Typerykset liikenteessä

autoilija

Ajelin tässä eräänä päivänä Hesan suunnalla ja Lahden tietä pohjoiseen lähtiessäni yritin ajaa moottoritiellä edes rajoitusten mukaan, mutta eihän se onnistunut kun vasenta kaistaa ajettiin alle rajoitusten ja oikeaa vielä hitaampaa. Kaiken huippu oli että vasemmalla kaistalla oli 5-10 autoa siinä matkalla kuin oikealla oli yksi auto, joten ainoa tapa ohittaa oli mennä oikealle kaistalle kun tuli tilaa, kiihdyttää siellä ja vaihtaa vasemmalle, jolloin pääsi oikeaoppisesti oikeaa kaistaa hitaammin ajaneista ohitse ja samalla tuli ohitettua ne vasenta kaistaa alinopeutta junnaavat.

Muuten systeemi olisi toiminut oikein hyvin, mutta lähes jokainen ohittamani VOLVOlla liikkunut autoilija alkoi osoittamaan mieltään kiilailemalla, räpsyttelemällä valoja taikka tööttäilemällä. MIKÄ VITTU TEITÄ VOLVOKUSKEJA VAIVAA?

Toinen kummallisuus mikä minua ihmetytti oli se kun tuli ohituskaista ja ohitin rajoitusten mukaan oikealla n. 20 km/h liikkuneen jonon, niin siitäkin useampi autoilija osoitti mieltään. Eihän se ole minun vikani jos ette osaa käyttää ohituskaistaa ohittamiseen, vaan jäätte jonottamaan 10 km pituiseen jonoon.

Tiedoksi teillekin että ohituskaistan lopussa minulle annettiin hyvin tilaa tulla takaisin oikealle kaistalle ja parin ohituskaistan jälkeen ohitin karavaanarin, jonka jälkeen sain pudotella melko reippaasti eteenpäin. Ruuhka tuli siis siitä että tämän karavaanarin sai kiinni kutakuinkin sata autoilijaa, joista yksikään ei tajunnut mennä ohitse. Toki karavaanarinkin olisi pitänyt tajuta tehdä tietä kun peilissä alkaa näkyä pelkkää jonoa.

Mukavia autoiluhetkiä ja toivottavasti te jonossa matelijat nautitte autolla ajostanne yhtä paljon kuin minäkin (sehän on tärkeintä)! :)

10

854

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anssi

      Nuo muutamat asiat kun tosiaan kaikki osaisivat niin elämä tiellä olisi paljon kivempaa.

      Mennään sinne ohituskaistalle vain ohittamaan ja kun on ohitettu niin palataan takaisin oikealle, vaikka "jo" kolmen minuutin kuluttua on edessä uusi ohitus.

      Kun tulee ohitus kaista ja edessä on tuota "tulppaliikennettä" (=asuntovaunu tms.), niin mennään reippaasti ohi, tai jos ei haluta ohittaa niin jätetään selkeästi tilaa että muut pääsee ohi.

      Lisäksi se kotipoliisi toiminta voidaan unohtaa, ellei nyt tapahdu todellisia törkeilyjä, vaikka ei niistäkään ilmoittaminen tuskin mitään auta, ellei sitten tosiaan ole töppäilty epähuomiossa.

      • Kaahaaja

        Muuten allekirjoitan viestisi, mutta tarkennan välin jättämistä siihen letkan ensimmäiseen. Nykyään ohituskaistoista ilmoitetaan 1-2 kilometriä ennen sen alkamista. Jos itse ajaa jonossa toisena, eikä aio mennä ohi, kannattaa silti väli ajaa kiinni ennen ohituskaistaa. Näin takanatulevat pääsevät sujuvasti ohi kahdesta jonon ensimmäisestä autosta. Liian usein tilanne semmoinen, että ohituskaistalla pääsee ohi vain siitä toisesta, joten edelleen jäädään jumiin ensimmäisen taakse.

        Jos ei ohituskaistalla aio mennä ohi, voi vilauttaa vaikka vilkulla takanatulijalle merkin, että tämä jää turhaan odottelemaan edessä menijän ohitusta.


    • Auto-Antero

      Typeryksiä maassamme riittää. Minäkin olen ihmetellyt mikä moottotriteillämme oikein maksaa, kun ohituskaita junnaa 30km/h alle rajoituksen ja oikea kaista on käytännöllisesti katsoen tyhjä.
      Minä olen ottanut tavakseni pöllytellä kaikista ohi piennarta pitkin. Kyllä on hämmästyneitä ilmeitä näkynyt. On se perkele kun tielaitos ei rakenna lisää kaistoja mutkaisille motareillemme. Eihän niillä pysty pitämään kunnon moottoritienopeuksia. Kun otan kaiken irti loistoautoni turbomoottorista, alkaa mutkat tuntua jo jyrkille. Pitääkö aina matkustaa Saksaan jotta saisi tuulettaa moottoria 270km/h, saadakseen karstat poltettua? Moottorin hyvinvointi on kunnon kuljettajan sydämenasia.

    • hesalaiset

      Ohituskaistalla on enempi autoja kuin ohitettavien .Hesalaiset ei ymmärrä moottori tien ja kehätien eroa . Laiskuus vaivaa hesalaisia .

      • Bunde

        motarithan menee ja tulee hesaan - aamuisin maalaiset tulevat motarin ohituskaistaa pitkin tsadin torille myymään tuotteitaan ja huijaamaan kaupunkilaisia ja iltaisin ne ajavat tiloilleen hakemaan lisää myytävää. Eestaas ohituskaistaa maalta kaapuntiin.

        Oikeat stadilaiset eivät liiku autoillaan, sillä niitä heillä ei ole. Sporat kulkevat.

        Tiesittekö muuten, että maailman puhtaimman ruoan tuottaminen likaa eniten vesistöjä?


    • Minä

      Johtuisikohan valojen räpsyttely kenties siitä että moottoritiellä oikealta ohittaminen on kiellettyä,idiootti.

      • volovo

        Lakitekstiin tuli jo useita vuosia sitten pykälä, mikä kieltää moottoritien vasemman kaistan käytön muuhun kuin ohitustarkoitukseen. Jatkuva ajaminen vasenta kaistaa pitkin on siis yhtä kiellettyä kuin oikealta ohituskin.

        Kyllä ne sitten autokoulussa sen kertovat ja näyttävät kirjastakin ;)


    • Kiertänyt tahkoakin

      Hollannissa eli Alankomaissa on ihan sama meininki. Molemmilla tai kaikilla kolmella kaistalla yhtä paljon autoja. Yleensä kolmesta kaistasta keskimmäinen etenee hieman muita nopeammin.
      Koitetaan nyt olla edes Hollantilaisia sujuvampia tuolla liikenteessä. Ja kyllähän me yleensä ollaankin.

      • Auto-Antero

        On Euroopan suurin asumistiheys, joten liikenne tukii usein jopa hyvätkin väylät, joita siellä todellakin riittää. Luulisin että Hollannissa on eniten moottoriteitä maailmassa maan pinta-alaan suhteutettuna.
        Olen usein siellä käydessäni ihmetellyt miten niin pieni maa kykenee rakentamaan nin paljon siltoja ja ramppeja. Insinööreissä ilmeisesti riittää, sillä suunnittelun taso on huippuluokkaa.
        Toista se on meillä täällä Jumalan persreijässä. Nytkin rekka kaatui kehä II risteyksessä. Käsittämättömän idioottimaisesti suunnitellussa liittymässä. Jään innolla odottamaan lisää onnettomuuksia. Kun ruumiita on tullut tarpeeksi, ehkä joku tarttuu kynään ja ratkaisee ongelman. Meillä kärvistellään paskateillä ylitiukoilla rajoituksilla. SUOmi on tientekijänä syvältä perseestä


    • Iso-Arska

      Olisit vain ajanut liikennevirran mukana. Liikennevirta on näkymätön voima, mikä pakottaa jonossa olevia autoja ja niiden syyntakeettomia kuljettajia liikkumaan yleensä ylinopeutta :)
      Muistaakseni Lahden motarilla oli ainakin pari viikkoa sitten pätkä 100:sen rajoitusta?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4048
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      24
      2901
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2310
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      34
      1311
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      899
    6. 131
      875
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      864
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      811
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      756
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      750
    Aihe