Soittoväsymys

Kuka jaksaa ja ehtii soitella monen parin puolesta joka viikko? Ja sehän maksaakin maltaita. Itse ainakin mieluummin keskityn katselemaan ja kuuntelemaan musiikkia, enkä ryhdy rimputtelemaan puhelimella johonkin numeroon vapaailtanani. Sitä saa töissäkin tarpeeksi tehdä ihan asiasta. Niinpä sitten voi käydä että useimmat vaivaantuvat korkeintaan ehdottoman suosikkinsa puolesta äänestämään. Keskikasti saattaa näin ollen jäädä melko vähille äänille ja joutua putoamisvaaraan. Persoonat pärjäävät sellaisessa kisassa, syystä tai toisesta mieleen jäävät. Mutta kaiken kaikkiaan nostan jokaiselle rohkealle mukaanlähtijälle hattua, eipä meistä kaikista tuohon olisi. Siinä laitetaan itsensä likoon ja kaikkien silmätikuksi niin hyvässä kuin pahassakin. Kauniita ovat esiintyjät ja puvut. Ja uskomattoman nopeasti he oppivat monia vaikeita juttuja kukin kykyjensä mukaan. On varmasti ainutlaatuinen kokemus : ) Thanks to everyone!
0135
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Sambatar kirjoitti:

Kuka jaksaa ja ehtii soitella monen parin puolesta joka viikko? Ja sehän maksaakin maltaita. Itse ainakin mieluummin keskityn katselemaan ja kuuntelemaan musiikkia, enkä ryhdy rimputtelemaan puhelimella johonkin numeroon vapaailtanani. Sitä saa töissäkin tarpeeksi tehdä ihan asiasta. Niinpä sitten voi käydä että useimmat vaivaantuvat korkeintaan ehdottoman suosikkinsa puolesta äänestämään. Keskikasti saattaa näin ollen jäädä melko vähille äänille ja joutua putoamisvaaraan. Persoonat pärjäävät sellaisessa kisassa, syystä tai toisesta mieleen jäävät. Mutta kaiken kaikkiaan nostan jokaiselle rohkealle mukaanlähtijälle hattua, eipä meistä kaikista tuohon olisi. Siinä laitetaan itsensä likoon ja kaikkien silmätikuksi niin hyvässä kuin pahassakin. Kauniita ovat esiintyjät ja puvut. Ja uskomattoman nopeasti he oppivat monia vaikeita juttuja kukin kykyjensä mukaan. On varmasti ainutlaatuinen kokemus : ) Thanks to everyone!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu