Minusta kummius on sinänsä hyvä asia mutta mitään raamatullista perustaa sille ei ole. Kummius alunperin katolilaisen kirkon keksintöä joka on jäänyt sieltä luterilaiseen kirkkoon tavaksi. Tänä päivänä seurakuntalaisista monet elävät kaukana sukulaisistaan ja ystävistään. Lisäksi kaikilla ei näitä edes ole. Mistä siis kummit lapselle löytyvät? Esim. meillä ei ole kuin puolituttuja ehdokkaiksi!!! Kyllä kummit pitäisi muuttaa vapaaehtoiseksi!!!
Kummius ajasta jälkeenjäänyttä katolilaisuutta!!!
10
785
Vastaukset
- Kahden kummitäti
Toisaalta on aivan totta mitä kirjoitat, on varmasti ihmisiä joille on hankala keksiä ketään kummeja.
Mutta toisaalta kummien olemassaolo onkin hyvä asia juuri silloin, jos sukulaiset asuvat kaukana. Silloin on hyvä, kun olisi kuitenkin muita läheisiä aikuisia ihmisiä, jotka toivottavasti viettäisivät aikaansa kummilapsen kanssa muutenkin kuin jouluna ja syntymäpäivänä.
Itselläni on kahdenlaiset kummit, toiset muistavat vielä tänäkin päivänä soitoin ja kyläilemme toistemme luona, toiset taas ripille pääsyni jälkeen eivät ole pitäneet mitään yhteyttä.
Itse toivon olevani myös tulevaisuudessa osa kummilasteni elämää muutenkin kuin kivana tätinä, joka tuo lahjan aina merkkipäivinä.- henna
Yleensä sukulaiset pitää yhteyttä ihan sen sukulaisuuden takiakin. Onhan se mukava! Mutta minä ainakin haluaisin, että lapselle valitut kummitkin pitävat yhteyttä vielä vuosienkin päästä. Ei sen takia, että se on kohteliasta, vaan siksi että välittävät lapsesta.
Mun mielestä kummiksi ei pitäisi kenenkään suostua, jos ei ole valmis olemaan lapsen "läheinen aikuinen". Kummiksi ei siis mielestäni pitäisi kenenkään suostua VAIN siksi, että joku joku ystävä pyytää. Siihen tarvitaan muutakin. Ajan mittaan siinä jokainen vain pahottaa mielesä!
Kummin tehtävä ei ole vain materialistinen, vaan lapsen kasvatus on osittain myös hänen tehtävänsä. Enkä tarkota tällä pelkästään kristillistä kasvatusta.. Kummin tehtäviin liittyy paljon vastuuta. Ensisijaisesti lapsen kasvatus kuuluu tietysti vanhemmille, en muuta väitäkkään, mutta kummilla on tärkeä osa lapsen elämässä!
- kummitus
Tunnen monia, jotka ovat pyytäneet naapureitaan lapsen kummeiksi. Ja vaikka toinen perhe olisi muuttanut kauemmas, on ystävyys säilynyt paljolti juuri kummiuden ansiosta.
- gummi
Meillä on tuo sama ongelma ajankohtaisena: mistä löytää tulevalle lapselle kummit? Olemme pyytäneet jo yhtä kaveripariskuntaa kummiksi ja suostuivat, kiva, nyt on edes 2 kummia, ja sehän on se minimivaatimus.. mutta olisi kiva löytää jostain vielä toinen pariskunta tai yksilö.. kokemus on osoittanut vanhempien lasten kohdalla että kummeja kannattaa olla useampi kuin yksi pariskunta.
Yhdet kaverit jo kieltäytyivät, ja hyvä että uskalletaan sanoa ei, jos kokee ettei voi vastata tehtävään..
Mutta mistä siis löytää kummit, kun oma tsisarukset on hyödynnetty edellisille lapsille, kaverit asuvat satojen kilometrien päässä ja eivät pysty matkustamaan edes kastejuhlaan, saati että tulisivat edes lomailemaan tänne päin.. edes kerran viidessä vuodessa.. ?? Kummin tulisi kuitenkin olla sellainen hyvä tuttu, ei mikään hyvänpäiväntuttu. Silloin se todellakin on vain nimi paperissa! Ja eihän kastetta voi tehdä ellei ole vaadittavaa 2 kpl kummeja!
Sellainen kummi, joka ei muista edes kahdesti vuodesa kummilastaan on .. täysi paska! Lapsi kyselee jo pienenä kuka on minun kummi ja odottaa, että kummi muistaa edes jollakin tavalla. Edes kortti, jos ei muuta..
Siskoni on kummi lapselleni, joka juuri pääsi ripiltä.
Hän on tiennyt jo vuoden että tänä kesänä on rippijuhlat ja että vaadin häntä tulemaan nyt, kun hän ei tullut esikoisen juhliin eikä ole käynyt meillä moneen vuoteen muutenkaan, eikä ole muistanut kummilastaan edes kortilla, saati niillä lahjoilla.
En olisi kiinnittänyt asiaan mitään huomiota, mutta lapsi itse on tavattoman pettynyt tommoseen kummiin. Siksi vaadin häntä tulemaan rippijuhliin.
Ei tullut. syitä ja selityksiä on.
Ei edes korttia. Ei ole kuulema rahaa. Ei lahjaa, ei edes viiseurosta.
Okei, hänellä ei ole rahaa.
Mutta kun hänellä olisi ollut vuosi aikaa säästää.
Mistä säästetään jos ei ole rahaa? Josko vaikka tupakasta ja alkoholista? Kapakkailloista? Jos on persaukinen, onko pakko ostaa omalle lapselle 200 euron edestä joululahjoja -leluja- ja sitten kertoa kummilapselle ettei ole rahaa edes joulukorttia postittaa..?
No, minä olen kummi tämän siskon lapselle. Aion muuttaa tyylia ja tästä lähtien ostaa ja postittaa hänelle aivan samanlaisia lahjoja kuin siskoni minun lapselleni, omalle kummilapselleen: en yhtään mitään.- Kummi täti
elä hyvä ihminen kosta omalle kummilapselle sitä ettei oma lapsesi ole tullut muistetuksi.
tiedät varmaan sen pettymyksen mikä siitä tulee.
KOhtele omaa kummilastasi kuten olet tehnyt tähänkin saakka, ei hän ole syyllinen siihen ettei sisaresi välitä. - gummi
Kummi täti kirjoitti:
elä hyvä ihminen kosta omalle kummilapselle sitä ettei oma lapsesi ole tullut muistetuksi.
tiedät varmaan sen pettymyksen mikä siitä tulee.
KOhtele omaa kummilastasi kuten olet tehnyt tähänkin saakka, ei hän ole syyllinen siihen ettei sisaresi välitä... raivostuttaa niin perk***sti!! Ja kun minä sitten höösään postipakettia, oma muksu on "käpynä" että mitäs tuonne laitat kun ei tännekään laiteta mitään...
Toinen mikä ottaa päähän on se, ettei mikään riitä eikä kelpaa. Lapselle varmaan, mutta äidille eli siskolleni ei.
BabyBorn-nukelle piti vaatteita ja tarvikkeita joten ompelin itse, oli kaavat ja osaan ommella kyllä.. mutta ei se kovin mieleinen ollut lapsen äidille.
Joskus loppuu mielikuvitus kesken: mitä kummaa nyt ostaa lapselle, jolla on jo kaikkea!!?? ja lisää roinaa tulee! Vaatteita kun ei voi, kun äiti itse on niin tarkka, mikä tahansa ei kelpaa.. joten laitan sitten semmosta pientä, esim. heijastin :) ja muuta krääsää --väärä lahja.
Ja sekin ottaa kaaliin, että paketoin ja postitan ja siskoni tuntien teippaan paketin huolella ettei pääse kukkimaan sisään - näen siis vaivaa - niin perillä tämä sisko-kulta AVAA SEN PAKETIN nähdäkseen mitä siellä on! ja paketoi sen uudelleen... ??
Kuvio kokonaisuudessaan on niin raivostuttava! - henna
gummi kirjoitti:
.. raivostuttaa niin perk***sti!! Ja kun minä sitten höösään postipakettia, oma muksu on "käpynä" että mitäs tuonne laitat kun ei tännekään laiteta mitään...
Toinen mikä ottaa päähän on se, ettei mikään riitä eikä kelpaa. Lapselle varmaan, mutta äidille eli siskolleni ei.
BabyBorn-nukelle piti vaatteita ja tarvikkeita joten ompelin itse, oli kaavat ja osaan ommella kyllä.. mutta ei se kovin mieleinen ollut lapsen äidille.
Joskus loppuu mielikuvitus kesken: mitä kummaa nyt ostaa lapselle, jolla on jo kaikkea!!?? ja lisää roinaa tulee! Vaatteita kun ei voi, kun äiti itse on niin tarkka, mikä tahansa ei kelpaa.. joten laitan sitten semmosta pientä, esim. heijastin :) ja muuta krääsää --väärä lahja.
Ja sekin ottaa kaaliin, että paketoin ja postitan ja siskoni tuntien teippaan paketin huolella ettei pääse kukkimaan sisään - näen siis vaivaa - niin perillä tämä sisko-kulta AVAA SEN PAKETIN nähdäkseen mitä siellä on! ja paketoi sen uudelleen... ??
Kuvio kokonaisuudessaan on niin raivostuttava!Vika on siskossasi, ei lapsessa. Olisiko aika puhua suu puhtaaksi ja kertoa siskolle miten asiat on. Toisen pakettia ei saa avata, yhtälailla sitäkin koskee kirjesalaisuus..
Noh, mitähän oikeen yritän sanoo.. Sano siskollesi suoraan mitä ajattelet hänen käytöksestään ja etenkin mitä lapsesi, hänen kummilapsensa, ajattelee moisesta kohtelusta!!! - gummi
henna kirjoitti:
Vika on siskossasi, ei lapsessa. Olisiko aika puhua suu puhtaaksi ja kertoa siskolle miten asiat on. Toisen pakettia ei saa avata, yhtälailla sitäkin koskee kirjesalaisuus..
Noh, mitähän oikeen yritän sanoo.. Sano siskollesi suoraan mitä ajattelet hänen käytöksestään ja etenkin mitä lapsesi, hänen kummilapsensa, ajattelee moisesta kohtelusta!!!Voi kuule, hän tietää, kerrottu on! Ja hyvin suorin sanoin. Lahjan avaamisesta myös sanoin, mutta kun ei mene viesti perille.
Sanoin jo vuosi sitten että jos ei pojan rippijuhliin tule, niin minulla on sitten yksi sisko vähemmän. Ja tässä matkan varrella olen muistutellut että juhlat ovat sitten edessä... ja että poika itse odottaa... olisi parasta tulla, jne. Ja että yöpaikasta tai syömisistä ei kannata murehtia, meille voi tulla jne..
Hän on siis vuoden tiennyt juhlista ja minun asenteesta, mutta ei ole kyennyt säästämään tai varamaan aikaa tätä viikonloppureissua varten! On kuulema niin tiukkaa!
Hän ei ole muistanut kummipoikaansa ollenkaan, ja nyt kun olen viime vuosina muistuttanut tästä kummiudesta, ei ole silti muistanut poikaa mitenkään, vetoaa rahapulaansa.
Ja siihen vedoten sanoo että laittaa joululahjan joulun jälkeen kun saa rahaa mutta vieläkään lahjaa ei ole kuulunut. Synttäreiden aikaan lupasi postittaa kortin, eipä ole perille saapunut.
Nyt hän soitti asioikseen sekä minulle että pojalle ja kysyi lahjatoivetta. Silti mitään lahjaa ei ole kuulunut.
Sukulaiselle hän sanoi, että laittaa vähän rahaa kun saa tilin. En usko tähän.
Hän olisi myös saanut kyydin tänne meille sukulaisiltamme, meno-paluukyydin. Plus yöpaikka meiltä.
Silti ei tullut, silti ei laittanut edes korttia muiden sukulaisten matkassa (olisi säästänyt postituskulut!)
Suuttumustani lisää se, että olin uskonut hänelle salaisuuden ja hän onkin kertonut sen koko suvulle!! ja kun asiasta sanoin, hän väitti että esikoiseni (ei tämä kummilapsi) on sen kertonut eteenpäin, ei hän!! ?? Laittoi siis teinin syyksi oman löysäkielisyytensä!!
Miten joku voi olla noin varaton, ettei pysty vuoden aikana säästämään 20 euroa ja kysymään ilmaista kyytiä muilta sukulaisilta jotka ajavat sitä kautta tänne meille samoihin juhliin?? Työtön, velkainen? EI!
Raha menee alkoholiin.
Siksi myös nämä lupaukset jotka jättää täyttämättä. Ja hän ei ole niitä luvannut vain minulle, vaan soittanut pojalle ja puhunut kauniita...
Hänen lapsensa, minun kummilapseni, on pieni vielä. Hän ei taida edes tietää että juuri minä olen kummi. Joten en usko että lapsi mitään menettää.
En usko että sisko ajattelee että lahjat ja muistamiset ovat lapselle; hän kokee että siinä muistetaan juuri häntä,lapsen kautta.
Kun olemme puhelimessa ja lapsi kinuaa että saisi puhua (pienestä on kiva puhua tai kuulla ääntä puhelimessa) sisko karjuu lapsen pois.
Olisin halunnut useamman kerran ottaa lapsen kesälomallani muutamaksi päiväksi, mökille tms., mutta sisko ei anna, ei luota minuun kasvattajana. Hän sanoi niin.
Voi olla, että sitten yli 10 vuoden päästä muistan lasta rippilahjalla ja edelleen valmistujaislahjalla. Mutta tyhjiä lupauksia en kuitenkaan ryhdy lapselle sepostamaan. Ja sitä ennen hiljauus ei haittaa mitään; eihän lapsi edes tiedä kuka minä olen! Hänellä ei ole mitään muistikuvaa minusta! - henna
gummi kirjoitti:
Voi kuule, hän tietää, kerrottu on! Ja hyvin suorin sanoin. Lahjan avaamisesta myös sanoin, mutta kun ei mene viesti perille.
Sanoin jo vuosi sitten että jos ei pojan rippijuhliin tule, niin minulla on sitten yksi sisko vähemmän. Ja tässä matkan varrella olen muistutellut että juhlat ovat sitten edessä... ja että poika itse odottaa... olisi parasta tulla, jne. Ja että yöpaikasta tai syömisistä ei kannata murehtia, meille voi tulla jne..
Hän on siis vuoden tiennyt juhlista ja minun asenteesta, mutta ei ole kyennyt säästämään tai varamaan aikaa tätä viikonloppureissua varten! On kuulema niin tiukkaa!
Hän ei ole muistanut kummipoikaansa ollenkaan, ja nyt kun olen viime vuosina muistuttanut tästä kummiudesta, ei ole silti muistanut poikaa mitenkään, vetoaa rahapulaansa.
Ja siihen vedoten sanoo että laittaa joululahjan joulun jälkeen kun saa rahaa mutta vieläkään lahjaa ei ole kuulunut. Synttäreiden aikaan lupasi postittaa kortin, eipä ole perille saapunut.
Nyt hän soitti asioikseen sekä minulle että pojalle ja kysyi lahjatoivetta. Silti mitään lahjaa ei ole kuulunut.
Sukulaiselle hän sanoi, että laittaa vähän rahaa kun saa tilin. En usko tähän.
Hän olisi myös saanut kyydin tänne meille sukulaisiltamme, meno-paluukyydin. Plus yöpaikka meiltä.
Silti ei tullut, silti ei laittanut edes korttia muiden sukulaisten matkassa (olisi säästänyt postituskulut!)
