Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Tänään parvekkeella nakuna!

Kevään ensimmäiset kahvit nautittu nakuna omalla parvekkeella, oli suojaisa kulma johon aurinko osui sopivasti lämmittäen vartaloa. Siinä sai tuntumaa kesästä.
51443
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Mekin otimme parvekkeella aurinkoa a'la luonnonasussa, mutta naapuri ryhtyi kiikaroimaan meitä kerrosta ylempänä olevalta omalta parvekkeeltaan.
No, eipä hätä mitään, kiedoimme molemmat pyyhkeen ympärillemme ja kyttääminen loppui siihen paikkaan. Hetken kuluttua naapurimme tuli itsekin alastomana omalle parvekkeelleen mukä aurinkoa ottamaan (kiikarit kaulassaan), mutta mehän emme pyyhkeitä hänen kiusakseen riisuneet. Oli jo iltapäivä, niin siirryimme sisätiloihin tekemään ruokaa, joka sitten nautittiin nakuina erittäin hyvän viinin kera.

Kausi on avattu, vaikkakin kyttääjän kera. Toivottavasti tuolle pervolle tuli vilu ja toivottavasti sen munat jäätyivät käyttökelvottomiksi.

Äänestä
  • provo viestiltä, jolloin saatte aikaiseksi eipäs-juupa sadan viestin ketjun.

    muistakaa näin kesän kynnyksellä, suomi on tuhansien järvien maa. jokainen löytää varmasti intiimin paikan ottaa alasti aurinkoa, ilman pelkoa kyttääjiä.

    Äänestä

alasti eka kerta tänään. Kyllä on mukava tunne kun tuuli hyväilee kroppa.

Äänestä

Kohta pääsee Yyteriin nakuilemaan! Jess!

Äänestä

mäkin menin tänään alastomana parvekkeelle. sit huomasin yhtäkkiä et vastapäisen talon mummon kyttäsi mua ikkunoista. mua alkoi kiihottaa ja kikkeli seisomaan kivikovana. sit mä runkkasin kikkeliä ja ruikin mällit parvekkeelta alas. siellä oli mummo suu auki ottamassa mun mällit vastaan. kyl oli ihanaa!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


"Nudisti" kirjoitti:

Kevään ensimmäiset kahvit nautittu nakuna omalla parvekkeella, oli suojaisa kulma johon aurinko osui sopivasti lämmittäen vartaloa. Siinä sai tuntumaa kesästä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu