Tälläkin palstalla syntyy sellainen käsitys, että historiallisen tapahtuman on täytettävä tietyt tuntomerkit tuntomerkit eli siihen on liityttävä ainakin yksi seuraavista tekijöistä, mielellään useampiakin:
1) Sota, kansanmurha tai puhdistus.
2) Natseja, kommunisteja tai muita aatteellisia taikka uskonnollisia kiihkoilijoita.
3) Diktaattori, keisari, kuningas tai muu yksinvaltias. Mieluummin sitä sotaisaa, alistavaa ja suuruudenhullua sorttia. Myös kansan riveistä noussut karismaattinen johtaja kelpaa, kunhan hän vain onnistuu aiheuttamaan kuolemaa ja hävitystä.
4) Nälänhätä, kulutauti tai ainakin iso onnettomuus, kuten Rooman palaminen, Titanicin uppoaminen tai Hindenburgin palaminen.
5) Muu syy, joka johtaa siihen, että tulee paljon raatoja.
Esimerkiksi keskiaikaa pidetään yleisesti pimeänä ja takapajuisena ajanjaksona, koska silloin ei tapahtunut paljoakaan historiallisesti merkittävää. Sitä on kyllä yritetty kaunistella sijoittamalla sinne uudella ajalla tapahtuneet noitavainot, mutta se on sittenkin liiaksi rauhallinen ja sivistynyt aikakausi, jotta sitä voitaisiin pitää historiallisesti merkittävänä. Se oli kyllä hyvä aika elää, mutta ei sitä jakseta muistella.
Toista se on kun kyseessä on verisempi ajanjakso. Kaikki merkittävät keksinnöt vuodesta 1900 vuoteen 1960 tuntuvat menevän ensimmäisen ja toisen maailmansodan piikkiin, ja muita merkittäviä poliittisia liikkeitä niihin aikoihin ei tunnu olleen kuin fasismi ja kommunismi. Jos kuitenkin muistellaan, mitä fasistit ja kommunistit joutuivat lupailemaan antavansa kansalle diktatuurin jälkeen päästäkseen valtaan ja voidakseen säilyttää sen, havaitaan, että tasavaltalainen hyvinvointivaltio oli tuolloin suurta huutoa, mutta koska se ei ole historiallisesti mielenkiintoinen valtiomuoto, on keskityttävä fasistien ja kommunistien talousjärjestelmiin eli kansallissosialismiin ja reaalisosialismiin (Kumpikin saman idean eri variaatioita. Niissähän pyritään rohmuamaan kaikki mahdollinen omaisuus valtaeliitille ja sen kuuliaisille palvelijoille.), aivan kuin omistusjärjestelyt ja rahan liikkuminen olisivat valtiovallan tärkeimmät piirteet.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Ranskan vallankumouksen ja Napoleonin myötä Eurooppa astui samanlaiseen suursotien ja jättimäisen sotilaallisen mobilisoinnin kauteen kuin antiikin maailma Aleksanteri suuren jälkeen tai muinainen Kiina ensimmäistä keisaria edeltäneenä "taistelevien valtioiden kautena". 1600- ja 1700-luvun politiikka oli perustunut voimatasapainoon suurvaltojen välillä. Napoleonista lähtien tämä järjestelmä, jota Wienin kongressi vielä turhaan koetti paikata, alkoi murentua, ja suurvaltapolitiikasta tuli nollasummapeliä, jossa panoksena oli länsimaiden, jopa koko maailman herruus ja mahdollisia voittajia lopulta vain yksi ainoa.
Jos Eurooppa olisi kulkenut samaa tietä kuin hellenistinen maailma, länsimainen sivilisaatio olisi yhdistynyt valtiollisesti Saksan johdolla kuten Rooma yhdisti Välimeren kulttuurialueen valtansa alle. Saksan olisi pitänyt voittaa ensimmäinen maailmansota kuten Rooma kukisti toisessa puunilaissodassa Karthagon. Näin olikin vähällä tapahtua, ja tuloksena olisi ollut Saksan hallitsema Mitteleuropa, tulevan Euroopan imperiumin ydin.
