Kuule Jumalan kansa, katso ja tutki tilaasi seurakuntana, kuinka olet paloiteltu, jaettu, suuressa hajaannuksen ja luopumuksen, paikallaan polkevassa tilassa. Te julistatte armon evankeliumia, mutta ette itsekään sitä elä todeksi. Te rakennatte kaikenlaisia esteitä Jumalan seurakunnan jäsenten yhtäolemiselle.
Te olette hyljänneet ensirakkautenne Kristukseen, silloin kaikkiin Hänen omiinsa. Ettekö ole tutkineet ja koetelleet itseänne, ettekö näe malkaa omassa silmässänne. Ettekö näe kuinka suuresti olette eksyksissä, kuinka olette hylkineet toisianne ja näyttäneet hunoa, hävettävää esimerkkiä ulkopuolella oleville, jotka sitten sen tähden eivät halua tutustua Jumalan sanaan, vaan jääneet odottavalle kannalle, jatkaen tuskaista elämäänsä, kun ei miltään suunnalta tule selvää ääntä ja sanomaa, joka kirkastaisi Kristusta, eli toisi valoa tähän suureen pimeyteen jossa koko maailma tänäkin päivänä elää ja vaikeroi, syntielämän sokaisemina.
Teidän Kristuksen seuraajien kutsumukseen kuuluu valona ja suolana oleminen, sisältyy armonehtoihinne. Tässä nykyisessä olotilassa palvelette enemmän paholaista, kuin Jumalaa toisianne ja lähimmäisiänne. Miksi siis olette mielistyneet vääryyteen, miksi olette alkaneet lyömään toisianne, kivittämään totuuden puhujiä hengellisillä kivillä. Miksi kannatte vihaa, ylpeyttä, sekä itsekkyyttä sydämissänne.
Tuossa tilassa ette voi olla Kristuksen morsian, seurakunta jossa ei ole tahraa, eikä ryppyä.
Vasta se joukko Kristuksen omia, jotka tekevät parannuksen, kääntyvät nöyrinä Hänen, silloin myös toistensa puoleen, niiden jotka tunustavat eksymyksensä, ja haluavat palata vanhurskauden suoralle ja puhtaalle, totuuden, oikeuden, armon ja rakkauden pyhälle tielle, vasta se joukko, joka apostoliseksi seurakunnaksi yhtynyt ja alkuseurakunta malliin palautunut, käytännössä toimiva seurakunta, ylös otetaan, = morsian, joka on itsensä kaunistanut.
Jeesus nasaretilaisen nimessä, kehoittaen ja muistuttaen, puolustaja Pyhä Henki, joka totuuden Henki / Esko H.
Ym. http://samima1.tripod.com
KRISTITYILLE SANOMA
Esko H.
0
108
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 17012945
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1545458Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p454810Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1493689Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska392798Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1211969Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?1121715Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3661638Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1081538Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1361481