tekoja, uskokaa uninäkyjä ja syökää paljon kasviksia niin pääsette taivaaseen...
tehkää
paljon hurskaita
45823
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 45
Vanhimmat
Ilman rahaa ei voi .......
Maksakaa kiltisti "jumalalle" reilut kymmenykset napisematta ja tehkää testamentti kaikesta muusta omaisuudesta.
Kuka se on joka käskee puolustamaan uninäkyjä ja enkeleitä esim. Mikaelia.
"Minulle näytettiin että terveysuudistus on osa kolmannen enkelin
sanomaa ja on aivan yhtä läheisesti liitoksissa siihen kuin käsi ja
kämmen on liitoksissa ihmisen ruumiiseen." -Testimonies for the
Church
miksi 99,9 % maapallon ihmisistä eivät usko Ellen Whiten lausuntoihin ja näkyihin. "Minulle näytettiin"-kuka näytti? Tosiuskovaiselle raamattu riittää ainoaksi kirjaksi uskon tiellä.
"" "Minulle näytettiin että terveysuudistus on osa kolmannen enkelin
sanomaa ja on aivan yhtä läheisesti liitoksissa siihen kuin käsi ja
kämmen on liitoksissa ihmisen ruumiiseen." -Testimonies for the
Church ""
Ylistys vainajahengille?
avauksesi pointti?
Jos herjailet, niin muista, että herjauksesi kohteet saavat Jumalalta palkinnon ja sinä saat kantaa paskaa niska limassa elin-ikäsi heidän perässään. Etkä saa edes pelastusta.
Lällällää.
kanssa. Kanna vaan oma paskasi niska limassa koko elinikäsi. Pelastusta et tule saamaan.
Lällällää.
ja kanna paskasi vaan ihan itse. Pelastushan jääpi sinulta kokematta, vai mitä.
adventistien perässä hiihtäjä?
Koira ja paskantonkija?
Jatkuvasti hopealla tai keräilyerissä.
kuulut Suomessa niihin 5000:een jotka levittävät harhaoppia, mm. sapatin pitäjiä vainotaan lopun aikana, "oikean" lepopäivän pito pelastaa, ainoa oikea lopunajan uskonto ym ym. Parempi hopeakin kuin ei mitään. Taitaa itselläsi olla kokemusta "keräilyeristä".
hävinnyt. Suurin voitto on jumalisuus yhdessä tyytyväisyyden kanssa.
kun kuulut harhaoppisten seurakuntaan. Oikeata jumalisuutta ei voida siellä kokea.
tiedossa?
Minulla on kovat vaatimukset Jumalalta. Vain paras kelpaa.
olet itsesi ylentänyt? Ei pidä liikoja vaatia Jumalaltakaan. Vaan mitenkäs se menikään:
Ensimmäiset tulevat viimeisiksi ja viimeiset ensimmäisiksi.
Ruokiin ja päivien viettämiseen liittyvät asiat eivät adventismissa ole todellakaan ehdonvallanasioita, vaan itse asiassa pelastukseen vaikuttavia asioita, joihin on kytketty Jumala-yhteys sekä synti:
lihansyöjät eivät pääse taivaaseen - 1Testimonials, s. 187; CD, s. 380-381
kahvin ja teen juominen on syntiä - Evangelism, s. 266
rukoukset eivät pääse taivaaseen, jos ruokapöydälläsi on voita, kananmunia tai lihaa -CD, s. 366
kehtaatta haukkua toisia näin:
adventistien perässä hiihtäjä?
Koira ja paskantonkija?
Jatkuvasti hopealla tai keräilyerissä.
vitsin pukkasit.
Vai ei voi liikoja vaatia? Mikäs Jumala se sellainen on, jos ei rukouksiin pysty vastaamaan. Taitaa olla luuserijumala.
Jumalalta pitää vaatia yliluonnollisia asioita, sillä Jumala on yliluonnollinen.
