Mitä teemme?

ONKO KIRKKOKUNNASASI RAHASTA OPETTAVIA PAPPEJA JA PROFEETTA JOKA ENNUSTI RAHASTA?

Sen päämiehet jakavat oikeutta lahjuksia vastaan, sen papit opettavat maksusta, ja sen profeetat ennustelevat rahasta. Mutta Herraan he turvautuvat, sanoen: "Eikö Herra ole meidän keskellämme? Ei tule meille onnettomuutta."

Näin sanoo Herra Sebaot: Älkää kuulko profeettain sanoja, noiden, jotka teille ennustavat täyttäen teidät tyhjillä toiveilla: oman sydämensä näkyjä he puhuvat, mutta eivät sitä, mikä tulee Herran suusta.
   
"Minä en ole lähettänyt noita profeettoja, mutta silti he juoksevat. Minä en ole puhunut heille, mutta kuitenkin he ennustavat.

Minä olen kuullut, mitä sanovat nuo profeetat, jotka ennustavat minun nimessäni valhetta sanoen: 'Minä olen nähnyt unta, olen nähnyt unta'.

Sillä valhetta he ennustavat teille minun nimessäni; minä en ole lähettänyt heitä, sanoo Herra.
13230
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Älköön siis kukaan teitä tuomitko syömisestä tai juomisesta, älköön myös minkään juhlan tai uudenkuun tai sapatin johdosta,

ja ahneudessaan he valheellisilla sanoilla kiskovat teistä hyötyä; mutta jo ammoisista ajoista heidän tuomionsa valvoo, eikä heidän perikatonsa torku.
   
Harhaoppista ihmistä karta, varoitettuasi häntä kerran tai kahdesti,

Äänestä

profeetat.
Suuri joukko ihmisiä suomessakin on lähtenyt ja lähtee pois adventtikirkosta etsien tosi Herraa.
"Tulkaa kokoontukaamme siionin vuorelle".
Monet ovat kahden vaiheilla lähteäkö vai ei.
On kaksi vaihtoehtoa.Pysyä hengellisessä köyhyydessä tai uskoa ja luottaa siihen että kyllä Herra ohjaa meidät "vetensä äärille".

Tämä on minun asenteeni ja odotan sitä päivää kun Hän paljastaa lopultakin kaikki valheet joista yksi on Ellen oppi..
Yksin Jeesus on tie totuus ja elämä.Muu siihen lisätty on paholaisesta.

Äänestä
  • Maailmassa on ollut paljon profeettoja ja ennustajia myös niitä riittää tulevaisuudessa.

    Mutta kenellä profeetalla on tehty eniten rahaa tässä maailmassa?

    Äänestä

  • Et ole yksin!

    Herra Jeesus on kanssasi, hän on voimallinen, sankari- Hän auttaa
    (sefanja 3:17)

    Äänestä

joka pyytää korvausta työstään? Lasketko rakentajaa taloasi rakentamaan tai korjaamaan, joka vaatii palkaa työstään? Hyväksytkö nokikolarin, joka ei te työtään maksutta? Menetkö hammalääkäriin, jos teidät etukäteen, että hän laskuttaa työstään? Miksi yleensä ihmiset tarvitsevat rahallisen korvauksen työstään? Eivätkö he voisi tehdä kaiken rakkaudesta ja hyvästä sydämestä lahjaksi?

Äänestä
  • "..... sen profeetat ennustelevat rahasta...."

    Äänestä

  • profeetalla rahastaminen kirjoitti:

    "..... sen profeetat ennustelevat rahasta...."

    White sanoi aikanaan , että hän ei ole profeetta. Nöyrääkö?

    White sanoi: Olen enemmän , kuin profeetta!

    Adv airut 1983: " Ellen White oli Jumalan edustaja maan päällä"

    Whiten säätiö " Lisensöi" : copyright Ellenin prfeetallisuuden aikoinaan opinkohtiimme.

    Whiten säätiön kokoamateokset ovat ongelmateoksia , sanovat pastorimmekin: sanomia nuorisolle, ettemme eksyisi, ajankohtainen työ, turvassa kriisin keskellä jne..

    Kirjat ovat paholaiskeskeisiä

    Äänestä

  • Ellen unineen oli täsmälleen kuin tuossa aloitusviestissä oli lainaus.
    Mikä teillä on, että ette ota opiksenne suoraakaan Raamatun sanaa? Se kohta joka sopii nuhteeksi yhdelle, on samoin kaikille.
    Eihän tuo Raamatunkohta puhunut putkimiehen työstä mitään,ja sehän on oikeaa työtä joka täyttää oikean työn merkit.
    Taidat olla itse kuhilas kun noin kierosti perustelit?Ainakin luet kuin piru Raamattua.

    Äänestä

Ylioppilas vai nokikolariko se oli adventtikirkon johdossa?

Äänestä

VIISAS ADVENTISTI VAIKENEE ?

Saarn. 10:14
Tyhmä puhuu paljon; mutta ihminen ei tiedä, mitä tuleva on. Ja kuka ilmaisee hänelle, mitä hänen jälkeensä tulee?

KUN PAIMEN VAIKENEE

Taannoin kuuluin Håkan Westergårdin Elämän Sana -seurakuntaan.
Minua hämmästytti ja askarrutti se, ettei pastorini syystä tai toisesta
voinut juurikaan opetttaa taivaallisesta Isästä. Ei hyvänä ja täydellisenä
Isänä, eikäpä juuri muutenkaan.
Kirjoitin hänelle ja pyysin vastausta. Hän vastasikin. Vastasi, että
"pastorilla on oikeus vaieta". (Nykyisin ei niin täysin vaikene siitä asiasta).

Toisenkin asian kysyin kirjallisessa pyynnössäni. Että onko kaste
Jumalan teko vai ihmisten tekoja. Siihen en saanut mitään kommenttia.
Mutta miksi sitten kastetaan, jos ei tiedetä sitäkään, mistä on kyse kasteessa?


VAIKENEMALLA KYSYMYKSET HAUDATAAN ELÄVÄLTÄÄN

Adventistipastoritkin ovat niin viisaita, etteivät edes palstan välityksellä vastaile
adventistien tai adventismista kiinnostuneiden kysymyksiin.
Mutta minun mielestäni jokaisen kykeneväisen tulisi kertoa, mitä hänellle
merkitsee se, että hänellä on isä - Isä taivaissa.

Kannustan hakeutumaan sellaiseen yhteyteen, jossa löytyy vastauksia!


KIRJANOPPINEET KIRJAVIISAAT VAIKENEVAT VIISAASTI

Ei sen puoleen; ylifariseuksetkaan eivät kyenneet vastaamaan -
kasteesta viisaasti vaikenivat ja salasivat suunnittelevansa Isän Pojan
murhaamista.

Luuk 20:4-6

4 oliko Johanneksen kaste taivaasta vai ihmisistä?"   
5 Niin he neuvottelivat keskenänsä sanoen:
"Jos sanomme: 'Taivaasta',
niin hän sanoo: 'Miksi ette siis uskoneet häntä?'
6 Mutta jos sanomme:
'Ihmisistä', niin kaikki kansa kivittää meidät, sillä se uskoo vahvasti, että Johannes oli profeetta."   

Joh 5:17-18

17 Mutta Jeesus vastasi heille: "Minun Isäni tekee yhäti työtä, ja minä myös teen työtä".   
18 Sentähden juutalaiset vielä enemmän tavoittelivat häntä tappaaksensa, kun hän ei ainoastaan kumonnut sapattia, vaan myös sanoi Jumalaa Isäksensä, tehden itsensä Jumalan vertaiseksi.   


NYKYAJAN SVEN DUUVA

Tyhmä seitsemän päivän adventisti olen.
mut on sydän paikallaan kuin Sven Duuvalla
odotan Herraa, ihan seitsemästi viikossa

Hyvää adventtiaikaa !

Äänestä
  • palstaa lue ja hyvä niin. Ajanhukkaa se vain on.

    Äänestä

  • pastorit tätä kirjoitti:

    palstaa lue ja hyvä niin. Ajanhukkaa se vain on.

    Minua ainakin kiinnostaa tämä meidän oma palsta. On hyvä tietää, missä mennään. Meidän maallikkojäsenet käyttävät usein sanaa "me" tai puhuvat muiden puolesta. Minusta sellainen käytös ei ole sopivaa.

    Äänestä

  • pastori kirjoitti:

    Minua ainakin kiinnostaa tämä meidän oma palsta. On hyvä tietää, missä mennään. Meidän maallikkojäsenet käyttävät usein sanaa "me" tai puhuvat muiden puolesta. Minusta sellainen käytös ei ole sopivaa.

    Täällä on vanhin joka enemmän sotkee kuin rakentaa.
    Yhä useampi seurakunnan jäsen on saanut hänestä tarpeekseen.
    Vaikka en ole enää adventisti,puolustan perheeenjäseniäni jotka VIELÄ ovat seurakunnan jäseniä.
    Ja koska minua ei muuten kuulla kirjoitan täällä.
    Jos tämä sotkia saa tahtonsa läpi tiedän että moni eroaa seurakunnasta.
    Mutta jos haluat asiallista informaatiota,vastausta saa osoitteesta [email protected]

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ehdotuksia kirjoitti:

ONKO KIRKKOKUNNASASI RAHASTA OPETTAVIA PAPPEJA JA PROFEETTA JOKA ENNUSTI RAHASTA?

Sen päämiehet jakavat oikeutta lahjuksia vastaan, sen papit opettavat maksusta, ja sen profeetat ennustelevat rahasta. Mutta Herraan he turvautuvat, sanoen: "Eikö Herra ole meidän keskellämme? Ei tule meille onnettomuutta."

Näin sanoo Herra Sebaot: Älkää kuulko profeettain sanoja, noiden, jotka teille ennustavat täyttäen teidät tyhjillä toiveilla: oman sydämensä näkyjä he puhuvat, mutta eivät sitä, mikä tulee Herran suusta.
   
"Minä en ole lähettänyt noita profeettoja, mutta silti he juoksevat. Minä en ole puhunut heille, mutta kuitenkin he ennustavat.

Minä olen kuullut, mitä sanovat nuo profeetat, jotka ennustavat minun nimessäni valhetta sanoen: 'Minä olen nähnyt unta, olen nähnyt unta'.

Sillä valhetta he ennustavat teille minun nimessäni; minä en ole lähettänyt heitä, sanoo Herra.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu