Yle uutiset
Nato-maiden johtajat aikovat tukea Yhdysvaltain Eurooppaan kaavailemaa ohjuspuolustusjärjestelmää.
Yhdysvaltalaisvirkamiesten mukaan Romanian pääkaupungissa Bukarestissa koolla olevat johtajat myös kehottavat Venäjää luopumaan puolustusjärjestelmän vastustamisesta.
Virkamiesten mukaan tuki Puolaan ja Tshekkiin rakennettavalle ohjuspuolustusjärjestelmälle on kirjattu torstaina hyväksyttävään julkilausumaan.
Asiakirjassa Nato-maat myöntävät, että järjestelmä tuo turvaa etenkin Lähi-idästä tulevia pitkän matkan ohjuksia vastaan.
------------------------------------------------
taas vastustajat kilpaa kiukuttelivat ohjuspuolustuksesta ja nyt saatiin YKSIMIELINEN PÄÄTÖS JOTA NATOMAAT TUKEE.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Onko niin, että valmistelemme sellaista tulevaisuutta lapsillemme ja lastenlapsillemme, että heidät johdetaan uuteen pyhään uskonnonsotaan?
On aika herätä.
Yksimielisyys perheessä on vallitsevaa ja olemme kaikki yhteensopivia. Hieno uutinen:)