Adventisti

Ensin valitsit väärän profeetan Ellen Whiten opetukset sitoutuessasi kasteessa/jäseneksiliittymisessäsi Adventtikirkkoon.

Nyt sitten olet hapan, kun Raamattu ei muuttunutkaan mukanasi. Koet vainona ja pilkkana muuttumattoman Raamatun ja kristinopin itseäsi, kirkkoasi ja oppejasi kohtaan.

11

407

    Vastaukset 11

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • merkki,

      Jeesus antoi siitä esimerkin, vaikka olikin synnitön.
      Matt. 5

      9 Autuaita ovat rauhantekijät, sillä heidät pitää Jumalan lapsiksi kutsuttaman.
      10 Autuaita ovat ne, joita vanhurskauden tähden vainotaan, sillä heidän on taivasten valtakunta.
      11 Autuaita olette te, kun ihmiset minun tähteni teitä solvaavat ja vainoavat ja valhetellen puhuvat teistä kaikkinaista pahaa.
      12 Iloitkaa ja riemuitkaa, sillä teidän palkkanne on suuri taivaissa. Sillä samoin he vainosivat profeettoja, jotka olivat ennen teitä.
      13 Te olette maan suola; mutta jos suola käy mauttomaksi, millä se saadaan suolaiseksi? Se ei enää kelpaa mihinkään muuhun kuin pois heitettäväksi ja ihmisten tallattavaksi.
      14 Te olette maailman valkeus. Ei voi ylhäällä vuorella oleva kaupunki olla kätkössä;
      15 eikä lamppua sytytetä ja panna vakan alle, vaan lampunjalkaan, ja niin se loistaa kaikille huoneessa oleville.
      16 Niin loistakoon teidän valonne ihmisten edessä, että he näkisivät teidän hyvät tekonne ja ylistäisivät teidän Isäänne, joka on taivaissa.
      17 Älkää luulko, että minä olen tullut LAKIA tai profeettoja KUMOAMAAN; en minä ole tullut kumoamaan, vaan täyttämään.
      18 Sillä totisesti minä sanon teille: kunnes taivas ja maa katoavat, ei laista katoa pieninkään kirjain, ei ainoakaan piirto, ennenkuin kaikki on tapahtunut.
      19 Sentähden, joka purkaa yhdenkään näistä pienimmistä käskyistä ja sillä tavalla opettaa ihmisiä, se pitää pienimmäksi taivasten valtakunnassa kutsuttaman; mutta joka niitä noudattaa ja niin opettaa, se pitää kutsuttaman suureksi taivasten valtakunnassa.

    • harhojasi niin

      paljon kuin haluat, me luemme Raamattua ja pysymme adventisteina.

      • mahdat tietää

        kummallapuolella raamattua on edes uusitestamentti.Silmissäsi pyörii vain sanat:"ellen...ellen".
        Tiedätkö edes mikä on ajallisesti raamatun viimeinen kirja?
        Eli mikä kirja on kirjoitettu viimeeksi?
        Jos pystyt vastaamaan minuutissa tiedät.Jos et joudut hakemaan sen suuri taistelu-kirjasta.Jos niin on se kai paljastaa mikä on raamattunne.


      • sekunnissa
        mahdat tietää kirjoitti:

        kummallapuolella raamattua on edes uusitestamentti.Silmissäsi pyörii vain sanat:"ellen...ellen".
        Tiedätkö edes mikä on ajallisesti raamatun viimeinen kirja?
        Eli mikä kirja on kirjoitettu viimeeksi?
        Jos pystyt vastaamaan minuutissa tiedät.Jos et joudut hakemaan sen suuri taistelu-kirjasta.Jos niin on se kai paljastaa mikä on raamattunne.

        että Johanneksen kirjeet. Liberaaliteologien muut väittämät ovat potaskaa.


    • hapan.

      Kysymys.
      Hyväksytkö Marianpalvonnan ja katolisuuden, edes osa-oppien mukaan?
      Jos et, niin miksi?

      • Luther protestoi katolisen kirkkonsa epäkristillisyyttä vastaan ja yritti tehdä uskonpuhdistuksen katolisessa kirkossa. Jos hän eläisi nyt adventistina Adventtikirkossa, niin tekisi siellä samoin.

        Mutta eipä Luther saanut kirkkoaan puhdistettua eikä saisi nytkään adventtikirkkoa puhdistettua. Niinpä noista molemmista on lähdettävä ulos tultuaan uskoon ja pysyttävä niitten opeista erossa.


      • SITTEN MATKOIHISI
        uskova_1 kirjoitti:

        Luther protestoi katolisen kirkkonsa epäkristillisyyttä vastaan ja yritti tehdä uskonpuhdistuksen katolisessa kirkossa. Jos hän eläisi nyt adventistina Adventtikirkossa, niin tekisi siellä samoin.

        Mutta eipä Luther saanut kirkkoaan puhdistettua eikä saisi nytkään adventtikirkkoa puhdistettua. Niinpä noista molemmista on lähdettävä ulos tultuaan uskoon ja pysyttävä niitten opeista erossa.

        ÄLÄKÄ JANKUATA ETTÄ "MULLA ON TEHTÄVÄ JUMALALTA". Valehtelet itsellesi ja muille koko ajan.