Jumala vastaa jos rukoilee uskossa.
ps. et taida tietää, mikä oli fariseus.
Niin. Mikä on parempi seurakunta?
Hyi.
Hyi ja hyi.
Paskaa, paskaa, paska-sana.
Hyi mikä paska.
vaikka ne eivät kuuluisikaan mihinkään fyysiseen seurakuntaan, kaikista vähiten adventisteihin. Oikein sanoit, et sinä tiedäkään, mikä fariseus on. Jää sinä vaan huomennakin "tutkailemaan EWG:N profetioita", minä lähden töihin, jotta sinunkin ressukan sossurahat saadaan kasaan.
ei ollut mitään kuppikuntai/lahkolaisia. Oli vaan eri paikkakunnilla olevia kristittyjä uskovia. Toiset olivat uskossaan penseämpiä, toiset kilvoittelivat. Lopun aikana seurakunta koostuu eri seurakuntiin kuuluvista tai kuulumattomista todellisista uskovaisista. Se, että kuuluu fyysisesti johonkin seurakuntaan, ei merkkaa mitään. Rakkauden teot puhuvat puolestaan. Pääsikö esim. Veikko Hursti pelastettujen joukkoon, vaikka ei sattunut kuulumaan adventtikirkkoon? Moniko adventisti muuten uhraa elämänsä toisten auttamiseen?
Sillä on se korsuvaihe jäänyt päälle.
Matt. 23:27
Voi teitä, kirjanoppineet ja fariseukset, te ulkokullatut, kun te olette valkeiksi kalkittujen hautojen kaltaisia: ulkoa ne kyllä näyttävät kauniilta, mutta ovat sisältä täynnä kuolleitten luita ja kaikkea saastaa!
ylifariseus
Joh. 10:16
Minulla on myös muita lampaita, jotka eivät ole tästä lammastarhasta; myös niitä tulee minun johdattaa,
ja ne saavat kuulla minun ääneni, ja on oleva yksi lauma ja yksi paimen.
IKI-IHANA TAIVAAN ISÄ EI MEITÄ R O U H E N N A
Psalmi 139.
23 Tutki minua, Jumala, ja tunne minun sydämeni, koettele minua ja tunne minun ajatukseni.
24 Ja katso: jos minun tieni on vaivaan vievä, niin johdata minut iankaikkiselle tielle.
Jes. 42:3
3 Särjettyä ruokoa hän ei muserra, ja suitsevaista kynttilänsydäntä hän ei sammuta. Hän levittää oikeutta uskollisesti.
En tarvitse sinettiänne, enkä rouhennustanne ..
rouheennusta . . rouhe-ennusteluita . . rouhe..
taivaaseen haukkumalla adventtikirkkoon kuuluvia ellenisteiksi, sapattisinetiksi, kaalinsyöjiksi, fariseuksiksi, lakihenkisiksi juutalaisiksi tai muulla sopivaksi katsomallaan nimellä leimaten.
Eiköhän joka kirkossa ole fariseuksia ja uskonnollisia kasvissyöjiä.
adventistit kuvittelevat välttävänsä tuomion, kun tuomitsevat Jeesukseen uskovat lähimmäisensä porttokirkkoon kuuluviksi babylonialaisiksi..
Noinkohan tuollaiseen sortopolitiikkaan ja tuomioon Jumala mielistyy sekä antaa siunauksensa adventistituomareille..
Ovatko kaikki ei-adventistit sitten adventtiopin mukaan Babylonin huoria?
hetkauta adventistien taholta, toista on jos käyvät väkivaltaisesti tappamaan sunnuntain pyhittäjiä, mutta tuskin näin tapahtuu heitä on kuitenkin niin vähän sunnuntai pyhittäjiin verrattuna.
moittivilla ja vähättelevillä sanoilla. Eikö ole edes mahdollista kristityn nähdä toisessa ihmisessa mahdollisuuksia Kristuksen armon näkökulmasta? Armo voi tehdä suuria ihmeitä meissä kaikissa!
tuolla tavalla moittia uskossa olevia sisaria ja veljiä. He voivat Jeesuksen näkökulmasta hyvinkin olla juuri näitä hänen vähimpiä veljiään, joihin hän viittasi Matt.25:31-46. Minulla ei todellakaan ole mitään tarvetta moittia, tuomita tai nimitellä toisia ihmisiä porttokirkon jäsniksi. Kukaan tuntemani tavallinen adventisti ei missään tapauksessa tuollaiseen nimittelyyn suostuisi. Minä sain eilen olla vaimoni kanssa mukana Laajasalon ev.lut.kirkossa, jossa ystävämme juhli syntymäpäiväänsä. Ohjelmassa hän itse esitti kauniita Mika Piiparisen lauluja. Lisäksi NMKY:n mieskuoron esitykset todella sykähdyttivät meitä. Tuohon tilaisuuten ja läsnäolevien henkilöiden käyttäytymiseen ei missään tapauksessa kuuluisi tuollainen nimittely. Kyllä olisi todella aihetta lopettaa "roskapostin" lähettely kristilliselle keskustelupalstalle.
Osoittaudut ellenistiksi. Ja ellenismissähän
pyritään erottamaan Jumalasta sunnuntain hyväksyjät
- leimataan babylonia-huoraajiksi.
Kuitenkin ylvästelet "porttokirkon" kanssa
kuhertelemisillasi!
Sinä huorittelet kaikkai meitä, jotka emme
tuomitse sunnuntaita, vai kuis on?
En ole havainnut sinun nousevan vastaankaan.
SAPATTISINETTI ON HUORAN LEIMA - RAAMATUN MUKAAN
Raamatullinen olalkseni, totean sinun sapattilakeinesi huoraavan vanhan liiton kanssa!
Tuosta sunnuntain hyväksyjien kanssa kaveeraamisesta EN sinua leimaa.
Room 7:2-6
2
Laki sitoo naimisissa olevan naisen mieheensä niin kauan kuin tämä on elossa.
Mutta jos mies kuolee, nainen vapautuu siitä laista, joka sitoi hänet mieheen.
[3. Moos. 20:10; 1. Kor. 7:39]
3
Jos hän miehensä eläessä antautuu toiselle miehelle, hän on avionrikkoja.
Mutta miehensä kuoltua hän on vapaa lain määräyksestä eikä tee aviorikosta, jos menee naimisiin toisen miehen kanssa.
[Matt. 5:32]
4
Samoin on teidän laitanne, veljeni.
Kristuksen kuolemassa te hänen ruumiinsa jäseninä olette kuolleet vapaiksi laista ja kuulutte nyt toiselle,
hänelle joka on herätetty kuolleista. Näin me kannamme hedelmää Jumalalle.
[Gal. 2:19,20, 5:18; Kol. 2:14]
5
Silloin kun vielä olimme turmeltuneen luontomme vallassa, ruumiissamme vaikuttivat lain herättämät syntiset himot ja me kannoimme hedelmää kuolemalle.
[Room. 6:21, 8:8; Gal. 5:19]
6
Mutta kun nyt olemme kuolleet pois siitä,
mikä piti meitä vallassaan,
olemme päässeet vapaiksi laista.
Nyt palvelemme Jumalaa uudella tavalla, Hengen mukaan,
emme enää vanhalla tavalla, lain kirjaimen orjina. [Room. 6:4, 8:4; 2. Kor. 3:6]
MUISTAN SUA RAAMATULLISELLA RUKOUKSELLA:
- (Onneksi en ole Jumala, vaan pelkkä anoja)
Tule luokseni, lunasta minut, osta minut vapaaksi vihollisteni nähden.
Sinä näet kaikki ahdistajani, sinä tiedät, että olen kärsinyt häväistystä, herjaa ja pilkkaa.
Häpeä on murtanut sydämeni, haavani ei parane. Turhaan minä odotin sääliä, kukaan ei minua lohduttanut.
