MIettikääpä nyt. Suomen navetoista, talleista, kanaloista ja sikaloista tulee kakkelberiä niin maan perusteellisesti, että jos siitä otettaisiin kaasu talteen, jokainen suomalainen voisi ajella kaasu-autolla ja oltaisiin omavaraisia polttoaineen suhteen.
Varsin varteenotettava ajatus, varsinkin kun jäljelle jäävä aines on tehokkaampaa ja ympäristöystävällisempää lannoitetta pelloille ja metsiin kuin normaali liete tai keinotekoiset lannoitteet. Miksi päättäjät eivät oivalla tätä? Miksi maatilat eivät rakenna porukalla laitoksia ja myy tätä kaasua tahi tuota itse tarvitsemansa sähkön/lämmön?
Myös ihmiset sontivat melko lahjakkaasti ja jätevedenpuhdistamolle ei olisi teknisesti mikään homma rakentaa vehkeitä jotta kaasut saataisiin talteen. Jenkeissähän kaatopaikoiltakin imetään kaasut ja siitä tehdään energiaa. Ja jenkithän eivät tunnetusti ole mitään ympäristöhihhuleita, mutta rahaa on turha päästää taivaalle/vesistöön, eli ihan taloudelliset perusteet on siellä.
Suomihan pyrkii olemaan öljystä riippumaton mahdollisuuksien mukaan, joten nyt kaikki joukolla paskasta energiaa tahkoamaan.
Varsin varteenotettava ajatus, varsinkin kun jäljelle jäävä aines on tehokkaampaa ja ympäristöystävällisempää lannoitetta pelloille ja metsiin kuin normaali liete tai keinotekoiset lannoitteet. Miksi päättäjät eivät oivalla tätä? Miksi maatilat eivät rakenna porukalla laitoksia ja myy tätä kaasua tahi tuota itse tarvitsemansa sähkön/lämmön?
Myös ihmiset sontivat melko lahjakkaasti ja jätevedenpuhdistamolle ei olisi teknisesti mikään homma rakentaa vehkeitä jotta kaasut saataisiin talteen. Jenkeissähän kaatopaikoiltakin imetään kaasut ja siitä tehdään energiaa. Ja jenkithän eivät tunnetusti ole mitään ympäristöhihhuleita, mutta rahaa on turha päästää taivaalle/vesistöön, eli ihan taloudelliset perusteet on siellä.
Suomihan pyrkii olemaan öljystä riippumaton mahdollisuuksien mukaan, joten nyt kaikki joukolla paskasta energiaa tahkoamaan.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Tässä on jo toimivia laitoksia. Aina vain ihmetyttää yhä enemmän, miksi näitä laitoksia ei ole joka kaupungissa ja jätevedenpuhdistamolla?
http://www.metener.fi/NewFiles/laitos.html
http://www.satakierto.com/Default.aspx?id=6
http://66.102.9.104/search?q=cache:ieqMXoUlsXsJ:www.ymparisto.fi/download.asp?contentid=36891&lan=fi biokaasulaitos&hl=fi&ct=clnk&cd=6&gl=fi&client=firefox-a
Navetoista jne. saatavalla kaasulla ei valitettavasti pystyttäisi tuottamaan kuin hädin tuskin se vuonna 2020 tarvittava rapiat 5% liikenteen polttoaineesta. Vaikka kaikki otettaisiin talteen.
Mitä noihin jätevedenpuhdistamoihin ja kaatopaikkoihin tulee, niin se on toinen juttu. Saattaisi hiukan parantaa tilannetta. Mutta tuskin sekään vielä riittäisi 100%:sti.
Ja suurin syy siihen, miksi liikenne(kään) ei saa Suomessa ajaa uusiutuvilla istunee Keilaniemessä, erään korkean talon yläkerrassa. Ja sen kaverit, jotka asioista voisivat (ainakin näennäisesti) päättää uskovat, kuin opetuslapset aikanaan, hänen sanaansa...
Etelässä paistaa aurinko enemmän,siksi paskaa poltetaan.
Muu käyttö tulee liian kalliiksi.
Mieti mistä se kakka tulee. Elukat laittaa ruokaa suuhun joten siinä se on. Jos se sama määrä ruokaa yritettäisiin muuttaa vaikka autojen polttoaineeksi heti niin se ei todellakaan riitä omavaraisuuteen. Kyllä siitä kaasua saa mutta ei se monelle riitä.
niin silloinhan ei kunnon kommunistisessa zydeemissä saa hommaa EDES yrittää nekään, joilla olis ymmärrystä/paskaa/intoa/...?
