Pettymys

Huomasin vähän aikaa sitten, että eräs eettisenä ja kivana pidetty entinen bändi on ujuttanut levyilleen ym. viitteitä satanismiin ja ehkä pahempaankin.

Oksettaa, ja heitin heidän levynsä saman tien pois. Miten tuollaiseen oikein pitäisi suhtautua? Ilmeisesti he haluavat pelotella ja aiheuttaa kohua enkä haluaisi antaa heille edes sitä iloa, mutta silti inhottaa kun heitä yleisesti arvostetaan ja pidetään melkein pyhimyksinäkin (kun ovat tehneet hyviäkin asioita ajan saatossa).

Inhottaa kun on tullut näin petetyksi, ja sekin masentaa kun nyt epäilen vähän kaikkea vaikkei mitään syytäkään olisi. Miten tästä eteenpäin?
2101
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

kysyn vain?

Äänestä
  • koska jos en olisi saanut kristillista kasvatustani niin tuo asia ei varmaan kauhistuttaisi minua niin paljon.

    Meillä perusluterilaisilla myös on joitain muita kristillisiä ryhmiä enemmän omaa vastuuta sen suhteen, mitä musiikkia ja muuta kulttuuria seuraa. Kiellettyjen listaa ei ole, joten tällaisiin ansoihin astumiset menee pelkästään omaan piikkiin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


satanismiin kirjoitti:

Huomasin vähän aikaa sitten, että eräs eettisenä ja kivana pidetty entinen bändi on ujuttanut levyilleen ym. viitteitä satanismiin ja ehkä pahempaankin.

Oksettaa, ja heitin heidän levynsä saman tien pois. Miten tuollaiseen oikein pitäisi suhtautua? Ilmeisesti he haluavat pelotella ja aiheuttaa kohua enkä haluaisi antaa heille edes sitä iloa, mutta silti inhottaa kun heitä yleisesti arvostetaan ja pidetään melkein pyhimyksinäkin (kun ovat tehneet hyviäkin asioita ajan saatossa).

Inhottaa kun on tullut näin petetyksi, ja sekin masentaa kun nyt epäilen vähän kaikkea vaikkei mitään syytäkään olisi. Miten tästä eteenpäin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu