Köyhyyden

Oulun lääninhallitus: Oppivelvollisuusikää syytä korottaa

03.04.2008 11:23   

Oulun lääninhallitus esittää oppivelvollisuusiän jatkamista 18 ikävuoteen asti. Sen mukaan tämä olisi paras keino vähentää koulutuksen ulkopuolelle jäävien nuorten määrää.

Lääninhallitusten arvioinnin mukaan 16-18-vuotiaita koulupudokkaita on yhä liikaa. Perusopetuksen jälkeisen tutkinnon puuttuminen näkyy työttömyytenä ja syrjäytymisenä.
STT


iltasanomat uutisoi aiheesta. Mielenkiintoinen ehdotus. Kävisikö siinä niin että nämä mahdolliset koulupudokkaat kävisivät kansakoulunsa lopulta vankilassa ensimmäisiä tuomioita istuessaan?
1198
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Koulupudokkaat ova luullakseni etupäässä koulukiusattuja, jotka eivät oppineet koulussa pitämään puoliaan. Heiltä löytyy mielenterveysongelmia. Lisäksi heiltä löytyy muita oppimisongelmia. Yhteiskunnalle heidän oppimisongelmat ovat niin suuria, että niitä ei viitsitä ratkaista. Heistä suuri osa löytyy eläkkeeltä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ehkäisyä kirjoitti:

Oulun lääninhallitus: Oppivelvollisuusikää syytä korottaa

03.04.2008 11:23   

Oulun lääninhallitus esittää oppivelvollisuusiän jatkamista 18 ikävuoteen asti. Sen mukaan tämä olisi paras keino vähentää koulutuksen ulkopuolelle jäävien nuorten määrää.

Lääninhallitusten arvioinnin mukaan 16-18-vuotiaita koulupudokkaita on yhä liikaa. Perusopetuksen jälkeisen tutkinnon puuttuminen näkyy työttömyytenä ja syrjäytymisenä.
STT


iltasanomat uutisoi aiheesta. Mielenkiintoinen ehdotus. Kävisikö siinä niin että nämä mahdolliset koulupudokkaat kävisivät kansakoulunsa lopulta vankilassa ensimmäisiä tuomioita istuessaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu