Taas se alkaa!!!

Lehtipuut etenkin alkavat jokakeväisen energia latauksensa.
Nojasin hetken polunvarressa olevan jättikoivun tyveä vasten selkätuntumalla.
Melko vahva tykytys jo aistittavissa. Sieltä voi ladata ilmaista energiaa ilman sitoumuksia.

Menkää edes uteliaisuudesta tutustumaan tähän joka vuotiseen, aitoon luonnon energiaantiin.
15694
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

hienoa,että huomioit luonnon antavan voimaa.
Kurjet huusivat minut tähän päivään ja rapakelit olivat silkkaa silkkitietä..niin se kevät tulee vauh:)

Äänestä

Eräs tuntemani mummo tapaa käydä halailemassa koivuja ja kertoi näin saavansa yhteyden muutama vuosi sitten kuolleeseen mieheensä. Täytyy olla koivuissa melkoinen energialataus :)

Äänestä
  • Mikään ei ole varmaa. On todettu esimerkiksi, että neste virtaa ylöspäin.
    Paitsi joissa.
    Energiaa koivuissa kyllä epäilemättä riittää. Niillä on aika monta saunaakin poltettu.

    Äänestä

Melkein vuosikymmenen nojasin Törnävänsaaren suurin kuusin ennen esityksen alkua. Koivuja en ole kokeillut. Seitsemisen kansallispuiston vanhan hongat toimivat edelleenkin kuin akkulaturi. Ylöskatsoessa huímaa.

Äänestä
  • Aloittaja

    Tavallisesti liigalätkästä innostu. Nyt uutisia hakiessa oli päällä tämä Blu-Jok matsi.
    Justiinsa Jok sai kavennusmaalin, 1-3 silti hävekillä.
    Hirmuista on yritys. Muikeasti hymyilee:

    Vanhasen toka tekstarihallitus.
    Joku Erkonlehden pakinasällin uusvempautus (kts HS tänään.

    Äänestä

tapasin halailla puita enemmänkin tarkoituksena kiivetä niihin pönttöjä viemään. Nyttemmin se tapa on jäänyt pois ihan terveydellisistä syistä. Pöntöt vien ja tarkistan tarvittaessa tikkailla.

Äänestä
  • Vähän sama tapa. Meikäläinen on nykyään panostanut ulkoruokintaan. Pähkinää, auringonkukansiementä ja talipalloja.
    Joskus on tullut kiipeiltyä puihinkin. Jossain vaiheessa oli hyvä, kun kersoilla oli kesällä harrastuksia, niin kuin kasvien prässääminen.
    Siinä samassa kerättiin lintujen munia. Reikä vaan molempiin päihin ja sitten puhallus.

    Äänestä

Ensi viikonloppuna. Täytyy vaan luottaa siihen, että ne puut jaksaa tykyttää jopa viikonloppuna.
Pitäisi pihkaakin kerätä, koska kansanradiosta tuli pihkavoideresepti ja pihkaa vain enää puuttuu.

Äänestä
  • Eukko sanoi, ettei pihkaa saa kerätä ilman maanomistajan lupaa. Mie että saa.
    Sehän noruu puunrunkoa alaspäin helteillä enemmän puun kuoren vahingoittumisen takia.
    Mielestäni saa ottaa siinä kuin marjojakin eli jokatyypinoikeus.

    Äänestä

  • j pihkala kirjoitti:

    Eukko sanoi, ettei pihkaa saa kerätä ilman maanomistajan lupaa. Mie että saa.
    Sehän noruu puunrunkoa alaspäin helteillä enemmän puun kuoren vahingoittumisen takia.
    Mielestäni saa ottaa siinä kuin marjojakin eli jokatyypinoikeus.

    Olen kyllä taipuvainen olemaan vaimos kanssa samaa mieltä. Puu kuolee, jos sitä liikaa kiusii. Ethän sä voi mennä oksiakaan sahaamaan naapurin puusta noin vaan.

