Tänä päivänä luulen, että lapsi saa olla ihminen kaikissa uskonnoissa. Ei häntä ainakaan minään koirana tai kissana pidetä missään.
Toinen asia on lapsen riippuvaisuus vanhemmistaan. Lapsi ei pysty eikä voi olla vielä täysivaltainen ja itsenäisesti kaikessa toimiva olento. Vanhemmat joutuvat tekemään lapsen puolesta valintoja ja päätöksiä. On siis asioiden ja ihmisen kehityksen yksinkertaistamista ihmetellä, saako lapsi olla ihminen.
Tärkeämpää olisi kysellä, miten paljon vanhemmat huolehtivat lapsista, asettavat rajoja ja huolehtivat perustarpeista, joihin myös uskonnollisuus kuuluu - toisin kuin moni luulee.
Lapsikaste ei tuhoa lapsuutta eikä ihmisyyttä, vaan auttaa ja ilmentää Jumalan rakkautta ja huolenpitoa myös lapsista. Myöhemmin ihminen voi hylätä, mitä lapsena on saanut. Kaikki eivät elämässä ymmärrä hyvän ja rakkauden päälle, kun Jumalasta on kysymys.
Lapsikaste on Jumalan tahdon ja armon mukainen. Raamattu kristillisenä perimätietona kuvaa historiallista vaihetta, jossa asioita tarkastellaan aikuisten näkökulmasta. Se kertoo aikuisten kääntymisestä kristinuskoon. Varhiaisin perimätieto ei kiellä lasten kastamista, mikä usein unohdetaan. Kirkkoisien mukaan kirkko on perinyt apostileilta tavan kastaa myös lapsia. Perimätiedon mukaan kokonaisia perheitä kastettiin Jeesuksen aikana.
Sanot alussa vanhempien teon kuullostavan kauniilta. Niinpä. Lapsikaste on kaunis, koska se ilmentää Jumalan armoa! Kauniinpa asiaa ei voi olla olemassakaan
Toinen asia on lapsen riippuvaisuus vanhemmistaan. Lapsi ei pysty eikä voi olla vielä täysivaltainen ja itsenäisesti kaikessa toimiva olento. Vanhemmat joutuvat tekemään lapsen puolesta valintoja ja päätöksiä. On siis asioiden ja ihmisen kehityksen yksinkertaistamista ihmetellä, saako lapsi olla ihminen.
Tärkeämpää olisi kysellä, miten paljon vanhemmat huolehtivat lapsista, asettavat rajoja ja huolehtivat perustarpeista, joihin myös uskonnollisuus kuuluu - toisin kuin moni luulee.
Lapsikaste ei tuhoa lapsuutta eikä ihmisyyttä, vaan auttaa ja ilmentää Jumalan rakkautta ja huolenpitoa myös lapsista. Myöhemmin ihminen voi hylätä, mitä lapsena on saanut. Kaikki eivät elämässä ymmärrä hyvän ja rakkauden päälle, kun Jumalasta on kysymys.
Lapsikaste on Jumalan tahdon ja armon mukainen. Raamattu kristillisenä perimätietona kuvaa historiallista vaihetta, jossa asioita tarkastellaan aikuisten näkökulmasta. Se kertoo aikuisten kääntymisestä kristinuskoon. Varhiaisin perimätieto ei kiellä lasten kastamista, mikä usein unohdetaan. Kirkkoisien mukaan kirkko on perinyt apostileilta tavan kastaa myös lapsia. Perimätiedon mukaan kokonaisia perheitä kastettiin Jeesuksen aikana.
Sanot alussa vanhempien teon kuullostavan kauniilta. Niinpä. Lapsikaste on kaunis, koska se ilmentää Jumalan armoa! Kauniinpa asiaa ei voi olla olemassakaan
Vastaukset 59
Vanhimmat
Yksikään esimerkki eikä sanan kohta ei puolla ihmisten omavaltaista menettelyä. Selitysten näennäisempaatinen ote ei pyhitä sananvastaisuutta.
muitakin kauniita tapoja silloin, kun siitä tuli
valtionkirkkolaitos n 300-luvulla.
Miksihän luterilaiset ovat valinneet niistä vain
lapsikasteen.
Kristittyjen veljien hävittämiseksi/veljesmurhat.
Koska Lut. kirkko on Äitinsä näköinen ja Kat. kirkosta syntynyt.
Minusta sinä yksinkertaisesti olet väärässä. Kristillisen sanoman ydin on ja tulee aina olemaan sanoma Jumalan armosta, mihin kuvioon lapsikastekin sopii oikein hyvin. Mikäli Jeesus olisi halunnut estää lasten kastamisen, hän olisi sen selvästi kieltänyt. Kirkkoisät opettavat johdonmukaisesti lapsikasteen puolesta.
Unohdat täysin varhaiskirkon historiallisen tilanteen. Totta kai alussa kirkkoon liittyi nimenomaan aikuisia pakanoita. Tätä taustaa kuvaavat vanhimman ajan perimätieto eli UT luonnollisesti myös kastekuvauksissaan. Looginen päättely Jumalan armosta liittää myös lapset kasteen piiriin.
Lapsikasteesta on turha väitellä. Jos et sitä kannata, se on oma asiasi ja suoritat kasteen muilla tavoin. Suvaitsevaisuuteen ja kristilliseen rakkauteen kuuluu kuitenkin erilaisten tulkintojen hyväksyminen.
On metkaa, että konservatiiveille kelpaa katolisen kirkon kokoama Raamattu, mutta ei katolisen kirkon tulkinnat tuosta kirjoituksesta. Katolinen kirkko pyrkii seuramaaan vanhimipia tulkintoja ja opetuksia. En toki itsekään kannata niitä kaikkia, mutta hyväksyn ne kuitenkin yhtenä vaihtoehtona täydellisesti.
Lapsikasteesta kaikki vanhimmat kirkot ovat kuitenkin yhtämieltä. Kiusallinen historiallinen totuus baptisteille? Ei kuitenkaan hetkauta baptistia mihinkään suuntaa?
Luulet olevasi varmaan joku iso viisas. Minä sanon sinulle hyvä huivimies, että olet täysin harhassa, et ole edes uskossa. Olet helvetin lapsi ja opetuksesi on täyttä huuhaata. Kirkko ei ole koskaan kastanut lapsia, sen ovat tehneet vain luopiopapit ja lipilaarit. Tee parannus ja usko Jeesukseen. Se, joka uskoo ja kastetaan pelastuu, ei muut. Jumalan edessä ei pidä viisastella ja tarttua omaan näppäryyteensä. Häviät aivan varmasti. Olet varmasti hyvä ihminen, mutta epäuskosi vie sinut kadotukseen. Tee parannus vielä, olet lähellä Jeesusta, mutta et näe häntä vielä kunnolla. Rukoile Jeesusta ja hän tulee luoksesi.
Niille, jotka ovat sanalle kuuliaisia se ei ole vaaraksi, mutta niille se on petollista, jotka eivät tunne 'riittävästi sanaa' ymmärtääkseen, ettei valtiokirkojen perinne ole sidoksissa Jumalan sanaan. Heitä voidaan sen vuoksi pettää kuvittelemaan kirkollisin juhlamenoin, että nämä sanasta irtaantuneet ihmisten toimet saavat aikaan jotakin merkitävää. Ne synnyttävät tosin laajasti 'nimikristillisyyttä', joka itseasiassa hämmentää ja peittää sitäkin "kristillisyyttä", joka perustuu nimenomaan vain UT:n antamaan ilmoitukseen, eikä vain ihmisten luomiin omiin perinteisiin ja ihmisoppeihin. (Kol.2:16-23.)
läpi. pitää tökätä aina toinen perään että eka tutee läpi.
