Salkkarin viiveet

Umpitollo salkkari väitti vuosi sitten että kuulentojen keskusteluissa oli muka liian pienet viiveet.

Todisteena hän käytti verkosta löytämäänsä tietoa (suora käännös)

"Kuuhun lähetetty signaali ei palaa kuusta ennenkuin 2,7 sekunttia on kulunut. Jos kaksi ihmistä käy keskustelua ja toinen esittää kysymyksen niin toinen ei voi odottaa saavansa vastausta ennenkuin vähintään 5,4 sekunttia on kulunut (vastauksen pitää matkata kuuhun ja takaisin, kuten myös kysymyksen).

Tuosta hän "päätteli"

"Siis jokaisen Houstonin ja Apollon välisen keskustelun välillä tulee olla vähintään 5,4 sekunnin viive. Ja tämäkin vain silloin jos vastaus lähti Apollo-ukolla kuin tykin suusta ja sitä ei tarvinnut miettiä sekunttiakaan."

Että mikäkö tuossa on hupaisaa, no tietty se että tyypillisen salkkarin vähälahjaisuus aiheuttaa sen ettei luetun ymmärtäminen ole kovin korkealla tasolla ja tässäkin tapauksessa salkkari käytti todisteena löydökselleen täysin toisenlaista tilannetta kuvaavaa tekstiä eli kuvausta kuun käyttämisestä heijastimena radioliikenteessä. Ko. järjestely aiheuttaa tuplaviiveet verrattuna siihen mitä ne olivat miehitetyilla kuulennoilla kuussa olevien astronauttien ja maa-asemien välillä.

Tyypillinen "salkkaritodiste" jossa ei ole päätä eikä häntää.

http://searchnetworking.techtarget.com/sDefinition/0,,sid7_gci333766,00.html
451250
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 45

Vanhimmat

Eikös se sitten jatkunut niin, että otit yhteyttä NASAan ja he myönsivät että radioviiveet eivät ole todellisuuden mukaisia. NASAlla on ollut aikaa nelisenkymmentä vuotta korjata virheensä mutta ei niin ei. Edes nämä "miljoonat" tutkijat ympäri maailman ei ole moista huomannut. Siksi sanonkin, että kannattaa itse tutkia todisteet. Tuohon huoralaumaan ei ole uskominen. Eivät olleet huomanneet edes sitä että radiokeskustelut ovat huijausta.

Äänestä
  • etkö edes sitä tajua että nuo väärinkäsityksesi vievät jutuistasi viimeisenkin uskottavuuden.

    Äänestä

  • jdlskajdlkasj kirjoitti:

    etkö edes sitä tajua että nuo väärinkäsityksesi vievät jutuistasi viimeisenkin uskottavuuden.

    vastaan kaverin puolesta kun tuo ei näemmä edes viitsi alentua kinaamaan kanssasi. Miksi sinun on niin vaikeaa uskoa ettei kuussa käyty ja kaikki on lavastettua. Sinä kumoat kaikki vastaväitteet antamatta tilalle mitään järkevää. Kyllä sitä keskustelua voi kuunnella en nyt muista missä se tuubissakin oli niin kyllä siitä huomaa että viivettä ei ollut paikka paikon tarpeeksi eikä se ole vaikeaa vaikka laskea mielessään sekunteja kun ykskin vastaus tuli alle sekunnin viiveellä. Eikä se ollut päälle puhumista. En tiedä kummoset talkie walkiet heillä oli mutta jos sellaiset jonkinlaiset oli niin niissähän päällekkäin puhuminen ei onnistu niinkuin puhelimella. Myönnä tappiosi ja pyydä tyhmyyttäsi anteeksi koko palstalta. Jenkkien puolesta et voi pyytää koska et ole jenkki.

    Mitä osaa tapahtumissa et siis tajua? Huutelet täällä suureen ääneen radioviiveistä ja tiedät varsin hyvin miten tuo episodi päättyi. NASA myönsi että olin oikeassa ja sinä väärässä. Maailman katsomuksesi mukaan tämä pitäisi olla korkein mahdollinen tunnustus. Otappa siis asento ja tee kunniaa minulle!

    Äänestä

  • lkjoui kirjoitti:

    Tuo episodi päättyi siihen, että totesimme jonkun tehneen pari näppäilyvirhettä ja että sinä umpihullu retard olet umpihullu retard.

    Äänestä

  • epätoivoinen tollo kirjoitti:

    "Miksi sinun on niin vaikeaa uskoa ettei kuussa käyty ja kaikki on lavastettua."

    Siksi, että Kuussa on käyty eikä mikään ollut lavastettua. Kaikki todisteet viittaavat tähän. Sinun hörhöilyillesi ei ole olemassa ainoatakaan todistetta.

    Äänestä

  • gnhdghndghn kirjoitti:

    Tuo episodi päättyi siihen, että totesimme jonkun tehneen pari näppäilyvirhettä ja että sinä umpihullu retard olet umpihullu retard.

    Tämä episodi paljastaa hyvin minkälaisia nämä sinun "miljoonat" tiedemiehet ovat. He muka tutkivat kuu-kiviäkin. Kukaan ei ollut kuitenkaan huomannut vuosikymmeniin että radioviiveet ovat huijausta. Minä tämän sitten paljastin aiheuttaen sinulle ja NASAlle suuren suurta paniikkia. Hätäratkaisuksi esitettiin tuo jo klassikon maineen saanut "näppäilyvirheet". Olen siis sinun lisäksesi kyykyttänyt myös NASAn ja saanut heidät myöntämään, että heidän fysiikka on valhetta.

    NASAlla olisi mahdollisuus korjata "näppäilyvirheensä", mutta jostain syystä he eivät sitä tee. Olisikohan syynä se, että ajat ovat tarkalleen alkuperäisten nauhojen mukaiset ja jos ne joskus tarkistettaisiin niin NASA paljastuisi taas. NASA on siis edessäni täysin voimaton ja aseeton. Mutta ainahan NASA voi "hukata" nämä alkuperäiset nauhat niin ei paljastu "näppälyvirheet".

    Äänestä

  • kjhlkjlkj kirjoitti:

    Joku kirjoitti kuulentojen radiokeskustelut tekstiksi yli 20 vuotta lentojen jälkeen. Sinä, retard, kävit tuntitolkulla läpi niitä tekstejä ja löysit niistä pari näppäilyvirhettä. Ei sen ihmeellisempi asia. Olet naurettava pelle retard.

    Äänestä

  • yrmuymuyrm kirjoitti:

    Tutkimukseni kestivät noin 15min eli tämä on se aika joka vaaditaan NASAn täydelliseen romuttamiseen. Eikä se nyt edes mikään ihme ole. Näitä huuhaita löytyy NASAn kaikista tuloksista ja "todisteista" sillä kuu-harhaoppi on valhetta. Se ei perustu todellisuuteen ja siksi se ei kestä tieteellistä analyysiä kuten että onko viiveet fysiikan mukaisia.
    Sama koskee Bushin hallinnon 911 tarinaa. Et pysty sitäkään tieteellisesti puolustamaan. Jos pystyisit, niin kertoisit että mitä on tämä mystinen kaava jonka mukaan sula alumiini värjäytyi kauttaalta keltaiseksi.

    Alatko laisinkaan huomata kuinka paljon joudut kehittelemään kaikenlaisia juttuja ja "teorioita" pitääksesi korttitalomaailmasi kasassa. On näppäilyvirheitä ja kelluntateorioita ja myöskään näkemystäsi demokratiasta ei haavoita se fakta että vaaleissa joku saa negatiivisen määrän ääniä koska se oli vain "näppäilyvirhe".

    Kerrotko lopuksi että miksi NASA ei korjaa "näppäilyvirheitään"?

    Äänestä

  • jhlkjhljk kirjoitti:

    Miksi et hanki ammattiapua?

    http://www.yritysopas.com/yritykset/mielenterveystoimistot/

    Äänestä

  • lkjoui kirjoitti:

    Mitä osaa tapahtumissa et siis tajua? Huutelet täällä suureen ääneen radioviiveistä ja tiedät varsin hyvin miten tuo episodi päättyi. NASA myönsi että olin oikeassa ja sinä väärässä. Maailman katsomuksesi mukaan tämä pitäisi olla korkein mahdollinen tunnustus. Otappa siis asento ja tee kunniaa minulle!

    pätkääkään se että luulit viiveiden olevan minimissään 5,4 sek. kun oikea arvo on 2,7 sek.

    Koko juttusi kehitit tuon luulosi ympärille.

    Panehan esiin nauhoitus jossa on lyhyempiä viiveitä kuin 2,7 sek. tai lopeta paskan puhuminen. Veikkaan ettet sellaista nauhoitusta yllättäen pystykään esittämään.

    Äänestä

  • kjflsdlfjlskdajflsdkj kirjoitti:

    Minäkin löysin vaikken oo asiaan perehtynyt. Tuolla niitä oli tuubissakin ja suomalaisen kuustudion tausta ääninä kuuluu puhetta. sielläkin oli tommosia äkkinäisiä vastauksia jopa alle sekunnin. Myönnä nyt jo perskutarallaa, että oot väärällä puolella. WTC oli huijausta, Kuulento oli huijausta ja lisää paljastuksia tulee kun vanhan liiton jätkiä kuolee vanhuuteen niin heitin hengenheimo jälkeläiset saavat nauraa rikollisiin partoihinsa, että oli ne kovia kusettaan noo konkarit.

    Eikö sua häiritse ollenkaan että auktoriteettisi NASA myönsi, hammasta purren tosin, että minä olen oikeassa ja sinä väärässä. Olen voittamaton ja jopa NASA polvistui kuin huoran kuuluukin kun se valmistautuu suihin ottoon.

    Äänestä

  • hae ite kirjoitti:

    kehiin.

    Viestistäsi jäi kyllä vaikutelma ettei tainnut sittenkään löytyä...heh...heh

    Äänestä

  • lkjgpoi kirjoitti:

    Eikö sua häiritse ollenkaan että auktoriteettisi NASA myönsi, hammasta purren tosin, että minä olen oikeassa ja sinä väärässä. Olen voittamaton ja jopa NASA polvistui kuin huoran kuuluukin kun se valmistautuu suihin ottoon.

    Odotetaan.....

    yhä enemmän erään toisen verkkouhoomisia.

    No se tarina päättyi surkeesti.

    Äänestä

  • rebnrbywrb kirjoitti:

    Niin miksi menit taas paniikkiin kun kysyin että "miksi NASA ei korjaa näppäilyvirhettään?". Nyt kun minä olen osoittanut että heidän radioviiveet eivät ole tunnetun fysiikan mukaisia, niin miksi NASA kieltäytyy kuitenkaan korjaamasta "näppäilyvirheitään". Mikä on teoriasi tähän? Onko se vielä julkaisematon Näppäilyteoria?

    Äänestä

  • aito oikea kirjoitti:

    Nasan ihmiset tuskin lukevat tätä palstaa. Oletko ilmoittanut heille virheistä? Korjaavat varmasti mahdolliset virheet nettisivuillan jos pyydät ystävällisesti. Miksi sitä täällä turhaan riekut kaiket päivät.

    Äänestä

  • virheistä? kirjoitti:

    Nasan ihmiset tuskin lukevat tätä palstaa. Oletko ilmoittanut heille virheistä? Korjaavat varmasti mahdolliset virheet nettisivuillan jos pyydät ystävällisesti. Miksi sitä täällä turhaan riekut kaiket päivät.

    Tieto löytämästäni fysiikan vastaisuudesta NASAn radioviiveissä on mennyt jo NASAn tietoon. Sieltä he vastasivat että kyseessä on näppäilyvirheet ja minä olen todennäköisesti ainoa ihminen maailmassa joka tämän on huomannu. Se siis siitä "miljoonat tiedemiehet tutkii" -myytistä.

    Jostain kumman syystä NASA ei korjaa radioviiveitä vaikka heidän mukaansa kyse oli "näppäilyvirheestä". Eikös "näppäilyvirheet" ole tapana korjata paitsi jos he sittenkin valehtelevat... mitä jos alkuperäiset nauhat ovat menneet "hukkaan"?

    Äänestä

  • lkjouioiu kirjoitti:

    Siinäkö on sinun ainoa ja "veret seisauttava" "todisteesi" "kuuhuijauksesta", pari näppäilyvirhettä?

    Kylläpä onkin mahtava "todiste". Huohhoijaa.

    Äänestä

  • Huoohhhhaahhhahah kirjoitti:

    Siinäkö on sinun ainoa ja "veret seisauttava" "todisteesi" "kuuhuijauksesta", pari näppäilyvirhettä?

    Kylläpä onkin mahtava "todiste". Huohhoijaa.

    Tehtäväni ei ole keksiä mitään näppäilyteorioita tai kelluntateorioita. Tehtäväni on osoittaa että auktoriteeteilla ei ole ensimmäistäkään todistetta Kuu-harhaopin puolesta eikä myöskään Bushin hallinnon 911 tarinan puolesta.

    Siinä sivussa debunkkaan uskonnot ja toisen maailman sodan myytit.

    Äänestä

  • ghuy kirjoitti:

    Miten selität tuhannet valokuvat, filmit ja videot, 380 kiloa kuunäytteitä, Kuuhun jätetyt laserheijastimet, sinne jätettyjen mittauslaitteiden datat jne?

    Aika hiljaista taitaa olla.

    Miksi sinulle retard on niin vastenmielistä se, että ihminen on käynyt Kuussa?

    Äänestä

  • wrbwrbwrb kirjoitti:

    Ensinnäkään ihminen ei ole koskaan käynyt Kuussa. Väite on täysin naurettava eikä sadun puolesta ole yhtään tieteellistä todistetta. Kyse on uskosta.

    Sinulla kuitenkin tuntuu olevan kovasti todisteita joten aletaampas tutustumaan niihin. Pistä yksi todisteaihe kerrallaan. Aloitetaan näistä Kuu-kivistä. Pistä nyt sellainen todistearsenaali kehiin, että en pysty niitä debunkkaamaan (radioviiveet ja säteilyannokset eivät olleet sellaisia). Ja muista että jos laitat jokun huoran kotisivun joka muistutta Disneylandia niin lupaan taas nauraa paskaisesti sinulle. Kunnon todisteita siis!

    Äänestä

  • kjhklgjuio kirjoitti:

    Tuossa Wikipedian sivu aiheesta:

    http://en.wikipedia.org/wiki/Moon_rocks

    Äläkä toki luota pelkästään Wikipediaan, vaan tutustu myös sivun lähdelinkkeihin ja muihin linkkeihin.

    Tuolta voi tilata kuunäytteitä:

    http://www-curator.jsc.nasa.gov/lunar/sampreq/

    Miksi sinulle retard on niin vastenmielistä se, että ihminen on käynyt Kuussa?

    Äänestä

  • wtbvwvwervt kirjoitti:

    Hhaha! Valehtelin! Tuo roskaläjä ei ole mielenkiintoinen muutoin kun siten että miten joku voi tuollaista kirjoittaa tietosanakirjaan. Huuhaa kuukivilinkkisi ei tarjoa ensimmäistäkään todistetta että kivet olisivat aitoja kuukiviä saati että ihminen olisi ne sieltä hakenut.

    Nyt romutan ensimmäisen linkkisi täydellisesti. Katsotaan mitä muuta lähteesi sanoo:

    http://en.wikipedia.org/wiki/September_11,_2001_attacks

    Pyytäisin kiinnittämään huomion tarinan lähteisiin. Päälähde on: 9-11commission.gov. Siis tuo korruptoituneiden zombien muodostama lauma joka ei maininnut edes WTC7 sortumista raportissaan. Se siis siitä lähteestä!

    Seuraava lähteesi on nasa.gov?? Mitä helvettiä?? Laitat lähteeksi linkin laitoksesta jota ensisijaisesti epäillään kusetuksesta. Jotain lähdekritiikkiä pyydän. Missä on nyt nämä "miljoonat" tiedemiehet? Kai niistä joku on kirjoittanut edes yhden tutkimuksen nettiin? Edes yksi...

    Seuraava kiitos. Tämä oli erityisen ala-arvoinen suoritus. Olen pettynyt sillä uskoin sinun tarjoavan edes haasteen.

    Äänestä

  • kertakaikkiaan! kirjoitti:

    Olet naurettava pelle retard.

    Et siis kuitenkaan tutustunut Wikipedia-sivun lähdelinkkeihin. Ja mitä helvettiä sotket jonkun 911-jutun tähän? Ai niin, tiedämmehän sinun, retardin, hörhöilevän sen asian kanssa yhtä aivottomasti. Kuten myös ilmastonmuutoksen jne. Sinä olet maailman ainoana ihmisenä oikeassa joka asiassa ja koko muu maailma on väärässä. Se on nimenomaan yksi mielisairautesi oire. Hoidattaisit sen.

    Ja mistähän NASA:n hallussa olevia kuunäytteitä pitäisi pystyä tilaamaan, jostain merentutkimuslaitoksestako?

    Hohhoijaa.

    Miksi sinulle retard on niin vastenmielistä se, että ihminen on käynyt Kuussa?

    Äänestä

  • kertakaikkiaan! kirjoitti:

    Hhaha! Valehtelin! Tuo roskaläjä ei ole mielenkiintoinen muutoin kun siten että miten joku voi tuollaista kirjoittaa tietosanakirjaan. Huuhaa kuukivilinkkisi ei tarjoa ensimmäistäkään todistetta että kivet olisivat aitoja kuukiviä saati että ihminen olisi ne sieltä hakenut.

    Nyt romutan ensimmäisen linkkisi täydellisesti. Katsotaan mitä muuta lähteesi sanoo:

    http://en.wikipedia.org/wiki/September_11,_2001_attacks

    Pyytäisin kiinnittämään huomion tarinan lähteisiin. Päälähde on: 9-11commission.gov. Siis tuo korruptoituneiden zombien muodostama lauma joka ei maininnut edes WTC7 sortumista raportissaan. Se siis siitä lähteestä!

    Seuraava lähteesi on nasa.gov?? Mitä helvettiä?? Laitat lähteeksi linkin laitoksesta jota ensisijaisesti epäillään kusetuksesta. Jotain lähdekritiikkiä pyydän. Missä on nyt nämä "miljoonat" tiedemiehet? Kai niistä joku on kirjoittanut edes yhden tutkimuksen nettiin? Edes yksi...

    Seuraava kiitos. Tämä oli erityisen ala-arvoinen suoritus. Olen pettynyt sillä uskoin sinun tarjoavan edes haasteen.

    Aivan turhaan sekoilet että tuolla on linkkejä valitse siitä. Anna ne tarkat linkit joihin viittaat!!

    911 wiki-tarinalla todistin että kukatahansa voi kirjoittaa wikiin mitä tahansa.

    Jos et usko niin katso vaikka tänne:
    http://www.yle.fi/uutiset/kulttuuri/oikea/id67446.html

    Ja 911 tapauksessa lähteeksi kelpaa vaikka 911 komission raportti? Wikissä ei siis ole mitään lähdekriittisyyttä. Siksi juuri vaadin sinulta ja muilta uskovaisilta tarkat linkit että mihin viittaat. Äläkä unohda lainausta että mitä kohtaa nimenomaisesti lainaat ja tarkoitat.

    Sinä se outolintu olet. Uskot ihan jokaiseen auktoriteettien sinulle luomaan mielikuvaan. Ne on mielikuvia eikä mitään muuta. Elät illuusiossa jonka auktoriteettisi ovat sinulle luoneet. Sinunlaisia uskovaisia on todella harvassa. Ylivoimainen enemmistö ihmisistä on sitä mieltä että esim hallitukset ovat korruptoituneita eivätkä kerro totuutta. Sinä puolestasi uskot sinisilmäisesti että jos hallitus tietäisi jotain niin se sen kertoisi.

    Etkö usko? No katso tänne:
    http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=1493718

    Joka puolella "eetteri" yrittää sinulle sanoa, että tule järkiisi ja ajattele viimein itse. Jos uutiset ovat luoneet sinulle sellaisen mielikuvan että hallitukset ovat mukavia niin herätys hei!! Hallitukset pääasiassa "suojelevat" meitä totuudelta.

    Äänestä

  • kertakaikkiaan! kirjoitti:

    Hhaha! Valehtelin! Tuo roskaläjä ei ole mielenkiintoinen muutoin kun siten että miten joku voi tuollaista kirjoittaa tietosanakirjaan. Huuhaa kuukivilinkkisi ei tarjoa ensimmäistäkään todistetta että kivet olisivat aitoja kuukiviä saati että ihminen olisi ne sieltä hakenut.

    Nyt romutan ensimmäisen linkkisi täydellisesti. Katsotaan mitä muuta lähteesi sanoo:

    http://en.wikipedia.org/wiki/September_11,_2001_attacks

    Pyytäisin kiinnittämään huomion tarinan lähteisiin. Päälähde on: 9-11commission.gov. Siis tuo korruptoituneiden zombien muodostama lauma joka ei maininnut edes WTC7 sortumista raportissaan. Se siis siitä lähteestä!

    Seuraava lähteesi on nasa.gov?? Mitä helvettiä?? Laitat lähteeksi linkin laitoksesta jota ensisijaisesti epäillään kusetuksesta. Jotain lähdekritiikkiä pyydän. Missä on nyt nämä "miljoonat" tiedemiehet? Kai niistä joku on kirjoittanut edes yhden tutkimuksen nettiin? Edes yksi...

    Seuraava kiitos. Tämä oli erityisen ala-arvoinen suoritus. Olen pettynyt sillä uskoin sinun tarjoavan edes haasteen.

    No, tässä muutama linkki yliopistojen ja vastaavien sivuille, helpostihan niitä googlettamalla löytää:

    http://www.lpi.usra.edu/lunar/samples/
    http://www.psrd.hawaii.edu/April04/lunarAnorthosites.html
    http://www.nasm.si.edu/exhibitions/cchoice/moonrocks/moonrocks1.htm
    http://micro.magnet.fsu.edu/micro/gallery/moonrock/moonrock.html
    http://www.cas.usf.edu/~jryan/moonrocks.html
    http://www.space.com/scienceastronomy/solarsystem/moon_rock_analysis_000522_MB_.html
    http://web.ics.purdue.edu/~nowack/geos105/lect9-dir/lecture9.htm
    http://school.familyeducation.com/astronautics/moon/38470.html

    Tutustupa varsinkin ensimmäiseen, sivulla on linkit tarkempiin tietoihin muutamista sadoista näytteistä. Pitääkö nekin kaikki laittaa tänne, vai osaatko retard klikkailla niitä tuolla sivulla? Sieltä löytyy tarkemmat tiedot jopa muutamista neukkujen tuomista näytteistä.

    Miksi sinulle retard on niin vastenmielistä se, että ihminen on käynyt Kuussa?

    Äänestä

  • kertakaikkiaan! kirjoitti:

    Hhaha! Valehtelin! Tuo roskaläjä ei ole mielenkiintoinen muutoin kun siten että miten joku voi tuollaista kirjoittaa tietosanakirjaan. Huuhaa kuukivilinkkisi ei tarjoa ensimmäistäkään todistetta että kivet olisivat aitoja kuukiviä saati että ihminen olisi ne sieltä hakenut.

    Nyt romutan ensimmäisen linkkisi täydellisesti. Katsotaan mitä muuta lähteesi sanoo:

    http://en.wikipedia.org/wiki/September_11,_2001_attacks

    Pyytäisin kiinnittämään huomion tarinan lähteisiin. Päälähde on: 9-11commission.gov. Siis tuo korruptoituneiden zombien muodostama lauma joka ei maininnut edes WTC7 sortumista raportissaan. Se siis siitä lähteestä!

    Seuraava lähteesi on nasa.gov?? Mitä helvettiä?? Laitat lähteeksi linkin laitoksesta jota ensisijaisesti epäillään kusetuksesta. Jotain lähdekritiikkiä pyydän. Missä on nyt nämä "miljoonat" tiedemiehet? Kai niistä joku on kirjoittanut edes yhden tutkimuksen nettiin? Edes yksi...

    Seuraava kiitos. Tämä oli erityisen ala-arvoinen suoritus. Olen pettynyt sillä uskoin sinun tarjoavan edes haasteen.

    Tutustuin hehkuttamaasi ensimmäiseen linkkiin. Tarkastelin lähemmin paria näytettä. Normaaleja kivenmurikoita mitä tuolla takapihalla on paljon.

    Tämäkö on nyt se sinun vuoren varma todiste? Kiven möhkäleitä esittelevät ja sinä huudat Allahia?? Ei hyvä pysyvä sentään!!

    Ja mitä yliopistoihin tulee... tarviiko minun erikseen sanoa että siihen käteen ei kusta mistä syödään. 1500-luvulla nämä samat tieteen eliitit opettivat että aurinko kiertää maata. Varmasti esittelivät jos jonkinlaisia piirroksia Euroopan yliopistoissa ja mikähän olikaan totuus?

    Ei yliopisto pysty muuta kuin analysoimaan kiviä. Ei se tee niistä ihmisen hakemia tai muutenkaan kuukiviä. Hyvin eksoottisia murikoita löytyy vaikka etelänavalta ja jokaisen torpan takapihalta.

    Äänestä

  • kertakaikkiaan! kirjoitti:

    Hhaha! Valehtelin! Tuo roskaläjä ei ole mielenkiintoinen muutoin kun siten että miten joku voi tuollaista kirjoittaa tietosanakirjaan. Huuhaa kuukivilinkkisi ei tarjoa ensimmäistäkään todistetta että kivet olisivat aitoja kuukiviä saati että ihminen olisi ne sieltä hakenut.

    Nyt romutan ensimmäisen linkkisi täydellisesti. Katsotaan mitä muuta lähteesi sanoo:

    http://en.wikipedia.org/wiki/September_11,_2001_attacks

    Pyytäisin kiinnittämään huomion tarinan lähteisiin. Päälähde on: 9-11commission.gov. Siis tuo korruptoituneiden zombien muodostama lauma joka ei maininnut edes WTC7 sortumista raportissaan. Se siis siitä lähteestä!

    Seuraava lähteesi on nasa.gov?? Mitä helvettiä?? Laitat lähteeksi linkin laitoksesta jota ensisijaisesti epäillään kusetuksesta. Jotain lähdekritiikkiä pyydän. Missä on nyt nämä "miljoonat" tiedemiehet? Kai niistä joku on kirjoittanut edes yhden tutkimuksen nettiin? Edes yksi...