    Äänestä

  • mayanna kirjoitti:

    Olen kyllä taipuvainen olemaan vaimos kanssa samaa mieltä. Puu kuolee, jos sitä liikaa kiusii. Ethän sä voi mennä oksiakaan sahaamaan naapurin puusta noin vaan.

    Puuta ei mitenkään tietenkään vahingoiteta. Luonnossa liikkuneelle tuttu ilmiö.
    Esim. kova pakkanen metsässä napsaessaan vioittaa puun kuorta.
    Siitä noruu kesän tullessa pitkinä noroina pihkaa, puun omaa lääkettä suojaamaan vaurioo.

    Pihka lähtee sormin sitten kun se on jämähtänyt kuivaksi. Nämä pihkanorot ovat terveellä rungolla.

    Isä opetti meitit jälkikasvun käyttämään pihkaa purukumin asemasta. Tosin omasta metsästä.

    Äänestä

  • Suurten lehtipuiden tyviosilla nyt jo hyvin vahvaa.
    Johtuu puunnesteestä sen noustessa uuden kasvun lehtien ja siementen tarpeisiin.

    Kyllä siellä latautuu. Linnut laulavat hävittömiä lauluja ja silleen.

    Äänestä

  • j pihkala kirjoitti:

    Puuta ei mitenkään tietenkään vahingoiteta. Luonnossa liikkuneelle tuttu ilmiö.
    Esim. kova pakkanen metsässä napsaessaan vioittaa puun kuorta.
    Siitä noruu kesän tullessa pitkinä noroina pihkaa, puun omaa lääkettä suojaamaan vaurioo.

    Pihka lähtee sormin sitten kun se on jämähtänyt kuivaksi. Nämä pihkanorot ovat terveellä rungolla.

    Isä opetti meitit jälkikasvun käyttämään pihkaa purukumin asemasta. Tosin omasta metsästä.

    suuri,jos pihkassa ollaan.Tekee mieli silpaista uudelleen sitä runkoa.Kuka sitten todistaa oliko se kuivaa vai tuoretta jälkikäteen.

    Teimme joskus koivuun mahlareiän ja norotimme eliksiirit astiaan hetken mielijohteesta.
    Ei tykännyt vuoskymmenten nahka ja koivuparan kylki norotti kuin verta loppukesän.Kylki ei tullut ennalleen koskaan:(

    tuo onkin toinen juttu. Kuvittelin, että ämpärien kanssa kulkisit tekemässä viiltoja naapurin honkiin näin keväällä ja keräisit kuten Pohjois-Amerikkalaiset vaahterasiirappia.

    Me syötiin purkkana pikeä jalkakäytävän reunakivien kiinnityksistä. Pihkaa oli yleensä tukassa :D

    Äänestä

  • kirjesieppo kirjoitti:

    suuri,jos pihkassa ollaan.Tekee mieli silpaista uudelleen sitä runkoa.Kuka sitten todistaa oliko se kuivaa vai tuoretta jälkikäteen.

    Teimme joskus koivuun mahlareiän ja norotimme eliksiirit astiaan hetken mielijohteesta.
    Ei tykännyt vuoskymmenten nahka ja koivuparan kylki norotti kuin verta loppukesän.Kylki ei tullut ennalleen koskaan:(

    He tekevät poralla koivujenrunkoihin reikiä letkuja varten.
    Japsit kuulemma ostavat kaiken puhtaan pakastetun koivunmahlan terveysjuomana.

    Näin olen TV:ssä nähnyt toimitun. (vain omista puista)

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

langto-d kirjoitti:

Lehtipuut etenkin alkavat jokakeväisen energia latauksensa.
Nojasin hetken polunvarressa olevan jättikoivun tyveä vasten selkätuntumalla.
Melko vahva tykytys jo aistittavissa. Sieltä voi ladata ilmaista energiaa ilman sitoumuksia.

Menkää edes uteliaisuudesta tutustumaan tähän joka vuotiseen, aitoon luonnon energiaantiin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu