Luuletteko että Jeesus Nasaretilaista on koskaan ollut olemassa? Entä 12 opetuslasta? Ovatko kaikki raamatussa esiintyvät asiat täysin fiktiivisiä?
Ateistin
kysymys ateistille
14393
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Hannu ja Kerttukin olivat todellisia henkilöitä, silti : noitia ei ole olemassa.
Eikä piparkakkutaloa (harmi).
uskottavalta tunnu. Ei hänestä ole ainuttakaan aikalaisten todistusta.
Henkilökohtaisesti luulen että tuolla hahmolla oli kyllä esikuvansa todellisuudessa, onhan sukukin tunnettu ja kansiin merkitty. Se mitä tuo hahmo sitten sanoi, teki ja oli on kokonaan toinen tarina... suurimmaksi osaksi oletan sen olevan muutama kymmenen vuotta aiemmin eläneen messiasehdokkaan henkilönpalvonnan aikaansaamaa huhua jonka joku pässi meni ottamaan tosissaan. Useampikin pässi, itse asiassa.
Onhan noita urbaanilegendoja liikkeellä nykyäänkin, äkkiäkös niistä jonkin liikehdinnän saisi aikaan. Tai uskonnon, sen puoleen.
***
"Onhan noita urbaanilegendoja liikkeellä nykyäänkin, äkkiäkös niistä jonkin liikehdinnän saisi aikaan. Tai uskonnon, sen puoleen."
Hohdokkain ehdokas olisi WinCapita, niin vankkumattomalta tuntuu huijattujen usko ettei kyseessä ollut huijaus, että jonain päivänä wincapita sivut on jälleen pystyssä, että jonain päivänä vielä voitot tulevat kotiin.
Wincapitan uhrien kommentit ovat surullisen samankaltaisia xcapitan uhrien kommenteille: kyllä se palaa ennen kuin ihmisikä on kulunut..
on kahta eri versiota raamatussa.
Kirjoittajilla on ollut kova hinku saada herra Daavidin sukuun, vaikka siittäjä olikin siis itse jumala tai pyhä henki.
En antaisi kovin suurta painoarvoa koko jutulle. Liikaa aikaeroa oletettujen tapahtumien ja kirjoitusten välillä.
ihmisiä olemassa. Paljon kerrotaan uskomattomia tarinoita todellisista ihmisistä ja vähemmän todellisista ihmisistä. Tarinat tekevät todellisistakin ihmisistä fiktiivisiä ja kuolemattomia. Ihan sama loppujen lopuksi. Ei kristilliset legendat kuitenkaan kiinnosta, oli sitten juttujen pohjana oikeita ihmisiä tai kuvitteellisia hahmoja.
Olen myös miettinyt, onko Väinämöinen, Lemminkäinen, Aino ja Pohjan Akka olleet olemassa. Isäni äiti ainakin oli Pohjan Akan jälkeläinen, eli sitten kai olen minäkin.
Muistan joskus jonkun väittäneen että jossain historian kirjoituksessa oli mainutti kansankiihottajana tai jotain sellaista. asiasta en enempää tiedä enkä voi sanoa väitteen todenperäisyydestä yhtään mitään.
Lähdekritiikkiä harrastaen voisi sanoa, että on varsin uskottavaa, että häneen liitettyjen tarinoiden takana on todellinen henkilö.
Sen sijaan 12 opetuslasta on jo vaikeampi teema, sillä 12 on muutenkin aika suosittu luku monessa traditionaalisessa yhteydessä, esimerkiksi Kreikan Olympoksen jumalia oli 12, ja 12 oli myös Israelin sukukuntien määrä.
Hakiko Jeesus tarkoituksella itselleen juuri 12 opetuslasta, oliko summa sattumaa, vai ovatko myöhemmät selittäjät lisänneet tai vähentäneet opetuslasten määrää saadakseen luvuksi juuri tuon maagisen luvun 12?
Tätä ei lähdekritiikillä voi selvittää. Uskonasiaksi sekin jää, kuten monet muutkin Uuden Testamentin asiat.
Jeesuksia on maailma pullollaan eikä se suinkaan ollut mikään kovin outo nimi ko. teoksen kirjoituksen aikanakaan. Ihan hyvin voi olla että sellainen henkilö on ollut olemassa kuin Jeesus Nazaretilainen tai että 12 opetuslapsien nimiset henkilöt ovat olleet olemassa.
