Mikä muu kuin harhaoppinen suuntaus on adventismin lisäksi ismi?
Ismihän jo nimityksessä on osoitusta henkisestä vaikeasta sairaalloisuudesta.
Minä olen näkeväni tällaista vaikeaa sairaalloisuutta jopa palstan adventisteissa.
Ismihän jo nimityksessä on osoitusta henkisestä vaikeasta sairaalloisuudesta.
Minä olen näkeväni tällaista vaikeaa sairaalloisuutta jopa palstan adventisteissa.
Vastaukset 24
Vanhimmat
Pieni silmätarkistus olisi paikallaan. Ehkä lasit olisivat eduksi. Katso ympärillesi ja sydämeesi, jos niiltä suunnilta löäytyisi samoja piirteitä.
Ismit ovat sellaisia jotka pyrkivät hallitsemaan ihmisen mieltä laittomasti.
He eivät pitäydy Jumalan lain tiukassa noudattamisessa, vaan pyrkivät lisäämään omaa vaikutustaan joka ilmenee ismin kulttina sitouttaen joukkoa yhtenevään käyttäymiseen.
Näin Jumalan laki ei enää olekaan yksinään tekojen motiivina.
Lisänä on ismillisyys joka leimaa ryhmään kuulumista .
Jokainen leimaaminen on samalla Jumalan edessä laitonta raja-aidan rakentelua. Tämä ilmenee ismiytymisen aikaansaamasta ristiriidasta ja ihmistenvälisestä laittomasti aiheutetusta jännitteestä johon ulkopuolisetkin joutuvat tavalla tai toisella osallisiksi.
Ismi ei rikio vaikutuksellaan vain ismiin kuukuvia vaan lisäksi myös ulkopuoliset joutuvat kielteiseen ismistä syntyvään vaikutuspiiriin.
Adventismi on tästä paras esimerkki.
Sen kielteinen ismimäinen vaikutus on suhteetonta isminne kokoon verrattuna.
Opiskelija voi lukea kurssikirjojaan ja poimia sieltä käsitteitä ja määritelmiä, mutta ei niitä voi umpimähkään ryhtyä soveltamaan mihin sattuu. Tutkija tarvitsee tiettyä etäisyyttä siihen yhteisöön, jota hän kulloinkin tutkii. Minusta sinulla on liian paljon subjetiivisuutta tekstissäsi ja se haittaa totuuden löytämistä tutkittavista. Tässä lyhyt kirjallinen arvio tekstistäsi.
Sunnuntaista: Sunnuntaita ei mainita muuten, kuin pakana uskontojen yhteydessä? Onko sunnuntaista tehty jollain poppakonstilla Kristinuskon pyhityspäivä ilman mitään raamatun ilmoitusta. Olisiko tämä sitten sitä sunnuntai ismiä.
Luulisi, että noilla aivoilla löytäisi raamatusta lauantain :) :) :) :) :)
1.Mooseksen kirja:
1:5 Ja Jumala kutsui valkeuden päiväksi, ja pimeyden hän kutsui yöksi. Ja tuli ehtoo, ja tuli aamu, ensimmäinen päivä.
3.Mooseksen kirja:
23:39 Mutta seitsemännen kuukauden viidentenätoista päivänä, kun te olette korjanneet maan sadon, viettäkää Herran juhlaa seitsemän päivää; ensimmäinen päivä on levon päivä, ja kahdeksas päivä on myös levon päivä.
1.Mooseksen kirja:
8:5 Ja vesi väheni vähenemistään aina kymmenenteen kuukauteen asti. Kymmenentenä kuukautena, kuukauden ensimmäisenä päivänä, tulivat vuorten huiput näkyviin.
8:13 Ja Nooan kuudentenasadantena yhdentenä ikävuotena, vuoden ensimmäisenä kuukautena, kuukauden ensimmäisenä päivänä, oli vesi kuivunut maan päältä. Niin Nooa poisti katon arkista ja katseli; ja katso, maan pinta oli kuivunut.
2.Mooseksen kirja:
12:15 Seitsemän päivää syökää happamatonta leipää; jo ensimmäisenä päivänä korjatkaa pois hapan taikina taloistanne. Sillä jokainen, joka hapanta syö, ensimmäisestä päivästä seitsemänteen päivään asti, hävitettäköön Israelista.
12:16 Ensimmäisenä päivänä pitäkää pyhä kokous ja samoin myös seitsemäntenä päivänä pyhä kokous. Mitään työtä älköön tehtäkö niinä päivinä; ainoastaan se, mitä kukin tarvitsee ruuaksi, ainoastaan se valmistettakoon.
40:2 "Ensimmäisen kuukauden ensimmäisenä päivänä pystytä asumus, ilmestysmaja.
40:17 Ja asumus pystytettiin toisen vuoden ensimmäisessä kuussa, kuukauden ensimmäisenä päivänä.
3.Mooseksen kirja:
23:7 Ensimmäisenä päivänä olkoon teillä pyhä kokous, silloin älkää yhtäkään arkiaskaretta toimittako.
23:24 "Puhu israelilaisille ja sano: Seitsemännessä kuussa, kuukauden ensimmäisenä päivänä, pitäkää sapatinlepo, muistojuhla pasunaa soittaen, pyhä kokous.
23:35 Ensimmäisenä päivänä pidettäköön pyhä kokous; älkää silloin yhtäkään arkiaskaretta toimittako.
23:40 Ensimmäisenä päivänä ottakaa ihania hedelmiä puista, palmunoksia ja tuuheiden puiden lehviä sekä pajuja purojen varsilta, ja pitäkää iloa seitsemän päivää Herran, Jumalanne edessä.
4.Mooseksen kirja:
1:1 Ja Herra puhui Moosekselle Siinain erämaassa ilmestysmajassa toisen kuukauden ensimmäisenä päivänä, toisena vuotena siitä, kun he olivat lähteneet Egyptin maasta, sanoen:
1:18 ja kokosivat kaiken kansan toisen kuukauden ensimmäisenä päivänä, ja kansa pantiin luetteloihin suvuittain ja perhekunnittain, nimien lukumäärän mukaan, kaksikymmenvuotiset ja sitä vanhemmat, pääluvun mukaan,
7:12 Ensimmäisenä päivänä toi uhrilahjansa Nahson, Amminadabin poika, Juudan sukukunnasta.
28:11 Ja kuukausienne ensimmäisenä päivänä tuokaa polttouhriksi Herralle kaksi mullikkaa, oinas ja seitsemän virheetöntä vuoden vanhaa karitsaa
28:18 Ensimmäisenä päivänä on pyhä kokous; älkää silloin yhtäkään arkiaskaretta toimittako.
29:1 "Ja seitsemännessä kuussa, kuukauden ensimmäisenä päivänä, olkoon teillä pyhä kokous; älkää silloin yhtäkään arkiaskaretta toimittako. Olkoon se teille pasunansoiton päivä.
33:38 Ja pappi Aaron nousi Hoorin vuorelle Herran käskyn mukaan ja kuoli siellä neljäntenäkymmenentenä vuotena siitä, kun israelilaiset olivat lähteneet Egyptin maasta, viidennessä kuussa, kuukauden ensimmäisenä päivänä.
5.Mooseksen kirja:
1:3 Neljäntenäkymmenentenä vuotena, yhdennessätoista kuussa, kuukauden ensimmäisenä päivänä, Mooses puhui israelilaisille kaiken, mitä Herra oli käskenyt hänen heille puhua.
Tuomarien kirja:
20:22 Mutta kansa, Israelin miehet, rohkaisivat mielensä ja asettuivat jälleen sotarintaan samalle paikalle, mihin olivat asettuneet ensimmäisenä päivänä.
2.Aikakirja:
29:17 He alkoivat pyhittämisen ensimmäisen kuun ensimmäisenä päivänä, ja kuukauden kahdeksantena päivänä he olivat ehtineet Herran eteiseen, ja he pyhittivät Herran temppeliä kahdeksan päivää; ensimmäisen kuun kuudentenatoista päivänä he lopettivat työnsä.
Esra:
7:9 Sillä ensimmäisen kuun ensimmäisenä päivänä alkoi lähtö Baabelista; ja viidennen kuun ensimmäisenä päivänä hän tuli Jerusalemiin, koska Jumalan hyvä käsi oli hänen päällänsä.
10:16 Mutta pakkosiirtolaiset tekivät näin, ja valittiin pappi Esra sekä miehiä, perhekunta-päämiehiä, perhekuntien mukaan, kaikki nimeltään mainittuja. Kymmenennen kuun ensimmäisenä päivänä he istuivat tutkimaan asiaa,
Nehemia:
8:2 Niin pappi Esra toi lain seurakunnan eteen, sekä miesten että naisten, kaikkien, jotka voivat ymmärtää, mitä kuulivat. Tämä tapahtui seitsemännen kuun ensimmäisenä päivänä.
Hesekiel:
26:1 Yhdentenätoista vuotena, kuukauden ensimmäisenä päivänä tuli minulle tämä Herran sana:
29:17 Kahdentenakymmenentenä seitsemäntenä vuotena, ensimmäisessä kuussa, kuukauden ensimmäisenä päivänä tuli minulle tämä Herran sana:
31:1 Yhdentenätoista vuotena, kolmannessa kuussa, kuukauden ensimmäisenä päivänä tuli minulle tämä Herran sana:
32:1 Kahdentenatoista vuotena, kahdennessatoista kuussa, kuukauden ensimmäisenä päivänä tuli minulle tämä Herran sana:
45:18 Näin sanoo Herra, Herra: Ota ensimmäisessä kuussa, kuukauden ensimmäisenä päivänä virheetön mullikka ja puhdista pyhäkkö.
Haggai:
1:1 Kuningas Daarejaveksen toisena vuotena, kuudennessa kuussa, kuukauden ensimmäisenä päivänä, tuli tämä Herran sana profeetta Haggain kautta Juudan käskynhaltijalle Serubbaabelille, Sealtielin pojalle, ja ylimmäiselle papille Joosualle, Joosadakin pojalle:
2:1 Seitsemännessä kuussa, kuukauden kahdentenakymmenentenä ensimmäisenä päivänä tuli profeetta Haggain kautta tämä Herran sana:
Markuksen evankeliumi:
16:2 Ja viikon ensimmäisenä päivänä he tulivat haudalle ani varhain, auringon noustessa.
16:9 Mutta ylösnousemisensa jälkeen hän varhain aamulla viikon ensimmäisenä päivänä ilmestyi ensiksi Maria Magdaleenalle, josta hän oli ajanut ulos seitsemän riivaajaa.
Luukkaan evankeliumi:
24:1 Mutta viikon ensimmäisenä päivänä ani varhain he tulivat haudalle, tuoden mukanaan valmistamansa hyvänhajuiset yrtit.
Johanneksen evankeliumi:
20:1 Mutta viikon ensimmäisenä päivänä Maria Magdaleena meni varhain, kun vielä oli pimeä, haudalle ja näki kiven otetuksi pois haudan suulta.
Apostolien teot:
20:7 Ja kun viikon ensimmäisenä päivänä olimme kokoontuneet murtamaan leipää, niin Paavali, joka seuraavana päivänä aikoi matkustaa pois, keskusteli heidän kanssansa ja pitkitti puhettaan puoliyöhön saakka.
1.Korinttolaiskirje:
16:2 Kunkin viikon ensimmäisenä päivänä pankoon jokainen teistä kotonaan jotakin talteen, säästäen menestymisensä mukaan, ettei keräyksiä tehtäisi vasta minun tultuani.
ismi, kuin se johon viittasit? Minusta noista rauhallisista ja hyväntahtoisista kansalaista kirjoitetut viestit edustavat melkoista fanatismia. Sehän se vasta ismi onkin!
Täällä puhutaan adventismista!
Älä tuo sivuasiaa mukaan.
Adventismi on jatkuvasti tarjoilemssa ismiään muille esittäytymällä.
Jos isminne ei ole ulkopuolisten haittana, ei sitä voisi ismimäisenä pitääkään.
Mutta jokainen ismiläisiinne törmäävä joutuu teitä ottamaan huomioon aina kun isminne on läsnä aiheettomina piirteinä ihmistenväliseessä kanssakäymisessä.
Täällä ei esiinny fanatismiä siinä merkityksessä, että kukaan käännyttäisi ketään opillisessa muodossa ismiänne vastustamaan.
Ismistänne puhutaan täällä siinä mielessä kuin liikkumista häiritsevästä kurasta kaduillamme.
Tapaamani adventistit ovat olleet keskiverto suomalaiseen nähden terveempiä, koulutetumpia ja elämänmyönteisiä ihmisiä. Minulla on ollut heistä ihan hyviä kokemuksia.
Ei tarvitse olla adventisti ollakseen terve, koulutettu ja elämänmyönteinen.
Vaikka henkilö kuuluu adventisteihin, niin hän voi elää iloista, onnellista ja rikasta elämää Kristuksen ansioihin turvaten. Hänen ei tarvitse lähteä hengellisestä kodistaan mihinkään parempaa onnea etsimään.
jos ei näe itseään fanaatikkona, kun jatkuvasti viha, kauna ja suvaitsemattomuus ohjaavat ajattelua ja kirjoittelua. Tällaista tosiaankin esiintyy tällä palstalla.
Ei "pitää" ole pakon merkki?
Pitääkö adventismin edustaa sokeutta?
Minua ainakin häiritsee se, että adventismiin liittyy yleensä heidän kelvottomuutensa tulla kenenkään muun kanssa toimeen.
He eivät itse sitä näytä huomaavan, koska heille ristiriita on heidän ympäroillään yhtä luonnollista kuin hengitetty ilmakin.
Mutta kun adventismin ulkopuolisena on ihmisten kanssa tekemisessä, huomaa heissä erilaisuuden tympeän hajun.
Ja Raamatullinen totuuskin on , että synti erottaa Jumalasta ja myös ihmisistä.
Minut on kutsunut pitkäaikainen uskontopedagogiikan professori ja ystävämme, huomenna syntymäpäivänsä kunniaksi järjestettyyn konserttiin Laajasalon kirkossa klo 15. Olet vaihtanut tässä viestejä henkilön kanssa, joka tulee erinomaisesti toimeen luterilaiseen kirkkoon kuuluvien kanssa. Kummastelen tuota ahdasmielisyyttä, joka vaikuttaa värittävän tekstejäsi. Eikö kannata pyrkiä tuosta asenteesta irti ja osoittaa kristillistä rakkautta toisia uskovia kohtaan, vaikka heillä on joissakin asioissa erilainen näkemys kuin sinulla?
Kuhilas kerro että miksi et ole adventtikirkon jäsen?
Ole ylpeä siitä että rikkaat ja vallassaolijat kestitsevät sinua.
Kuuluthan heidän joukkoonsa!
Ps.
Minua ei ole kutsuttu, vaikka kuulun luterilaiseen kirkkoon.
Koskaan tulleet tietämään yhtään mitään sunnuntain lepopäivän pyhyydestä? Ehkä silloin ei ollut vielä Paavia Joka olisi siunannut sunnuntain kirkolliseksi pyhäksi. Kuulema nämä alku-kristityt pysyivät uskollisesti Alkuperäis Jumalan asetuksissa. Nykyajan Kristityt ovat näkyvällä tavalla sokeita?
Arvaa, kiinnostaako sinun pyhyytesi päivien palvojana.
Miksi vihaat Riittaa ja Anttia? Ovatko he uhkaksi sinun saduillesi?
Saimme olla ihanassa juhlassa. Palasimme kotiimme kiitollisella mielellä. Juhliva sankari itse esitti useita ihania lauluja. Konsertissa esiintyi myös NMKY:n kuoro. Iltapäivä oli todella upea. Sain tavata muutamia hyviä ystäviäni samassa juhlassa. Tällaista on, kun kristillisyys yhdistää eikä eroita meitä.
Jo pitää olla sokea jos ei näe itseään fanaatikkona, kun jatkuvasti viha, kauna ja suvaitsemattomuus ohjaavat ajattelua ja kirjoittelua. Tällaista tosiaankin esiintyy tällä palstalla.
Niin vietävästi ismittää ja kismittää . . .
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000001692&posting=22000000034109200
Jotenka ellenismi / adventismi on fanatismia ihan
sataprosenttisesti, (egw 100 % oikeassa, väittävät
ellenistiset Raamatun totuuden rouhentajat).
Mutta minä olen sitä mieltä, että
S.uuri
T.aistelu
O.velasti
R.ouhentaa
K.risinoppia
väitetään adventisteissa on yhtä lailla heidän arvostelijoissaan. Tästä ei liene minkäänlaista epäselvyyttä. Pata kattilata soimaa, musta kylki kummallakin. Soimauksen aloittaja on kaiken järjen mukaan mustempi osapuoli.
Vai satunnainen sellainen?
Adventistit vievät silmät tulessa omaa oppiaan, sen sijaan
kun sydän tulisi palaa evankeliumille
Näin on kaikilla muilla Kristityillä