Palkkapaimenet jättäneet laumansa ?

Ne vähäisetkin rekisteröidyt nimerkit salattuine
sivuineen kadonneet palstalta? Siviilit joutuvat
yksin vastaamaan ei-adventistien uhmakkaisiin
kysymyksiin! Voi, voi!

Joh 10:12-
12
Palkkarenki ei ole oikea paimen eivätkä lampaat hänen omiaan,
ja niinpä hän nähdessään suden tulevan jättää lauman ja pakenee.
Susi saa lampaat saaliikseen ja hajottaa lauman,
13
koska palkkapaimen ei välitä lampaista.
14
"Minä olen hyvä paimen.
Minä tunnen lampaani ja ne tuntevat minut,



KAUPPIAS LYYDIA ENSIMMÄINEN EUROOPAPLAINEN KRISTITTY

Ap. t. 16:14
Ja eräs Lyydia niminen purppuranmyyjä Tyatiran kaupungista, jumalaapelkääväinen nainen, oli kuulemassa; ja Herra avasi hänen sydämensä ottamaan vaarin siitä, mitä Paavali puhui.

Lyydia tietämällä tiesi, että Israelin Jumala on
maailman ainoa toivo. Ja siksi noudatteli kykynsä
mukaan israelilaisten hurskaita lakeja.
Mutta Paavali osoitti hänelle uuden liiton ainoan
tien Isän luokse.


KRISTINUSKO LÄHI-IDÄN USKONTO

"Maan navasta", Jerusalemista se lähti ja sinne
palaa, vetäen kaikki kansat sinne, hyvät ja pahat.

Hes. 38:12
Sinä aiot saalista saada, ryöstettävää ryöstää, ojentaa kätesi raunioita kohti, jotka on saatu asutuiksi,
ja kansaa kohti, joka on koottu pakanakansain seasta, joka on hankkinut karjaa ja omaisuutta ja asuu maan navassa.

Sak 14:16-18
16
Mutta kaikki niiden pakanakansain tähteet, jotka ovat hyökänneet Jerusalemia vastaan,
käyvät vuosi vuodelta sinne ylös kumartaen rukoilemaan kuningasta, Herraa Sebaotia, ja viettämään lehtimajanjuhlaa.
17
Ja mitkä maan sukukunnista eivät käy ylös Jerusalemiin kumartaen rukoilemaan kuningasta, Herraa Sebaotia,
niille ei tule sadetta.
18
Ja jos egyptiläisten sukukunta ei käy eikä tule sinne ylös,
ei tule sitä heillekään; vaan heitä on kohtaava se vitsaus, millä Herra rankaisee niitä pakanakansoja, jotka eivät tule sinne ylös viettämään lehtimajanjuhlaa.

Herrra siunatkoon sinua ja varjelkoon sinua!

9

185

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • valoa kansalle

      Kuinka monta adventistipastoria on eronnut viimeisen kymmenen vuoden aikana adventtikirkosta?

    • Muutamat kiihkoilevat, että olisi kyse Lähi-Idässä
      sijaitsevasta Jerusalemista, mutta minä luulen,
      että se on kohdistettu ennemminkin Seitsemännen
      Päivän Adventtikorkolle (SDA) Amerikan maaperällä.

      Joka tapauksessa - hunajaisia sanoja, lupauksia
      vailla vertaa. Jos olet todella kiinnostunut
      nykyajan (new age) sapattikansasta tai sen
      tulevaisuudesta - tai omasta tulevaisuudestasi -
      ole niin kiltti ja vilkaise profeetta Sakarjan
      8. lukua linkin takana:

      Sak 8:3
      Näin sanoo Herra:
      -- Minä palaan takaisin Siioniin ja asun Jerusalemissa.
      Silloin Jerusalemin nimenä on
      Uskollinen kaupunki
      ja Herran Sebaotin vuoren nimenä Pyhä vuori.
      [Jes. 1:21,26]

      http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?chp=1&ref=Sak. 8:1&rnd=1207258291182

      Onneni on olla Herraa lähellä

      • Jumala sulle, joka uskot!

        Rauhaa ja menestystä !

        Sak 8. luku -- olkootpa sitten kristityille ja / tai juutalaisikle -- se on valtavan ihana lupaus!

        11 Mutta vastedes minä en kohtele tästä kansasta jäljelle jääneitä niin kuin ennen kohtelin tätä kansaa, sanoo Herra Sebaot.

        12 Minä kylvän rauhaa ja menestystä. Viiniköynnös antaa hedelmänsä, maa tuottaa satonsa, ja taivas antaa sateensa. Kaiken tämän minä lahjoitan kansastani jäljelle jääneille.

        13 Niin kuin te, Juudan ja Israelin heimot, olette olleet kansojen keskuudessa merkkinä minun kirouksestani,
        niin te tulette olemaan merkkinä minun siunauksestani, kun minä olen pelastanut teidät. Älkää pelätkö! Rohkaiskaa mielenne!


