Valistakaapa Kallea kertomalla, että milloin, millä sanoilla ja kenen toimesta SKP on pyytänyt Suomen kansalta anteeksi Terijoen hallituksen perustamista ja sen toimintaan osallistumista.
Kertokaapa se, punatulkut - punatulkut, tulikohan se nyt oikein kirjoitettua? Äh, olkoon noin ainakin tämän kerran olipa se sitten oikein tai väärin.
Kertokaapa, punatulkut...
34
1235
Vastaukset 34
..ovat pyytäneet anteeksi Saksalaisen prinssin nostamista Suomen kuninkaaksi? Entä punakaartilaisten lahtaamista? Entä natsisaksan kanssa veljeilyään rotuoppeja soveltamassa? Entä Ukrainassa Saksan rinnalla taistellutta natsijoukkoa ja sen murhia ja raiskauksia? Entä lapsille tehtyjä keskitysleirejään? Entä ylipäätään olemassa oloaan?
Milloin suomalaiset porvarit ottavat potun päästäänTällä palstalla keskustellaan kommunistisesta puolueesta, sen toiminnasta ja ideologiasta.
Vittu, ymmärsitkö?
Vastauksesi oli täysin aloitusviestin asian vierestä eikä edes käsitellyt palstan keskusteluaihetta.
Mutta kerrataan kysymys, Kalle tietää punikkilassa tarvittavan kertausta:
milloin, millä sanoilla ja kenen toimesta SKP on pyytänyt Suomen kansalta anteeksi Terijoen hallituksen perustamista ja sen toimintaan osallistumista?
Entä tämä kesken jäänyt keskustelu - annetaanko sen olla?
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=4500000000000333&posting=22000000033967209- naurattaa?
antipunikki kirjoitti:
Tällä palstalla keskustellaan kommunistisesta puolueesta, sen toiminnasta ja ideologiasta.
Vittu, ymmärsitkö?
Vastauksesi oli täysin aloitusviestin asian vierestä eikä edes käsitellyt palstan keskusteluaihetta.
Mutta kerrataan kysymys, Kalle tietää punikkilassa tarvittavan kertausta:
milloin, millä sanoilla ja kenen toimesta SKP on pyytänyt Suomen kansalta anteeksi Terijoen hallituksen perustamista ja sen toimintaan osallistumista?
Entä tämä kesken jäänyt keskustelu - annetaanko sen olla?
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=4500000000000333&posting=22000000033967209 naurattaa? kirjoitti:
Kaikki otsikossa
- ei ihme
antipunikki kirjoitti:
Kaikki otsikossa
kaikki otsikossa
ei ihme kirjoitti:
kaikki otsikossa
Lahtarilla tarkoitetaan kommunistien tappajia. Koska kommunistit ovat tappaneet enemmän suomalaisia kommunisteja kuin mihin Marskin valkoinen armeija pystyi niin silloin kommunistit ovat lahtareita.
Jotta totuus ei unohtuisi siellä lahtariparvessa:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=1500000000000151&posting=22000000010931780- mukaan
antipunikki kirjoitti:
Lahtarilla tarkoitetaan kommunistien tappajia. Koska kommunistit ovat tappaneet enemmän suomalaisia kommunisteja kuin mihin Marskin valkoinen armeija pystyi niin silloin kommunistit ovat lahtareita.
Jotta totuus ei unohtuisi siellä lahtariparvessa:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=1500000000000151&posting=22000000010931780mutta ketä vittua kiinnostaa isäs puoluekanta, ei ketään, mutta isääs taas käytit aasinsiltana! Aika poju vaan, onko sulla jotain isääs vastaan, kun sitä täällä jatkuvasti tuppaat joka paikkaan?
mukaan kirjoitti:
mutta ketä vittua kiinnostaa isäs puoluekanta, ei ketään, mutta isääs taas käytit aasinsiltana! Aika poju vaan, onko sulla jotain isääs vastaan, kun sitä täällä jatkuvasti tuppaat joka paikkaan?
Sinä vedit Kalle isän mukaan keskusteluun kutsumalla Kallea lahtarin pennuksi vastaamalla Kallen viestiin otsikolla "Vieläkö lahtarinpentua".
Häpeä, punatulkku - ja sitten vielä kehtaat syyttää Kallea.
Taidat olla yksi punikkilan monista pikakirjoittajista, jotka kirjoittavat nopeammin kuin ajattelevat - ja sinulla taitaa mennä useita tunteja ennenkuin itse olet ymmärtänyt viestisi sisällön.- T Urpo
Poissa tolaltaan perusturva järkkyneenä.
