenkäyttökö on sitä ns. 'normaalia' kielenkäyttöä, jota ei tarvitse ihmetellä, vaikka nuoriso käyttää samoja sanoja kartsalla bailatessaan..
ja paljon törkyä päästetään sielläkin suusta, mutta ei kaikista suista tietenkään - sielläkään.
Arvostan sitä, että ihmiset puhuvat OMALLA SUULLA,että ilmaisee keskustelussa ja pohdinnoissa omia ajatuksiaan. Mutta jos vastaa aina Raamatun lauseella, niin se kuulostaa kyllä täysin höperön ihmisen ajatuksenvaihdolta. Eikä edes AJATUKSEN, vaan ulkoa opetellun litanian paapatukselta.
Yleensä nämä ulkolukijat ovat paljastuneet tekopyhiksi ja ....sanoisinko...ylimielisiksi ja...pahoiksi ihmisiksi, jotka työkseen vain loukkaavat muita ihmisiä:(
Tunnen kyllä muutaman tosi fiksunkin helluntailaisen. Lahkoon mahtuu varmaan kaikenlaisia ihmisiä. Niinkuin kaikkialle.
Olen kyllä uskossa,mutta minua kaikki hokeminen ja samojen asioiden jankuttaminen ei rakenna uskossa.Mielummin keskutelen ja puhun ihmisten kanssa normaalisti, enkä anna psyykkausten vaikuttaa.