Ilmainen neuvo kepulaisille

Kokoomuksen perinteisiin arvoihin ovat kuuluneet koti, uskonto ja isänmaa sekä tekosiveys. Suomea hieman ruotsalaisella aksentilla äänteneet rouvashenkilöt ovat olleet tekstiviesti- ja muussa yhteydessä nuoreen kokoomusjohtajaan Jyrki Kataiseen. Jyrki ei ole vastaillut näille mitenkään sopimattomasti. Siitä ei ole kyse. Sen sijaan Jyrki-Boy on ottanut näiden tekosiveiden rouvien viestit tosissaan ja erottaa mätkäytti sen takia Ilkka Kanervan.

Pikkuporvarillinen tekosiveys ja kaksinaismoralismi on kuulunut myös Kepun perinteisiin arvoihin. Tässä olisi nyt tilaisuus saada ääniä siirtymään kokoomuslaisilta pikkurouvilta Kepun suuntaan, kun alettaisiin vetää oikeista naruista. Vanhanen ei ehkä enää ole kovin uskottava korostamaan perhe-arvoja, mutta ehkä Kepu voisi marsittaa vaikka Kyösti Karjulan johdolla toisenlaisen kaartin korostamaan näitä arvoja ja kauhistelemaan kokoomuslaisten äijien ja törkyvaarien tapoja. Tämmöisiä juttujahan on totuttu ottamaan esille aina presidentin vaalienkien yhteydessä, kun epäilty Tarja Halosen siveellisyyttä. Miksei sitten nyt.

Täytyy myöntää, että hauskaa tämä on kuitenkin ollut. Ehdin jo luulla, että meikäläinen porvarihallitus olisi ottanut tarkemmin nimitysvaiheessa huomioon Ruotsin porvarihallituksen kokemukset. Naisten miehinä tunnetut Ike ja Väykky olivat siksi jo alusta lähtien käveleviä hallituspommeja. Väykkyhän ei kyllä sorru siihen, että tekstailisi naisten kanssa. Hän käy sitten suoraan kiinni, jos on uskominen Loka-Laitisen aikoinaan kirjoittamia juttuja. Kovin epäilyttävä menneisyys on ollut myös Jan Vapaavuorella, Suvi Lindenillä ja S-L Anttilalla. Näitä riskejä on kuitenkin haluttu tieten tahtoen hallitukseen koota ihan kuin muita vaihtoehtoja ei olisi ollut.

Ny kun Iken naismaailma on sivussa, media voi taas keskittyä Matin naisjuttuihin. Matti on kovasti pyrkinyt siihen, että hän pysyy tässäkin mielessä median parrasvaloissa edelleen esillä. Jos Suomen tuomioistuimet eivät tuo toivottoa ratkaisua, Matti voi kääntyä vielä EU:n tuomioistuinten ja vaikkapa afrikkalaisten heimotuomioistuinten puoleen.

11

424

    Vastaukset 11

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • neuvoja.

      joten kiitos siitä!

      Toivottavasti Vanhanen ottaa neuvoistasi opikseen, kun hän muodostaa seuraavaa hallitustaan. :)

      Kiitos, kiitos ja vielä kerran kiitos, kumarrus ja kiekaisu! :)

    • Emeritus

      ..."en ole katkera, mutta kuitenkin"

    • Kasvatustaan

      Hän saattaisi kääntyä todellakin jonkun heimon puoleen julkisuutta saadakseen ja niin tietysti mirriä.

    • Pietari Aholainen

      maksullisia neuvoja ostaisikaan.
      Ellei sitten demarikaksikko lipponen, alho ja sundqwist.

    • Maltillinen oikeistolainen

      Sinulla tuo sarkasmi aina välillä astuu harkitsevuuden edelle.

      • epätietoinen hölmö

        Oli Mielipidepankilla vaan niin hyvä olo kun hänen halveksimansa porvarihallitus joutuu ministeriä vaihtamaan ettei edes sarkasmi onnistunut. Harkitsevuus on mieheltä kadonnut Kanervan luottamuksen kanssa samaa tahtia


    • mvv

      .. ei voi muuhun johtopäätökseen tulla kun lukee tuon ylläolevan kirjoituksen. Tavallisesti aika lailla asialinjalla oleva SOS.DEM-kirjoittaja on nyt sydän kurkussa. Hän on yhtä´äkkiä huomannut, että lopputulos ei ollutkaan demareille hyvä vaan huono.