Jatketaan noista aiheista omanaan mutta vastaappas
nyt ihan asialliseen kysymykseen suvereenille
valtiolle, hyökkääjän perustamasta hallituksesta. - mutta, entäs
antipunikki kirjoitti:
Sinä vedit Kalle isän mukaan keskusteluun kutsumalla Kallea lahtarin pennuksi vastaamalla Kallen viestiin otsikolla "Vieläkö lahtarinpentua".
Häpeä, punatulkku - ja sitten vielä kehtaat syyttää Kallea.
Taidat olla yksi punikkilan monista pikakirjoittajista, jotka kirjoittavat nopeammin kuin ajattelevat - ja sinulla taitaa mennä useita tunteja ennenkuin itse olet ymmärtänyt viestisi sisällön.se äitees? vedetäänkö sekin vielä mukaan hah, hahhhaa
mutta, entäs kirjoitti:
se äitees? vedetäänkö sekin vielä mukaan hah, hahhhaa
Ja nyt vedät mukaan jo Kallen äidinkin.
Olet todella häpeämätön punatulkku - tuliko oikein kirjoitettua...- ne on kato
ne porvarit semmosia pkele...
T Urpo kirjoitti:
Poissa tolaltaan perusturva järkkyneenä.
Jatketaan noista aiheista omanaan mutta vastaappas
nyt ihan asialliseen kysymykseen suvereenille
valtiolle, hyökkääjän perustamasta hallituksesta...USA;n asettamia hallintoja Jugoslaviassa, Afganistanissa, Chilessä, Grenadalla, Panamassa ja Irakissa??
Vai tarkoitatko, Suomen työväenluokan asettaamaa Terijoen hallitusta. Jos tätä, kysyt väärältä mieheltä, sillä itsekin asettaisin välittömästi sosialistisen hallinon ja pistäin kaikki 90-luvun alusta olleet hallinnot ja johtavat virkamiehet tutkintavankilaan.hannu_rainesto kirjoitti:
..USA;n asettamia hallintoja Jugoslaviassa, Afganistanissa, Chilessä, Grenadalla, Panamassa ja Irakissa??
Vai tarkoitatko, Suomen työväenluokan asettaamaa Terijoen hallitusta. Jos tätä, kysyt väärältä mieheltä, sillä itsekin asettaisin välittömästi sosialistisen hallinon ja pistäin kaikki 90-luvun alusta olleet hallinnot ja johtavat virkamiehet tutkintavankilaan.Suomen työväenluokka ei asettanut Terijoen hallitusta. Ei kai he muuten olisi taistelleet sitä vastaan. Vittu, ajattele nyt itsekin mitä kirjoitat, ettet vain kirjoita mitä ajattelet. Taidat olla yksi punikkilan pikakirjoittajista, jotka kirjoittavat nopeammin kuin ajattelevat.
antipunikki kirjoitti:
Suomen työväenluokka ei asettanut Terijoen hallitusta. Ei kai he muuten olisi taistelleet sitä vastaan. Vittu, ajattele nyt itsekin mitä kirjoitat, ettet vain kirjoita mitä ajattelet. Taidat olla yksi punikkilan pikakirjoittajista, jotka kirjoittavat nopeammin kuin ajattelevat.
...Kommunistien joukko, siis työväenluokan tietoisen osan muodostava joukko. On osa työväenluokkaa, ja samoin on se työväenluokan osa, joka ei tiedosta luokka-asemaansa. Kysymys siis kuuluu, onko tietoisella joukolla silti oikeus toimia, jos tiedostamaton joukko ei tiedosta asemaansa.
Viedäämpä kysymys kapitalismiin, eli onko kapitalistilla oikeus riistää, vaikka tiedostamaton osa ei tästä ymmärrä yhtään mitään, ei edes olevansa riiston kohde.
Onko kapitalistilla oikeus riistää, vaikka suurin osa kapitalisteista ei myönnä, eikä vissiin ymmärrä olevansa riitäjiä objektiiviselta asemaltaan, vaan luulevat jopa olevansa hyväntekijöitä.hannu_rainesto kirjoitti:
...Kommunistien joukko, siis työväenluokan tietoisen osan muodostava joukko. On osa työväenluokkaa, ja samoin on se työväenluokan osa, joka ei tiedosta luokka-asemaansa. Kysymys siis kuuluu, onko tietoisella joukolla silti oikeus toimia, jos tiedostamaton joukko ei tiedosta asemaansa.
Viedäämpä kysymys kapitalismiin, eli onko kapitalistilla oikeus riistää, vaikka tiedostamaton osa ei tästä ymmärrä yhtään mitään, ei edes olevansa riiston kohde.
Onko kapitalistilla oikeus riistää, vaikka suurin osa kapitalisteista ei myönnä, eikä vissiin ymmärrä olevansa riitäjiä objektiiviselta asemaltaan, vaan luulevat jopa olevansa hyväntekijöitä."Kommunistien joukko, siis työväenluokan tietoisen osan muodostava joukko. On osa työväenluokkaa, ja samoin on se työväenluokan osa, joka ei tiedosta luokka-asemaansa. Kysymys siis kuuluu, onko tietoisella joukolla silti oikeus toimia, jos tiedostamaton joukko ei tiedosta asemaansa."
Vähän on sekavaa tekstiä mutta Kalle yrittää tulkita sitä kuitenkin.
Kallen tulkinta, pilkkuja ja pisteitä vähän vaihdeltu:
"Kommunistien joukko, siis työväenluokan tietoisen osan muodostava joukko, on osa työväenluokkaa. Ja samoin on se työväenluokan osa, joka ei tiedosta luokka-asemaansa. Kysymys siis kuuluu, onko tietoisella joukolla silti oikeus toimia, jos tiedostamaton joukko ei tiedosta asemaansa."
Näin Kalle ajattelee sinun tarkoittaneen ja tähän tulkintaan Kalle siis vastaa.
Yrität siis vakavissasi väittää Moskovaan paenneilla maanpetturikommunisteilla olleen vuonna 1939 kaikki oikeudet puhua Suomen työväestön puolesta - ja heillä ja vain heillä.
Kommunistien vaikeus on ymmärtää vapaasti ajattelevaa työmiestä - Talvisodan tapahtumat osoittavat selvästi, että suomalaiset työmiehet eivät halunneet Moskovan kommunisteja johtajikseen.
Sinä väität tietenkin, että suomalaiset työläiset eivät olleet luokkatietoisia mutta Kalle väittää vastaan ja sanoo heidän olleen hyvinkin tietoisia kommunistien luotettavuudesta ja rehellisyydestä. He muistivat vielä 1939 kommunistijohtajien raukkamaisen paon Venäjälle 1918 heidän jättäessään punakaartinsa oman onnessa nojaa.
No, myöhemmin stalin kyllä palkitsi useimmat näistä urheista punapääliköistä niskalaukauksella.
Melkein tuntuu siltä, että meidän pitäisi kiittää stalinia hänen työstään suomalaisten maanpetturikommunistien parissa - mutta ei kai me sentään, eihän. Vai mitä, toimiko stalin mielestäsi oikein siirtäessään suomalaisia punikkipääliköitä perheineen 9g:n kategoriaan??antipunikki kirjoitti:
"Kommunistien joukko, siis työväenluokan tietoisen osan muodostava joukko. On osa työväenluokkaa, ja samoin on se työväenluokan osa, joka ei tiedosta luokka-asemaansa. Kysymys siis kuuluu, onko tietoisella joukolla silti oikeus toimia, jos tiedostamaton joukko ei tiedosta asemaansa."
Vähän on sekavaa tekstiä mutta Kalle yrittää tulkita sitä kuitenkin.
Kallen tulkinta, pilkkuja ja pisteitä vähän vaihdeltu:
"Kommunistien joukko, siis työväenluokan tietoisen osan muodostava joukko, on osa työväenluokkaa. Ja samoin on se työväenluokan osa, joka ei tiedosta luokka-asemaansa. Kysymys siis kuuluu, onko tietoisella joukolla silti oikeus toimia, jos tiedostamaton joukko ei tiedosta asemaansa."
Näin Kalle ajattelee sinun tarkoittaneen ja tähän tulkintaan Kalle siis vastaa.
Yrität siis vakavissasi väittää Moskovaan paenneilla maanpetturikommunisteilla olleen vuonna 1939 kaikki oikeudet puhua Suomen työväestön puolesta - ja heillä ja vain heillä.
Kommunistien vaikeus on ymmärtää vapaasti ajattelevaa työmiestä - Talvisodan tapahtumat osoittavat selvästi, että suomalaiset työmiehet eivät halunneet Moskovan kommunisteja johtajikseen.
Sinä väität tietenkin, että suomalaiset työläiset eivät olleet luokkatietoisia mutta Kalle väittää vastaan ja sanoo heidän olleen hyvinkin tietoisia kommunistien luotettavuudesta ja rehellisyydestä. He muistivat vielä 1939 kommunistijohtajien raukkamaisen paon Venäjälle 1918 heidän jättäessään punakaartinsa oman onnessa nojaa.
No, myöhemmin stalin kyllä palkitsi useimmat näistä urheista punapääliköistä niskalaukauksella.
Melkein tuntuu siltä, että meidän pitäisi kiittää stalinia hänen työstään suomalaisten maanpetturikommunistien parissa - mutta ei kai me sentään, eihän. Vai mitä, toimiko stalin mielestäsi oikein siirtäessään suomalaisia punikkipääliköitä perheineen 9g:n kategoriaan??Luokkatietoisuus ei ole samaa, kuin käsitys sitä edustavista. Sinäkin luot tätä käsitystä, täysin subjektiivisesti ja vailla todellisuuspohjaa.
Kommunisit ovat työväenluokan tietoinen järjestäytynyt osa. Jos halutaan leikkiä porvarillisella demokratialla niin sanotaan, että vain enemmistö voi edustaa kansaa. Tällöin ei kuitenkaan sanota, että omistava luokka ei koskaan ole edustanyt mitään emmistöä, ei vähäisimmäsäkkään määrin.
Yhteiskunnallinen kehitys ei ole koskaan helppoa. Sitä ei ole ollut kapitalismin kehitys, eikä sitä ole sosialistinen kehítys, joka joutuu aloittamaan alistetun kansanosan johtamana.
NL:n tapahtumat eivät selitä, kuin NL:n tapahtumia. Tulevaisuus, joka on vaikea hahmottaa, varsinkin teille tulevaisuuden tutkimukuksen metodiikkaa ja dialektista metodiikaa omaamattomille, on kuitenkin se, minkä meitä tulisi kiinnostaa, ei menneisyyden subjektiiviset tulkinnat.hannu_rainesto kirjoitti:
Luokkatietoisuus ei ole samaa, kuin käsitys sitä edustavista. Sinäkin luot tätä käsitystä, täysin subjektiivisesti ja vailla todellisuuspohjaa.
Kommunisit ovat työväenluokan tietoinen järjestäytynyt osa. Jos halutaan leikkiä porvarillisella demokratialla niin sanotaan, että vain enemmistö voi edustaa kansaa. Tällöin ei kuitenkaan sanota, että omistava luokka ei koskaan ole edustanyt mitään emmistöä, ei vähäisimmäsäkkään määrin.
Yhteiskunnallinen kehitys ei ole koskaan helppoa. Sitä ei ole ollut kapitalismin kehitys, eikä sitä ole sosialistinen kehítys, joka joutuu aloittamaan alistetun kansanosan johtamana.
NL:n tapahtumat eivät selitä, kuin NL:n tapahtumia. Tulevaisuus, joka on vaikea hahmottaa, varsinkin teille tulevaisuuden tutkimukuksen metodiikkaa ja dialektista metodiikaa omaamattomille, on kuitenkin se, minkä meitä tulisi kiinnostaa, ei menneisyyden subjektiiviset tulkinnat.Kommunisteilla, niinkuin ei muillakaan poliittisilla ryhmittymillä, ei ole mitään laillista oikeutta puhua heidän puolesta, jotka eivät ole heitä siihen valtuuttaneet.
Näin se on, ei siitä pääse yli eikä ympäri. Kuusisen kusipäällä ei ollut minkäänlaista valtuutusta suomalasiten työläisten taholta perustaa maallemme uutta hallitusta vuonna 1939.
Se on kaikkien aikojen törkein teko ja petos suomalaisia ja suomalaisuutta kohtaan.- loukata?
hannu_rainesto kirjoitti:
...Kommunistien joukko, siis työväenluokan tietoisen osan muodostava joukko. On osa työväenluokkaa, ja samoin on se työväenluokan osa, joka ei tiedosta luokka-asemaansa. Kysymys siis kuuluu, onko tietoisella joukolla silti oikeus toimia, jos tiedostamaton joukko ei tiedosta asemaansa.
Viedäämpä kysymys kapitalismiin, eli onko kapitalistilla oikeus riistää, vaikka tiedostamaton osa ei tästä ymmärrä yhtään mitään, ei edes olevansa riiston kohde.
Onko kapitalistilla oikeus riistää, vaikka suurin osa kapitalisteista ei myönnä, eikä vissiin ymmärrä olevansa riitäjiä objektiiviselta asemaltaan, vaan luulevat jopa olevansa hyväntekijöitä."...Kommunistien joukko, siis työväenluokan tietoisen osan muodostava joukko. On osa työväenluokkaa, ja samoin on se työväenluokan osa, joka ei tiedosta luokka-asemaansa. Kysymys siis kuuluu, onko tietoisella joukolla silti oikeus toimia, jos tiedostamaton joukko ei tiedosta asemaansa."
Minä en tiedosta vaan tiedän olevani palkannauttija eli työväen luokkaa. Pidän pahana vihjailuna etten ymmärrä omaa parastani. Mulla on vakaa varma käsitys että pohjoismainen demokratia on työväestöllä parasta laatua mitä saatavilla on.
Minä puolestani voin kertoa ettet sinä tiedä (tiedosta)mikä työläiselle on parasta loukata? kirjoitti:
"...Kommunistien joukko, siis työväenluokan tietoisen osan muodostava joukko. On osa työväenluokkaa, ja samoin on se työväenluokan osa, joka ei tiedosta luokka-asemaansa. Kysymys siis kuuluu, onko tietoisella joukolla silti oikeus toimia, jos tiedostamaton joukko ei tiedosta asemaansa."