    • muistuttavat maailmanlopusta

      ..jos olette seuranneet Venäläisen lahkon maakuoppaan joutuneista maailmnaloppua odottavaa kansaa...lahkolaiset ovat maakuopassa ja johtajansa mielisairaalassa...nyt kuopassa vieraillut johtaja hakattiin, ..petturuudesta?!

      Ellen G Whitelle ja lahkolleen olisi käynyt samoin, jos 1844 olisi ollut nykyaikana?!

      Joten oppikaamme siitä..?!

    • muistuttavat 1844:n maailma...

      ..jos olette seuranneet Venäläisen lahkon maakuoppaan joutuneista maailmnaloppua odottavaa kansaa...lahkolaiset ovat maakuopassa ja johtajansa mielisairaalassa...nyt kuopassa vieraillut johtaja hakattiin, ..petturuudesta?!

      Ellen G Whitelle ja lahkolleen olisi käynyt samoin, jos 1844 olisi ollut nykyaikana?!

      Joten oppikaamme siitä..?!

    • on reformoitua

      juutalaisuutta.

      • Kaikki kansat mukaan !!

        Reformoiko Lähi-Itä koko maailman hengellisyyden?

        Sak 8:21-23

        21 He kulkevat kaupungista toiseen ja sanovat: "Lähtekää tekin mukaan, menkäämme yhdessä Jerusalemiin uhraamaan Herralle ja etsimään häneltä armoa, rukoilemaan Herraa Sebaotia."
        Ja kaikkialta kuuluu huuto: "Minä tulen mukaan!"

        22 Kansanjoukot ja mahtavat kansat saapuvat Jerusalemiin rukoilemaan minua, Herraa Sebaotia, uhraamaan minulle ja etsimään minulta apua.

        23 "Näin sanoo Herra Sebaot:
        Jokaisen Juudan miehen viitan liepeisiin tarttuu noina päivinä kymmenen miestä, jotka kaikki puhuvat eri kieltä,
        ja he sanovat: 'Me tahdomme tulla teidän mukaanne.
        Olemme kuulleet, että Jumala on teidän kanssanne.'" [Sak. 6:15]

        Jesaja 66:20-24

        20 He tuovat kaikki veljenne kaikkien kansojen keskeltä, lahjaksi Herralle, he tuovat heidät hevosilla ja avovaunuilla ja katetuilla vankkureilla ja muuleilla ja ratsukameleilla Jerusalemiin, minun pyhälle vuorelleni -- sanoo Herra -- samalla tavoin kuin israelilaiset tuovat uhrilahjana ruokaa puhtaissa astioissa Herran huoneeseen. [Jes. 43:6 ]

        21 Ja minä otan myös näitä vastatulleita palvelemaan pappeina ja leeviläisinä, sanoo Herra.
        22 Niin kuin uusi taivas ja uusi maa, jotka minä luon, pysyvät minun edessäni, sanoo Herra, niin pysyvät minun edessäni teidän sukunne ja teidän nimenne. [Jes. 65:17; Jer. 31:35,36]

        23 Ja aina uudenkuun päivänä ja jokaisena sapattina tulee koko ihmissuku, ja kaikki kumartuvat minun eteeni, sanoo Herra. [Sak. 14:16]
        24 Ja kun he lähtevät ulos, he näkevät niiden ruumiit, jotka ovat minusta luopuneet. Mato, joka niitä kalvaa, ei kuole, liekki, joka niitä nuolee, ei sammu.
        Ne ovat kauhistava varoitus koko ihmissuvulle.
        [Dan. 12:2; Judit 16:17; Mark. 9:48]


      • Mutta kenelle? Adventistill...

        Herra taistelee kansansa puolesta - Sak 9:11-12

        11 -- Kuule, Jerusalem! Verellä vahvistetun liiton tähden minä vapautan vankeuteen viedyt asukkaasi syvästä ja pimeästä kuopasta. [2. Moos. 24:8]
        12 Palatkaa, vangitut, takaisin turvapaikkaanne, te ette ole turhaan eläneet toivossa! Vielä tänäänkin lupaan: kaksinkertaisen hyvityksen minä annan sinulle, Siion. [Jes. 61:7]


      • adventisteille
        Mutta kenelle? Adventistill... kirjoitti:

        Herra taistelee kansansa puolesta - Sak 9:11-12

        11 -- Kuule, Jerusalem! Verellä vahvistetun liiton tähden minä vapautan vankeuteen viedyt asukkaasi syvästä ja pimeästä kuopasta. [2. Moos. 24:8]
        12 Palatkaa, vangitut, takaisin turvapaikkaanne, te ette ole turhaan eläneet toivossa! Vielä tänäänkin lupaan: kaksinkertaisen hyvityksen minä annan sinulle, Siion. [Jes. 61:7]

        Adventistit nimenomaan kuuluvat sapatilla vahvistettuun liitton ja sillä hankkivat kaikki siunaukset itselleen. Riittääkö adventisteille vain kaksinkertainen hyvitys kärsittyjen vainojen takia?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      101
      1825
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      59
      1190
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      460
      1169
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      170
      1053
    5. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      132
      837
    6. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      58
      831
    7. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      49
      776
    8. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      84
      773
    9. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      728
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      57
      691
    Aihe