Kirjoitan nyt tällä kertaa tänne feminismipalstalle sinänsä vanhasta aiheesta, koska haluan erityisesti naisten näkökulmaa. Toivon, että asiaan voidaan suhtautua rakentavasti ja asiallisesti, koska en aio kritisoida erityisesti vain toista sukpuolta.
Tiedän toki, että feministejäkin on moneen lähtöön, valtaosa lienee heteroita, kuten ihmisistä yleensäkin. Odotankin vastausta lähinnä heteroilta, koska lesbojen/homojen osalta vastaavaa tilannetta en tunne, eikä oikeastaan heterona kiinnostakaan.
Kun on ikää itsellä jo 40 vuotta ja on laaja tuttavapiiri sekä sinkkuja että pariutuneita, ei voi olla huomaamatta, kuinka pariutuminen vaikuttaa keskimäärin itsestään huolehtimiseen. Se siisti ja huoliteltu, usein hyväkroppainen mies ja hoikka, nätti, hyvin ja naisellisesti pukeutuva nainen muuttuvat hyvin nopeasti, kun pariudutaan, varsinkin sitten kun lapsia on hankittu.
Tuttavapiirin naisista on valtaosin tullut 10-30 kiloa ylipainoisia, arkisen nuhruisia otuksia. Miehistä on tullut huolittelemattomia kaljamahoja, kiiltävine persuksineen tai roikkuvinen farkkuineen ja verkkareineen.
Vaikka kuinka asiaan ottaisi feministisen/sovinistisen näkökulman, että ei täällä ruveta pukeutumaan ja itseään laittamaan vastakkaista sukupuolta miellyttääkseen, on kuitenkin mekoisen faktaa, että kyllä avioelämä tuollaisesta lässähtää. Kummankin vetovoima hiipuu... Onko tosiaan niin, että ihminen panostaa keskimäärin vain pariutumisen saavuttamiseen ja sitten ei viehätysvoimalla ole paljoakaan merkitystä.
Ehkä jotkut vastaavat, että ei se ulkoinen sitten enää merkitse, vaan sisäinen persoona ja sen hyvä tunteminen. Jos asia on kohdallanne todella niin, jos sisäinen persoona on se kiihottava osa, hyvä niin, onneksi olkoon. Mutta ette voi tehdä siitä ainoata oikeata oppia tai jotenkin ylevämpää, korkeammin arvostettavaa asiaa! Sisäinen ja ulkoinen kauneus eivät ole välttämättä ristiriitaisia, toisiaan poissulkevia asioita!
Itse olen säilyttänyt itseni hyäkuntoisena, tietenkin siinä on paljon onnea ja luojan lahajaa, koska on saanut olla terve. Olen huolehtinut ulkonäöstäni, kroppani on yhtä hyvän näköinen kuin parikymppisenä ja muutakin rapistuvaa olemusta yritän pitää kiinnostavan näköisenä. Ja kyllä se näyttää vastakkaista sukupuolta kiinnostavankin, palautetta tulee. Myös oma puoliso kehuu aina, kuinka mukava on katsella kun oma karju puuhailee mökin pihamaalla ilman paitaa, lihaksikas, hiestä kiiltävä vartalo pullistellen. Mutta hän ei ole tullut ajatelleeksi, että omasta vartalosta ei ole tullut huolehdittua, kiloja on parikymmentä liikaa ja selluliitti kukkii...Vaikka toisen silmiin katsominen tuottaa mukavat fibat, ei voi välttyä ajatukselta, että vartalo ei tunnu kovin kiihottavalta ja lemmen leikit on parempi tehdä pimeässä, ettei vireys lopsahda.
Sanokaas nyt hyvä siskot ja veljet, mikä siinä on, ettei sitä ymmärretä, että parsuhteessakin voi yrittää säilyttää itsensä viehättävänä, houkutttelevana, myös fyysisesti niiden henkisten arvojen lisäksi? Onko täällä naisia/miehiä, jotka ovat tuon oivaltaneet ja toteuttavat sitä elämässään, pyrkivät olemaan kumppanilleen se "aatami" tai "eeva", houkutteleva hedelmä, lumoava viinitarha.
Tiedän toki, että feministejäkin on moneen lähtöön, valtaosa lienee heteroita, kuten ihmisistä yleensäkin. Odotankin vastausta lähinnä heteroilta, koska lesbojen/homojen osalta vastaavaa tilannetta en tunne, eikä oikeastaan heterona kiinnostakaan.
Kun on ikää itsellä jo 40 vuotta ja on laaja tuttavapiiri sekä sinkkuja että pariutuneita, ei voi olla huomaamatta, kuinka pariutuminen vaikuttaa keskimäärin itsestään huolehtimiseen. Se siisti ja huoliteltu, usein hyväkroppainen mies ja hoikka, nätti, hyvin ja naisellisesti pukeutuva nainen muuttuvat hyvin nopeasti, kun pariudutaan, varsinkin sitten kun lapsia on hankittu.
Tuttavapiirin naisista on valtaosin tullut 10-30 kiloa ylipainoisia, arkisen nuhruisia otuksia. Miehistä on tullut huolittelemattomia kaljamahoja, kiiltävine persuksineen tai roikkuvinen farkkuineen ja verkkareineen.
Vaikka kuinka asiaan ottaisi feministisen/sovinistisen näkökulman, että ei täällä ruveta pukeutumaan ja itseään laittamaan vastakkaista sukupuolta miellyttääkseen, on kuitenkin mekoisen faktaa, että kyllä avioelämä tuollaisesta lässähtää. Kummankin vetovoima hiipuu... Onko tosiaan niin, että ihminen panostaa keskimäärin vain pariutumisen saavuttamiseen ja sitten ei viehätysvoimalla ole paljoakaan merkitystä.
Ehkä jotkut vastaavat, että ei se ulkoinen sitten enää merkitse, vaan sisäinen persoona ja sen hyvä tunteminen. Jos asia on kohdallanne todella niin, jos sisäinen persoona on se kiihottava osa, hyvä niin, onneksi olkoon. Mutta ette voi tehdä siitä ainoata oikeata oppia tai jotenkin ylevämpää, korkeammin arvostettavaa asiaa! Sisäinen ja ulkoinen kauneus eivät ole välttämättä ristiriitaisia, toisiaan poissulkevia asioita!
Itse olen säilyttänyt itseni hyäkuntoisena, tietenkin siinä on paljon onnea ja luojan lahajaa, koska on saanut olla terve. Olen huolehtinut ulkonäöstäni, kroppani on yhtä hyvän näköinen kuin parikymppisenä ja muutakin rapistuvaa olemusta yritän pitää kiinnostavan näköisenä. Ja kyllä se näyttää vastakkaista sukupuolta kiinnostavankin, palautetta tulee. Myös oma puoliso kehuu aina, kuinka mukava on katsella kun oma karju puuhailee mökin pihamaalla ilman paitaa, lihaksikas, hiestä kiiltävä vartalo pullistellen. Mutta hän ei ole tullut ajatelleeksi, että omasta vartalosta ei ole tullut huolehdittua, kiloja on parikymmentä liikaa ja selluliitti kukkii...Vaikka toisen silmiin katsominen tuottaa mukavat fibat, ei voi välttyä ajatukselta, että vartalo ei tunnu kovin kiihottavalta ja lemmen leikit on parempi tehdä pimeässä, ettei vireys lopsahda.
Sanokaas nyt hyvä siskot ja veljet, mikä siinä on, ettei sitä ymmärretä, että parsuhteessakin voi yrittää säilyttää itsensä viehättävänä, houkutttelevana, myös fyysisesti niiden henkisten arvojen lisäksi? Onko täällä naisia/miehiä, jotka ovat tuon oivaltaneet ja toteuttavat sitä elämässään, pyrkivät olemaan kumppanilleen se "aatami" tai "eeva", houkutteleva hedelmä, lumoava viinitarha.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Itse olen lähellä neljääkymppiä ja saman miehen kanssa jo parikymmentä vuotta.
Mies on suunilleen samoissa mitoissa kuin alkuaikoinakin eli hyväkuntoinen ja se näkyy.
Minulla on tullut muutamia kiloja mutta edelleenkään en ole ylipainoinen vaan ihan normaalipainoinen.
Kuitenkin ne muutamat kilot potuttaa ja koitan kovasti päästä niistä eroon.
Harrastan kuntopyöräilyä joten alakroppa on muuten ihan ok paitsi pieni pömppömasu.
En kyllä katselisi kaljamahaista pöhöttynyttä miestä ja siksi vaadin itseltänikin sutjakkaa olemusta =)
Työtä se vaatii enemmän ja enemmän kun ikää tulee mutta periksi en anna.
Ne muutamat kilot tuli vasta toisen lapsen jälkeen ja todella vaikeaa on ollut saada pois.
Mutta kuten sanoin,ylipainoa ei ole koskaan ollut enkä ymmärrä miten joku voi päästää itsensä niin karmean näköiseksi...ja monet alle kolmekymppiset !
Mukava kuulla, että joku ajattelee samoin ja toimii sen mukaan. Toki me kaikki rapistutaan. Mutta todellakin, kun katsoo nuoria äitejä työntelemässä pienokaisiaan metrin leveine perseineen, ei voi kuin ihmetellä välinpitämättömyyttä, varsinkin kun sama mimmi on ollut muutama vuosi sitten sutjakka ja huoliteltu. Moni itsestään huolehtiva nelikymppinen nainen tai mies on paljon kauniimpi ja seksikkäämpikin kuin moni 25:n läskipehva tai -maha.
Eikä sitä nuoruutta voi ikuisesti säilyttääkään, mutta kyllä voi itsestään huolehtia.
Olen 28v mies, hoikka ollut aina mutta ei se auta mitään koska olen muuten rujon näköinen, sille taas en mahda mitään ja kuitenkin sen vuoksi en ole ketään kiinnostanut. Yksin olen tuomittu elämään tämän elämäni...
Voit ylimitoittaa itsesi tai alimitoittaa. Tai sitten näet itsesi oikealla tavalla. Ihmiselle muodostuu kuva itsestään. Yleensä hän alimitoittaa oman ulkonäkönsä ja silloin kun kohdalle sattuu hänen normiensa mukainen ihmissuhde, hän ylimitoittaa tämän ja saa paljon kauniimman naisen kuin osasi kuvitellakkaan! Eli sullahan on vielä kaikki mahdollista!
Älä vaan täältä sitä seuraa etsi. ;)
Mentiin X-vaimoni kanssa naimisiin alle kaksikymppisinä. Lapsen syntymän jälkeenkin hän säilytti sutjakan vartalonsa. No, kun olimme liian nuoria niin erohan siitä tuli neljän vuoden kuluttua. Siinä vaiheessa hän synnytyksestä huolimatta oli kuin korkeushyppääjä.
Eromme jälkeen tapasin hänet sattumalta parin vuoden kuluttua, enkä ollut enää tunnistaa häntä! Muistutti nyt kuulantyöntäjää. Häpesi sen verran, että yritti piiloutua orapihlaja-aidan taakse. Selitti, että oli nyt ryhtynyt laihdutuskuurille ja että hänen edellinen poikakaverinsa piti enemmän vähän pulskista naisista.
Kai noita laihtumis ja lihomis juttuja ei voi aivan yleistää, koska moni tilanne sanelee kulloisenkin tapauksen...
No yleistää kyllä voi. Enhän väittänytkään, että aina käy niin, vaan ihmettelin, että miksi yleensä/usein käy niin. Toki poikkeuksia on.
Yleensä yleistäminen kuitenkin on yleisyyttä. Miltä susta tuntuu, että joku kunnon vastuuntuntoinen perheenisä yleistämisen perusteella tuomittaisiin epäyleisten tapausten (ja valheellisten tutkimuksien) perusteella vaimonsa hakkaajaksi tai lapsiin sekaantujaksi? Aika epäoikeudenmukaista vai?
Lopuksi täytyy vihata kaikkea (erikseen) miehenä tai naisena olemista, koska ne yhteiskunnallisen arvon menettämisen kautta menettävät myös yksilön arvostuksen.
No voihan vinetto, etkös sä vieläkään ole saanut puhuttua asiasta vaimosi kanssa.
Parempi kait se on hänen kanssaan jutella kuin meidän täällä feministipalstalla.
Olet kyllä niin tumpelo-tuppisuu, että et ansaitsekaan muuta kuin tonnikoupalla selluliittejä.
TUskin sulla mitään vaimoa onkaan.
Kannattaisi vaan sunkin kasvaa ensin aikuiseksi,ennen kuin tulet tänne neuvomaan aikuisten asoissa :)
Samaa nimimerkkiä käyttävä miehenketale vinkuu Suhteet > Ihastuminen - osastolla nuorempien naisten perään.
Käykääs siskot huvikseen katsomassa...
Ensinnäkin. En ole sama walker, joka siellä riehuu. Toiseksi, asiasta on kotona puhuttu, mutta se taas on vain kahden ihmisen kohtalo. Kolmanneksi, avasin keskustelun yleisellä tasolla pohdittavaksi, mutta joillekin näyttää olevan tämäkin asia, monien muiden joukossa tabu! Se ei siitä kuitenkaan olemattomaksi lakkaa, vaikka keskustelu yritettäisiin vaientaa!
Kyselet heteroiden mielipiteitä, vaikka itse kuvailet lihaksiasi kuin kapinen hinttari. Ime munaa homo.
...älä ota sitä noin raskaasti. Kyllä se siitä.
Voi vittu!
Tulee oltua liian paljon ruuan kanssa tekemisissä, maistelleeksi kaikenlaista ja syöneeksi liikaa kun joutuu vastaamaan päivittäin muiden ruuista, ruoka-ajoista ja ruokaostoksista.
Lisäksi asioiden tärkeysjärjestys muuttuu lasten syntymän jälkeen. Lapsista huolehtimisesta tulee elämän tärkein asia, on pakkokin jättää itsensä vähemmälle huomiolle.
rehellisestä ja suorasta näkemyksestäsi. Pahus, jos se noin on. Selitys tuntuu kyllä luonnolliselta, noin kai se on monessa lajissa eläinkunnassakin. Mutta jos käyttäydymme eläimellisten vaistojemme mukaan (tässä tapauksessa se vietin kohdistuminen sinne lasten hoivaamiseen), pitäisikö miehenkin elää viettiensä mukaan ja rientää siittämään uusia naaraita? Minusta olisi parempi kuitenkin, kun nyt ihmisinä olemme kehittyneet eläimistä melkoisesti, että emme antaisi viettien ihan ohjailla itseämme. Pitäisimme itsestämme huolta ja pysyisimme paremmin porukassa, yhdessä.