Saksan luhistuminen marraskuussa 1918 oli sen sotilasjohdon taitamattomuuden ja sisäisten vihollisten työtä. Kuitenkin jo 1933 voitiin aloittaa työ ensimmäisen maailmansodan onnettoman lopputuloksen korjaamiseksi. "Fasismi", joka oli 1930-luvun nouseva voima kaikkialla Euroopassa, merkitsi yksinkertaisesti taistelua kapitalismia ja kommunismia vastaan eli sekä amerikkalaista että venäläistä bolshevismia vastaan. Se oli liike Euroopan vahvistamiseksi ulkoisten (ja sisäisten) vihollisten kuolettavan uhan edessä, jotka olivat hyötyneet ensimmäisen maailmansodan katastrofista ja Euroopan heikentymisestä.
Ranskan ja Englannin kansa ei tahtonut sotia saksalaisia vastaan, eivätkä saksalaiset heitä vastaan. Hitlerin päämäärä oli bolshevistisen Venäjän tuhoaminen. Miksi brittiläinen imperiumi ei antanut hänelle vapaita valtuuksia Itä-Euroopan uudelleenjärjestämiseksi Euroopan kokonaisedun nimessä? Vain Yhdysvallat ja Neuvostoliitto saattaisivat hyötyä uudesta Euroopan sisällissodasta, vain niille Euroopan uusi voimistuminen oli uhka. Sodasta tuli väistämätön, koska Amerikan oli hinnalla millä hyvänsä estettävä Iso-Britannian ja Saksan liitto, joka, aivan kuten Hitler niin hyvin käsitti, olisi turvannut Euroopan aseman.
Roosevelt ja hänen hallitukseensa kuuluneet sionistit saattoivat käyttää hyväkseen erästä Euroopan historian kelvottomimpiin kuuluvaa poliitikkoa. Winston Churchill oli typerys, jonka ajattelu perustui ideaan "Euroopan voimatasapainosta", jolle jo Napoleon ja viimeistään Saksan yhdistyminen oli lausunut kuolemantuomion. Siksi hän antoi mieluummin länsimaisen sivilisaation tuhoutua poliittisesti, brittiläisen imperiumin hajota olemattomiin ja Itä-Euroopan joutua bolshevikkien valtaan kuin hyväksyä Hitlerin toistuvat, vilpittömät rauhantarjoukset.
Herää, Eurooppa!
EUROPEAN LIBERATION FRONT
Saksa aloitti molemmilla kerroilla maailmansodan. Oli hyvä että toisessa maailmansodassa fasismi voitettiin, eipä kommunismikaan kauaa kestänyt.
Eläköön Vapaa Eurooppa!
Miksei Hitler hyökännyt heti alussa suoraan Neuvostoliittoa vastaan?
Miksi ensiksi piti nitistää Puola, Tanska, Norja, Hollanti, Belgia, Ranska,Tsekkoslovakia, Albania, Kreikka ja mitä niitä muita olikaan. Silloin oli vaikea käsittää Hitlerin jaloja tarkoitusperiä.
Miksi piti antaa Neuvostoliiton laajentua Baltian maihin, Suomeen, Romaniaan?
pakon sanelema juttu. Pian nimittäin Puolan sodan jälkeen kävi ilmeiseksi Stalinin hyökkäyssuunnitelmat Eurooppaan ja selviä viitteitä Stalinin ja Churchillin välisestä sopimisesta sodasta Saksaa vastaan oli olemassa. Tämä myös selittää lännen epäloogisen käyttäytymisen Puolan konfliktin aikoihin. Mikäli nykyään vallitsevan uskomuksen oletukset olisivat voimassa, niin länsi olisi ajanut Hitlerin Stalinin liittolaiseksi. Tällöin kaiken järjen mukaan sotaa ei olisi enää M-R-paktin jälkeen kannattanut lännen Saksalle julistaa. Hitler sai asiasta vihiä ja ehti ensin. Hyvä niin, sillä muutoin puna-armeija olisi marssinut atlantin rannalle asti..
historia on sitä mistä sotahullu saa rauhan aikaan hyvät runkut parempia aikoja odotellessa.