Minä en tiedosta vaan tiedän olevani palkannauttija eli työväen luokkaa. Pidän pahana vihjailuna etten ymmärrä omaa parastani. Mulla on vakaa varma käsitys että pohjoismainen demokratia on työväestöllä parasta laatua mitä saatavilla on.
Minä puolestani voin kertoa ettet sinä tiedä (tiedosta)mikä työläiselle on parastaSinun ongelmasi on sinun tietämättömyytesi,mutta sen voi korjata lisäämällä tietoa. Nyt sitä on taasen tarjolla, kun viitsin tässä teille vastailla.
Minulla ei kuitenkaan ole turhia luuloja itsestäni, olen tehnyt lujasti työtä, että ymmärrän kapitalismin mekanismit oikein ja objektiivisesti, joten tietoni on ainakin luetettavaa.
Palkannauttija eli työaikansa myyjä, joka ei tiedä mitä tekee, ei tiedä luokka-asemastaan mitään, vaan luulee. Kuten tuo pohjoismaiseen hyvinvointiin vetoaminen asian ilmaiseekin.
Maa jossa 20% kansasta on köyhyysrajan alapuolella, jotka kaikki ovat työväenluokkaa, on paska, vaikka siellä porvareilla olisi kuinka hyvä tahansa olla.
Työläinen, joka ei tätä ymmärrä, ei todella ymmärrä omaa parastaan vaan on porvariston selitysten aivopesemä.- loukata?
hannu_rainesto kirjoitti:
Sinun ongelmasi on sinun tietämättömyytesi,mutta sen voi korjata lisäämällä tietoa. Nyt sitä on taasen tarjolla, kun viitsin tässä teille vastailla.
Minulla ei kuitenkaan ole turhia luuloja itsestäni, olen tehnyt lujasti työtä, että ymmärrän kapitalismin mekanismit oikein ja objektiivisesti, joten tietoni on ainakin luetettavaa.
Palkannauttija eli työaikansa myyjä, joka ei tiedä mitä tekee, ei tiedä luokka-asemastaan mitään, vaan luulee. Kuten tuo pohjoismaiseen hyvinvointiin vetoaminen asian ilmaiseekin.
Maa jossa 20% kansasta on köyhyysrajan alapuolella, jotka kaikki ovat työväenluokkaa, on paska, vaikka siellä porvareilla olisi kuinka hyvä tahansa olla.
Työläinen, joka ei tätä ymmärrä, ei todella ymmärrä omaa parastaan vaan on porvariston selitysten aivopesemä."Sinun ongelmasi on sinun tietämättömyytesi,mutta sen voi korjata lisäämällä tietoa. Nyt sitä on taasen tarjolla, kun viitsin tässä teille vastailla."
Minulla on tuossa kuvakirja Neuvostoliitosta. (siitä hyvä ettei tarvitse lukea vaan katselee.)
Takakannessa: Ainutlaatuinen kokoelma propaganda kuvia, jotka johdattelevat hätkähdyttävälle matkalle maahan jota ei enää ole - tai ei ole koskaan ollukkaan.
- Jupsis jupsis
kerros lahtarinpentu miksi SKP:n pitäisi pyytää anteeksi "Terijoen hallituksen perustamista ja sen toimintaan osallistumista."
Kommunistit perustivat Suomelle uuden hallituksen ja pääministeriksi tuli kaikkien aikojen suurin suomalaissika kusipää-kuusinen. Hallituksen piti saada asemapaikakseen Helsinki kunhan stalinin perkele olisi ensin valloittanut sen kuusisen kusipäälle. Tätä yrittäessään kuusinen näin tapatti puna-armeijan avulla lähes 30 000 suomalaista.
"Miksi pitäisi pyytää anteeksi" osoittaa kuusismaista kusipäisyyttä esiintyvän edelleenkin suomalaisten kommunistien parissa. Se on hyvä tietää ja näitä asioita pitää ottaa esille aina silloin tällöin ja näin provosoida palstan kommunistit näyttämään oikean luontonsa. Juuri sinunlaisiasi äkkivääriä kommunistipikakirjoittajia, jotka kirjoittavat nopeammin kuin ajattelevat, tarvitaan täällä palstalla kommunistisen todellisuuden esiinsaamiseksi juhlapuheiden takaa.
Hahhaa, vai miksi pitäisi pyytää anteeksi!!!
Kalle nauraa itsensä tärviölle kommunistipikakirjoittajien kanssa, jotka paljastavat kommunistien todellisen luonteen ja tavoitteet kirjoittaessaan nopeammin kuin ajattelevat.- tässä jaksa toistaa jatkuva...
antipunikki kirjoitti:
Kommunistit perustivat Suomelle uuden hallituksen ja pääministeriksi tuli kaikkien aikojen suurin suomalaissika kusipää-kuusinen. Hallituksen piti saada asemapaikakseen Helsinki kunhan stalinin perkele olisi ensin valloittanut sen kuusisen kusipäälle. Tätä yrittäessään kuusinen näin tapatti puna-armeijan avulla lähes 30 000 suomalaista.
"Miksi pitäisi pyytää anteeksi" osoittaa kuusismaista kusipäisyyttä esiintyvän edelleenkin suomalaisten kommunistien parissa. Se on hyvä tietää ja näitä asioita pitää ottaa esille aina silloin tällöin ja näin provosoida palstan kommunistit näyttämään oikean luontonsa. Juuri sinunlaisiasi äkkivääriä kommunistipikakirjoittajia, jotka kirjoittavat nopeammin kuin ajattelevat, tarvitaan täällä palstalla kommunistisen todellisuuden esiinsaamiseksi juhlapuheiden takaa.
Hahhaa, vai miksi pitäisi pyytää anteeksi!!!
Kalle nauraa itsensä tärviölle kommunistipikakirjoittajien kanssa, jotka paljastavat kommunistien todellisen luonteen ja tavoitteet kirjoittaessaan nopeammin kuin ajattelevat."kerros lahtarinpentu miksi SKP:n pitäisi pyytää anteeksi "Terijoen hallituksen perustamista ja sen toimintaan osallistumista."
Tässä kysymys, mutta vastausta ei kuuluu eikä näy? Mitä vittua sitten kyselet, jos et osaa kertoa miksi kyselet? Tiedätkö poju edes mikä Terijoen hallitus oli? tässä jaksa toistaa jatkuva... kirjoitti:
"kerros lahtarinpentu miksi SKP:n pitäisi pyytää anteeksi "Terijoen hallituksen perustamista ja sen toimintaan osallistumista."
Tässä kysymys, mutta vastausta ei kuuluu eikä näy? Mitä vittua sitten kyselet, jos et osaa kertoa miksi kyselet? Tiedätkö poju edes mikä Terijoen hallitus oli?Anteeksi pyydetään sen vuoksi, että on tullut tehtyä jotakin pahaa tai tuhmaa joko vahingossa tai tyhmyyttään.
Sinulla on siis joko aukko sivistyksessä ja et tiedä, että milloin pitää pyytää anteeksi, tai sitten katsot Terijoen hallituksen olleen aivan asiallinen hallitus, jonka perustaminen ei mitenkään loukannut Suomen itsenäisyyttä tai maamme kansalaisten turvallisuutta ja terveyttä.
Näin helposti Kalle taas paljasti kommunistien todelliset kasvot - Terijoen halliksen muodostaminen ja sen toimintaan osallistuminen on siis aivan normaalia suomalaisen kommunistin toimintaa.
Teistä saa mukavia totuuksia irti vähän provosoimalla, hahahaa.
Siinä saa Helsingin yrjö taas pitää muutaman kovan palopuheen sinunkin viestiesi esiintuoman totuuden uudelleen peittämiseksi.- vastata
antipunikki kirjoitti:
Anteeksi pyydetään sen vuoksi, että on tullut tehtyä jotakin pahaa tai tuhmaa joko vahingossa tai tyhmyyttään.
Sinulla on siis joko aukko sivistyksessä ja et tiedä, että milloin pitää pyytää anteeksi, tai sitten katsot Terijoen hallituksen olleen aivan asiallinen hallitus, jonka perustaminen ei mitenkään loukannut Suomen itsenäisyyttä tai maamme kansalaisten turvallisuutta ja terveyttä.
Näin helposti Kalle taas paljasti kommunistien todelliset kasvot - Terijoen halliksen muodostaminen ja sen toimintaan osallistuminen on siis aivan normaalia suomalaisen kommunistin toimintaa.
Teistä saa mukavia totuuksia irti vähän provosoimalla, hahahaa.
Siinä saa Helsingin yrjö taas pitää muutaman kovan palopuheen sinunkin viestiesi esiintuoman totuuden uudelleen peittämiseksi.älä enää sekoile , vaan vastaa ja kysymys kuuluu:
"kerros lahtarinpentu miksi SKP:n pitäisi pyytää anteeksi "Terijoen hallituksen perustamista ja sen toimintaan osallistumista." vastata kirjoitti:
älä enää sekoile , vaan vastaa ja kysymys kuuluu:
"kerros lahtarinpentu miksi SKP:n pitäisi pyytää anteeksi "Terijoen hallituksen perustamista ja sen toimintaan osallistumista."Osaatko lukea - ymmärrätkö lukemaasi?
"Anteeksi pyydetään sen vuoksi, että on tullut tehtyä jotakin pahaa tai tuhmaa joko vahingossa tai tyhmyyttään."
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=4500000000000333&posting=22000000034142655- ja näin
antipunikki kirjoitti:
Osaatko lukea - ymmärrätkö lukemaasi?
"Anteeksi pyydetään sen vuoksi, että on tullut tehtyä jotakin pahaa tai tuhmaa joko vahingossa tai tyhmyyttään."
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=4500000000000333&posting=22000000034142655"Anteeksi pyydetään sen vuoksi, että on tullut tehtyä jotakin pahaa tai tuhmaa joko vahingossa tai tyhmyyttään."
Kats kun nyt ei ole siitä kysymys, onko joku rikkonut naapurin ikkunan tai yms. vaan nyt on kyse talvisodan tapahtumista ja terijoen hallituksesta ja sen toiminnasta. Josta itse kyselit, muistat kai? Jots sillee odottelisin perusteluja siihen liittyen, eli yritä uudelleen ja vastaa SINUN kysymystäsi selventävään kysymykseen, kuten aikuisten kuuluu, ja otetaan toi provokatiivinen etuliite pois, eli:
"kerros miksi SKP:n pitäisi pyytää anteeksi "Terijoen hallituksen perustamista ja sen toimintaan osallistumista." ja näin kirjoitti:
"Anteeksi pyydetään sen vuoksi, että on tullut tehtyä jotakin pahaa tai tuhmaa joko vahingossa tai tyhmyyttään."
Kats kun nyt ei ole siitä kysymys, onko joku rikkonut naapurin ikkunan tai yms. vaan nyt on kyse talvisodan tapahtumista ja terijoen hallituksesta ja sen toiminnasta. Josta itse kyselit, muistat kai? Jots sillee odottelisin perusteluja siihen liittyen, eli yritä uudelleen ja vastaa SINUN kysymystäsi selventävään kysymykseen, kuten aikuisten kuuluu, ja otetaan toi provokatiivinen etuliite pois, eli:
"kerros miksi SKP:n pitäisi pyytää anteeksi "Terijoen hallituksen perustamista ja sen toimintaan osallistumista."Kalle vastasi jo.
Osaatko lukea - ymmärrätkö lukemaasi?
"Anteeksi pyydetään sen vuoksi, että on tullut tehtyä jotakin pahaa tai tuhmaa joko vahingossa tai tyhmyyttään."
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=4500000000000333&posting=22000000034142655- etkä nähtävästi viitsi
antipunikki kirjoitti:
Kalle vastasi jo.
Osaatko lukea - ymmärrätkö lukemaasi?
"Anteeksi pyydetään sen vuoksi, että on tullut tehtyä jotakin pahaa tai tuhmaa joko vahingossa tai tyhmyyttään."
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=4500000000000333&posting=22000000034142655tai ymmärrä tai mitä ja miten vaan, mutta et ole kuitenkaan kysymykseeni vastannut. Aiemmin kirjoitin näinkin:
"Mitä vittua sitten kyselet, jos et osaa kertoa miksi kyselet?"
Niin miksiköhän? etkä nähtävästi viitsi kirjoitti:
tai ymmärrä tai mitä ja miten vaan, mutta et ole kuitenkaan kysymykseeni vastannut. Aiemmin kirjoitin näinkin:
"Mitä vittua sitten kyselet, jos et osaa kertoa miksi kyselet?"
Niin miksiköhän?Pikauusintana Kallen vastaus kysymykseesi "kerros miksi SKP:n pitäisi pyytää anteeksi Terijoen hallituksen perustamista ja sen toimintaan osallistumista.":
Anteeksi pyydetään sen vuoksi, että on tullut tehtyä jotakin pahaa tai tuhmaa joko vahingossa tai tyhmyyttään.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=4500000000000333&posting=22000000034142655
Kerro vain rohkeasti jos tarvit vielä useampia kertauksia - kyllä Kalle auttaa punikkia.- koitetaan joskus
antipunikki kirjoitti:
Pikauusintana Kallen vastaus kysymykseesi "kerros miksi SKP:n pitäisi pyytää anteeksi Terijoen hallituksen perustamista ja sen toimintaan osallistumista.":
Anteeksi pyydetään sen vuoksi, että on tullut tehtyä jotakin pahaa tai tuhmaa joko vahingossa tai tyhmyyttään.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=4500000000000333&posting=22000000034142655
Kerro vain rohkeasti jos tarvit vielä useampia kertauksia - kyllä Kalle auttaa punikkia.toiste jotain muuta, mutta tästä hommasta pelasit ittes ulos osamattomuuttas, tietämättömyyttäs hm...! semmost se on!
koitetaan joskus kirjoitti:
toiste jotain muuta, mutta tästä hommasta pelasit ittes ulos osamattomuuttas, tietämättömyyttäs hm...! semmost se on!
Punikit eivät tiedä, että milloin pitää pyytää anteeksi - jos tietävät edes mitä anteeksipyynnöllä tarkoitetaan.
Mites on, onko SKP jo pyytänyt anteeksi osallistumistaan Terijoen hallituksen toimintaan???
Kalle ymmärtää kyllä, että punikkien mielestä ei ole mitään anteeksipyynnettävää. Ja se tässä olikin koko ketjun pääaine - näyttää kommunistien todelliset kasvot ja heidän valmius pettää Suomi ja suomalaiset oman asiansa eteenpäin viemiseksi. Tähän tarkoitukseen Terijoen hallitusta voi käyttää vieläkin vuonna 2008. Kommunistit ovat edelleenkin niitä samoja maanpettureita kuin mitä he ovat aina olleet ja sinä todistit sen viesteilläsi erittäin hyvin ja tehokkaasti, paremmin kuin mihin Kalle olisi yksin pystynyt. Joten lämpimät kiitokset sinulle kaikkien suomalaisten puolesta paljastettuasi kommunistien todelliset kasvot.
Ehkä Kallen pitäisi pyytää sinulta anteeksi käytettyään sinun jääräpäisyyttäsi määrätietoisesti hyväkseen omien päämääriensä saavuttamiseksi. Mutta koska kysymyksessä on Suomen ja suomalaisten etu niin anteeksipyyntöä ei tarvita.antipunikki kirjoitti:
Punikit eivät tiedä, että milloin pitää pyytää anteeksi - jos tietävät edes mitä anteeksipyynnöllä tarkoitetaan.
Mites on, onko SKP jo pyytänyt anteeksi osallistumistaan Terijoen hallituksen toimintaan???
Kalle ymmärtää kyllä, että punikkien mielestä ei ole mitään anteeksipyynnettävää. Ja se tässä olikin koko ketjun pääaine - näyttää kommunistien todelliset kasvot ja heidän valmius pettää Suomi ja suomalaiset oman asiansa eteenpäin viemiseksi. Tähän tarkoitukseen Terijoen hallitusta voi käyttää vieläkin vuonna 2008. Kommunistit ovat edelleenkin niitä samoja maanpettureita kuin mitä he ovat aina olleet ja sinä todistit sen viesteilläsi erittäin hyvin ja tehokkaasti, paremmin kuin mihin Kalle olisi yksin pystynyt. Joten lämpimät kiitokset sinulle kaikkien suomalaisten puolesta paljastettuasi kommunistien todelliset kasvot.
Ehkä Kallen pitäisi pyytää sinulta anteeksi käytettyään sinun jääräpäisyyttäsi määrätietoisesti hyväkseen omien päämääriensä saavuttamiseksi. Mutta koska kysymyksessä on Suomen ja suomalaisten etu niin anteeksipyyntöä ei tarvita.Viestiketjun aloitusviesti on oikeastaan vastaus aapon viestiin, missä hän kirjoitti:
"Kutsumme rakentamaan SKP:tä, jonka toiminnassa yhdistyvät isänmaallisuus ja kansainvälisyys."
Ja Kalle vain osoitti, että SKP on tänään sama Suomen ystävä kuin kusipää-kuusinen oli vuonna 1939. Ja siihen tehtävään Kalle sai paljon apua punikeilta itseltään - pikakirjoittajilta.
Hyvää yötä kaikille palstalaisille.
Ketjusta on poistettu 14 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1791691
- 81896
Ei enää ulkoteltta ruokaa.
Se oli sitten viimmeinen kerta kun tuonne teltalle menen.Laatu heikkenee joka vuosi ja annokset pienenee.Ei enää kiitos,39862En ole hetkeen sinulle kirjoittanut nainen
Vieläkin ajattelen sinua, jos voit uskoa. Tunteet minussa huutavat toivoa ja rakkautta, kun kylmä loogisuus taas pistää56801- 60658
Mitä eroavaisuuksia sinulla on
kaivattusi kanssa? Esim. luonteessa. Haittaavatko erot vai ovatko vain rikkaus?69620Olet niin tärkeä
Et edes tiedä sitä, tai ehkä tunnet sen… Sinussa on jotakin pysyvää, tuttua, turvallista, kodikasta.19561Mä olen tosi
Ylpeä sinusta 🫂 Ajatuksissani pyydän sulle paljon suojelusta ja varjelusta. Sinua rakastettaan ja susta välitetään. Mui38526Jos sussa toisessa on yhtään miestä
Ja kadut tekemisiäsi niin menet poliisin puheille, paljastat kaiken oman osuutesi ja kerrot mitä kaikkea se toinen on te36521- 19511