Ja jos kaikesta tästä estobyrokratiasta huolimatta joku rohkenee yrittää, on hällä heti VVM niskassaan!
Eläköön suomi :-(
Onhan noita laitoksia muutamilla tiloilla. Kyllä eläinten paskalla tila pääsee sähköstä omavaraiseksi ja yleensä riittää sähköä myös verkkoon. Sen takiahan nämä ei ole aiemmin yleistyneet koska valtio ei pitänyt tälläisestä "ilmaisesta" energian tuotannosta. Tänne oli 90 luvulla tulossa kaksikin eri biokaasulaitosta, toista asukkaat eivät antaneet rakentaa koska pelkäsivät hajuhaittoja, mikä oli puppua ja toiseen kunnalta ei herunut lupaa tai jotain hämärää siinä oli. Eivät saaneet laskettua laitoksen tuottoa tarpeeksi suureksi.
Ettei virkamiehet ole vielä keksineet, kuinka sitä kaasua verotettaisiin ja kuinka kulutusta mitattaisiin.
Jos itse tuottaisi, verotuksen peruste olisi keksittävä.
Eli verotus jarruttaa kehitystä.
Esim. hevosen lantaa käytetään Saksassa lämmityksessä polttoaineena esim. maatiloilla, mutta Suomessa se on kiellettyä.
Maalahdessa on pantu jäihin aikoja sitten suunnitelma noin viiden miljoonan hintaisesta bio laitoksesta johon keräiltäisiin ympäristön lannat myös ympäristökunnat mukaan lukien.Tuo suunnitelma on jäänyt jäihin todennäkösesti rahan puutteen tai uskaliaisuuden puutten takia.vaasan kaupunki ottaa kaatopaikan jätteistä kompostoitua energiaa talteen lähinnä kaatopaikan tarpeisiin.Hyvä kysymys mutta entäs kuinka paljon on mutaa suomen järvien pohjassa joka on muodostunut sinne voimakkaan typpilannoitteen käytön aikana noin 40 vuoden aikana? siinä on miettimistä.Mutta nythän eu on kieltämässä kivihiilenkin polton suomen voimaloissa jotka ovat maailman puhtaimpia hiilivoimalaitoksia rikin ja typenpoistolaitteiden vuoksi.samaan aikaan kiinan loputtomia kivihiilikenttiä tuprutellaan taivaan tuuliin ja kukahan valvoo niiden puhtautta.Venäjällä nostetaan järvien pojasta kuuleman mukaan mutaa mutta sitä käytetään maan parannus aineena.tolla suomen mutamäärällä sais varmaan saharaanki aika ison viher alueen mutta ku rahat menee sotimiseesn ja muuhun hömpötykseen.
"Hyvä kysymys mutta entäs kuinka paljon on mutaa suomen järvien pohjassa joka on muodostunut sinne voimakkaan typpilannoitteen käytön aikana noin 40 vuoden aikana? siinä on miettimistä."
Tässä taitavat mennä ravinteet ja energia iloisesti sekaisin. Ravinteikas pohjamuta olisi hyvää lannoketta kasveille, mutta hiileen sitoutunutta energiaa se sisältää vähän. Ravinteita voitaisiin kyllä käyttää lannoitteena pelloilla ja metsissä ja sitouttaa siten auringonvaloa bioenergiaksi.
No vähän ne liippaa toisiaan mutta ootko tutkinu hiiliketjujen määrää orgaanisissa aineksissa järien pohjassa.Kaikki orgaaninen aines koostuu hiiliketjuista ja myös multa on suurelta osalta hiiltä.Toi on perus orgaanista kemiaa mutta toi muta kuulemma sisältää liiaksi tuhka ainesta prosessin jälkeen eli siinä on kivennäis aineita liiaksi ja toi on varmaan pää syy siihen ettei sitä olla puristettu priketeiksi niinku esim turvetta.toi turvekki laitetaan pian kai mustalle listalle ja aika hullulta seki kuulostaa polttaa suota että saadaan kaupunkeihin menovettä.
Jos ajatellaan ensin asumisen tuottamaa jätettä ja sen energiamäärää. Mietitäänpä sen sisältämää lämpömäärää.
Ihmisasukkaat (joilla ei ole puuceetä), laskevat viemäriin lämpöiset paskat ja kaikki muut lämpimät jätevetensä suihkuista ja pesukoneista. Varmaan ydinvoimalan laskemat lauhteet on pieni puro noihin verrattuna.
Jos kaikesta tuosta saataisin otettua talteen lämpö jollakin kierukalla, lämpenisi vedet vähemmän ja lämpenisi torpat enemmän.