Viholliseni ovat panneet ruokaani karvasta koiruohoa, janooni he juottivat etikkaa.
Tulkoon heidän pitopöytänsä heille ansaksi ja uhrijuhlansa onnettomuudeksi!
Tulkoot heidän silmänsä sokeiksi, tee heidän jalkansa heikoiksi.
Vuodata heidän päälleen kiivautesi malja, sinun vihasi hehku kohdatkoon heidät.
Tulkoon heidän leirinsä autioksi, älköön kukaan asuko heidän teltoissaan.
He ovat vainonneet sitä, jota sinä olet lyönyt, lisänneet sen tuskaa, jota sinä olet haavoittanut.
Pane heille syyllisyyttä syyllisyyden päälle, torju heidät luotasi.
Pyyhittäköön heidät pois elämän kirjasta, älköön heidän nimeään merkittäkö vanhurskaiden joukkoon.
Minä olen kurja ja kipua täynnä, mutta sinä, Jumala, autat minut turvaan.
[Psalmit 69:18-29 (19-30)]
Tekopyhyyttä vastaan
Room. 14:1
Heikkouskoista hoivatkaa, rupeamatta väittelemään mielipiteistä.
Room. 14:2
Toinen uskoo saavansa syödä kaikkea, mutta toinen, joka on heikko, syö vihanneksia.
Olkaatten kaikki siunatut, varsinkin adventistit!
lukutaitoisena osasit lukea mielipiteeni kaksi kysymystä, mutta niinkuin adventistit aivan yleisesti ajattelevat, niin ajattelet sinäkin ja otat nuo kysymykseni moitteena..
Minusta on outoa se, että sinä nimität adventtikirkon jäsenet huorittelijoiksi! Minulle ei tulisi mieleenkään huoritella Babylonin portoiksi eri tavalla joihinkin uskonasioihin suhtautuvia ihmisiä. Kun tässä koneen äärellä yritän muistella, niin ei tule mieleen ketään todellisessa elämässä kohtaamaani sisarta tai veljeä, joka tuollaisia sanoja käyttäisi. Minulla tosin on vasta vähän yli 50 vuoden tuntemus adventisteista. Tällä keskustelupalstalla huiskutetaan "kärpäsläppää", mutta sitä en aina osaa sanoa, kuka sitä tekee. On todella vaikea ratkaista sitä, teeskenteleekö joku adventistia vai onko hän itse sitä todellisuudessa. Joka tapauksessa tuollainen kielenkäyttö ei sovi kristitylle.
Apostoli Paavalikin kehoittaa meitä: "Osoittakaa toisillenne lämmintä veljesrakkautta, kunnioittakaa kilvan toinen toistanne... Siunatkaa niitä, jotka teitä vainoavat, siunatkaa älkääkä kirotko... Olkaa keskenänne yksimielisiä. Älkää pitäkö itseänne muita parempina, vaan asettukaa vähäosaisen rinnalle. Älkää olko omasta mielestänne viisaita... Jos on mahdollista ja jos teistä riippuu, eläkää rauhassa kaikkien kanssa" (Room. 12:10-18).
## En vieläkään tunnista tuollaisia jäseniä
Tavallinen uskova 8.4.2008 klo 00.04
Minusta on outoa se, että sinä nimität adventtikirkon jäsenet huorittelijoiksi! ##
Ei kukaan protestantti milloinkaan ole "tavallista uskovaa" tai "adventtikirkon jäsentä" jäsenyyden
vuoksi huoritellut tai babylonitellut.
Se on Raamattu, joka huorittelee yksilökohtaisesti jokaista, joka
huoraa vanhan lain kanssa:
Room 7:2-6
2
Laki sitoo naimisissa olevan naisen mieheensä niin kauan kuin tämä on elossa.
Mutta jos mies kuolee, nainen vapautuu siitä laista, joka sitoi hänet mieheen.
[3. Moos. 20:10; 1. Kor. 7:39]
3
Jos hän miehensä eläessä antautuu toiselle miehelle, hän on avionrikkoja.
Mutta miehensä kuoltua hän on vapaa lain määräyksestä eikä tee aviorikosta,
jos menee naimisiin toisen miehen kanssa.
[Matt. 5:32]
4
Samoin on teidän laitanne, veljeni.
Kristuksen kuolemassa te hänen ruumiinsa jäseninä olette kuolleet vapaiksi laista ja kuulutte nyt toiselle, hänelle joka on herätetty kuolleista. Näin me kannamme hedelmää Jumalalle.
[Gal. 2:19,20, 5:18; Kol. 2:14]
5
Silloin kun vielä olimme turmeltuneen luontomme vallassa, ruumiissamme vaikuttivat lain herättämät syntiset himot ja me kannoimme hedelmää kuolemalle.
[Room. 6:21, 8:8; Gal. 5:19]
6
Mutta kun nyt olemme kuolleet pois siitä, mikä piti meitä vallassaan, olemme päässeet vapaiksi laista.
Nyt palvelemme Jumalaa uudella tavalla, Hengen mukaan, emme enää vanhalla tavalla, lain kirjaimen orjina.
[Room. 6:4, 8:4; 2. Kor. 3:6]
MUTTA TE ELLENISTIT LAUSUTTE KADOTUSTUOMION
Sopii toki teidän viettää lauantaisapattia, mutta
kun laitatte pedonmerkin sunnuntain hyväksyviin,
niin te itse asiassa sinetöitte tieten tahtoen
oman kadotustuomionne!
Tavalliset adventistit elikkä evankeliset
adventistit eivät niin tee.
"Katso, minä käyn niiden kimppuun, jotka ennustavat valheunia, sanoo Herra, ja kertovat niitä ja eksyttävät minun kansaani valheillansa ja kerskumisellansa, vaikka minä en ole heitä lähettänyt enkä käskenyt ja vaikka heistä ei ole mitään hyötyä tälle kansalle, sanoo Herra".
kimppuun.
Herätystä suomalaiset kaipaakin niin loppuisi hihhuloinnit kapakkakirkoissa.
on. Ei mitään hyötyä tälle kansalle.
uskon asioissa. Harmi, kun ei kirkot opeta, monikaan.
Kaikilla ei ole ymmärrystä.Huomaan, että et ole vielä uskon perusasioista perillä. Vähälläkin ymmärryksellä on pelastus mahdollinen, oma pelastus.
Käänny Jeesuksen puoleen ja ota Raamattu käteeen!
Kannattaisi lähestyä, myös rukouksella Isän puoleen.
http://www.evangelicaloutreach.org/index.html
http://www.nonegw.org/shutdoor.html
http://www.argumentti.fi/adventismi/adventismi_tutkivatuomio_ellenwhite.php?id=40
http://www.google.fi/search?q=ellen white 2300&hl=fi&client=firefox-a&channel=s&rls=org.mozilla:fi-FI:official&start=0&sa=N
eivät tietenkään pysty vastaamaan.
Raha, rukous, paasto
Matteus 6., vuorisaarna
Almut, rukous ja paasto
1 "Varokaa tuomasta hurskaita tekojanne ihmisten katseltavaksi, muuten ette saa palkkaa taivaalliselta Isältänne. [Matt. 23:5; Room. 12:8]
2 "Kun siis autat köyhiä, älä toitota siitä niin kuin tekopyhät tekevät synagogissa ja kujilla, jotta ihmiset kiittelisivät heitä. Totisesti: he ovat jo palkkansa saaneet.
3 Kun annat almun, älköön vasen kätesi tietäkö mitä oikea tekee,
4 jotta hyvä tekosi pysyisi salassa. Isäsi, joka näkee myös sen, mikä on salassa, palkitsee sinut.
5 "Kun rukoilette, älkää tehkö sitä tekopyhien tavoin. He asettuvat mielellään synagogiin ja kadunkulmiin rukoilemaan, jotta olisivat ihmisten näkyvissä. Totisesti: he ovat jo palkkansa saaneet. [Matt. 23:5; Luuk. 18:13]
6 Kun sinä rukoilet, mene sisälle huoneeseesi, sulje ovi ja rukoile sitten Isääsi, joka on salassa. Isäsi, joka näkee myös sen, mikä on salassa, palkitsee sinut. [2. Kun. 4:33; Dan. 6:11]
7 "Rukoillessanne älkää hokeko tyhjää niin kuin pakanat, jotka kuvittelevat tulevansa kuulluiksi, kun vain latelevat sanoja. [Saarn. 5:1,2; Sir. 7:14]
8 Älkää ruvetko heidän kaltaisikseen. Teidän Isänne kyllä tietää mitä te tarvitsette, jo ennen kuin olette häneltä pyytäneetkään. [Jes. 65:24; Matt. 6:32]
9 Rukoilkaa te siis näin: -- Isä meidän, joka olet taivaissa! Pyhitetty olkoon sinun nimesi. [6:9-13: Luuk. 11:1-4 : 5. Moos. 32:6; Ps. 115:3; Jes. 63:16; Room. 8:15; 1. Piet. 1:17 | Jes. 8:13, 29:23]
10 Tulkoon sinun valtakuntasi. Tapahtukoon sinun tahtosi, myös maan päällä niin kuin taivaassa. [Dan. 7:27; Matt. 3:2 ; Luuk. 17:20,21 | Ps. 103:21; 1. Makk. 3:60; Matt. 26:42; Ap. t. 21:14]
11 Anna meille tänä päivänä jokapäiväinen leipämme. [Ps. 132:15; Sananl. 30:8; Fil. 4:6; 1. Tim. 6:8]
12 Ja anna meille velkamme anteeksi, niin kuin mekin annamme anteeksi niille, jotka ovat meille velassa. [Jer. 31:34 | Sir. 28:2-5; Matt. 18:35; Ef. 4:32; Kol. 3:13]
13 Äläkä anna meidän joutua kiusaukseen, vaan päästä meidät pahasta.* [Myöhäisissä käsikirjoituksissa on lisäksi sanat: "Sillä sinun on valtakunta ja voima ja kunnia iankaikkisesti. Aamen."] [Matt. 4:1, 26:41 | 1. Moos. 48:16; Joh. 17:15; 2. Tim. 4:18; 2. Piet. 2:9]
14 "Jos te annatte toisille ihmisille anteeksi heidän rikkomuksensa, antaa myös taivaallinen Isänne teille anteeksi. [Mark. 11:25]
15 Mutta jos te ette anna anteeksi toisille, ei Isännekään anna anteeksi teidän rikkomuksianne. [Jaak. 2:13]
16 "Kun paastoatte, älkää olko synkän näköisiä niin kuin tekopyhät. He muuttavat muotonsa surkeaksi, jotta kaikki varmasti huomaisivat heidän paastoavan. Totisesti: he ovat jo palkkansa saaneet. [Jes. 58:5; Matt. 23:5]
17 Kun sinä paastoat, voitele hiuksesi ja pese kasvosi. [2. Sam. 12:20]
18 Silloin sinun paastoasi eivät näe ihmiset, vaan Isäsi, joka on salassa. Isäsi, joka näkee myös sen, mikä on salassa, palkitsee sinut.
Matteus 6. luku, vuorisaarnaa ...
1 "Varokaa tuomasta hurskaita tekojanne ihmisten katseltavaksi, muuten ette saa palkkaa taivaalliselta Isältänne. [Matt. 23:5; Room. 12:8]
2 "Kun siis autat köyhiä, älä toitota siitä niin kuin tekopyhät tekevät synagogissa ja kujilla, jotta ihmiset kiittelisivät heitä. Totisesti: he ovat jo palkkansa saaneet.