menkää

"Tyypillisiä oireita psykoottisella ihmisellä ovat:

* aistiharhat eli hallusinaatiot

Ihminen esimerkiksi kuulee ääniä tai näkee näkyjä, joita muut eivät kuule tai näe

* harhaluulot eli deluusiot

Ihminen esimerkiksi kuvittelee saavansa henkilökohtaisia viestejä televisiosta tai radion välityksellä, ihminen uskoo muiden voivan lukea hänen ajatuksiaan tai ihminen kokee aiheettomasti itseään vainottavan tai henkeään uhattavan

Psykoottinen kokee edellä mainitut oireet täytenä totena. Usein psykoottinen ihminen ei pidä itseään sairaana, eli on sairaudentunnoton. Psykoosin kokemusta on vaikea ymmärtää sellaisen henkilön, joka ei ole ollut psykoottinen, mutta joskus sen oireita on kuvattu kuin uniksi, jotka nähtynä tuntuvat täysin tosilta. Psykoottinen häiriö ei välttämättä vaikuta kaikkeen psyykkiseen toimintaan, joten joillakin elämän alueilla henkilö voi suoriutua normaalilla tavalla."
10251
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Mutta tämän palstan aiheena on kuitenkin yleistä uskonnosta.

Äänestä
  • oireita löydy useimmilta uskovaisilta?

    Äänestä

  • tuollaisia kirjoitti:

    oireita löydy useimmilta uskovaisilta?

    löytyy kansankirkon saarnastuolista. Ollaan kuulevinaan Augustinuksen ja Lutherin ääniä. Muutenhan ei lapsikastetta enää Suomessa harjoitettaisi. Naispappeutta puolustavilla sitä oireilua on liikaakin.

    Äänestä

  • tuollaisia kirjoitti:

    oireita löydy useimmilta uskovaisilta?

    löytyy kansankirkon saarnastuolista. Ollaan kuulevinaan Augustinuksen ja Lutherin ääniä. Muutenhan ei lapsikastetta enää Suomessa harjoitettaisi. Naispappeutta ja homoliittoja puolustavilla sitä oireilua on liikaakin.

    Äänestä

  • tuollaisia kirjoitti:

    oireita löydy useimmilta uskovaisilta?

    todista

    Äänestä

  • Täältähän niitä tyyppejä löytyy pilvin pimein jotka kuvittelevat saavansa "henkilökohtaisia viestejä" ties mistä taivaista.

    Äänestä

  • muka harhautunut? kirjoitti:

    Täältähän niitä tyyppejä löytyy pilvin pimein jotka kuvittelevat saavansa "henkilökohtaisia viestejä" ties mistä taivaista.

    omasi?

    Äänestä

  • muka harhautunut? kirjoitti:

    Täältähän niitä tyyppejä löytyy pilvin pimein jotka kuvittelevat saavansa "henkilökohtaisia viestejä" ties mistä taivaista.

    Psykoosi kuuluu lääketieteen piiriin. Voit koittaa myös "mielenterveys"-palstoja tai ottaa omat lääkkeesi ajallaan. Saattaa helpottaa pahimpia paineita. :)

    Äänestä

Ou nou... Kuulostaa ihan minun oireiltani!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


itseenne kirjoitti:

"Tyypillisiä oireita psykoottisella ihmisellä ovat:

* aistiharhat eli hallusinaatiot

Ihminen esimerkiksi kuulee ääniä tai näkee näkyjä, joita muut eivät kuule tai näe

* harhaluulot eli deluusiot

Ihminen esimerkiksi kuvittelee saavansa henkilökohtaisia viestejä televisiosta tai radion välityksellä, ihminen uskoo muiden voivan lukea hänen ajatuksiaan tai ihminen kokee aiheettomasti itseään vainottavan tai henkeään uhattavan

Psykoottinen kokee edellä mainitut oireet täytenä totena. Usein psykoottinen ihminen ei pidä itseään sairaana, eli on sairaudentunnoton. Psykoosin kokemusta on vaikea ymmärtää sellaisen henkilön, joka ei ole ollut psykoottinen, mutta joskus sen oireita on kuvattu kuin uniksi, jotka nähtynä tuntuvat täysin tosilta. Psykoottinen häiriö ei välttämättä vaikuta kaikkeen psyykkiseen toimintaan, joten joillakin elämän alueilla henkilö voi suoriutua normaalilla tavalla."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu