Oman kotikuntani avioerotilasto on tuhat kertaa parempi kuin sellaisten kuntien joissa on adventisteja.
Kunnassamme ei ole yhtään adventistia eikä avoeroja. HUOMATKAA, kuntamme on SUOMEN ainoa kunta jossa ei viiden vuoden aikana ole ollut yhtäkään avioeroa!
Kunnassamme ei ole yhtään adventistia eikä avoeroja. HUOMATKAA, kuntamme on SUOMEN ainoa kunta jossa ei viiden vuoden aikana ole ollut yhtäkään avioeroa!
Vastaukset 5
Vanhimmat
No, sehän on hienoa. Onnea teille pitkää pilttuu puhtaana.
liittyi?? ei mitenkään.
Jos vaimoni olisi tällä ajalla kääntynyt adventistiksi se olisi ollut liiton loppu.
Eikö ollut 100% pätevä todistus?
Tärkeää olisi tietää, onko siellä edes vihitty
montakaan paria. Jospa avoliitossa vain ...
tai kukasta kukkaan?
No, uskon, että Jumalan armo on ollut vaikuttamassa
siinä kunnassa ja pienillä paikkakunnilla on
pienemmät kiusaukset nuoruutensa vaimon hylkäämiseen.
Mal 2:13-15
13 Ja toiseksi te olette tehneet tämän:
olette saattaneet Herran alttarin peitetyksi kyynelillä ja itkulla ja huokauksilla,
niin ettei hän enää käänny uhrilahjojen puoleen eikä mielisty ottamaan mitään teidän kädestänne.
14
Mutta te sanotte: "Minkätähden niin?"
Sentähden, että Herra on todistaja sinun ja sinun nuoruutesi vaimon välillä, jolle sinä olet ollut uskoton,
vaikka hän on sinun puolisosi, sinun aviovaimosi.
15
Niin ei tee yksikään, jolla on jäännöskään Hengestä.
Mutta kuinkas se yksi?
Hän pyrki saamaan Jumalan lupaamia jälkeläisiä. Ottakaa siis vaari hengestänne älkääkä olko uskottomat nuoruutenne vaimolle.
Aabraham tosin lankesi Saaran orjattaren syliin.
Mutta ei himosta ja halusta, vaan Saaran
neuvosta - että saisivat Jumalan lupaaman
jälkeläisen.
Satavuotiaita ei useinkaan syytellä uskottomiksi.
Matt. 19:8
Hän sanoi heille: "Teidän sydämenne kovuuden tähden Mooses salli teidän hyljätä vaimonne, mutta alusta ei niin ollut.
Mark. 10:5
Niin Jeesus sanoi heille: "Teidän sydämenne kovuuden tähden hän kirjoitti teille tämän säädöksen.
Kyse on pienestä kunnasta jossa on paljon eläkeläisiä.