      • nyt oikein
        SITTEN MATKOIHISI kirjoitti:

        ÄLÄKÄ JANKUATA ETTÄ "MULLA ON TEHTÄVÄ JUMALALTA". Valehtelet itsellesi ja muille koko ajan.

        uskova 1:n sanoma kutittaa erään korvaa.
        Miten tuleekaan mieleen fariseukset Jeesuksen aikana.


      • että jos ei joku
        nyt oikein kirjoitti:

        uskova 1:n sanoma kutittaa erään korvaa.
        Miten tuleekaan mieleen fariseukset Jeesuksen aikana.

        kuuntele niin kahdenkerran jälkeen LÄHDE pois.

        uskova_12 ei paljon tuosta piittaa. On niin antoisaa riidellä kun on oma pinna tiukalla se lievittää.


    • räpätäti taas

      kihisee ja sihisee. Mene lomalle.

    • Jesaja 53:10
      Mutta Herra näki hyväksi runnella Häntä,
      lyödä Hänet sairaudella.
      Jos sinä panet Hänen sielunsa vikauhriksi,
      saa hän nähdä jälkeläisiä ja elää kauan,
      ja Herran tahto toteutuu hänen kauttansa.


      JESAJA 53. LUKU - 12 JAETTA, JOTKA MUUTTAVAT SINUT

      1 Kuka uskoo meidän saarnamme,
      kenelle Herran käsivarsi ilmoitetaan?
      2
      Hän kasvoi Herran edessä niinkuin vesa, niinkuin juuri kuivasta maasta.
      Ei ollut hänellä vartta eikä kauneutta;
      me näimme hänet, mutta ei ollut hänellä muotoa, johon me olisimme mielistyneet.
      3
      Hän oli ylenkatsottu, ihmisten hylkäämä,
      kipujen mies ja sairauden tuttava,
      jota näkemästä kaikki kasvonsa peittivät, halveksittu, jota emme minäkään pitäneet.
      4
      Mutta totisesti, meidän sairautemme hän kantoi, meidän kipumme hän sälytti päällensä.
      Me pidimme häntä rangaistuna, Jumalan lyömänä ja vaivaamana,

      5
      mutta hän on haavoitettu meidän rikkomustemme tähden,
      runneltu meidän pahain tekojemme tähden. Rangaistus oli hänen päällänsä, että meillä rauha olisi,
      ja hänen haavainsa kautta me olemme paratut.
      6
      Me vaelsimme kaikki eksyksissä niinkuin lampaat, kukin meistä poikkesi omalle tielleen.
      Mutta Herra heitti hänen päällensä kaikkien meidän syntivelkamme.

      7
      Häntä piinattiin, ja hän alistui siihen eikä suutansa avannut;
      niinkuin karitsa, joka teuraaksi viedään,
      niinkuin lammas, joka on ääneti keritsijäinsä edessä,
      niin ei hän suutansa avannut.
      8
      Ahdistettuna ja tuomittuna hänet otettiin pois, mutta kuka hänen polvikunnastaan sitä ajatteli? Sillä hänet temmattiin pois elävien maasta;
      minun kansani rikkomuksen tähden kohtasi rangaistus häntä.

      9
      Hänelle annettiin hauta jumalattomain joukossa; mutta rikkaan tykö hän tuli kuoltuansa,
      sillä hän ei ollut vääryyttä tehnyt eikä petosta ollut hänen suussansa.
      10
      Mutta Herra näki hyväksi runnella häntä,
      lyödä hänet sairaudella.
      Jos sinä panet hänen sielunsa vikauhriksi,
      saa hän nähdä jälkeläisiä ja elää kauan,
      ja Herran tahto toteutuu hänen kauttansa.

      11
      Sielunsa vaivan tähden hän saa nähdä sen ja tulee ravituksi.
      Tuntemuksensa kautta hän, minun vanhurskas palvelijani, vanhurskauttaa monet,
      sälyttäen päällensä heidän pahat tekonsa.
      12
      Sentähden minä jaan hänelle osan suurten joukossa, ja väkevien kanssa hän saalista jakaa;
      sillä hän antoi sielunsa alttiiksi kuolemaan,
      ja hänet luettiin pahantekijäin joukkoon,
      hän kantoi monien synnit,
      ja hän rukoili pahantekijäin puolesta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      54
      1017
    2. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      98
      994
    3. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      21
      852
    4. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      135
      802
    5. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      121
      776
    6. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      53
      755
    7. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      45
      656
    8. Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle

      Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke
      Hyrynsalmi
      24
      644
    9. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      50
      638
    10. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      610
    11. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      19
      606
    12. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      46
      578
    13. Voisiko vielä välillemme jotain kehittyä

      Vai heihei ja ei nähdä enää.
      Ikävä
      35
      560
    14. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      72
      558
    15. Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa

      Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka
      Kotimaiset julkkisjuorut
      139
      545
    16. Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta

      https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen
      Kuhmo
      12
      544
    17. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      46
      537
    18. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      120
      536
    19. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      47
      515
    20. Kerro kolme hyvää asiaa

      Kaipaamastasi ihmisestä ja lisää perään onko kaivattusi n vai m 😍
      Ikävä
      25
      512
    Aihe