Nyt tuli raja vastaan Sammon suhteen

Olen ollut Sammon asiakas yli 30 vuotta ja tähän asti puolustanut heidän toimintaansa täysin, jopa tämän sotkun läpi. Itselläni on nettipankki käytössä; ja laskujen maksukin on toiminut alkuvaikeuksien jälkeen hyvin.

Mutta nyt tuli todellakin sellainen paukku, että ymmärrys loppui TOTAALISESTI.

Äitini on 71-vuotias. Hänelle ei ole tietokonetta, eikä enää tässä vaiheessa mahdollisuutta oppia sellaisen käyttöä, vaikka sen hänelle ostaisinkin. Hän on kuitenkin fiksuna ihmisenä jo vuosia sitten lakannut maksamasta laskujaan pankin konttorissa, vaan on maksanut laskunsa Sammon automaattista puhelinpankkia käyttäen. Hän on kehittynyt siinä hyvin näppäräksi. Asiakasnumerot, viitenumerot yms. hän näppäilee kännykkään alta aikayksikön, ja niinpä laskujen maksu on ollut ihan järkevän hintaista. Automaattiseen puhelinpankkiin on päässyt aina heti, ilman jonottamista.

Vaan mitäpä hänelle selvisi tänään, kun yritti laskua maksaa? Suuri ja mahtava Danske Bank on päättänyt lopettaa automaattisen puhelinpankin! Ainoa mahdollisuus maksaa laskut puhelimella on jonottaa siihen samaan asiakaspalveluun, johon sadat muutkin kiukkuiset ovat tunkemassa, ja asioida virkailijan kanssa.

Sitten kun vihdoin saa ihmisen sinne langan päähän, pitää hänelle sitten luetella ne tilinumerot joihin haluaa maksaa, summat, eräpäivät, viitenumerot.. Menee aikaa, ja koko ajan mittari raksuttaa. Tänään laskujen maksu oli vienyt jonotuksineen 25 minuuttia, aiemman 2 minuutin sijasta.

Ai niin, turha kai mainitakaan että vanha, autoamattinen puhelinpankki oli auki 24 tuntia vuorokaudessa, 7 päivää viikossa. Uusi on auki ma-pe 09.00-18.00.

Minun päähän ei mahdu, MIKSI tämä "uudistus" on tehty? Mitä järkeä on ottaa pois käytöstä toimiva, järkevä palvelu, ja korvata se huonommalla, kalliimmalla ja vähemmän asiakasystävällisellä?

Annan Sammolle aikaa puoli vuotta, ja jos vanha automaattinen puhelinpankki ei siihen mennessä ole palautunut ennalleen, siirrän tilini pois Sammosta.
3709
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

pistäkää maksut suoravelotukseen ei tarvii verkko-ja puhelinpankkien kanssa sekoilla

Äänestä
  • mitenkäs satunnaiset laskut pistät suoraveloitukseen?
    Esim lääkäri - tervayskeskusmaksut ym?

    Äänestä

http://suomi.sampopankki.fi/20083103

"- Emme ole valitettavasti pystyneet vastaamaan tyydyttävästi saamaamme asiakaspalautteeseen koskien puutteita palveluissa sekä uuden verkkopankin käyttöä, arvioi Sampo Pankin varatoimitusjohtaja Maarit Näkyvä."


lähetin postia sampopankille,koska verkkopankkinne muuttui huonompaan suuntaan ja puutteellisemmaksi,ettekä osaa perustella sitä siksi aion lopettaa sampopankin asiakkaana.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Miksi, voi miksi? kirjoitti:

Olen ollut Sammon asiakas yli 30 vuotta ja tähän asti puolustanut heidän toimintaansa täysin, jopa tämän sotkun läpi. Itselläni on nettipankki käytössä; ja laskujen maksukin on toiminut alkuvaikeuksien jälkeen hyvin.

Mutta nyt tuli todellakin sellainen paukku, että ymmärrys loppui TOTAALISESTI.

Äitini on 71-vuotias. Hänelle ei ole tietokonetta, eikä enää tässä vaiheessa mahdollisuutta oppia sellaisen käyttöä, vaikka sen hänelle ostaisinkin. Hän on kuitenkin fiksuna ihmisenä jo vuosia sitten lakannut maksamasta laskujaan pankin konttorissa, vaan on maksanut laskunsa Sammon automaattista puhelinpankkia käyttäen. Hän on kehittynyt siinä hyvin näppäräksi. Asiakasnumerot, viitenumerot yms. hän näppäilee kännykkään alta aikayksikön, ja niinpä laskujen maksu on ollut ihan järkevän hintaista. Automaattiseen puhelinpankkiin on päässyt aina heti, ilman jonottamista.

Vaan mitäpä hänelle selvisi tänään, kun yritti laskua maksaa? Suuri ja mahtava Danske Bank on päättänyt lopettaa automaattisen puhelinpankin! Ainoa mahdollisuus maksaa laskut puhelimella on jonottaa siihen samaan asiakaspalveluun, johon sadat muutkin kiukkuiset ovat tunkemassa, ja asioida virkailijan kanssa.

Sitten kun vihdoin saa ihmisen sinne langan päähän, pitää hänelle sitten luetella ne tilinumerot joihin haluaa maksaa, summat, eräpäivät, viitenumerot.. Menee aikaa, ja koko ajan mittari raksuttaa. Tänään laskujen maksu oli vienyt jonotuksineen 25 minuuttia, aiemman 2 minuutin sijasta.

Ai niin, turha kai mainitakaan että vanha, autoamattinen puhelinpankki oli auki 24 tuntia vuorokaudessa, 7 päivää viikossa. Uusi on auki ma-pe 09.00-18.00.

Minun päähän ei mahdu, MIKSI tämä "uudistus" on tehty? Mitä järkeä on ottaa pois käytöstä toimiva, järkevä palvelu, ja korvata se huonommalla, kalliimmalla ja vähemmän asiakasystävällisellä?

Annan Sammolle aikaa puoli vuotta, ja jos vanha automaattinen puhelinpankki ei siihen mennessä ole palautunut ennalleen, siirrän tilini pois Sammosta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu