Helluntaiskr:n vieraspuhujana oli nigerialainen pappi, joka kolarin jäljiltä oli ehtinyt olla kuolleena pari päivää. Kolmantena päivänä lähistöllä oli suuri hengellinen tilaisuus, jonne vaimo vei miesvainajansa useitten henkilöiden vastustuksesta huolimatta. Rukousten avulla pappi sai uuden elämän.
Pappi oli nähnyt sekä helvetin ja taivaan ja oli joutumassa itse helvettiin, koska oli vaimon kanssa riidellyt, eikä ollut ehtinyt antamaan anteeksi. Muuten kaikki piti olla ok. Pienestä kiinni.
Mitäs tästä lausutte?
kuolleista herännyt pappi
30
1897
Vastaukset
- arto
Minun tietääkseni ihminen pelastuu vain ja ainoastaan Jeesuksen sovitustyön ansiosta ei muulla. Ei mikään vaimon kanssa riitely voi viedä kadotukseen silloinhan sinne ei pääsisi meistä kukaan.
- noomi
En minäkään usko tuohon juttuun. Jotkut uskovaiset todellakin pyytävät Jumalalta ihmeitä ennenkuin uskovat. Usko Jeesukseen syntien sovittajana (ei usko ihmeisiin) pelastaa.
Mutta toisaalta synnit, myös riitely, on saatava anteeksi. Eli olisi pyydettävä vaimolta anteeksi, sitten vasta olisi rauha omassatunnossa.Eivät synnit poistu omaltatunnolta unohtamalla.
Eikä niinkään voi ajatella, kuten useimmat tekevät, että onhan Jeesus jo sovittanut tuonkin synnin, että antaa vaan olla ja porskuttaa eteenpäin tekemään lisää syntiä, nehän on jo sovitettu. Se on armon päälle syntiä tekemistä ja vaarallinen tila. - arto
noomi kirjoitti:
En minäkään usko tuohon juttuun. Jotkut uskovaiset todellakin pyytävät Jumalalta ihmeitä ennenkuin uskovat. Usko Jeesukseen syntien sovittajana (ei usko ihmeisiin) pelastaa.
Mutta toisaalta synnit, myös riitely, on saatava anteeksi. Eli olisi pyydettävä vaimolta anteeksi, sitten vasta olisi rauha omassatunnossa.Eivät synnit poistu omaltatunnolta unohtamalla.
Eikä niinkään voi ajatella, kuten useimmat tekevät, että onhan Jeesus jo sovittanut tuonkin synnin, että antaa vaan olla ja porskuttaa eteenpäin tekemään lisää syntiä, nehän on jo sovitettu. Se on armon päälle syntiä tekemistä ja vaarallinen tila.Voihan käydä myös näin että joutuu sanaharkkaan ja tulee siinä tapetuksi. Ei siinä ollut aikaa sopia asiaa. Tai muuten ennättää kuolla ennenkuin tekee sovinnon. tietenkin pitää välttää kaikkia riitoja ja kiistoja, mutta kukapa meistä ei niitä kykenisi välttämään.
"Joka ei ole syntiä tehnyt heittäköön ensinmäisenä kiven..." - Sarah
Tässä ei nyt tullut koko totuus ilmi. Pastori ei ollut antanut vaimolleen anteeksi, vaikka tämä oli pyytänyt. Sanassa sanotaan, että jos me emme anna toisillemme anteeksi, ei Jumalakaan anna meille anteeksi. Hyvin vakava asia, jokaisen olisi syytä muistaa tämä. Ei saisi antaa auringon laskea vaihan ylle.
- noomi
arto kirjoitti:
Voihan käydä myös näin että joutuu sanaharkkaan ja tulee siinä tapetuksi. Ei siinä ollut aikaa sopia asiaa. Tai muuten ennättää kuolla ennenkuin tekee sovinnon. tietenkin pitää välttää kaikkia riitoja ja kiistoja, mutta kukapa meistä ei niitä kykenisi välttämään.
"Joka ei ole syntiä tehnyt heittäköön ensinmäisenä kiven..."Eipä ollutkaan siitä kyse, etteikö kaikki riitaan joutuisi. Varmaan joutuu! Mutta, että on sellainen MIELI, että haluaa pyytää anteeksi ja sopia asian. Kyllä Jumala näkee ihmisen mieleen ja sydämet tuntee, eikä tee sirppihallaa. Jos kuolee riidan päätteeksi, niin uskon, että silti taivaspaikka on taattu, jos uskoo muulloinkin Jeesuksen sovintotyöhön. Mutta, jos ei ole yleensäkään anteeksipyytäjänä, ei se riitakaan ole sovittu.
Yksikin synti kadottaa, synnin kanssa ei ole leikkimistä! - n81
Sarah kirjoitti:
Tässä ei nyt tullut koko totuus ilmi. Pastori ei ollut antanut vaimolleen anteeksi, vaikka tämä oli pyytänyt. Sanassa sanotaan, että jos me emme anna toisillemme anteeksi, ei Jumalakaan anna meille anteeksi. Hyvin vakava asia, jokaisen olisi syytä muistaa tämä. Ei saisi antaa auringon laskea vaihan ylle.
Sehän kuulostaa järkevältä näin äkkiä ajateltuna.
Monet sanovat asiasta myös niin, että sen jälkeen kun on tullut uskoon ja on saanut synnit anteeksi, ei saisi enää tehdä yhtään syntiä, tai joutuu kadotukseen.
Minusta tämä ajattelu on kuitenkin VÄÄRIN. Yhdestä synnistä ei voi joutua kadotukseen, eikä kahdestakaan, koska jokainen kyllä tekee syntiä joka päivä monta sataa kertaa. Lisäksi ihmisellä on vielä perisynti, joka vaikuttaa koko ajan.
Perisyntihän ei ole mikään "periytyvä synti", joku rangaistus esi-isiemme synneistä. Perisynnillä tarkoitetaan sitä ihmisen perimmäistä asennetta, joka on Jumalaa vastaan. Me olemme kaikki tämän alaisia, ja siksi tarvitsemme - niin mitä? No tietysti armoa. Ja armohan on ANSIOTON Rakkaus Minun Osakseni.
Tämä armo tulee osaksemme uskon kautta. Jos jokainen synti tavallaan nollaisi armon, Niinkuin täällä on väitetty, niin saisimme viettää JOKAINEN koko päivän pyytelemällä anteeksi ja anelemalla armoa polvillamme. Siis anteeksipyyntöäkään ei voi lukea ansioksi tässä asiassa.
Mutta meidän ei tarvitse olla koko ajan pyytelemässä anteeksi, jos uskomme Jeesuksen lunastukseen ja sovitukseen.
Se ei tarkoita sitä, että saa ruveta oikein urakalla tekemään syntiä. Mutta jos ja kun sitä syntiä kuitenkin tekee, niin saa luottaa siihen, että pelastuu uskon kautta kuitenkin. Usko varmasti auttaa siihen, että emme tee sitä syntiä enää ihan niin paljon, ja tietysti asenteemmekin pitäisi ainakin muuttua uskon myötä. Mutta syntinen on silti jokainen. Ja jos rikkoo yhtä pientäkin lakipykälää, niin on syyllinen kaikkien pykälien rikkomukseen. Eli jokainen on yhtä syntinen, eikä kukaan ole "syntisempi" kuin toinen.
Ja edelleen, toki on totta, ettei saisi antaa auringon laskea vihansa ylle. Se on kuitenkin todella vain yksi synti muiden joukossa, ja jokaisella on varmasti kuollessaankin joku synti kontollaan, jota ei ole pyytänyt anteeksi. Tällaisista _teoista_ ei pelastus ole TOD kiinni.
Siispä uskovien ei tarvitse pelätä, että jos elää vaikkapa kunnollisen elämän ja uskoo Jumalaan, ja sitten kerran tekeekin syntiä, muttei ehdi pyytää sitä anteeksi, niin joutuu helvettiin. Tämä on minusta väärin, jos kerran pelastuu YKSIN USKOSTA, YKSIN ARMOSTA, YKSIN KRISTUKSEN TÄHDEN. Ei siinä ole pienellä präntättyä tekstiä "voimassa vain jos muistat pyytää anteeksi kaikkia syntejäsi". Teoilla ei pääse taivaaseen, eikä teoilla myöskään joudu helvettiin.
Minusta uskoon ei myöskään tarvita kuolleista nousseita pappeja tai kaatumisia tai muita "ihmeitä". Koko elämässä on tarpeeksi ihmettä, ja Jumala puhuu meille myös hiljaisuudessa ja arjessa. Mutta jos joku kokee tarvitsevansa tuollaista "häslinkiä", niin se on ookoo. Kaikille se ei kuitenkaan sovi, ja heille sallittakoon omanlaisensa hartaus/jumalanpalvelus/yms. - Nuin
noomi kirjoitti:
En minäkään usko tuohon juttuun. Jotkut uskovaiset todellakin pyytävät Jumalalta ihmeitä ennenkuin uskovat. Usko Jeesukseen syntien sovittajana (ei usko ihmeisiin) pelastaa.
Mutta toisaalta synnit, myös riitely, on saatava anteeksi. Eli olisi pyydettävä vaimolta anteeksi, sitten vasta olisi rauha omassatunnossa.Eivät synnit poistu omaltatunnolta unohtamalla.
Eikä niinkään voi ajatella, kuten useimmat tekevät, että onhan Jeesus jo sovittanut tuonkin synnin, että antaa vaan olla ja porskuttaa eteenpäin tekemään lisää syntiä, nehän on jo sovitettu. Se on armon päälle syntiä tekemistä ja vaarallinen tila.Oman tunnon tila ei ole pelastuksen tila.
Ei autuuden este eikä myöskään sen edellytys.
Oma tunto on, kuten minikin sanoo oma tunto.
Siis kuinka minä jonkun asian itse tunnen.
Vastuuntunto lienee samaa sukua.
Toisen omatunto on niin vereslihalla, että se haavottuu jo isosta pierusta, mutta toisen omatunto ei sano mitään, vaikka tappaisi ihmisen. Omaan tuntoon ei siis voi autuutta perustaa.
Tällainen ihminen joka perustaa uskonsa omaan tuntoon, ei vielä tunne Jeesusta eikä hänen lunastustyötään. Ei hän myöskään ole selvillä lankeemuksensa syvyydestä eikä omasta sokeudestaan. Vain Jeesus voi armosta pelastaa, uskon kautta, ei oma tunto. - Nuin
noomi kirjoitti:
Eipä ollutkaan siitä kyse, etteikö kaikki riitaan joutuisi. Varmaan joutuu! Mutta, että on sellainen MIELI, että haluaa pyytää anteeksi ja sopia asian. Kyllä Jumala näkee ihmisen mieleen ja sydämet tuntee, eikä tee sirppihallaa. Jos kuolee riidan päätteeksi, niin uskon, että silti taivaspaikka on taattu, jos uskoo muulloinkin Jeesuksen sovintotyöhön. Mutta, jos ei ole yleensäkään anteeksipyytäjänä, ei se riitakaan ole sovittu.
Yksikin synti kadottaa, synnin kanssa ei ole leikkimistä!Synti tuli Aadamin kautta. Kaikki ovat syntiä tehneet ja Herran kirkkautta vailla.
Synti sovitettiin toisessa Aadamissa Kristuksessa. Joka tämän sovituksen Jeesuksessa Kristuksessa, uskoo omalle kohdalleen, hän pelastuu. Autuus on edelleenkin vain yhden teko, se on Kristuksen teko.
Ihmisteot, sinänsä oikeatkaan, eivät pelasta ketään helvetistä. Vain Usko Kristuksen sovitukseen, pelastaa helvetistä.
Pelastavien tekojen kanssa askarteleminen ja leikkiminen on syntiä ja hyvin vaarallita onkin, nimittäin omaa vanhurskautta.
Vihollinen johdattaa hyvin ovelasti ihmisen tienaamaan osamaksulla omaa autuuttaan.
Silloin hän saa hänet myös vahtaamaan kateellisena toisia ja vertaamaan heidän vastaavia pelastavia tekojaan omiinsa. Se saa Kristityt tuomitsemaan toinen toisiaan heidän tekojensa vuoksi. Hirvittävät eksytykset ovat tulleet tätä kautta. Omavanurskaus on saanut langettaa omiin ansioihin, tai vastaavasti ansiottomuuden vuoksi epäilyn ajalliseen helvettiin.
Kristus on tullut vapauttamaan meitä myös näistä oman vanhrskauden rautaketjuista. Vapauteen Kristus vapautti meidät.
Syntimme ja vikamme ovat anteeksi annetut, Jeesuksen nimessä ja veressä. Jos sinä sen sydämessäsi uskot sinä sen saat armosta lahjaksi ja olet pelastettu. Kiitos Jeesus. - Nuin
n81 kirjoitti:
Sehän kuulostaa järkevältä näin äkkiä ajateltuna.
Monet sanovat asiasta myös niin, että sen jälkeen kun on tullut uskoon ja on saanut synnit anteeksi, ei saisi enää tehdä yhtään syntiä, tai joutuu kadotukseen.
Minusta tämä ajattelu on kuitenkin VÄÄRIN. Yhdestä synnistä ei voi joutua kadotukseen, eikä kahdestakaan, koska jokainen kyllä tekee syntiä joka päivä monta sataa kertaa. Lisäksi ihmisellä on vielä perisynti, joka vaikuttaa koko ajan.
Perisyntihän ei ole mikään "periytyvä synti", joku rangaistus esi-isiemme synneistä. Perisynnillä tarkoitetaan sitä ihmisen perimmäistä asennetta, joka on Jumalaa vastaan. Me olemme kaikki tämän alaisia, ja siksi tarvitsemme - niin mitä? No tietysti armoa. Ja armohan on ANSIOTON Rakkaus Minun Osakseni.
Tämä armo tulee osaksemme uskon kautta. Jos jokainen synti tavallaan nollaisi armon, Niinkuin täällä on väitetty, niin saisimme viettää JOKAINEN koko päivän pyytelemällä anteeksi ja anelemalla armoa polvillamme. Siis anteeksipyyntöäkään ei voi lukea ansioksi tässä asiassa.
Mutta meidän ei tarvitse olla koko ajan pyytelemässä anteeksi, jos uskomme Jeesuksen lunastukseen ja sovitukseen.
Se ei tarkoita sitä, että saa ruveta oikein urakalla tekemään syntiä. Mutta jos ja kun sitä syntiä kuitenkin tekee, niin saa luottaa siihen, että pelastuu uskon kautta kuitenkin. Usko varmasti auttaa siihen, että emme tee sitä syntiä enää ihan niin paljon, ja tietysti asenteemmekin pitäisi ainakin muuttua uskon myötä. Mutta syntinen on silti jokainen. Ja jos rikkoo yhtä pientäkin lakipykälää, niin on syyllinen kaikkien pykälien rikkomukseen. Eli jokainen on yhtä syntinen, eikä kukaan ole "syntisempi" kuin toinen.
Ja edelleen, toki on totta, ettei saisi antaa auringon laskea vihansa ylle. Se on kuitenkin todella vain yksi synti muiden joukossa, ja jokaisella on varmasti kuollessaankin joku synti kontollaan, jota ei ole pyytänyt anteeksi. Tällaisista _teoista_ ei pelastus ole TOD kiinni.
Siispä uskovien ei tarvitse pelätä, että jos elää vaikkapa kunnollisen elämän ja uskoo Jumalaan, ja sitten kerran tekeekin syntiä, muttei ehdi pyytää sitä anteeksi, niin joutuu helvettiin. Tämä on minusta väärin, jos kerran pelastuu YKSIN USKOSTA, YKSIN ARMOSTA, YKSIN KRISTUKSEN TÄHDEN. Ei siinä ole pienellä präntättyä tekstiä "voimassa vain jos muistat pyytää anteeksi kaikkia syntejäsi". Teoilla ei pääse taivaaseen, eikä teoilla myöskään joudu helvettiin.
Minusta uskoon ei myöskään tarvita kuolleista nousseita pappeja tai kaatumisia tai muita "ihmeitä". Koko elämässä on tarpeeksi ihmettä, ja Jumala puhuu meille myös hiljaisuudessa ja arjessa. Mutta jos joku kokee tarvitsevansa tuollaista "häslinkiä", niin se on ookoo. Kaikille se ei kuitenkaan sovi, ja heille sallittakoon omanlaisensa hartaus/jumalanpalvelus/yms."Siispä uskovien ei tarvitse pelätä, että jos elää vaikkapa kunnollisen elämän ja uskoo Jumalaan, ja sitten kerran tekeekin syntiä, muttei ehdi pyytää sitä anteeksi, niin joutuu helvettiin."
Tosi hyvä tuo sun juttusi n81. Linasin yhden kappaleen, joka oli tuon kaiken muun oikean evankeliumin kanssa ristiriitainen.
Siis kerron: KUN KUKAAN ei KSKAAN voi elää kunnollista elämää, niin siksi ei ole muuta mahdollisuutta, kun jo mainitsemasi Jumalan armo Jeesuksessa Kristuksessa. Siunausta sinulle n81. - noomi
Nuin kirjoitti:
Synti tuli Aadamin kautta. Kaikki ovat syntiä tehneet ja Herran kirkkautta vailla.
Synti sovitettiin toisessa Aadamissa Kristuksessa. Joka tämän sovituksen Jeesuksessa Kristuksessa, uskoo omalle kohdalleen, hän pelastuu. Autuus on edelleenkin vain yhden teko, se on Kristuksen teko.
Ihmisteot, sinänsä oikeatkaan, eivät pelasta ketään helvetistä. Vain Usko Kristuksen sovitukseen, pelastaa helvetistä.
Pelastavien tekojen kanssa askarteleminen ja leikkiminen on syntiä ja hyvin vaarallita onkin, nimittäin omaa vanhurskautta.
Vihollinen johdattaa hyvin ovelasti ihmisen tienaamaan osamaksulla omaa autuuttaan.
Silloin hän saa hänet myös vahtaamaan kateellisena toisia ja vertaamaan heidän vastaavia pelastavia tekojaan omiinsa. Se saa Kristityt tuomitsemaan toinen toisiaan heidän tekojensa vuoksi. Hirvittävät eksytykset ovat tulleet tätä kautta. Omavanurskaus on saanut langettaa omiin ansioihin, tai vastaavasti ansiottomuuden vuoksi epäilyn ajalliseen helvettiin.
Kristus on tullut vapauttamaan meitä myös näistä oman vanhrskauden rautaketjuista. Vapauteen Kristus vapautti meidät.
Syntimme ja vikamme ovat anteeksi annetut, Jeesuksen nimessä ja veressä. Jos sinä sen sydämessäsi uskot sinä sen saat armosta lahjaksi ja olet pelastettu. Kiitos Jeesus.Uskon samalla tavalla. Vain uskomalla Jeesuksen sovintotyö omalle kohdalle pelastaa. Mutta ei synnin kanssa ole leikkimistä. Kyllä se kadottaa. Jos teet ehdollisen synnin etkä kadu sitä, se on tunnollasi. Siitä vastaat Tuomarille, joka silloin on ankara, jos et ole seurannut eksyneille annettuja tienviittoja. Perille et löydä, jos tienviitat ja apu ja lääkkeet haavoihin, joita matkalla olet saanut, eivät ole käytössäsi.
En tarkoita kuitenkaan, että jokaista syntiä edes olisi mahdollistakaan pyytää anteeksi. Rippi-isähän ei kulje vierellämme jatkuvasti. Kyllä silti pitää uskoa, jos jaksaa.
Oman kokemuksen mukaan vaan ei ole helppoa uskoa, jos on vaikka riidellyt lähimmäisensä kanssa. Kyllä se täytyy pyytää anteeksi, ei muuten saa omantunnonrauhaa. Vihollinen painaa päälle, että mikäs kristitty sinä olet, kun tuollalailla käyttäydyt. Se vie uskonvoimat. Kun omatunto on puhdas, jaksaa taas uskoa. - noomi
Nuin kirjoitti:
Oman tunnon tila ei ole pelastuksen tila.
Ei autuuden este eikä myöskään sen edellytys.
Oma tunto on, kuten minikin sanoo oma tunto.
Siis kuinka minä jonkun asian itse tunnen.
Vastuuntunto lienee samaa sukua.
Toisen omatunto on niin vereslihalla, että se haavottuu jo isosta pierusta, mutta toisen omatunto ei sano mitään, vaikka tappaisi ihmisen. Omaan tuntoon ei siis voi autuutta perustaa.
Tällainen ihminen joka perustaa uskonsa omaan tuntoon, ei vielä tunne Jeesusta eikä hänen lunastustyötään. Ei hän myöskään ole selvillä lankeemuksensa syvyydestä eikä omasta sokeudestaan. Vain Jeesus voi armosta pelastaa, uskon kautta, ei oma tunto.Ei järkeisusko eikä tieto pelasta ketään. Voihan sitä ajatella, että Raamatussa luvataan, että Jos uskoo Jeesukseen, niin pelastuu, ja sitten päättää, että uskonhan minä sitten. Onhan sellainen tyyppi historiallisesti elänyt. Raamatun mukaan Jeesus puhdistaa uskovan sydämen synneistä. Autuudentuntomerkeistä näemme mihin tilaan ihmisen on tultava ja miten on tunnettava syntinsä ja janottava armoa, jotta pääsisi synneistään, jotka OMALLLATUNNOLLA polttavat. Vain Jeesus voi pestä omantunnon puhtaaksi ja päästää synnin vaivoista eli huonosta omastatunnosta.
Oma juttunsa on sitten se miten ihminen ei kuuntele omantunnon eli Jumalan ääntä ja siten paaduttaa sen. Siten se omatunto tulee niin paksuksi, ettei mikään synti enää tunnu miltään. Ei Jumala iänkaiken ihmistä muistuta. Ihmisillä on etsikkoaikansa elämässään. Jos silloin ei kuuntele kutsua eikä ota vastaan kutsua, ei ole varmaa saako kutsua uudelleen enää. - noomi
n81 kirjoitti:
Sehän kuulostaa järkevältä näin äkkiä ajateltuna.
Monet sanovat asiasta myös niin, että sen jälkeen kun on tullut uskoon ja on saanut synnit anteeksi, ei saisi enää tehdä yhtään syntiä, tai joutuu kadotukseen.
Minusta tämä ajattelu on kuitenkin VÄÄRIN. Yhdestä synnistä ei voi joutua kadotukseen, eikä kahdestakaan, koska jokainen kyllä tekee syntiä joka päivä monta sataa kertaa. Lisäksi ihmisellä on vielä perisynti, joka vaikuttaa koko ajan.
Perisyntihän ei ole mikään "periytyvä synti", joku rangaistus esi-isiemme synneistä. Perisynnillä tarkoitetaan sitä ihmisen perimmäistä asennetta, joka on Jumalaa vastaan. Me olemme kaikki tämän alaisia, ja siksi tarvitsemme - niin mitä? No tietysti armoa. Ja armohan on ANSIOTON Rakkaus Minun Osakseni.
Tämä armo tulee osaksemme uskon kautta. Jos jokainen synti tavallaan nollaisi armon, Niinkuin täällä on väitetty, niin saisimme viettää JOKAINEN koko päivän pyytelemällä anteeksi ja anelemalla armoa polvillamme. Siis anteeksipyyntöäkään ei voi lukea ansioksi tässä asiassa.
Mutta meidän ei tarvitse olla koko ajan pyytelemässä anteeksi, jos uskomme Jeesuksen lunastukseen ja sovitukseen.
Se ei tarkoita sitä, että saa ruveta oikein urakalla tekemään syntiä. Mutta jos ja kun sitä syntiä kuitenkin tekee, niin saa luottaa siihen, että pelastuu uskon kautta kuitenkin. Usko varmasti auttaa siihen, että emme tee sitä syntiä enää ihan niin paljon, ja tietysti asenteemmekin pitäisi ainakin muuttua uskon myötä. Mutta syntinen on silti jokainen. Ja jos rikkoo yhtä pientäkin lakipykälää, niin on syyllinen kaikkien pykälien rikkomukseen. Eli jokainen on yhtä syntinen, eikä kukaan ole "syntisempi" kuin toinen.
Ja edelleen, toki on totta, ettei saisi antaa auringon laskea vihansa ylle. Se on kuitenkin todella vain yksi synti muiden joukossa, ja jokaisella on varmasti kuollessaankin joku synti kontollaan, jota ei ole pyytänyt anteeksi. Tällaisista _teoista_ ei pelastus ole TOD kiinni.
Siispä uskovien ei tarvitse pelätä, että jos elää vaikkapa kunnollisen elämän ja uskoo Jumalaan, ja sitten kerran tekeekin syntiä, muttei ehdi pyytää sitä anteeksi, niin joutuu helvettiin. Tämä on minusta väärin, jos kerran pelastuu YKSIN USKOSTA, YKSIN ARMOSTA, YKSIN KRISTUKSEN TÄHDEN. Ei siinä ole pienellä präntättyä tekstiä "voimassa vain jos muistat pyytää anteeksi kaikkia syntejäsi". Teoilla ei pääse taivaaseen, eikä teoilla myöskään joudu helvettiin.
Minusta uskoon ei myöskään tarvita kuolleista nousseita pappeja tai kaatumisia tai muita "ihmeitä". Koko elämässä on tarpeeksi ihmettä, ja Jumala puhuu meille myös hiljaisuudessa ja arjessa. Mutta jos joku kokee tarvitsevansa tuollaista "häslinkiä", niin se on ookoo. Kaikille se ei kuitenkaan sovi, ja heille sallittakoon omanlaisensa hartaus/jumalanpalvelus/yms.Minusta olit nyt vähän ristiriitainen ajatuksissasi.
Ensiksi kirjoitit ettei yhdestä synnistä voi joutua kadotukseen, eikä kahdestakaan jne.
Kysynkin nyt mikä synti se olisi ollut, joka olisi vienyt ryövärin ristillä kadotukseen, jos hän ei olisi saanut vapautusta synneistään Jeesukselta?
Toiseksi kirjoitit: ...kun sitä syntiä kuitenkin tekee... ... emme tee sitä syntiä enää ihan niin paljon... ...JOS RIKKOO YHTÄ PIENTÄKIN LAKIPYKÄLÄÄ, NIIN ON SYYLLINEN KAIKKIEN LAKIPYKÄLIEN RIKKOMUKSEEN.
Jos kerran noin paljon tekee syntiä, niinkuin teemme (esim. veljeen vihastuminen on jo veljen murhaaminen Raamatun mukaan. Huom. ko. pappi) niin miksi Jeesus kuitenkin osoitti, että ryöväri äänellisen armonanomuksen pyydettyään sai armahduksen? Miksi ei vain luotettu siihen, että saattoihan se ryöväri mielessään ajatella, että Jeesus on Jumalan Poika ja muka olisi niin vain pelastunut.
Raamatussa vuorisaarnassa on kerrottu kahdeksan autuuden tuntomerkkiä, jotka näyttävät meille millä sieluntilalla ihmisen pitää olla ennenkuin on kelvollinen vastaanottamaan uskon ja armahduksen.
Kyllä itse pitää katua syntejään ja pyytää niitä anteeksi. Se on kuollutta uskoa, jos vain tekee syntiä, ei edes kadu sitä ja istuu ja uskoo likaisten syntiensä päällä. Jeesus puhdistaa synnit meistä kun katuen pyydämme Jeesusta sydämeemme.
Katumattomat ovat armon varkaita, joista Raamattu kertoo, että he eivät tule oven kautta sisään. Ovi on Jeesus. - Nuin
noomi kirjoitti:
Uskon samalla tavalla. Vain uskomalla Jeesuksen sovintotyö omalle kohdalle pelastaa. Mutta ei synnin kanssa ole leikkimistä. Kyllä se kadottaa. Jos teet ehdollisen synnin etkä kadu sitä, se on tunnollasi. Siitä vastaat Tuomarille, joka silloin on ankara, jos et ole seurannut eksyneille annettuja tienviittoja. Perille et löydä, jos tienviitat ja apu ja lääkkeet haavoihin, joita matkalla olet saanut, eivät ole käytössäsi.
En tarkoita kuitenkaan, että jokaista syntiä edes olisi mahdollistakaan pyytää anteeksi. Rippi-isähän ei kulje vierellämme jatkuvasti. Kyllä silti pitää uskoa, jos jaksaa.
Oman kokemuksen mukaan vaan ei ole helppoa uskoa, jos on vaikka riidellyt lähimmäisensä kanssa. Kyllä se täytyy pyytää anteeksi, ei muuten saa omantunnonrauhaa. Vihollinen painaa päälle, että mikäs kristitty sinä olet, kun tuollalailla käyttäydyt. Se vie uskonvoimat. Kun omatunto on puhdas, jaksaa taas uskoa.Rakkauden rippi on tietenkin tärkeätä. Siis sovittaa lähimmäinen, jos häntä vastaan on tavalla tai toisella rikkonut. On tärkeätä myös sovittaa vahingot, mitä on tehnyt, mahdollisuuksien mukaan.
Ehdollaan tai ei, ihminen tekee syntiä ihan virtanaan sekunnista toiseen, hän on siinnyt synnissä ja on syntinen ihan kokonansa.
Katumuskin on Jumalasta eikä itse otettavissa.
Ihminen ei edes tajua 20% enempää synneistään, saati että hän niitä kaikkia katuisi.
Mutta jos omatunto soimaa jostakin synnistä, on sitä varten lahjana rippi, jossa tuon synnin voi tunnustaa ja saada kuulla omin korvin synnin päästön sanat. Mutta siinäkin ainoa asia on uskoa tuo synninpäästön sana Kristuksen sovituksesta epäilemättä.
Vain usko Jeesuksen sovitukseen voi pelastaa
kadotuksesta.
Siksi synnin kanssa ei pidä leikkiä, eikä myöskään teeskennellä sellaista, mitä ei ole.
Moni kuvittelee itsensä siivosyntiseksi, sehän on itsepetosta, murhaaja on murhaaja, joskin uskon kautta Jeesukseen Kristukseen armahdettu, jos nimittäin uskoo sen sydämessään.
Vain uskon kautta kasteessa Kristukseen liitettyinä, Hänen kanssansa ristiin naulittuina ja kuolemaan pois synnistä haudattuina, me voimme pelastua. Ylösnousemukseen Kristuksen kanssa. Meillä kristityillä on ylösnousemususko Jeesuksessa Kristuksessa.
Usko Syntisi anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä, kun sen uskot, sen omistat ja olet pelastettu helvetistä.
Joukossamme kulkee omavanhurskaus perkele oppeineen myös, eikä sitä sovi silitellä.
Ihminen ei kertakaikkiaan voi teoillaan autuutta ansaita, ei sitten pätkääkään. Kaikki siihen viittaavakin on omaa vanhurskautta.
Ainoastaan usko että Jeesus on Jumalan poika ja että Jumala on hänet kuolleista herättänyt, ja myös uskosi tunnusta.
Jumala oli Jeesuksessa Kristuksessa ja sovitti maailman synnit itse itsensä kanssa, eikä lukenut heille heidän rikkomuksiansa ja on meissä säätänyt viran saarnata tästä sovinnosta Jumalan kanssa.
Anna nyt siis sovittaa itsesi Jumalan kanssa Jeesuksessa Kristuksessa. Aamen - Nuin
noomi kirjoitti:
Ei järkeisusko eikä tieto pelasta ketään. Voihan sitä ajatella, että Raamatussa luvataan, että Jos uskoo Jeesukseen, niin pelastuu, ja sitten päättää, että uskonhan minä sitten. Onhan sellainen tyyppi historiallisesti elänyt. Raamatun mukaan Jeesus puhdistaa uskovan sydämen synneistä. Autuudentuntomerkeistä näemme mihin tilaan ihmisen on tultava ja miten on tunnettava syntinsä ja janottava armoa, jotta pääsisi synneistään, jotka OMALLLATUNNOLLA polttavat. Vain Jeesus voi pestä omantunnon puhtaaksi ja päästää synnin vaivoista eli huonosta omastatunnosta.
Oma juttunsa on sitten se miten ihminen ei kuuntele omantunnon eli Jumalan ääntä ja siten paaduttaa sen. Siten se omatunto tulee niin paksuksi, ettei mikään synti enää tunnu miltään. Ei Jumala iänkaiken ihmistä muistuta. Ihmisillä on etsikkoaikansa elämässään. Jos silloin ei kuuntele kutsua eikä ota vastaan kutsua, ei ole varmaa saako kutsua uudelleen enää.Vai ettekö ymmärrä lukemaanne?
Vain Jeesus voi armosta pelastaa, uskon kautta, ei oma tunto. Eikä myöskään mikää oma tai toisilta opittu tieto. Vain usko Jeesukseen pelastaa. Tiedättekö sitäkään mitä usko Jeesukseen on? Onko teillä siitä kokemuksia?
Kysymyksenne viittaavat siihen, että rakentaisitte kovasti omaa vanhurskauttanne. - Nuin
noomi kirjoitti:
Minusta olit nyt vähän ristiriitainen ajatuksissasi.
Ensiksi kirjoitit ettei yhdestä synnistä voi joutua kadotukseen, eikä kahdestakaan jne.
Kysynkin nyt mikä synti se olisi ollut, joka olisi vienyt ryövärin ristillä kadotukseen, jos hän ei olisi saanut vapautusta synneistään Jeesukselta?
Toiseksi kirjoitit: ...kun sitä syntiä kuitenkin tekee... ... emme tee sitä syntiä enää ihan niin paljon... ...JOS RIKKOO YHTÄ PIENTÄKIN LAKIPYKÄLÄÄ, NIIN ON SYYLLINEN KAIKKIEN LAKIPYKÄLIEN RIKKOMUKSEEN.
Jos kerran noin paljon tekee syntiä, niinkuin teemme (esim. veljeen vihastuminen on jo veljen murhaaminen Raamatun mukaan. Huom. ko. pappi) niin miksi Jeesus kuitenkin osoitti, että ryöväri äänellisen armonanomuksen pyydettyään sai armahduksen? Miksi ei vain luotettu siihen, että saattoihan se ryöväri mielessään ajatella, että Jeesus on Jumalan Poika ja muka olisi niin vain pelastunut.
Raamatussa vuorisaarnassa on kerrottu kahdeksan autuuden tuntomerkkiä, jotka näyttävät meille millä sieluntilalla ihmisen pitää olla ennenkuin on kelvollinen vastaanottamaan uskon ja armahduksen.
Kyllä itse pitää katua syntejään ja pyytää niitä anteeksi. Se on kuollutta uskoa, jos vain tekee syntiä, ei edes kadu sitä ja istuu ja uskoo likaisten syntiensä päällä. Jeesus puhdistaa synnit meistä kun katuen pyydämme Jeesusta sydämeemme.
Katumattomat ovat armon varkaita, joista Raamattu kertoo, että he eivät tule oven kautta sisään. Ovi on Jeesus.Nimittäin ettei yhdestä synnistä voisi joutua kadotukseen. Niin menee että hiilet pöllähtävät jo yhdestäkin synnistä kadotukseen.
Jatkokysyksesi ovatkin sitten väärien johtopäätöstesi seurausta. Yhdessä väärä on rikkonut kaikessa, muusta en kirjoittaisikaan.
Mistä lie olet väärät tietosi uskostani saanut?
Voi voi niin. Lihassa vielä olevat kuvittelevat tuntevansa kaikki syntinsä ja voivansa niitä vielä katuakin, ihan oman tahtonsa mukaisesti.
Tämähän on puhtaaksi viljeltyä omaa vanhurksutta.
Jumala kirkastaa Pyhän Henkensä kautta sen, mitä hän tahtoo kirkastaa kunakin päivänä. Myös katumus on jumalan kädessä, onko sitä, vai eikö ole.
Emme todellakaan ole itse itsemme Jumalat ja sovittajat, puhumattakaan että esimerkksi katumus olisi meidän tahtomme alle annettu.
Armo on Jumalan lahja joka uskolla ilman omia ansioita omistetaan. Katumuksellakaan ei voi ostaa armoa. Tällainen oppi ei ole Kristuksesta.
Armonvaras on juuri sellainen ihminen joka pyrkii ansaitsemaan armoa, vaikkapa katumuksellaan, tai millä tahansa muulla avullaan. Armoa ei voi koskaan ansaita.
Se on otettava uskolla vastaan lahjaksi.
Tämä vaatii nöyryyttä ottaa lahja vastaan.
Ihminen niin mielellään, vaikka vähäisessäkin määrin maksaisi siitä.
Kuten sanoin, omavanhurskaus on ovelampi kuin luulemmekaan. Vain Pyhä Henki voi hänen työnsä paljastaa ja Jeesuksen Krisytuksen ansio uskolla vastaan otettuna, voi sen työn tuhota.
- Joulupukki
Näitä legendoja liikuu jatkuvasti. Älä usko yhteenkään niistä satuja kaikki. Ne yleensäö tapahtuvat eksoottisissa paikoissa kuin ufojutut konsanaan ja samaan koriin kuuluvatkin. Lyhyesti emävale.
- arto
Ei kannata juosta ihmeiden perässä. Kyllä pitää uskoa myös ilman ihmeitä. Minkä vuoksi esim. helluntalaiset aina tarvitsevat "ihmeitä"? Pitää olla kaatuilua ym. sekoilua että voidaan todistaa usko.
- WhiteWolf
Mahtoikos olla tämä kaveri:
http://www.risteys.net/daniel/
#JesusMafia @ IRCnet
http://jesusmafia.net/ - Ex-hellari
Kunnioitan kyllä Bonnkea julistajana mutta kyllä tässä on nyt ylilyöntejä tullut. Nähtävästi jutussa on taas helluntailaisuutta - ja paljon! Ikäänkuin meidän anteeksiantomme olisi pelastustyötä suurempi asia. Kuka sanoo ettei kuolleen henkilön omista uskonkäsityksistä olisi vähän "vuotanut astian makua" tuohon tarinaan?
Se ei vaan mene yksiin Raamatullisen anteeksiantamuksen kanssa. Anteeksiantamattomuus on mielestäni mielenlaatu - ei niinkään yksittäinen teko jossain avioparin riitelytapauksessa.
Ja on se vaan kumma kun ei täällä Suomessa mitään ikinä tapahdu että voisi itse olla todistamassa jotain ihmettä. Aina niitä tapahtuu jossain toisella puolella maapalloa. Luulenpa että juttu paisuu sitä mukaa mitä useampi ihminen ehtii kertoa tarinaa. Sori vaan, pureksimatta en tuotakaan juttua niele.- Riina
..tapahtuu valtavia Jumalan ihmeitä joka päivä! Minusta on IHME, kun syntinen pelastuu. Olen nähnyt rappioalkoholistin elämänmuutoksen. Jumalan voiman avulla miehestä tuli uusi ihminen. Se on mielstäni ihme. Kukaan ei pystynyt tätä miestä auttamaan, mutta kun Jeesus vapautti synnin kahleista, tapahtui jotain...
- Ex-hellari
Riina kirjoitti:

Suurin ihme taitaakin olla kun narkkari tai vastaava tulee uskoon. Eipä paljoa muu noihin juttuihin auta. Riina on ihan oikeessa mutta näyttää siltä että monesti tarvitaan vuosien ja taas vuosien rukoilu em. ihmisen puolesta.
Haluaisin uskoa kuolleista heräämisiinkin mutta valitettava tosiasia on että jutut paisuu matkan varrella.
Ihmettelen itsekin sitä että kristityn omatunto sallii ko. juttujen levittämisen ilman että tarinoiden todenperäisyys tarkistetaan. Se on naiiviutta eikä usko saa mielestäni olla sokeaa. - stb
"sarah" jo korjasikin tuota alkuperaisen tekstin sisaltoa; pastori olisi joutunut helvettiin, EI siksi etta oli riidellyt vaimonsa kanssa, VAAN koska ei ollut antanut vaimolleen anteeksi vaikka vaimo oli sita pyytanytkin. kannattaisi alkuperaisen kirjoittajan olla ensi kerralla varovaisempi mita kirjoittaa/mita jattaa kirjoittamatta. tuollainen "pieni" faktan kertomatta jattaminen muuttaa koko tarinan tarkoituksen!
mita anteeksiantamukseen tulee, Raamattu kaskee meidan antaa anteeksi toisillemme niinkuin taivaallinen Isamme antaa meille anteeksi. ja jos me emme anna toisille anteeksi, ei Jumalakaan anna meille anteeksi meidan rikkomuksiamme. tama oli se tapaus joka koski kyseista pastoria. - alkuperäinen
stb kirjoitti:
"sarah" jo korjasikin tuota alkuperaisen tekstin sisaltoa; pastori olisi joutunut helvettiin, EI siksi etta oli riidellyt vaimonsa kanssa, VAAN koska ei ollut antanut vaimolleen anteeksi vaikka vaimo oli sita pyytanytkin. kannattaisi alkuperaisen kirjoittajan olla ensi kerralla varovaisempi mita kirjoittaa/mita jattaa kirjoittamatta. tuollainen "pieni" faktan kertomatta jattaminen muuttaa koko tarinan tarkoituksen!
mita anteeksiantamukseen tulee, Raamattu kaskee meidan antaa anteeksi toisillemme niinkuin taivaallinen Isamme antaa meille anteeksi. ja jos me emme anna toisille anteeksi, ei Jumalakaan anna meille anteeksi meidan rikkomuksiamme. tama oli se tapaus joka koski kyseista pastoria.En ollut itse kuulemassa pastoria, mutta luin asiasta maakunnallisesta päivälehdestä. Artikkelissa oli pastorin haastattelu. Siitä sain oman käsitykseni.
- kirjoittaja
stb kirjoitti:
"sarah" jo korjasikin tuota alkuperaisen tekstin sisaltoa; pastori olisi joutunut helvettiin, EI siksi etta oli riidellyt vaimonsa kanssa, VAAN koska ei ollut antanut vaimolleen anteeksi vaikka vaimo oli sita pyytanytkin. kannattaisi alkuperaisen kirjoittajan olla ensi kerralla varovaisempi mita kirjoittaa/mita jattaa kirjoittamatta. tuollainen "pieni" faktan kertomatta jattaminen muuttaa koko tarinan tarkoituksen!
mita anteeksiantamukseen tulee, Raamattu kaskee meidan antaa anteeksi toisillemme niinkuin taivaallinen Isamme antaa meille anteeksi. ja jos me emme anna toisille anteeksi, ei Jumalakaan anna meille anteeksi meidan rikkomuksiamme. tama oli se tapaus joka koski kyseista pastoria.tuossahan alkuperäinen kirjoittaja totesikin "eikä ollut ehtinyt antamaan anteeksi". Muutenkin tarina tuntuu enemmän kuin hämärältä, ettei siinä VAAN sanat enää mihinkään paina...
- Kirvesmies
Tämä on niitä ufo juttuja, joita aina välillä liikkuu. Tarinassa ei ole himpun verta totta. Nämä tapahtuu aina ekksoottisissa paikoissa. Tuolla Lestojen palstalla oli sama juttu, jota joku nyt ammatikseen levittää. Siellä oli myös ehkäisyjuttu, joka kuuluu samaan kategoriaan (sivulla 2).
Kuinka joku itseään kristittynä pitävä voi venyttää omaatuntoaan näin paljon, että levittää täysin perätöntä tietoa.
On kuin Billy Grahamin puheet aikoinaan Stadionilla. Molemmat jutut olin lukeneut vanhoista Valituista Paloista mökin puuceessä aiemmin kesällä. Meillä on siellä satoja vanhoja VP:a. Nyt hän kertoi ne Stdionilla pojalleen ja tutulleen tapahtuneina. Vilpillisyys on suurta.- Uskovainen
kyllä te suuressa Valheen hengen
johdatuksessa olette kun tommossa
sontaa levitätte elon pellolle ,
oletteko valmiit myös korjaamaan sadon !
- Maagikko
Tuskin nyt yhden riidan takia helvettiin joutuu. Eikä hän vielä silloin ollut pappi kun tämä koko kohu alkoi.
- stb
mita sanottavaa "sarah":illa oli tuohon alkuperaiseen viestiin. (han oli itse kuuntelemassa tuota pastoria, eli han varmasti itse tietaa mika se OIKEA syy oli). syy miksi pastori olisi joutunut helvettiin EI ollut se etta oli riidellyt vaimonsa kanssa, vaan se, etta ei ollut antanut vaimolleen anteeksi vaikka vaimo oli sita pyytanytkin. alkuperaisen kirjoittajan olisi pitanyt olla varovaisempi eika jattaa faktoja kertomatta, josta johtuen kasitykset menevat harhaan.
- Bartholomeus
Tämä Danielhan kuoli ja heräsi kuolleista, no sehän on vielä ihan Raamatullista, mutta se miksi Danielin annettiin jatkaa maan päällä ei minusta kovin Raamatulliselta kuulosta.
Perusteluni: Danielhan omin sanoin kertoi käyneensä niin Taivaassa kuin helvetissä kuulosti kuin elokuvalta:" helvetin portilla oli kyltti Welcome To Hell." No ei tuo se "pää epäilyni" ole vaan se että Daniel sanoi tulevansa herättämään kansaa, mutta mitä sanoo Luukas 16:19-31, jossa Jeesus kertoo rikkaasta miehestä ja Lasaruksesta, Rikas mies pyytää tuonelassa ollessaan, että Aabrahamia päästämään Lasaruksen takaisin maan päälle jotta hän voisi saarnata Rikkaan miehen veljille ettei heidän tarvitsisi kokea samaa kuin hän ja aiemmin he eivät olleet uskoneet, mutta Rikas mies uskoi, että jos joku nousisi kuolleista, he uskoisivat. Aabraham kuitenkin sanoi Rikkaalle miehelle:" Jos he eivät kuuntele Moosesta ja profeettoja, he eivät usko, vaikka joku kuolleista nousisi ylös." (Luuk.16:31).
Ja Daniel viime vuodenvaihteessa ollessaan Tampereella puhumassa korotti huomattavasti Reinhard Bonkken nimeä, mutta miksi Bonkke ei ole herättynyt niitä useita ihmisiä kuolleista jotka ovat kuolleet hänen kokouksissaan? Missä on Danielin kuolleeksi todenneiden lääkärien nimet? Daniel myös mainitsi siitä, että kun hän herättyään nousi lavalle, tuli tuhansia ihmisiä uskoon, "Usko syntyy kyylemisesta ja kuuleminen Jumalan Sanasta." (en muista kohtaa) - Nuin
En lausu mitään. Taivaassa on vain Jeesus Kristus. Hän istuu siellä Isän Jumala oikealla kädellä Raamatun mukaan. Ylösnousemusta ei ole vielä tapahtunut.
Helvetistä voi pelastaa vain usko Kristukseen, ei mikään ihmisen oma teko, oikea tai väärä, tai tekemättä jättäminen. Näin luemme raamatusta.
Uutta ja/tai toisenlaista Raamattua ei ole eikä sitä tule.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6538014Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4682296Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2332220- 1471791
Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi281292Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511244Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule1131180Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65854Steppuli veressä
Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.59833Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill7766