Luterilaisuudessa kaste ymmärretäänki Jumalan armotekona ihmistä kohtaan, eikä ihmisen suorituksena Jumalalle, siinä on jo lähtökohtaisesti suunnaton ero.
Tottahan kaste edutaa Jumalan armoa, silloin kun se on sanaa sidottu kaste. Mutta jos se on vain kirkkokuntien perinne, eikä UT:n esimerkin ja sanan mukainen se voidaan oikeutettusti tulkita myös ihmisteoksi eli "lihan teoksi". Sanasta irtaantuneena se on siten myös "turha teko" tai "kuollut teko" jne. - jolla ei ole merkitystä UT:n ilmoittaman Jumalan edessä, Hänestä irtaantuneena kulttina. Tietysi sitä voidaan kovastikkin arvostaa UT:n sanan ulkopuolella elävissä yhteisöissä, eikä aikakaan uskonnonvapuslaki sellaista kiellä arvostamasta. Tämän sanasta irtaantunutta toimintaa voidaan kuitenkin vapaasi pitää myös arvottomana ja turhana ja jopa taikatemmupa kirkon vaikutuspiirin ulkopuolella. 'Kirkko' ja 'Jumalan seurakunta' eivät ole toistensa synonyymejä edes kielitieteelisesti.
Tottahan kaste edutaa Jumalan armoa, silloin kun se on sanaa sidottu kaste. Mutta jos se on vain kirkkokuntien perinne, eikä UT:n esimerkin ja sanan mukainen se voidaan oikeutettusti tulkita myös ihmisteoksi eli "lihan teoksi". Sanasta irtaantuneena se on siten myös "turha teko" tai "kuollut teko" jne. - jolla ei ole merkitystä UT:n ilmoittaman Jumalan edessä, Hänestä irtaantuneena kulttina. Tietysi sitä voidaan kovastikkin arvostaa UT:n sanan ulkopuolella elävissä yhteisöissä, eikä aikakaan uskonnonvapuslaki sellaista kiellä arvostamasta. Tämän sanasta irtaantunutta toimintaa voidaan kuitenkin vapaasi pitää myös arvottomana ja turhana ja jopa taikatemmupa kirkon vaikutuspiirin ulkopuolella. 'Kirkko' ja 'Jumalan seurakunta' eivät ole toistensa synonyymejä edes kielitieteelisesti.
Sinulla on ympärileikkaamaton sydän.
Kirjoituksesi tyyli on rivo ja epäkristillinen, joten poistu täältä riitelemästä.
Olet ilmeisesti teosofi Matti E. Simon...
Uudestikastajien kasteharha on seurausta väärästä vanhurskautumisen käsityksestä.
He tekevät siinä teon Jumalalle, kun taas oikea kaste on Jumalan teko ihmiselle.
Jumalan evankeliumi on tarkoitettu kaikille ihmisille, lapsille ja aikuisille, ikään katsomatta.
Ei kaste ja ehttollinen ole mikään kultti, vaan ne ovat kumpikin evankeliumin sanaa, joka on tarjottu uskottavaksi.
Kirkko ja seurakunta ovat muuten toistensa synonyymejä.
Sinähän nyt oikein taikatempun onnistuit tekemään. Kun vanha kirkko ja sen perilliset pitävät lapsikastetta Jumalan tekona, niin sinä otat oikeuden omiin käsiisi ja julistat lapsikasteen olevankin aivan päinvastoin "lihan teko" näissä kirkoissa. Taitavaa asioiden vääristelyä ja kääntelyä, sanoisin. Lapsikaste kiinnittyy juuri Jumalan armon lupauksiin, ei muuhun tuossa vanhassa perinteessä.
Kristillistä lähimmäisenrakkautta on antaa arvo erilaisille vakaumuskille - eikä pitää toisia turhana ja arvottomina. Minä hyväksyn aikuiskasteen myös, mutta en tuomitse lapsikastetta kuitenkaan.
Otsikkoni on muuten tarkoitushakuisesti kannanottoihin yllyttävä. Kastekeskustelu olisi hyvä saada myös päätökseen eikä vain toistaa sitä jatkuvasti. Jokainen tehköön kasteen suhteen, miten parhaaksi näkee. Vaihtoehtoja on.
Juuri näin. Hyvin sanottu.
Viittaus epämäärisesti johonkin yleiseen vanhurskauttamiseen ei vakuuttanut; mutta Kylliäinen ja kummanit kyllä varmaan ymmärtävät: tyyliin kaikkihan lopulta pelastuvat, jopa saatanakin - en kuitenkaan suosittele etenemistä samaan suuntaan.
Sellaiseen sallivaan rakkauteen ei sana velvoita; vaan jopa päinvastoin:
"Mutta vaikka me, tai enkeli taivaasta julistaisi evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä me olemme teille julistaneet, hän olkoon kirottu." (Gal.1:8; liian avara, rajaton rakkaus turmelee ja tuhoaa.)
Anabaptistien kanssa kinaaminen ei rakenna yhtään mitään.
Koska lähtökohta vanhurskaaksi tulemisessa on jo täysin erilainen. He eivät anna Jumalan sanalle sitä merkitystä, mikä tulisi.
He ovat 500 vuotta repineet kristikuntaa ja se tulee jatkumaan loppuun asti.
anabaptistien kanssa.
Täällä ei ole yleisestä vanhurskautumisesta puhutu sanaakaan, mutta yleinen vanhurskautuminen on se, minkä pohjalle uudestikastajat kyhäävät hataran kasteoppinsa.
Kun opetetaan uskovien kastetta, sanan perustalta; eikä suinkaan "pirunkastetta" epämääräisiin perinteisiin vedoten. 'Yksi kaste' on ilmaistuna pyhissä kirjoituksissa selvästi, kaiken muun on sepittänyt 'valheen isä' omasta päästään, vai kuinka? Sen minkä voi sanalla osoitaa se kuuluu kristinuskoon, sitä mitä ei voi, se kuuluu johonkin toiseen uskontoon.
Mutta perustelusi vaikuttavat hiukan sekavilta, ja mitään uudestikastajia ei ole kuin "suuren porton" haureuksien maljassa, joita se juotaa kansoille 'paljojen vetten päällä istuessaan'. (Ilm.17-luku.)
Katolinen kirkko ja kirkkoisät katsovat saaneensa opetuksensa juuri suoraan Jeesukselta apostolien kautta. He opettavat omasta mielestään juuri samalla tavalla evankeliumin totuutta. Galatalaiskirjettä seuraten heidän tulisi pitää sinua kirottuna, mutta nämä piirit ovat ymmärtäneet, että kristillisestä sanoamasta voidaan esittää erilaisia tulkintoja.
Toisena tosiasiana vanhassa kirkossa pysyy lapsikasteen kannattaminen ja vaaliminen. Uskonnonvapauden aikana jokainen voi olla mitä mieltä haluaa, mutta meidän toiveemme eivät muuta vanhan kirkon historiallisia käytäntöjä.
Minusta on parasta antaa eri vaihtoehtojen elää - syyllistämättä ja pilkkaamatta ketään. Jos haluat kastaa aikuisia, siitä vaan, minä en ketään estä. Tärkeintä on elämä uskossa, toivossa ja rakkaudessa. Siitä uskovat ja kristityt pitäisi tuntea myös ulkopuolisten taholta.
Kukaan ei kiusaannu lapsikasteesta suurissa kirkoissa. Moni voi mielessään ihmetellä tiettyjen konservatiivisten piirien epähistoriallista ja todellisuuden vastaista käsitystä Raamatusta ja sen tulkitsemisesta.
