Kanerva selvisi

pinteestä ja menee taas eteenpäin.

http://www.iltalehti.fi/turku/200804057479464_tu.shtml

Kysymys turkulaisille ystävillemme: onko Kanervan hyvävelirinki niin vahva, että hän nousee vielä johonkin merkittävään virkaan.

Muistissa on Juhantalon paluu eduskuntaan kankaanpääläisten ja muiden ystäviensä äänestämänä.
10222
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Ike vielä johonkin virkaan, jos ei politiikassa enää vaikuttaisikaan.

Kumma juttu sinänsä, että se söhlöpetteri Vanhanen veti morsmaikkunsa kirjanjulkaisijan oikeuteen ja Kanervalta lähti palli alta suht samanlaisesta touhusta.

Veikkaan kyllä, että Mattia harmitti, kun Kuronen kertoi kirjassaan Matin olemattomista rakastajantaidoista.

Ikellä taas on ollut sukseeta naisrintamalla. Kateus on kavala tauti.

Äänestä

lähipiiri koostuu 700 ihmisestä, tukijasta jotka ovat jo kokoontuneet pohtimaan sitä miten tästä eteenpäin.Kanervakin oli itse jo paikalla.Tilaisuus oli Turussa Caribia hotellissa.

Lehdissäkin jo ennustettiin että tulee saamaan äänivyöryn seuraavissa vaaleissa.

Hyväveli-järjestelmä nostaa Kanervan ihan tuotapikaa.

Lyön vetoa että hänestä saattaa tulla vielä suositumpi kuin aikaisemmin jos hän osaa ´hyödyntää´ tämänkin tappion.

Äänestä
  • ounastelin. Turkulaisen ystävämme tietävät asian parhaiten. Tämä on jälleen niitä asioita, joita on vaikea järjellä selittää, mutta kai Kanervan pitkä ura ja joviaali luonne ovat auttaneet häntä. Jos se olisikin niin, että vain ne 700 häntä äänestäisivät, ei se riittäisi eduskuntaan, mutta veikkaanpa, että tuohon saadaan pistää vähintään nolla perään, niin ollaan lähellä hänen seuraavaa äänisaalistaan. Olisiko mahdollista jopa ykkönen eteen ja nolla perään?

    Äänestä

  • JoMN kirjoitti:

    ounastelin. Turkulaisen ystävämme tietävät asian parhaiten. Tämä on jälleen niitä asioita, joita on vaikea järjellä selittää, mutta kai Kanervan pitkä ura ja joviaali luonne ovat auttaneet häntä. Jos se olisikin niin, että vain ne 700 häntä äänestäisivät, ei se riittäisi eduskuntaan, mutta veikkaanpa, että tuohon saadaan pistää vähintään nolla perään, niin ollaan lähellä hänen seuraavaa äänisaalistaan. Olisiko mahdollista jopa ykkönen eteen ja nolla perään?

    tosiaan on auttanut häntä eteenpäin. Itse en tosin voisi kuvitella ikinä häntä äänestäväni, paitsi jos vaitoehtona olisi Vanhanen. Saan näppylöitä sen äijän ininästä.

    Jos Ike ei olisi politiikassa niin melko varmasti hän olisi kauppamies. Tai no, sitähän hän on tähänkin asti tehnyt. Kaupannut joviaalia Ike-tuotetta äänestäjille.

    Äänestä

  • Kössönöm kirjoitti:

    on aina torikauppias. Nämä kaikki ovat sitä enemmän tai vähemmän, vai pystytkö nimeämään yhtään aidosti rehellistä poliitikkoa? Minä voisin sanoa muutaman nimen, joita en kuitenkaan ole äänestänyt: ex poliitikko Osmo Soininvaara, Oras Tynkkynen ja onhan niitä ehkä muissakin puolueissa. Tämä on vain se vaikutelma, jonka nämä ovat minulle antaneet.

    nimetä joitain entisiä tai nykyisiä poliitikkoja, joiden uskon olevan rehellisiä: Claes Andersson, Jörn Donner, Erkki Tuomioja, Tarja Halonen, Janina Andersson, Irina Krohn, Jyrki Yrttiaho. On niitä tietysti muitakin riviedustajia, joita ei kansalaiset tiedä olevankaan, mutta hoitavat hommansa rehellisesti.

    listan olen valmis allekirjoittamaan. Lähtökohtaisesti minun on vaikea uskoa poliitikkojen vilpittömyyteen, mutta kuten sanottu siellä on joukossa joitakin, joilla on asiaa ihan oikeasti.

    Sinne on helppo päästä jos omaa seuraavat ominaisuudet: olet röyhkeä, narsistinen toisten hyväksi käyttäjä, ekstrovertti myyntimies/nainen, entinen huippu-urheilija tai muu julkkis...jne..

    Äänestä

  • Kössönöm kirjoitti:

    nimetä joitain entisiä tai nykyisiä poliitikkoja, joiden uskon olevan rehellisiä: Claes Andersson, Jörn Donner, Erkki Tuomioja, Tarja Halonen, Janina Andersson, Irina Krohn, Jyrki Yrttiaho. On niitä tietysti muitakin riviedustajia, joita ei kansalaiset tiedä olevankaan, mutta hoitavat hommansa rehellisesti.

    edellä mainituista olen äänestänytkin..

    Äänestä

  • JoMN kirjoitti:

    edellä mainituista olen äänestänytkin..

    Sanotaanko vaikka näin, että humanistisuus, jonka on näkevinään ehdokkaasta on minulle se tärkein. Eihän sitä voi tietää koskaan miten ihminen missäkin tilanteessa toimii ja kun politiikka kuitenkin on myös kompromissien tekemistä, niin vaikeaa on valinta.

    eikä Andersonien tarvitse valehdella, vaikka politiikka onkin kompromissien tekemistä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

JoMN kirjoitti:

pinteestä ja menee taas eteenpäin.

http://www.iltalehti.fi/turku/200804057479464_tu.shtml

Kysymys turkulaisille ystävillemme: onko Kanervan hyvävelirinki niin vahva, että hän nousee vielä johonkin merkittävään virkaan.

Muistissa on Juhantalon paluu eduskuntaan kankaanpääläisten ja muiden ystäviensä äänestämänä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu