apua, oikein hävettää puolestasi. suosikkinäyttelijäni pisteet laskivat roimasti, kun noin ylimielisesti käyttäytyi ja osoitti lapsellisella tavalla olevansa huono häviäjä
noloa merja
oona218
122441
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Niin ei pidä luulla itsestään liikoja, muuten tullaan ryminällä maan pinnalle.
huono häviäjä.Kai kyt kuka tahansa pahoittaisi mielensä jos joutuisi poliittisen vehkeilyn uhriksi..
Tuskin täs politiikalla on tekemistä, oisko syy Larivaaran ylimielisyydessä??
viimekerralla pari oli pudotusuhan alla joten aivan yllätyksenä tuo ei tullut.
Kyllä sitä pitäisi olla nöyrä ja hiukan ihmettelen Merjan kommenttia? Olis voinut todeta, että kivaa on ollut ja kiitos hirveästi. Ilman mutta valta-osa tippuu vuorollaan ja jäljelle ja loppupelissä kaksi huippu-osaajaa. Vai arveliko Merja olevansa jopa paras?
että vääräleukaspedet äänestivät huonoimman parin taas kerran jatkoon ja tekevät pilaa koko ohjelmasta.
Ajattelin, että äänestäjät halusivat vain päästä Larivaarasta eroon. Tanssitaidolla ei ollut asiassa tekemistä, tosi epämiellyttävää käytöstä. Vaikka en ole kepun kannattaja, Kaikkoselle sympatiat, hän on aidosti iloinen muitten puolesta ja suree putoajia myöntäen oman tanssitaidottomuutensa. Eikä se Larivaara sitäpaitsi niin ihmeellinen ole!!
normaalisti. Näin minäkin olisin reagoinut, jos minulla olisi ollut itku silmässä ja olisin pettynyt.
Mun mielestä aivan luontainen reaktio, eikä mikään ihme. Kaikkosen jatkoonpääsy ihmetyttää nyt ketä tahansa.
Minua ei ihmetytä lainkaan Kaikkosen ja Sutun jatkoonpääsy, koska itse annoin ääneni heidän sympaattiselle ja iloiselle tansilleen. Se oli paljon aidompi ja viihdyttävämpi kuin Larivaaran teennäinen diivailu.
Tosi huono häviäjä tuo Larivaara.
käytöstä merjalta. ei olisi uskonut, että yhden suomen valovoimaisimmassa näyttelijöistä olisi tarvinnut turvautua tuollaiseen kiukutteluun ja diivailuun.
Miksi pitää verrata Kaikkoseen? Jos Kaikkosta ei olisi ollut, Larivaara olisi tippunut silti.
Hän vaan ei saan tarpeeksi kannatusta.
Hän jää näyttelijänä ja taiteilijana jotenkin kylmäksi ja kaukaiseksi. Hän on vähän tekotaiteellinen ja tenhyt aiemmin ihan kummallisia juttua. Jos ei olisi niin kaunis niin häntä ei olisi jaksettu katsella eikä myöskään olisi niin kuuluisa ollenkaan.
kuin olisi ottanut "vettä väkevämpää"...
Ihan hölmöä ja käsittämätöntä käytöstä!!!