    Seuraava kiitos. Tämä oli erityisen ala-arvoinen suoritus. Olen pettynyt sillä uskoin sinun tarjoavan edes haasteen.

    Ei mikään yllätys, että mielisairas retard ei erota kuukiveä maakivestä. Kuusta tuotujen kivien pinnassa näkyy miljoonien tai jopa miljardien vuosien hiukkaspommituksen ja säteilyn jäljet. Niissä ei ole lainkaan vettä. Ne eivät ole pudonneet Maahan ilmakehän läpi. Jne.

    Koko maailma on salaliitossa sinua, retardia, vastaan ja sinä yrität epätoivoisesti todistaa sen. Se johtuu mielisairaudestasi, jonka saisi varmasti lääkkeillä kuriin, jos tajuaisit hakeutua johonkin mielenterveystoimistoon.

    Miksi sinulle retard on niin vastenmielistä se, että ihminen on käynyt Kuussa?

    Äänestä

  • kertakaikkiaan! kirjoitti:

    Hhaha! Valehtelin! Tuo roskaläjä ei ole mielenkiintoinen muutoin kun siten että miten joku voi tuollaista kirjoittaa tietosanakirjaan. Huuhaa kuukivilinkkisi ei tarjoa ensimmäistäkään todistetta että kivet olisivat aitoja kuukiviä saati että ihminen olisi ne sieltä hakenut.

    Nyt romutan ensimmäisen linkkisi täydellisesti. Katsotaan mitä muuta lähteesi sanoo:

    http://en.wikipedia.org/wiki/September_11,_2001_attacks

    Pyytäisin kiinnittämään huomion tarinan lähteisiin. Päälähde on: 9-11commission.gov. Siis tuo korruptoituneiden zombien muodostama lauma joka ei maininnut edes WTC7 sortumista raportissaan. Se siis siitä lähteestä!

    Seuraava lähteesi on nasa.gov?? Mitä helvettiä?? Laitat lähteeksi linkin laitoksesta jota ensisijaisesti epäillään kusetuksesta. Jotain lähdekritiikkiä pyydän. Missä on nyt nämä "miljoonat" tiedemiehet? Kai niistä joku on kirjoittanut edes yhden tutkimuksen nettiin? Edes yksi...

    Seuraava kiitos. Tämä oli erityisen ala-arvoinen suoritus. Olen pettynyt sillä uskoin sinun tarjoavan edes haasteen.

    Mistä ihmeestä tiedät onko tämä "kuukivi" aito? Tuollaisiahan löytyy jokaiselta takapihalta. Mistä tiedät ettei se vain ole jokin murrikka? Ei sitä voi tietää kukaan. Tajuatko?

    http://bprc.osu.edu/emuwebusprr/pages/common/imagedisplay.php?irn=17682&reftable=ecatalogue&refirn=1601

    Äänestä

  • kertakaikkiaan! kirjoitti:

    Hhaha! Valehtelin! Tuo roskaläjä ei ole mielenkiintoinen muutoin kun siten että miten joku voi tuollaista kirjoittaa tietosanakirjaan. Huuhaa kuukivilinkkisi ei tarjoa ensimmäistäkään todistetta että kivet olisivat aitoja kuukiviä saati että ihminen olisi ne sieltä hakenut.

    Nyt romutan ensimmäisen linkkisi täydellisesti. Katsotaan mitä muuta lähteesi sanoo:

    http://en.wikipedia.org/wiki/September_11,_2001_attacks

    Pyytäisin kiinnittämään huomion tarinan lähteisiin. Päälähde on: 9-11commission.gov. Siis tuo korruptoituneiden zombien muodostama lauma joka ei maininnut edes WTC7 sortumista raportissaan. Se siis siitä lähteestä!

    Seuraava lähteesi on nasa.gov?? Mitä helvettiä?? Laitat lähteeksi linkin laitoksesta jota ensisijaisesti epäillään kusetuksesta. Jotain lähdekritiikkiä pyydän. Missä on nyt nämä "miljoonat" tiedemiehet? Kai niistä joku on kirjoittanut edes yhden tutkimuksen nettiin? Edes yksi...

    Seuraava kiitos. Tämä oli erityisen ala-arvoinen suoritus. Olen pettynyt sillä uskoin sinun tarjoavan edes haasteen.

    Sinä et siis usko yhtään mihinkään mitä et voi itse nähdä tai haistaa tai maistaa tai koskettaa. Ja säälittävän elämäsi täyttää vain netissä ja enimmäkseen tällä palstalla hörhöily.

    Me muut, normaalit ja tervejärkiset tavalliset ihmiset voimme uskoa asioihin muutenkin. Esimerkiksi kuulennot olivat niin suuri asia aikanaan, että niiden feikkaaminen olisi ollut täysin mahdotonta. Kuulentojen tieteellistä materiaalia ovat tutkineet niin monet tuhannet tiedemiehet kautta maailman, että he kaikki eivät voi olla mukana missään salaliitossa. Kuukilpajuoksu ja kuulennot olivat aikanaan vuosikausia yksi median suurimmista huomion kohteista. Kymmenet tai sadat tuhannet lehtimiehet seurasivat projektia ja tekivät juttuja siitä, eivätkä hekään kaikki voineet olla mukana salaliitossa tai olla huomaamatta salaliittoa, jos sellainen olisi ollut. Kuulentojen valmistelua ja lopulta niiden toteutumista seurasi suurin osa maailman noin kolmesta miljardista silloisesta asukkaasta. Kukaan maailman laajasta tiedeyhteisöstä, sen sadoista tuhansista ellei jopa miljoonista tiedemiehistä, tutkijoista ja vastaavista, hörhöile millään kuuhuijauksella. Sinun kaltaistesi kuuhuijaus-idioottien hörhöilyt ovat vain yksinkertaisesti naurettavia. Muutama amerikkalainen huijari on tehnyt hyvän tilin kusettamalla sinunlaisiasi retardeja. Kaikki heidän "todisteensa" ovat silkkaa huuhaata, aivan kuten sinunkin hörhöilysi.

    Netistä löytyy esimerkiksi kuukivien suhteen suunnaton määrä tutkimustietoa lukuisten yliopistojen ja tutkijoiden toimesta. Minä, itsekin tieteellisen koulutuksen omaavana, en pidä lainkaan mahdollisena sitä, että suunnaton lauma yliopistoja ja tutkimuslaitoksia ja niiden tutkijoita ja professoreita olisi mukana jossain aivan käsittämättömässä salaliitossa.

    Mutta sitä pidän jo tieteellisesti toteen näytettynä, että sinä, retard, olet umpihullu mielisairas ääliö.

    Miksi et vastaa tähän kysymykseeni: Miksi sinulle retard on niin vastenmielistä se, että ihminen on käynyt Kuussa?

    Äänestä

  • kertakaikkiaan! kirjoitti:

    Hhaha! Valehtelin! Tuo roskaläjä ei ole mielenkiintoinen muutoin kun siten että miten joku voi tuollaista kirjoittaa tietosanakirjaan. Huuhaa kuukivilinkkisi ei tarjoa ensimmäistäkään todistetta että kivet olisivat aitoja kuukiviä saati että ihminen olisi ne sieltä hakenut.

    Nyt romutan ensimmäisen linkkisi täydellisesti. Katsotaan mitä muuta lähteesi sanoo:

    http://en.wikipedia.org/wiki/September_11,_2001_attacks

    Pyytäisin kiinnittämään huomion tarinan lähteisiin. Päälähde on: 9-11commission.gov. Siis tuo korruptoituneiden zombien muodostama lauma joka ei maininnut edes WTC7 sortumista raportissaan. Se siis siitä lähteestä!

    Seuraava lähteesi on nasa.gov?? Mitä helvettiä?? Laitat lähteeksi linkin laitoksesta jota ensisijaisesti epäillään kusetuksesta. Jotain lähdekritiikkiä pyydän. Missä on nyt nämä "miljoonat" tiedemiehet? Kai niistä joku on kirjoittanut edes yhden tutkimuksen nettiin? Edes yksi...

    Seuraava kiitos. Tämä oli erityisen ala-arvoinen suoritus. Olen pettynyt sillä uskoin sinun tarjoavan edes haasteen.

    Kerro minulle että mikä tekee tuosta murikasta "kuukiven"? Näyttääkö se "kuukiveltä"? Minusta se näyttää madon syömältä paskakokkareelta.

    Kerro siis mikä murikasta tekee sellaisen että se ei voi olla peräisin maasta?

    Ja johan oli melkoinen avautuminen täytyy sanoa! Oikein vanhankansan mussutus tuo oli. Armeijassa tuolla mussutuksella olisi mahdollisesti iltavapaa herahtanut (jos olet armeijaa edes käynyt).

    Missä ovat nämä miljoonat tiedemiehet nyt kun kaivataan tuloksia? Miksi nämä miljoonat tiedemiehet eivät ole huomanneet NASAn radioviiveiden valheellisuutta? Eikö NASAa saa epäillä?

    Kerrotko lopuksi että miten joku on hyötynyt rahoistani jos debunkkaan harhaoppeja?

    Äänestä

  • kertakaikkiaan! kirjoitti:

    Hhaha! Valehtelin! Tuo roskaläjä ei ole mielenkiintoinen muutoin kun siten että miten joku voi tuollaista kirjoittaa tietosanakirjaan. Huuhaa kuukivilinkkisi ei tarjoa ensimmäistäkään todistetta että kivet olisivat aitoja kuukiviä saati että ihminen olisi ne sieltä hakenut.

    Nyt romutan ensimmäisen linkkisi täydellisesti. Katsotaan mitä muuta lähteesi sanoo:

    http://en.wikipedia.org/wiki/September_11,_2001_attacks

    Pyytäisin kiinnittämään huomion tarinan lähteisiin. Päälähde on: 9-11commission.gov. Siis tuo korruptoituneiden zombien muodostama lauma joka ei maininnut edes WTC7 sortumista raportissaan. Se siis siitä lähteestä!

    Seuraava lähteesi on nasa.gov?? Mitä helvettiä?? Laitat lähteeksi linkin laitoksesta jota ensisijaisesti epäillään kusetuksesta. Jotain lähdekritiikkiä pyydän. Missä on nyt nämä "miljoonat" tiedemiehet? Kai niistä joku on kirjoittanut edes yhden tutkimuksen nettiin? Edes yksi...

    Seuraava kiitos. Tämä oli erityisen ala-arvoinen suoritus. Olen pettynyt sillä uskoin sinun tarjoavan edes haasteen.

    Mutta kerronpa taas ties kuinka monennen kerran, koska sinä retard et ymmärrä mitään asiaa yhdellä etkä edes kymmenellä selityskerralla.

    Kuukivissä ei ole lainkaan vettä eikä jälkeäkään vedestä. Jokaikisessä maakivessä tai ilmakehän läpi pudonneessa meteoriitissa on.

    Kuukivien pinnassa näkee mikroskoopilla selvät jäljet miljoonien tai miljardien vuosien hiukkaspommituksesta ja kosmisesta säteilystä. Maakivissä ei sellaisia jälkiä näy.

    Ilmakehän läpi pudonneissa meteoriiteissa näkyy selvät jäljet ilmakehän läpi putoamisesta. Apollo-lennoilla tuoduissa kuukivissä ei näy sellaisia.

    Vaikka sinä tyhmä retard olet tyhmä, eivät kouluja käyneet geologit ja kuukivien tutkijat ja vastaavat ole.

    Miksi et vastaa tähän kysymykseeni: Miksi sinulle retard on niin vastenmielistä se, että ihminen on käynyt Kuussa?

    Äänestä

  • kertakaikkiaan! kirjoitti:

    Hhaha! Valehtelin! Tuo roskaläjä ei ole mielenkiintoinen muutoin kun siten että miten joku voi tuollaista kirjoittaa tietosanakirjaan. Huuhaa kuukivilinkkisi ei tarjoa ensimmäistäkään todistetta että kivet olisivat aitoja kuukiviä saati että ihminen olisi ne sieltä hakenut.

    Nyt romutan ensimmäisen linkkisi täydellisesti. Katsotaan mitä muuta lähteesi sanoo:

    http://en.wikipedia.org/wiki/September_11,_2001_attacks

    Pyytäisin kiinnittämään huomion tarinan lähteisiin. Päälähde on: 9-11commission.gov. Siis tuo korruptoituneiden zombien muodostama lauma joka ei maininnut edes WTC7 sortumista raportissaan. Se siis siitä lähteestä!

    Seuraava lähteesi on nasa.gov?? Mitä helvettiä?? Laitat lähteeksi linkin laitoksesta jota ensisijaisesti epäillään kusetuksesta. Jotain lähdekritiikkiä pyydän. Missä on nyt nämä "miljoonat" tiedemiehet? Kai niistä joku on kirjoittanut edes yhden tutkimuksen nettiin? Edes yksi...

    Seuraava kiitos. Tämä oli erityisen ala-arvoinen suoritus. Olen pettynyt sillä uskoin sinun tarjoavan edes haasteen.

    No minäpäs vastaan ja sinä vastaat sen jälkeen minun kysymykseen.

    Jos ihminen joskus pääsee avaruuteen - siis pois maan magneettikentästä, niin se tulee olemaan tieteelle suuri askel. Jos joskus esim satojen vuosien päästä ihminen pääsee Kuuhun asti niin lupaan kääntää haudassani kylkeä sen kunniaksi. Minua ei siis hierrä ajatus ihmisestä Kuussa, mutta valheet ja harhaoppi tämän aiheen ympäriltä täytyy poistaa ja se on minun tehtävä. Mietippäs hetki itsekkin: joka kerta sanot että miljoonat tiedemiehet ovat tutkineet apolloja ja reissut ovat maailman parhaiten dokumentoitu jne. Kuitenkin minä löydän 15min etsimisen jälkeen dokumenteista fysiikan vastaisuuksia jotka NASA:kin myöntää. Selitys on että maailman parhaiten dokumentoidussa projektissa oli "näppäilyvirhe". Miksi kenenkään pitäisi siis enää tuollaiseen uskoa?

    Sinun vuoro. Sanot että kuukiven tunnistaa hiekkaspommituksesta jne... miten se nyt sitten menikään. Kerro minulle että mikä tästä madonsyömästä murikasta tekee "kuukiven". Näyttääkö se siltä vai miten se niinku menee?

    http://bprc.osu.edu/emuwebusprr/pages/common/imagedisplay.php?irn=17682&reftable=ecatalogue&refirn=1601

    Äänestä

  • kertakaikkiaan! kirjoitti:

    Hhaha! Valehtelin! Tuo roskaläjä ei ole mielenkiintoinen muutoin kun siten että miten joku voi tuollaista kirjoittaa tietosanakirjaan. Huuhaa kuukivilinkkisi ei tarjoa ensimmäistäkään todistetta että kivet olisivat aitoja kuukiviä saati että ihminen olisi ne sieltä hakenut.

    Nyt romutan ensimmäisen linkkisi täydellisesti. Katsotaan mitä muuta lähteesi sanoo:

    http://en.wikipedia.org/wiki/September_11,_2001_attacks

    Pyytäisin kiinnittämään huomion tarinan lähteisiin. Päälähde on: 9-11commission.gov. Siis tuo korruptoituneiden zombien muodostama lauma joka ei maininnut edes WTC7 sortumista raportissaan. Se siis siitä lähteestä!

    Seuraava lähteesi on nasa.gov?? Mitä helvettiä?? Laitat lähteeksi linkin laitoksesta jota ensisijaisesti epäillään kusetuksesta. Jotain lähdekritiikkiä pyydän. Missä on nyt nämä "miljoonat" tiedemiehet? Kai niistä joku on kirjoittanut edes yhden tutkimuksen nettiin? Edes yksi...

    Seuraava kiitos. Tämä oli erityisen ala-arvoinen suoritus. Olen pettynyt sillä uskoin sinun tarjoavan edes haasteen.

    Mikä ihmeen teräsmiesmäinen ihmekatse sinulla retard on, jos näet tuon nettikuvassa olevan kiven pinnan mikroskooppisesti?

    Näppäilyvirhe-hörhöilyysi palatakseni, minulta meni äsken alle minuutti löytää lisää näppäilyvirheitä. Sinun ainoa "todisteesi" väittämästäsi "kuuhuijauksesta" on muutama näppäilyvirhe kuulentojen radiokeskustelujen transkriptien aikaleimoissa. Minä löysin ensimmäiseltä tarkistamaltani sivulta niitä lisää:

    http://www.hq.nasa.gov/alsj/a15/a15.eva1wake.html

    Huomioi aikaleimat:

    115:36:O2
    115:49:O2
    116:04:O2

    Niissä siis sekuntilukemassa nollan sijasta O-kirjain. Tekstissä mainitaan samoilla paikkeilla useita kertoja hapen molekyyli O2, ja joku tekstin näppäillyt on syöttänyt saman O2, kun on pitänyt näppäillä 02. Tämä siis todistaa, että suunnattoman suuressa tekstiaineistossa on paljonkin näppäilyvirheitä, jotka eivät suinkaan todista kuulentoja huijaukseksi, vaan ihmisen virheidentekoalttiuden ja sinun näppäilyvirhehörhöilysi silkaksi aivottomaksi hörhöilyksi.

    Apollo Lunar Surface Journalin ylläpitäjät korjaavat varmaankin nuo näppäilyvirheet, jos ilmoitat niistä heille ystävällisesti ja pyydät korjausta. Mutta ei, sinä vaan hörhöilet täällä aivan idioottimaisesti.

    Äänestä

  • kertakaikkiaan! kirjoitti:

    Hhaha! Valehtelin! Tuo roskaläjä ei ole mielenkiintoinen muutoin kun siten että miten joku voi tuollaista kirjoittaa tietosanakirjaan. Huuhaa kuukivilinkkisi ei tarjoa ensimmäistäkään todistetta että kivet olisivat aitoja kuukiviä saati että ihminen olisi ne sieltä hakenut.

    Nyt romutan ensimmäisen linkkisi täydellisesti. Katsotaan mitä muuta lähteesi sanoo:

    http://en.wikipedia.org/wiki/September_11,_2001_attacks

    Pyytäisin kiinnittämään huomion tarinan lähteisiin. Päälähde on: 9-11commission.gov. Siis tuo korruptoituneiden zombien muodostama lauma joka ei maininnut edes WTC7 sortumista raportissaan. Se siis siitä lähteestä!

    Seuraava lähteesi on nasa.gov?? Mitä helvettiä?? Laitat lähteeksi linkin laitoksesta jota ensisijaisesti epäillään kusetuksesta. Jotain lähdekritiikkiä pyydän. Missä on nyt nämä "miljoonat" tiedemiehet? Kai niistä joku on kirjoittanut edes yhden tutkimuksen nettiin? Edes yksi...

    Seuraava kiitos. Tämä oli erityisen ala-arvoinen suoritus. Olen pettynyt sillä uskoin sinun tarjoavan edes haasteen.

    Tuo kiven murikka on peräisin etelänavalta maapallolta. Sinä et kuitenkaan kykene sanomaan tai edes esittämään fiksua arviota kiven alkuperästä. Sitten jotain murikkaa esitellaan jollain hämärällä sivustolla mustavalkoisella kuvalla ja viereen lyödään kuvateksti ja heti on miljoonat ja miljoonat tiedemiehet tutkineet kuinka mahtava tuo kuukivi on.

    Tämä testi jonka sulle tein, todistaa että et pysty sanomaan edes normaalista kiven murikasta että maasta se on peräisin. Sun Jules Verne -maailma perustuu pelkkään illuusioon.

    Jos sinä olisit näyttänyt mulle kuvaa jostain murikasta niin sanoisin oitis että se on peräisin Maasta. Voi olla ehkä meteoriitin kappale, mutta Maasta se on poimittu! Ihmisen hakema kivi Kuusta on aivan käsittämätöntä sontaa.

    Äänestä

  • kertakaikkiaan! kirjoitti:

    Hhaha! Valehtelin! Tuo roskaläjä ei ole mielenkiintoinen muutoin kun siten että miten joku voi tuollaista kirjoittaa tietosanakirjaan. Huuhaa kuukivilinkkisi ei tarjoa ensimmäistäkään todistetta että kivet olisivat aitoja kuukiviä saati että ihminen olisi ne sieltä hakenut.

    Nyt romutan ensimmäisen linkkisi täydellisesti. Katsotaan mitä muuta lähteesi sanoo:

    http://en.wikipedia.org/wiki/September_11,_2001_attacks

    Pyytäisin kiinnittämään huomion tarinan lähteisiin. Päälähde on: 9-11commission.gov. Siis tuo korruptoituneiden zombien muodostama lauma joka ei maininnut edes WTC7 sortumista raportissaan. Se siis siitä lähteestä!

    Seuraava lähteesi on nasa.gov?? Mitä helvettiä?? Laitat lähteeksi linkin laitoksesta jota ensisijaisesti epäillään kusetuksesta. Jotain lähdekritiikkiä pyydän. Missä on nyt nämä "miljoonat" tiedemiehet? Kai niistä joku on kirjoittanut edes yhden tutkimuksen nettiin? Edes yksi...

    Seuraava kiitos. Tämä oli erityisen ala-arvoinen suoritus. Olen pettynyt sillä uskoin sinun tarjoavan edes haasteen.

    Mikään vaihtoehto ei kelpaa. Oikea vastaus on, että perustutkijat ja professorit ovat autuaan tietämättömiä todelisuudesta. Eivät he tiedä mikä kuukivi on koska heillä ei ole vertailukiveä missään. Niimpä he vain uskovat että tämä murikka on kuusta. Suurinpiirtein näinhän se asia on sillä kuusta kiviä ei ole hakenut kukaan.

    Jos joskus joku tutkija on alkanut epäilemään kivien todenperäisyyttä, on hänen uransa loppunut siihen pisteeseen. Näin kävi myös 1500-luvulla niille tutkijoille jotka kehtasivat sanoa ääneen että ei aurinko kierrä maata. Oli parempi pitää turpa kiinni varsinkaan kun kukaan ei olisi uskonut ja onhan se viisihenkinen perhekkin elätettävänä.

    Eivät tutkijat ole siis mukana salaliitossa. Liikaa tietävät ovat myös tarpeeksi viisaita ymmärtämään oman perheensä hyvinvoinnin. Sinulla kun ei perhettä ole niin et voi tätä ymmärtää.

    Äänestä

  • wtbvwvwervt kirjoitti:

    Tuossa Wikipedian sivu aiheesta:

    http://en.wikipedia.org/wiki/Moon_rocks

    Äläkä toki luota pelkästään Wikipediaan, vaan tutustu myös sivun lähdelinkkeihin ja muihin linkkeihin.

    Tuolta voi tilata kuunäytteitä:

    http://www-curator.jsc.nasa.gov/lunar/sampreq/

    Miksi sinulle retard on niin vastenmielistä se, että ihminen on käynyt Kuussa?

    "Miksi sinulle retard on niin vastenmielistä se, että ihminen on käynyt Kuussa?"

    Moon rock found in Antarctica

    http://www.msnbc.msn.com/id/6620370/

    Kuukiviä ei tarvi todellakaan mennä kuuhuna asti hakemaan.

    Ja vaikka niitä kuukiviä nyt oikeasti olisi haettu kuusta, niin ei se silti tarkoita sitä, että ihminen olisi niitä sieltä hakenut.

    Äänestä

..................

Äänestä

....................

Äänestä
  • ............

    Äänestä

....................

Äänestä

eikö voitas käydä yhdessa sivulla apollo reality vaikka googleen kirjotetaan se niin päästään sivuille missä huijaus näytetään konkreettisesti kuvin ja tekstein, Ei kai kukaan tollasia kulisseja rakentas niiku nasaa vastaan jos olis jotain hampaan kolossa ja palkkais viä ne astronautit näyttelijöiks. Vai onko kulissit lavastettu

Äänestä
  • ettekä koskaan osaakaan tajuta yksinkertaisia tosiasioita. Teitä huijataan kyllä ja 'apollo realityt' ja muut huijaajat juurikin huijaavat teitä tökeröillä lavasteillaan. He ovat keksineet kuinka idiooteilta voidaan kupata rahaa pois eikä tarvitse edes isoa budjettia kun amatööriteatteria surkeammat lavasteet ovat 'todisteena' 'suuresta salaliitosta' ja luonnollisesti kyseisiä 'todisteita' esitellään isolla äänellä jotta ette retardit huomaisi kuinka he hamuavat teidän rahaanne.

    Teitä huijataan koko ajan ja huijarit kaiken lisäksi häpäisevät merkittävän tieteellisen projektin saavutuksia.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

kcököskösad kirjoitti:

Umpitollo salkkari väitti vuosi sitten että kuulentojen keskusteluissa oli muka liian pienet viiveet.

Todisteena hän käytti verkosta löytämäänsä tietoa (suora käännös)

"Kuuhun lähetetty signaali ei palaa kuusta ennenkuin 2,7 sekunttia on kulunut. Jos kaksi ihmistä käy keskustelua ja toinen esittää kysymyksen niin toinen ei voi odottaa saavansa vastausta ennenkuin vähintään 5,4 sekunttia on kulunut (vastauksen pitää matkata kuuhun ja takaisin, kuten myös kysymyksen).

Tuosta hän "päätteli"

"Siis jokaisen Houstonin ja Apollon välisen keskustelun välillä tulee olla vähintään 5,4 sekunnin viive. Ja tämäkin vain silloin jos vastaus lähti Apollo-ukolla kuin tykin suusta ja sitä ei tarvinnut miettiä sekunttiakaan."

Että mikäkö tuossa on hupaisaa, no tietty se että tyypillisen salkkarin vähälahjaisuus aiheuttaa sen ettei luetun ymmärtäminen ole kovin korkealla tasolla ja tässäkin tapauksessa salkkari käytti todisteena löydökselleen täysin toisenlaista tilannetta kuvaavaa tekstiä eli kuvausta kuun käyttämisestä heijastimena radioliikenteessä. Ko. järjestely aiheuttaa tuplaviiveet verrattuna siihen mitä ne olivat miehitetyilla kuulennoilla kuussa olevien astronauttien ja maa-asemien välillä.

Tyypillinen "salkkaritodiste" jossa ei ole päätä eikä häntää.

http://searchnetworking.techtarget.com/sDefinition/0,,sid7_gci333766,00.html

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu