En tarkoita minkään nykyisen poliittisen aatteen vahvistamista, vaan aitoa, perinteisistä "puoluenäkemyksistä" vapaata ajattelua. ...Toimimista oikeudenmukaisuuden ja inhimillisyyden periaatteella. Ei poliittista vasenta tai oikeaa... Ei tarvitse rikkailta viedä kaikkia ja jakaa köyhille. ...Ei mitään ehdotonta pakkomielteistä on-off ajattelua. Vaan oikeaa demokraattista vaikuttamista tilanteen mukaan. Niin luontoon kuin yksilöönkin kohdistuvien epäkohtien korjaamiseksi. Tällaiseen peräänkuulutan ajattelevia ja tuntevia ihmisiä yhdistämään voimavaroja. Asiat muuttuvat kyllä, jos tarpeeksi moni uskoo ja toimii yhteisen päämäärän hyväksi.
Tässä vain yksi esimerkki lukuisista. Nykyisin pörsseissä voivat suursijoittajat nostaa miljoonavoittoja niin, että eivät maksa veroja ollenkaan. Laki kun suojaa henkilöllisyyden salassapidon verottajalta silloin kun toiminta tapahtuu sijoittamista välittävän yhtiön kautta. Joko suomesta tai ulkomailta käsin. Mm. Ehnrootit voivat ulkomailla omistamansa yhtiön kautta sijoittaa missä tahansa EU:n alueella ja tulouttaa voittojansa verovapaasti. Ja kuten tiedämme, täysin aukottomasti pienituloisia verotetaan sekä kulutuksesta että palkkatulosta. ...Vaikka todellista maksuvaraa ei edes olisi. Tällainen VAIN EI OLE OIKEIN. Ja esim. tämäntyyppisiin epäkohtiin tulee pyrkiä vaikuttamaan...
Toivottavasti mahdollismman moni lähtisi liikkeelle ja hankkisi ystäviään mukaan. ja tärkeintä olisi, että asiaan tarttuisi sellaisia, jotka hallitsevat järjestäytymiseen liittyvää organisointia, ja juuri tämän internetyhteyden kautta... Olen nimittäin tosissani tämän ajatuksen kanssa ja valmis välittömästi antamaan tukeni samansuuntaista arvomaailmaa tunnustaville vaikuttajille. Eli ainakin yksi ääni on jo varma. Sinä lukija. Kerro tästä sellaiselle jonka uskot haluavan toimia asian eteen ja toimi itsekin... Se yhteyssivusto olisi nyt se ensimmäinen ja tärkein lähtöaskel...

Vastaukset 3
Vanhimmat
vasemmalla kuin vasemmistoliitto, tehokkain rauhanomainen tapa saada aikaan iso muutos on jättää äänestämättä.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=666&posting=22000000034139199
Olen päätynyt. Tosin ei sekään taida heitä huolettaa jos vain edes joku vaivautuu heitä äänestämään.
Jos äänestäminen lopetaan, pääsee eduskuntaan, kolmellakin äänellä?