      Nyt valittiin uusi Ulkoministeri, nuori mies joka hallitsee hommat. On hyvin esiintymistaitoinen, ei vähääkään ylimielinen. Natoonkin kallellaan, muuta sopeutuu kuitenkin hallituksen linjaan.

      SDP:n puheenjotajien kisa ei saa näkyvyyttä lähitulevaisuudessa. Median huomio on hallituksessa, nyt myönteisesti, se suorastaan raastaa mpp:tä. Mutta monia meistä jotka olemme hallituksen takana se hivelee. Siksi tästä päivästä taisi tulla hyvä päivä.

      Katainen piti tiedotustilaisuudessa hyvän puheen. Hän teki mahdollisimman aukottoman selvityksen syistä jotka johtivat tähän lopputulokseen. Päätös ministerin vaihdosta oli oikea, sellaisen kannan minäkin olen jo jonkin aikaa ottanut.

      Kanervan moraalinen rikkomus oli korkeintaan rikesakon veroinen, mutta media onnistui siitäkin kehittää asian joka ei enää ollut hallittavissa muuten kuin vaihtamalla hyvä ministeri toiseen, toivottavasti vielä parempaan.

      • Uusi-Ukki

        vajoat omahyväisyyden ja samalla vääryyden syövereihin, kun pankki asiallisesti keroo tapahtumien kulun, sitä sopivan vitsikkäästi spekuloiden, sinäkin heti siirryt Tuomariksi tuomarin paikalle. Kataisen hyvä puhe, sanot sinä, se vain tuli viikon myöhässä, ei siinä enää ollut kataisella muuta mahdollisuutta kuin kakistella, suuren lehtimiesjoukon edessä.

        Ei jumakauta tässä asiassa Kataiselle ruusuja jaella, on hän niin tökerösti hoitanut tätä asiaa. Tai hän ei ole hoitanut lainkaan, on vain odottanut kyllä Kansa unohtaa, mutta kun se ei unohtanutkaan, joten itkunpyrskähdykset ovat naivia jälkihoitoa selvässä asiassa.

        Vai piti vielä hyvän puheenkin, ja minä kun olen sinua jonkinsortin politiikantuntijana pitänyt. Ei siinä auttanut Kataisen valittelut, että hän oli jo vuosi sitten saanut Kanervalta vakuutuksen, ettei Kanerva enää sotkeentuisi Tekstiviesteihin ja olisi siveellinen Ministeri, jos näin olisi ollut, Jyrkin olisi heti kun juttu tuli julkiseksi viheltää peli poikki,ja antaa Kataiselle potkut.

        Vaan mitä tekee Jyrki Poju, hän alkaa peitellä ja suorastaan valehdella kansalaisille kuinka Hallitus tukee kaikin voimin Kanervaa, kyllähän kaikki muistaa minkälaista potaskaa kansalle syötettiin. Kyllä Katainen toimi niin väärin kuin vain ihminen hänen asemassaan voi toimia.

        Joten älä sinäkään Mvv- pullistele äläkä syytä Pankkia väärästä Spekuloinnista tämän asian tiimoilta. Tiedät varsin hyvin, että Pankki kirjoittaa ainoastaan pelkkää Faktatietoa tällä palstalla, olkaamme siitä iloisia. Niin, nytkö sitten aletaan savustaa Vanhanen maantielle, Uusi-Ukilla Oulusta ei olisi mitään sitäkään toimenpidettä vastaan.


      • eronnut vaikka
        Uusi-Ukki kirjoitti:

        vajoat omahyväisyyden ja samalla vääryyden syövereihin, kun pankki asiallisesti keroo tapahtumien kulun, sitä sopivan vitsikkäästi spekuloiden, sinäkin heti siirryt Tuomariksi tuomarin paikalle. Kataisen hyvä puhe, sanot sinä, se vain tuli viikon myöhässä, ei siinä enää ollut kataisella muuta mahdollisuutta kuin kakistella, suuren lehtimiesjoukon edessä.

        Ei jumakauta tässä asiassa Kataiselle ruusuja jaella, on hän niin tökerösti hoitanut tätä asiaa. Tai hän ei ole hoitanut lainkaan, on vain odottanut kyllä Kansa unohtaa, mutta kun se ei unohtanutkaan, joten itkunpyrskähdykset ovat naivia jälkihoitoa selvässä asiassa.