Kun joka Liisa ja Mikko kuvittelee osaavansa tulkita Raamattua oikein, tuloksena on teologinen sekasotku. Raamatun ymmärtäminen tarkoituksenmukaisesti vaatii perehtymistä sen historialliseen ja inhimilliseen luonteeseen. Ajaton sanoma löytyy parhaiten se, mikää ajaa Jumalan armoa -periaatteella. Kaikki muu vie enemmän tai vähemmän metsään ja menneisyyden vangiksi.
Jokainen voi kulkea kristityn tietä omalla tavallaan minun puolestani, mutta toisten avarakatseisuutta ja onnea ei pidä tukahduttaa funfamentalistisilla tulkinnoilla.
Tekstisi tyyli todistaa, ettei sydämessäsi lepää Jumalan rauha, eikä sitä ole vielä ympärileikattu.
Kirjoittelu on viikosta toiseen pyhän halventamista, riitelyä ja kinaamista.
Puheet valtiouskosta, pirunkasteeta tms. ovat saatanallista herjaa.
Varoitan sinua, älä niin aktiivisesti pilkkaa armon Henkeä ja Hänen vaikutustaan kirkossa.
Edessä on pitkä iankaikkisuus.
Taidat olla näitä lipilaaripappeja. Voi voi sinua, miesparka. Et koskaan tunnista omaa harhaasi.
Ei anababptistien hurmahenkisyys ole fundamentalismia. Sehän on irti Jumalan sanasta.
Mutta Evankeliumin saarnan ja opetukesen suhteen asia on aivan toinen: Evankeliumien ja apostolien kirjeiden muostamat: "pyhät kirjoitukset riittävät". Evankeliumin totuuden ymmärtämiseen ja selttämiseen ei tarvita muita auktoriteetejä; kuten kirkkoisien erimielisistä ja sankoista joukosta valittuna muka "oikeaoppisia" isiä; se on jopa UT:n vastaita edes kutsua kätään näin. Sellaiset järjestelmäkirkkojen kuvatukset, erikoiasuneen, kuuluvat menneeseen maailmaan ja kristinuskoille vieraisiin "valtakunnanuskontoihin". Raamattu ei anna mitään arvoa, näiden organisaattoreiden ja manipulaattorinen ristiriitaisille jorinoille. Vauhdikkaimpina aikoina paavitkin julistelivat vallanhimoissaan ja uskontopäissään kilvan toisiaan pannaan.
Vain uskovat pääsevät taivaaseen. Minulla ei ole mitään hätää, toisin kuin niillä, jotka lapsia kastelevat ja eivät uskossa. Tee sinäkin parannus ja kutsu Jeesus elämääsi. Hän kyllä tulee, kun sitä pyydät. Silloin tajuat myös mennä kasteelle. Minut on kutsuttu pelastamaan Suomi. Tehkää parannus tai helvetin tulet odottavat teitä. Muuten sielunne ovat vangitut helvettiin.
Olet ilmeisesti täysin paatunut.
Jätän sinut pilkkasanoinesi Jumalan tuomittavaksi.
En tunne tuota riidan ja herjojen henkeä, joka sinua ohjaa.
Mutta hitoria osoittaa selvästi kumpi osapuoli on sortunut väkivataan ja hävittämistoimiin. Aina se jolla on ollut valtiovallan aseet valjastettavissa hirmutöihin. Luther, Melancthn, Zwingli, Calvin ja Paaveista puhumattakaan.
Hänen ja murhaavaa paatostaan? Hävittämisohjelmia ja tuhoamismääräyksiään? (mm. Ausburgin tunnustus ja kirja Juutalisista ja heidänvalheistaan jne.)
