yllättäen tarkistuskäyntejä toistensa koteihin?
tekevätkö
ortodoksit joskus
7552
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
tarkoitat?
Uat!?
sataa hieman!
etteikomerossa ollut ketään tai mitään.
ja missä? Minun komeroni on niin täynnä että ovea ei uskalla avata.
Tätä asiaa voisit mennä kysymään ort. papilta.
Kun tämän palstan ei pitäisi olla mikään onpas-eipäs-palsta muitten uskontokuntien ja itse ortodoksien välillä, vaan palsta, jossa ortodoksiset itse voisivat keskustella omaan uskontoonsa liittyvistä asioista. Nythän on niin, että me ortodoksit saamme olla koko ajan vastailemassa teille muille.
Tietysti, jos ystävällisin aikein kysellään, niin mielellämme vastailemme.
Mutta kun nykyisellään vaikuttaa, että te muunuskoiset olette vain piikittelemässä.
Sanoisin teille näin - ystävällisesti- , että jospa siirtyisitte oman uskontokuntanne palstalle keskustelemaan. Jos on kysymyksiä, niin vastauksia löytyy ort.papeilta, ort. kirjoista ja Jumalanpalveluksen jälkeen voi myös kysellä ihan ystävällisesti. Saatte varmasti myös ystävällisiä vastauksia.
mies komerosta?