        Vai piti vielä hyvän puheenkin, ja minä kun olen sinua jonkinsortin politiikantuntijana pitänyt. Ei siinä auttanut Kataisen valittelut, että hän oli jo vuosi sitten saanut Kanervalta vakuutuksen, ettei Kanerva enää sotkeentuisi Tekstiviesteihin ja olisi siveellinen Ministeri, jos näin olisi ollut, Jyrkin olisi heti kun juttu tuli julkiseksi viheltää peli poikki,ja antaa Kataiselle potkut.

        Vaan mitä tekee Jyrki Poju, hän alkaa peitellä ja suorastaan valehdella kansalaisille kuinka Hallitus tukee kaikin voimin Kanervaa, kyllähän kaikki muistaa minkälaista potaskaa kansalle syötettiin. Kyllä Katainen toimi niin väärin kuin vain ihminen hänen asemassaan voi toimia.

        Joten älä sinäkään Mvv- pullistele äläkä syytä Pankkia väärästä Spekuloinnista tämän asian tiimoilta. Tiedät varsin hyvin, että Pankki kirjoittaa ainoastaan pelkkää Faktatietoa tällä palstalla, olkaamme siitä iloisia. Niin, nytkö sitten aletaan savustaa Vanhanen maantielle, Uusi-Ukilla Oulusta ei olisi mitään sitäkään toimenpidettä vastaan.

        oli kaksi akkaa yhtä aikaa.


    • Niinpä niin

      Sarkastinen kirjoituksesi on hauska, mutta hieman se haksahtaa. Kanervan kujanjuoksua eivät pysäyttäneet "suomea hieman ruotsalaisella aksentilla ääntäneet rouvashenkilöt", eivät missään tapauksessa. Hieman vanhemmat rouvat ovat tottuneet supi suomalaiseen tapaan tehdä politiikkaa. Kanervan oli pakko päätyä ratkaisuunsa, koska nimenomaan nuoret naisäänestäjät vaativat sitä.

      Suomessa ei ole vieläkään oivallettu, miten valtava kulttuurinen muutos on tapahtunut nyt, kun nuorten naisten painoarvo on politiikassa lisääntynyt. Laitinen on joskus terävissä kolumneissaan muutoksesta jopa kertonutkin.
      Nuoret feministisesti suuntautuneet aktiiviset naiset, eivät enää hyväksy entisenlaista "hyvä veli" politiikkaa.

      Minua oikeastaan hämmästyttää se, että tämän näytelmän sallittiin jatkuvan näinkin kauan, lopputuloshan oli kaikkien nähtävissä, jo silloin kun Tukiainen astui parrasvaloihin. Ripeä toiminta Kataiselta olisi pelastanut paljon. Kanervahan ei itse olisi ymmärtänyt erota. Liian myöhään tehdyt ratkaisut saivat jopa koko Kokoomuksen toiminnan näyttämään pellemäiseltä. Näyttää sitä, että periksi olisi annettu nimenomaan lehdistölle. Käytännössä, kyse on kuitenkin hieman laajemmasta ulottuvuudesta, kyse on poliittisesta uskottavuudesta ja meillä ja maailmalla. Selittelyt siitä, että ratkaisu tehtiin lehdistön vuoksi, olivat aika ymmärrettäviä, koska henkilökohtaiset suhteet ovat Kataiselle tärkeitä, mutta pelisilmän puute ei ole politiikoille eduksi, ei kuitenkaan.

      Kannattaa ottaa aika tosissaan se, että poliittisilta päättäjiltä oikeasta vaaditaan enemmän, kuin tavallisilta kansalaisilta.

      • Maltillinen oikeistolainen

        Jos Katainen ei aikonut tukea Kanervaa loppuun saakka, erottaminen olisi pitänyt tehdä heti jupakan alussa.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      79
      2024
    2. Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä

      Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai
      Ikävä
      366
      1249
    3. Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?

      Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu
      Suomussalmi
      25
      1062
    4. Kirjoita jotain

      Kivaa, hellää ja piristävää
      Ikävä
      141
      1038
    5. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      93
      759
    6. Päälle hautaus?

      Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa
      Lieksa
      121
      729
    7. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      45
      707
    8. On tuota ikäeroa meillä kyllä aivan liian paljon

      Etsi samanikäistä kuin olet, niin minäkin.
      Ikävä
      59
      665
    9. Voisit nainen joskus vastata minulle

      Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.
      Ikävä
      63
      662
    10. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      60
      634
    Aihe