Miksei näistä asioista opetettu aikanaa koulujen uskontotunnailla. Paavivallan polttoroviot kyllä mainittiin, mutta miksi ei myös "evankeelisten uskonpuhdistajien" samoja syntejä MUISTETTU KERTOA. Meitä on kusetettu valtkirkon toimesta iät ja ajat, ja sille jatkumolle olisi hyvä saada vihdoinkin STOP.
Sinun kannattaa todella kysyä muutakin.
Mikä saa ihmisen tuollaiseen tilaan, jossa sinä nyt olet?
Kirjoittelet kuukausikaupalla omaa katkeraa sotaasi, etkä pääse rauhaan. Välillä kehut omaa viestiäsi tosella nimellä.
Kysy sitä asiaa, siitä voi olla sinulle hyötyä.
Sinun kannattaa todella kysyä muutakin.
Mikä saa ihmisen tuollaiseen tilaan, jossa sinä nyt olet?
Kirjoittelet kuukausikaupalla omaa katkeraa sotaasi, etkä pääse rauhaan. Välillä kehut omaa viestiäsi tosella nimellä.
Kysy sitä asiaa, siitä voi olla sinulle hyötyä.
joten jatka vaan heikilöön menevää hyökkäilyäsi, sillä eihän muuta voi odotaakaan.
Kaikki kasvaa hedelmää "lajinsa mukaan".
Valtiovalta on aina joutunut suojelmaan kansalaisiaan. Toki kirkko rukoili Suomessakin talvisodan alla meidän puolesta. Baptistit taitavatkin mieluummin myydä oman maansa vihollisille. Luther ei ole koskaan tappanut ketään, joten valehtelet avoimesti. Talonpojat nousivat kapinaan laillista yhteiskuntaa vastaan ja maaruhtinaat kukistivat sen oikeutueusti. Itke katkeruuttasi kotonasi. Minä olen tyytyväinen, että baptistit tapettiin kapinallisina. Pitää se olla laki ja järjestys. Augsburgin tunnustus kehottaa rakkauteen, mutta tuomitsee baptisitis harhaoppisiksi. Sellainen sinäkin olet, vaikka muuta luulet. Olet mukan armon asialla, mutta ei siltä näytä.
Mikä sinua painaa? Todellinen syysi?
Mikä saa sinut hyväksymään tuollaisen vihan itsessäsi?
Saako tämä riitely sinut tuntemaan itsesi vahvemmaksi, vai kostatko tiedostamattasi jollekulle.
Maailmassa on miljardeja ihmisiä, jotka ajattelevat ja uskovat eri tavalla kuin sinä. Et sinä heitä vihaamalla muuta toiseksi.
Mitä tarkoittaa "erilaisten tulkintojen hyväksyminen"? Siis sekö on kristillista rakkautta, että hyväksyy erilaisia tulkintoja?
Ajattelen, että uudestikastajat ja kasteen evästäjät, siis ne jotka eivät anna lastaan kastettavaksi, toimivat vastoin Raamattua. Mielestäni sellainen on harhaoppia, koska tekevät Raamatun vastaista toimintaa... Uusimalla kasteen he halveksivat Jumalan työtä. Kieltämällä lapsiltaan kasteen, he viettelevät näiden lasten pääsyn Jumalan lapseksi.
Pitäisikö siis tollaista toimintaa hyväksyä, yhtenä Raamatun tulkinta tapana? Eikös Raamattu opeta, että harhaoppisia tulisi karttaa?
Tietääkö joku, mikä on luterilaisuuden käsitys nykypäivänä kasteenuusijoista? Luther taisi mainita niiden olevan saatanasta?
'Totuuden Henkijohda sinä meitä, etsiessämme valkeuden teitä'... Siinkään ei puhuta mitä lutteri ja mitä taas ei.
Osmo Pöystin "tutkimuksia" lapsikasteen historiasta.
Löytyy kun kelaat tuota sivua vähän alaspäin:
http://opsti.japo.fi/mjt/osina5/saksan.htm
Ja kunnia Hänelle Uskolliselle Todistajalle, joka on TÄYNNÄ ei vain armoa vaan myös totuutta. Aamen. Joh.16:13.
tilapäisesti ?
ja palvelin tökkii
viestejä jää piiloon
Pöystin väitteet eivät kestä teologista kritiikkiä. Mieshää vääristää täysin katolisen kirkon historiaa ja tuntee mukamas katolisen tradition. Ei sinne päinkään. Hävettää huomata noin tyhmiä suomalaisia olevan. Pöysti voi väittää mitä hyvänsä, mutta uskottavuus on joka tapauksessa historian suhteen hukassa.
Sen esittäminen ei vakuuta lainkaan.
vai kuinkas Jeesus Kristus opettikaan?
Vilkaisu katolisen teologian historiaan ja katoliseen katekismukseen riittää todistamaan, että mainitun Pöystin tietous ainakin katolisuudesta on huteralla pohjalla. Katolisen katekismus on kirjoitettu sillä tavoin jännästi, että opetusten kohdissa viitataan myös kirkkoisiin ja teologeihin, millä pyritään osoittamaan opetusten periytyvän juuri vanhasta kristillisestä perimätiedosta. Taitaa olla laiska mies perehtymään teologiseen tutkimukseen linkin kirjoittanut henkilö. Tai ainakin hyvin valikoiva aineiston suhteen.
peruskäsitteet hukassa kun luulet katekismuksen olevan puolueeton historiankirja.
Itse en väitä Pöystin tutkimuksia todeksi mutta ne on vakavasti otettava ja ei niitä vastapuolen propagandalla voi kumota.
Niin lapsikastajilla kuin kaikilla vastapuolillakin on ihan oma puolueellinen "historian kirjoitus" ja vain tieteen avulla niitä voi kumota väärinä.
Esim. Jos mainitsemasi katekismus on todistetusti vanhempi ja siellä lukee joku käytäntö vaikka lapsikasteesta ja jos myöhempi kirjoitus antaa ymmärtää että ei ole silloin lapsikastetta ollut niin kyllä se silloin tuoreempi teksti on tieteellisesti kumottu sen yhden asian osalta.
piloon
Katolisuus on eri uskonto. Ei suinkaan sillä voikaan olla samaa historiankäsitystä kuin kristinuskolla, jota se on pyrkinyt alati hävittämään? Vain yleinen historia pystyy peilaamaan jossain määrin tapahumien kulkua, joskaan hävitettyjen kohtaloita ei vastapuoli yleensäkään dokumentoi ja esittele, - mahdollisten seuraamustenkaan pelossa.
Onko Vatikaanin kirjasto ja tiedostot julkisesti avoimia, vai salaillaanko siellä mahdollisia syntejä ja rikoksia?
En toki pidä katolista katekismusta puolueetomana kirjana, vaan katolisena tulkintana kristillisestä sanomasta. Missä minä muuten olen väittänyt sen oöevan puolueetonta? Panet taas omia tulkintojasi minun suuhuni.
Toki tunnen katolisen katekismuksen hyvin, onhan minullakin sellainen. Kerroin vain, miten se on kirjoitettu. Siinä viitataan vanhan kirkon isien teoksiin, jotta lukija ymmärtäisi katolisen kirkon opetusten periytyvän alusta saakka suoraan apostoleilta.
Kirkkoisät ovat teoksissaan yksimielisiä lapsikasteesta. Tämä mainittu herra Pöysti ei näytä tuntevan yhtään, mitä kirkkoisät ovat lapsikasteesta kirjoittaneet. Siksi hänen väitteensä keskiajan tavoista hämmästyttävät. Ikään kuin hän unohtaisi, että varhaiskristillistä kirjallisuutta on paljon tarjolla niin lännen kuin idänkin puolelta. Historiallinen fakta on, että vanha kirkko kastoi lapsia - oli se sitten väärin tai oikein. Minun puolestani ihmiset voivat menetellä asiassa, miten parhaimmin näkevät. Minä otin vain kirkkohistoriallista kantaa perusteluineen tässä aiheessa.
Tuossa kirjoituksessa ei ole minkäänlaisia lähdeviittauksia, kuten ei nähtävästi muissakaan tuon Pöystin kirjoitelmissa, joille tuolta linkkejä löytyi.
Koska kirjoittaja ei ilmaise, mistä on tietonsa Lutherista ym. saanut, tuota kirjoitusta on tarkasteltava lähinnä yhden henkilön mielipiteenä, joka perustuu subjektiivisiin näkemyksiin. Myös raamatun tulkintaan löytyisi paljonkin lähdemateriaalia. Eksgetiikka on ollut vuosisatoja yliopistoissa oppiaineena.
takkuilevan
kirkkohistoriaa!
Kirkkoisä Tertullianus oli kiivas lapsikasteen vastustaja. (k 220)
Lapsikastehan alkoi levitä laitostuneeseen kirkkoon
200-luvulla, mutta se vakiinnutti paikkansa vasta
400-luvulla!
Mm Augustinus kastatti itsensä vasta aikuisena, vaik
ka hänen äitinsä oli harras uskova!
Palataan asiaan, kunhan olet lukenut Tertullianuksen kirjan De baptismo. Tiedät sitten, mitä tuokin kirkkoisä oikeasti asiasta opetti. Tertullianus ei kieltänyt lapsikasteen pätevyyttä, jos kaste oki suoritettu, mutta hän olisi halunnut kasteen tapahtuvan myöhemmin lapsuudessa.
"While not denying the validity of infant baptism, Tertullian (De Bapt., xviii) desired that the sacrament be not conferred upon them until they have attained the use of reason, on account of the danger of profaning their baptism as youths amid the allurements of pagan vice. In like manner, St. Gregory Nazianzen (Or. xl, De Bapt.) thought that baptism, unless there was danger of death, should be deferred until the child was three years old, for then it could hear and respond at the ceremonies. Such opinions, however, were shared by few, and they contain no denial of the validity of infant baptism. It is true that the Council of Neocæsarea (can. vi) declares that an infant can not be baptized in its mother's womb, but it was teaching only that neither the baptism of the mother nor her faith is common to her and the infant in her womb, but are acts peculiar to the mother alone"
http://www.newadvent.org/cathen/02258b.htm
"Cyprianuksen mukaan kasteessa saadaan kaikki sitä ennen tehdyt synnit anteeksi, "vanha ihminen" kuolee ja syntyy uusi ihminen. Uudestisyntynyt ihminen saa kastetoimitukseen kuuluvan käden päällepanon kautta Pyhän Hengen. Tämä Jumalan lahja annetaan yhtäläisesti kaikille kristityille, niin vauvoille kuin vanhuksille, ylhäisille ja alhaisille, miehille ja naisille. Kasteessa saatu lahja kuitenkin myöhemmin joko kasvaa tai vähenee sen mukaan, kuinka ihminen elää — niin kuin evankeliumien vertauksissa tasaisesti kylvetyt siemenet maaperästä riippuen joko kuolevat pois tai tuottavat 30-, 60-, tai 100-kertaisen sadon."
http://www.theologica.fi/cyprelama.html
Hyvin kirjoitettu, veli. Pöysti on joutunut täysin naurunalaiseksi väitteillään.
sitten ei.
Lähedeviitteiden määrään. Ei kysymyksessä olekkaan mikään väitöskirja, vaan opetus katekismus. Jokainen voinee tarkistella asioiden paikkansapitävyyttä halutessaan vertailevalla tutkimuksella? Mutta, jos sivustolla kyseenalaistetaan jopa G.Westinin kirjojen paikkansa pitävyys, saattaa myös arvostelioiden väittämissä esiintyä asentteellisuutta.