Mutta raamatullista jeesusta taikka opetuslapsia ei ole koskaan ollut olemassa muutakuin jonkin hieman mielikuvitusta omanneen kirjailijan pässä.
Lähestulkoonkaan kaikki raamatun tapahtumat eivät ole fiktiivisiä vaan perustuvat oikeisiin historiallisiin tapahtumiin joita on kyllä väritetty sopivin uskonnollisin sanakääntein.
"Paras valhe on sellainen joka sisältää osan totuutta."
En muista kuka on sanonnut mutta varsin totta on tuo lausuma.
En koe olevani ateisti, mutta minulla on hyvin tieteellinen näkemys kaikkeen..
Vastaanpa nyt kuitenkin miten itse ajattelen.
Ei Raamattu tietenkään ole täysin fiktiivinen. Monet tapahtumat ja henkilöt kuten Jeesus Nasaretilainen saattoivat olla todellisia tapahtumia ja ihmisiä. Fiktiivistä on kuitenkin lähes kaikki "oleellisena" pidetty. Jumala loi maan tyhjästä, vedenpaisumus jne..
Hyvä muistaa, että Raamattu on kuin valtava palapeli. Sadoista lähteistä kerätty palanen sieltä, toinen täältä jotka on sitten laitettu yhteen. Tarkkaan valikoitu ne palat, jotka jollain tavalla sopivat yhteen. Palat, jotka aiheuttavat karkeita ristiriitoja on heitetty menemään. Raamattua on paranneltu aikojen saatossa ja huonosti sopivia paloja on heitelty pois. Vielä nykypäivänäkään ei olla päästy moitteettomaan lopputulokseen, sillä karkeita ristiriitoja on runsaasti. Monia ristiriitoja ovat ihmiset ratkoneet kirkolliskokouksissa. On esimerkiksi puhdas ihmisten päätös, että Jumala on kolmiyhteinen ja kaikki (isä, poika ja pyhä henki) ovat saman arvoisia.
Toisaalta Raamatun nerokkuus juuri perustuu tuohon ristiriitaisuuteen. Sieltä löytyy monta eriävää selitystä samaan asiaan, riippuen mistä kohdasta lukee ja miten tulkitsee. Tämä antaa lukijalleen valinnanvapauden. Jokainen voi valita sen selityksen, joka itselleen kuulostaa järkevimmältä. Siksi kirja on monien mielestä niin vakuuttava kun se sopii aina omiin ajatuksiin. Esimerkiksi "Jumala loi maailman kuudessa päivässä ja seitsemäntenä Hän lepäsi" ja toisaalta "Jumallalle tuhat vuotta on kuin yksi päivä ja yksi päivä kuin tuhat vuotta." Eli maailman luonnissa on Raamattua tulkiten voinut kulua viikosta miljardeihin vuosiin. Lukija voi sitten itse tulkitsemalla valita tästä haarukasta, että mikä itselleen vallitsevaan maailmankuvaan ja ajatuksiin sopii. Nerokasta!
Oma näkemykseni Jeesus kysymykseen: Kyllä Jeesus oli luultavasti olemassa. Käsittääkseni tälle on olemassa hitusen jopa tieteellisen näytön rippeitä(?) Hän oli älykäs mies. Hänellä oli paljon viisaita ajatuksia, joista niin uskovainen kuin ateistikin voisi ottaa osasta oppia. Hän oli karismaattinen, todella taitava puhuja ja loistava manipuloija. Komea ja sympaattinen uros, jolla oli paljon seuraajia. Naisia tuli kesäiltoina ovista ja ikkunoista.
Pelkkä olemassaolo ja hienon miehen rooli ei kuitenkaan tarkoita, että tämä mies olisi Jumalan poika.
kuinka pitkä?
kuinka pitkä?
Aika tarkkaan juuri sinun mittaisesi.
Monty Pythonin Life of Brian. Siinä on mielestäni kuvattu helvetin hienosti (ja ennenkaikkea hauskasti, mikä toisaalta tietenkään ei Jeesustarinaan uskovia kovastikaan miellytä) se, miten koko homma on voinut saada alkunsa.