Jeesus on enkeli Miikael

arkki-enkeli Michael Knight

Mikael, hebr. Mika`el, kirjaimellisesti, kuka on jumalan kaltainen. Hänen ilmoitetaan olevan yksi ensimmäisistä enkeliruhtinaista (Hebr. Sarim) (Dan 10:13). Myöhemmin Danielin kirjassa hänet kuvataan Israelin erityiseksi suojelijaksi (12:1). Hänen henkilöllisyyttään ei tässä täsmällisesti ilmoiteta, mutta vertailu muihin raamatun kohtiin osoittaa Hänen olevan Kristus. Juud 9 nimittää häntä ylienkeliksi. 1 Tess 4:16 osoittaa, että kuoleitten ylösnousemus tapahtuu kristusen tulemuksessa Ylienkeilin äänen kuuluessa. Kristus lausui, että haudoissa olevat tulevat esiin kuullessaan Ihmisen pojan äänen.( Joh 5:27-29)
Tämän perustella näyttää siis selvästi, että Mikael ei ole kukaan muu kuin Itse Herra Jeesus (Ks. Hengellisiä kokemuksia s. 185; aikakausien toivo s.105). Nimi Mikael esiintyy raamatussa apokalytptisissä teksteissä (Dan 10:13, 21; 12 : 1; Juud 1: 9 ; ilm 12: 7). Sitä paitsi sitä käytetään ainoastaan silloin , kun Kristus on suoranaisessa taistelu tilanteessa saatanan kanssa. Nimen hebreankielinen merkitys kuka on jumalan kaltainen? On samalla kysymys sekä haaste. Kun otetaan huomioon, että saatanan kapina oli varsinaiselta olemukseltaan yritystä asettautua Jumalan valtaistuimelle ja tehdä itsensä Korkeimman vertaiseksi (Jes 14:13). Nimi Mikael on mitä sopivin nimi hänelle joka otti tehtäväksi jumalan luonteen oikeaksi osoittamisen ja saatanan väätteiden tyhjäksi tekemisen- SDA Bibel comentary, vol. 4, s. 860

14

880

    Vastaukset 14

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • on luotuja..

      ..Jeesus ei!!!!!!!!!!

    • vahtimestarilt

      lainaksi jakoavainta,että voisit vääntää muutamaa ruuviasi kireämmäksi,tai jos hän auttaisi? En ole kirjoittanut tähän viellä mitään ja väität että olen? Voit ottaa mutterin kokonaan pois,jos se kiristää,ja panna trissa ruuviin ensin ja sitten udestaan mutteri jakoavaimella sopivan piukkaan että pysyy kiinni.Älä turhaan lähetä mitään palkkiota,saat tämän kevään lahjaksi neuvona. Hei.

    • Tämä miikkaelijuttu on sitä adventisti- ja jehovalaisskeidaa.

      • ..,,.

        Tämä miikkaelijuttu on sitä adventisti- ja jehovalaisskeidaa.

        -Kerro myös mielipiteesi tästä skeidasta; Sananl.8:22-26,30. Kenestä on kysymys?

      • ..,,. kirjoitti:

        Tämä miikkaelijuttu on sitä adventisti- ja jehovalaisskeidaa.

        -Kerro myös mielipiteesi tästä skeidasta; Sananl.8:22-26,30. Kenestä on kysymys?

        Kyseessä ei ole enää skeida, vaan Jumalan Sana, jossa kuvataan esikuvallisesti Häntä itseään, Jumalan Sanaa, Jeesusta Kristusta, Jumalan ainosyntyistä poikaa, Jumalaa:

        "Minä olin Herran omana hänen teidensä alussa, ennen hänen tekojaan, ennen aikojen alkua. Iäisyydestä minut on asetettu olemaan, alusta asti, ennen kuin maata olikaan. Ennen kuin syvyyksiä oli, minä synnyin, ennen kuin oli lähteitä, vedestä rikkaita. Ennen kuin vuoret upotettiin paikoilleen, ennen kukkuloita, minä synnyin, kun Hän ei vielä ollut tehnyt maata, ei mantua, ei maanpiirin tomujen alkuakaan.

        Kun hän valmisti taivaat, minä olin siinä, kun Hän veti rajan syvyyden pinnalle, kun hän vahvisti pilvet korkeudessa, kun syvyyden lähteet saivat voiman, kun hän asetti merelle sen rajat, että vedet eivät ylittäisi hänen säätämiään (rajoja), kun hän vahvisti maan perustukset, silloin minä olin hänen rinnallaan työmestarina, ihastuneena riemuitsin päivästä päivään. Hänen edessään minä iloitsin kaiken aikaa, ihaillen hänen maanpiiriään, ja ihastukseni olivat ihmislapset."
        (San. 8:22-31)

      • ensimmäinen
        Tutkiva_huomio kirjoitti:

        Miikael siis luotiin ennen maapalloa.

        Entä sitten`? Olihan tuolloin jo muitakin enkeleitä.

      • ensimmäinen kirjoitti:

        Miikael siis luotiin ennen maapalloa.

        Entä sitten`? Olihan tuolloin jo muitakin enkeleitä.

        Kuka taukki niin väittää, että miikkaeli luotiin ennen maapalloa ja esikoisena? Jeesustahan tuo ennustus tarkoittaa.