Suuttumustani lisää se, että olin uskonut hänelle salaisuuden ja hän onkin kertonut sen koko suvulle!! ja kun asiasta sanoin, hän väitti että esikoiseni (ei tämä kummilapsi) on sen kertonut eteenpäin, ei hän!! ?? Laittoi siis teinin syyksi oman löysäkielisyytensä!!
Miten joku voi olla noin varaton, ettei pysty vuoden aikana säästämään 20 euroa ja kysymään ilmaista kyytiä muilta sukulaisilta jotka ajavat sitä kautta tänne meille samoihin juhliin?? Työtön, velkainen? EI!
Raha menee alkoholiin.
Siksi myös nämä lupaukset jotka jättää täyttämättä. Ja hän ei ole niitä luvannut vain minulle, vaan soittanut pojalle ja puhunut kauniita...
Hänen lapsensa, minun kummilapseni, on pieni vielä. Hän ei taida edes tietää että juuri minä olen kummi. Joten en usko että lapsi mitään menettää.
En usko että sisko ajattelee että lahjat ja muistamiset ovat lapselle; hän kokee että siinä muistetaan juuri häntä,lapsen kautta.
Kun olemme puhelimessa ja lapsi kinuaa että saisi puhua (pienestä on kiva puhua tai kuulla ääntä puhelimessa) sisko karjuu lapsen pois.
Olisin halunnut useamman kerran ottaa lapsen kesälomallani muutamaksi päiväksi, mökille tms., mutta sisko ei anna, ei luota minuun kasvattajana. Hän sanoi niin.
Voi olla, että sitten yli 10 vuoden päästä muistan lasta rippilahjalla ja edelleen valmistujaislahjalla. Mutta tyhjiä lupauksia en kuitenkaan ryhdy lapselle sepostamaan. Ja sitä ennen hiljauus ei haittaa mitään; eihän lapsi edes tiedä kuka minä olen! Hänellä ei ole mitään muistikuvaa minusta!Varmasti lapsesi on loukkaantunut siskollesi. Minä ainakin olisin.
Voisinpa kertoa jotain omista kummeistani.. Minulla on 4 kummia, joista yksi on pariskunta.
Yksi ainut kummi on pitäny minuun yhteyttä, hän on halunnut (ja saanut) minut luokseen lomilla, muistanut merkkipäivänä ja jouluna (ainakin) kortilla.
Muut kummit ei oo pitäny mitään yhteyttä. Kun olin pieni he muisti syntymäpäivänä EHKÄ kortilla, jos siis muistivat! Ja rippijuhlissa kävivät, mutta kun heitä pyydettiin alttarille siunaamistilaisuuteen konfirmoinnissa, eivät suostuneet!!! Olin loukkaantunut!
Yksi näistä "ei muistavista" kummeista kuitenkin antoi joitakin lastensa vanhoja tavaroita, kun minä tulin raskaaksi ja kortin laittoi kun poika syntyi. Se pariskunta ei oo muistanu mitenkään.
En ole sen kummempaa muistamista ees ollu vailla! Edes korttia tai tekstiviestiä jouluna tai merkkipäivänä, mutta ei. Kaikkein eniten minua loukkaa se, että eivät halua pitää minuun yhteyttä!
Ja niinku se on helppoa tänä päivänä, kun on kännykät ja tietokoneet sun muut. Ni ei!
Tämä kummi joka on muistanut on pitänyt yhteyttä ihan amerikasta asti! Sähköpostilla ja tekstiviesteillä on helppo pitää yhteyttä ja kummilapsi "tyytyväisenä"..
Oli lapsi minkä ikäinen tahansa niin uskon, että hän kaipaa kummiensa yhteydenpitoa. Toivon, että oman lapseni kummit pitävät yhteyttä ja muistavat poikaa sitten isompanakin.
- kuukkeli
silloin ei tarvitse miettiä mitään kummijuttuja eikä ristiäisjuhlia. Tai nimijuhlathan voi aina pitää, jos muuten tykkää. Ite erosin kirkosta samalla viikolla kun selvisi että oon raskaana.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6507987Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4662270Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2332186- 1471759
Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi251250Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511236Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule1101153Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65843Steppuli veressä
Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.58798Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill7747