Liput puolitankoon surun merkiksi

Ryöstetty Viipuri 600-vuotta

Suomalaisena 600-vuotias Viipuri olisi muokannut koko maata Pietarin kupeessa olisi Suomen toiseksi suurin kaupunki: talouden ja kulttuurin keskus

Viipuri viettää 600-vuotisjuhliaan tänä viikonloppuna.

Millainen olisi Viipuri, jos nyt juhlittaisiinkin vanhan suomalaisen kaupungin tasavuosia. Jos rajat olisivat pysyneet siinä, mihin ne piirrettiin Tarton rauhassa 1920.

Viipuri näyttäisi kaupunkina aivan toiselta kuin nyt

Viipuri oli ennen sotia, lähteistä riippuen, maan toiseksi tai kolmanneksi suurin keskus. Se olisi nyt Suomen toiseksi suurin kaupunki, pääkaupunkiseudun vahva haastaja, jonka merkitys vain kasvaisi, vaikka idänkaupan suhdanteet olisivat sen kehitystä heitelleetkin.

Viipurilaisia olisi 200 000–300 000, ehkä enemmänkin.

Viipuri oli dynaaminen kauppakaupunki, ja sama dynamiikka veisi sitä yhä eteenpäin. Kasvun eväinä olisivat ensinnäkin perinteet.

Viipurin porvarit olivat ainutlaatuinen yhdistelmä paikallista identiteettiä sekä laajakatseista yritteliäisyyttä. Tuo henki vaikuttaisi edelleen.

Viipuri oli maan kansainvälisin paikka neljällä kielellä: suomeksi, ruotsiksi, saksaksi ja venäjäksi. Tältä pohjalta se ponnistaisi EU-Euroopassakin, kilpaillen jopa Helsingin kanssa.

Merkittäviä eväitä olisi tuonut yliopisto, joka takuuvarmasti olisi Viipurissa eikä maanpaossa Lappeenrannassa.Tekniikan ohella koulutuksessa ja tutkimuksessa panostettaisiin kauppaan, jonka perinteet kaupungissa ulottuvat Hansaliiton aikoihin.

Yliopistonsa myötä Viipuri saattaisi elää eräänlaista Oulu-ilmiötä: opetus ja tutkimus olisivat poikineet innovaatioita ja yrityksiä, työtä ja vaurautta.

Kauppa olisi luonnollinen valinta, kun rajan takana odottaisivat miljoonat pietarilaiset asiakkaat, ja kaupunki olisi pohjoisen Euroopan portti itään, Pohjolan kolmion itäkulma, jonka vaikutus ulottuisi koko Itämerelle.

Julkinen valta olisi tuonut kaupungin kehitykseen omat panoksensa, olisihan Viipuri Itä-Suomen läänin keskus hallinnon työpaikkoineen.

EU:kaan ei olisi unohtanut aluetta. Siellä olisi idän ja idänkaupan tutkimuksen laitoksia sekä interreg- ja muiden yhteistyöohjelmien hallintoa. Yhteistyö ulottuisi nykyistä syvemmälle Äiti-Venäjän syliin, kun rahaa ei tarvittaisi rapistuvan Karjalan kunnostukseen.

Ainakin pari piispaa kaupungista löytäisi. Mikkeli olisi jäänyt ilman luterilaista piispanistuinta, ja myös ortodoksien arkkipiispa majailisi Viipurissa.

Kaupan ohella puu rakentaisi talouden selkärankaa, sen takaisivat Karjalan metsät. Viipurin vaikutus ulottuisi Joensuun tuolle puolen.

Metsäalan tuotanto, tutkimus ja koulutus olisivat kova kolmikko, vaikka puun korjuu ja jalostus eivät enää työllistäisikään entiseen malliin. Kauppa ja palvelut korvaisivat tappioita, ja myös elintarviketeollisuus tuntisi mielenkiintoa Kannasta kohtaan. Karkkitehtaat, meijerit, leipomot ja teurastamot tähyäisivät Pietarin markettien hyllyille.

Hyvinvointi ei sikiä ilman teitä, ratoja, lentokenttiä ja satamia, ja tälläkin rintamalla viipurillinen Suomi eroaisi paljon nykyisestä.
Yhteydet maan poikki olisivat aivan toista tasoa kuin nyt. Munakan mummo matkaisi Kyrönjokivarresta junan vaihdotta sukulaisiin Kannakselle.

Venäjän Putinin ei olisi tarvinnut toissavuotisella vierailullaan yllättää suomalaisia puhumalla nopeista Pietarin-junista, sillä ratahallinto olisi jo remontoinut idän radat Pendolino-kuntoon. Oikorata veisi Helsingistä Kouvolaan, ja Nevan metropoliin ajettaisiin alle kolmen tunnin.

Knut Possen mukaan ristitty kansainvälinen kenttä palvelisi Viipuria, jonka suursatama vastaisi osin myös Pietarin kuljetustarpeista.
Saimaan kanavan ilme ja merkitys olisivat aivan muuta kuin nyt: tavaran lisäksi sillä liikkuisi risteilyvieraita, joita suuret risteilyalukset olisivat rahdanneet ensin Viipuriin.

Saimaan lomakylissä kaikuisi jenkkienglanti, ja linnahullut ranskalaisturistit ihastelisivat Torkkeli Knuutinpojan perustamaa linnaa. Matkailu olisi rakennettu osin vanhan iloisen Viipurin maineelle. Kaupunki olisi Pohjolan huvikeskus, nuorten bailupaikka.

Toisaalta sen asema idän ja lännen välissä sekä suomalaisittain ainutlaatuinen vanha miljöö vetäisivät myös kulttuuri- ja kaupunkimatkalaisia.
Lisukkeina markkinoitaisiin Laatokkaa, Vanhaa Valamoa, Suomenlahden saaria . . .

Kulttuurilla oli Viipurissa mesenaattinsa, ja sama meno jatkuisi yhä. Terijoen kesä kokoaisi rahvaan lisäksi kulttuurin ja tieteen nimiä, ja Finnair lennättäisi oopperajuhlaväkeä heinäkuussa – ei Savonlinnaan vaan Viipuriin.
Vauraus näkyisi urheilussakin: kaupungin joukkueet olisivat ulkomaalaisvahvistuksineen kova sana mestaruustaistoissa.

KIROTTU OLKOON STALININ JA HITLERIN 23.8.1939 TEKEMÄ SALAINEN ETUPIIRIJAKOSOPIMUS JOKA AIHEUTTI TALVISODAN JA VIIPURIN LIITTÄMISEN NL:N

HITLER MYI SUOMEN JA BALTIAN MAAT STALINILLE ETTÄ SAISI STALINILTA LUVAN HYÖKÄTÄ PUOLAAN

4

282

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin

      Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.
      Maailman menoa
      652
      8005
    2. Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun

      Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä
      Maailman menoa
      467
      2293
    3. Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi

      Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl
      Kotimaiset julkkisjuorut
      233
      2209
    4. Poliisi otti Stefun kiinni!

      Seiska tietää kertoa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      147
      1788
    5. Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!

      Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      27
      1280
    6. Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?

      Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka
      Viihde ja kulttuuri
      51
      1244
    7. Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta

      Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      1173
    8. Ootko onnellinen kun ei tarvitse

      nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.
      Ikävä
      65
      853
    9. Steppuli veressä

      Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      59
      828
    10. Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä

      Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill
      Suhteet
      7
      760
    Aihe