      • ..,,.
        Tutkiva_huomio kirjoitti:

        Kuka taukki niin väittää, että miikkaeli luotiin ennen maapalloa ja esikoisena? Jeesustahan tuo ennustus tarkoittaa.

        Kuka taukki niin väittää, että miikkaeli luotiin ennen maapalloa ja esikoisena? Jeesustahan tuo ennustus tarkoittaa.

        -Ymmärsitkö mitä luit?
        Sananl.8 kerrotaan Jeesuksen syntymisestä aikojen aluksi ennen kaikkea muuta luotuja. Jeesus ei siis voi olla Jumala, koska Jumalaa ei voi luoda. Kyseessä on siis Jeesus Kristus itse, Mikael Ylienkeli. Eikä kyseessä ole mikään ennustus, kun se on jo tapahtunut aikoja sitten.

      • meikalaane
        ..,,. kirjoitti:

        "Kyseessä on siis Jeesus Kristus itse, Mikael Ylienkeli."

        Kantaa kirjoittamaani viestiin tässä samassa ketjussa?

    • meikalaane

      Dan 10, mitä itsekin lainaat näyttää että Mikael ja Jeesus ovat molemmat samassa paikassa samaan aikaan.
      Näinkö se menee jos a: Jeesuksen "taivas" ruumis on Mikael? b: Jeesus on Mikael muulla tavalla?

      Mikäli et tunne antamaasi raamatun paikkaa niin kerron: Danielin luo tulee hahmo jota D kuvaa seuraavasti "oli eräs mies, puettuna pellavavaatteisiin ja kupeet vyötettyinä Uufaan kullalla. Hänen ruumiinsa oli kuin krysoliitti, hänen kasvonsa olivat kuin salaman leimaus, hänen silmänsä kuin tulisoihdut, hänen käsivartensa ja jalkansa kuin kiiltävän vasken välke; ja hänen sanojensa ääni oli kuin suuren kansanjoukon pauhina."

      Ilmestyskirjan alussa puhutaan Jeesuksesta, häntä kuvaten "Ihmisen Pojan muotoisen, pitkäliepeiseen viittaan puetun ja rinnan kohdalta kultaisella vyöllä vyötetyn. Ja hänen päänsä ja hiuksensa olivat valkoiset niinkuin valkoinen villa, niinkuin lumi, ja hänen silmänsä niinkuin tulen liekki; hänen jalkansa olivat ahjossa hehkuvan, kiiltävän vasken kaltaiset, ja hänen äänensä oli niinkuin paljojen vetten pauhina."

      Sattumaa että Daniel kuvaa samalla lailla kuin Johannes?
      Kyseessä on molemmissa kohdissa Jeesus. Danielin kirjassa luvussa 10 tulee enkeli Mikael Jeesuksen avuksi, kuten voit sieltä itse lukea.

      • Kuten todettu, miikkaelioppi on adventistista ja jehovalaista skeidaa.

      • meikalaane
        Tutkiva_huomio kirjoitti:

        Kuten todettu, miikkaelioppi on adventistista ja jehovalaista skeidaa.

        Miksi kukaan ei ole ottanut kantaa tuohon Danielin kirjan kohtaan jonka olen esittänyt vastineeksi kun joku on väittänyt Jeesusta Mikaeliksi.

    • Hanna

      Mikael on yksi arkkienkeleistä ja luotu olento. Jeesus Kristus on kolmiyhteisen jumaluuden toinen persoona. Joka kieltää Jeesuksen Kristuksen jumaluuden on varmasti antikristuksen hengessä.Jehovantodistajien suurinpia harhoja.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Puukotus Kajaanissa

      Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu
      Kajaani
      56
      1304
    2. Taas henkirikos

      Kuka lienee nyt asialla.
      Ilomantsi
      20
      932
    3. 68
      772
    4. Mitä söpö

      Mies mietit?
      Ikävä
      64
      758
    5. Nainen, tässä olen kahden vaiheilla

      Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa
      Ikävä
      69
      718
    6. Miten uskallan sua nähdä

      Kun vaikutat suuttuneelta :(
      Ikävä
      47
      714
    7. Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.

      Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.
      Ikävä
      131
      655
    8. Humalassa autolla ajo.

      Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.
      Suomussalmi
      10
      612
    9. Suloinen ja herkkä

      Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.
      Rakkaus ja rakastaminen
      31
      595
    10. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      12
      587
    11. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      538
    12. Hurja pako Kuhmossa

      19 vuotias kaahasi humalassa jalkakäytävälle tänään. Kuka mitä häh.
      Kuhmo
      4
      522
    13. Jäljitelmä Birginit

      Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �
      Kotimaiset julkkisjuorut
      124
      521
    14. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      75
      508
    15. Hyvää yötä hurmuri

      Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä
      Ikävä
      24
      493
    16. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      36
      455
    17. Pitäisikö seksille asettaa huvivero?

      (ja jos hankkisi todistuksen sen harrastamisesta velvollisuudesta tai lisääntymistarkoituksessa, saisi siitä vapautuksen
      Sinkut
      113
      454
    18. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      16
      451
    19. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      36
      437
    20. Olet pelottava ilme vakavana

      Sitä alkaa ajatella äkkiä kaikenlaista. Synkkiäkin juttuja. Kai tässä oma mielikuvitus kun laukkaa. 🤔😳
      Ikävä
      26
      437
    Aihe