Evoluutiosta

Pistän tähän erään hahmotelman evoluutio määrittelyksi.

Otetaan tarkastelun kohteeksi koko biosfääri. Biosfääritasolla voidaan evoluutio ehkä jakaa fitnessiin ja biodiversiteettiin. Tässä on nyt huomattava, että yhden lajin (kuten ihmisen) fitnessin kasvu voi vähentää toisten lajien fitnessiä ja biodiversiteettiä koko maapallon mittakaavassa.
Fitness voidaan taas mitata suoraan populaation/lajin yksilömääränä. Jos yksilömäärä lisääntyy, on kasvaa fitness. Jotta eri lajeja voitaisiin paremmin verrata, käytetään yksilömäärän yksikkönä solumäärää. Tämähän ehkä hieman tasaa bakteerien ylivaltaa verrattuna vaikkapa sinivalaisiin.

Eli E = f(N,B,t) eli biosfäärin evoluutio on solumäärän, monimuotoisuuden ja ajan funktio.

Monimuotoisuus voidaan edelleen pelkistää biologiseksi entropiaksi, joka saattaa olla sama kuin fysikaalinen entropia (selvinnee tutkimalla). Tässä käytetään kuitenkin tunnusta B eikä S.

Kun huomioidaan eri tekijöiden vaikutus saadaan yhtälöksi yksinkertaisimmillaan jotain seuraavaa:

dE/dt = kNdB/dt lBdN/dt
Eli biosfäärin evoluution suunta ajan funktiona on riippuvainen yksilömäärästä kerrottuna biologisen entropian muutoksella ajan suhteen sekä biologisesta entropiasta kerrottuna yksilömäärän muutoksella. k ja l ovat vain normituskertoimia, joiden avulla yksilömäärä ja biodiversiteetti (=biologinen entropia) saadaan yhteismitallisiksi.
Nykyaikana näyttäisi sekä biologinen entropia että yksilömäärä (laskettuna soluina) olevan biosfäärissä laskusuunnassa, eli evoluution suunta on alaspäin.

On huomattava, että edellä määritelty evoluutio ei ole yksi yhteen sama kuin esim. "alleelisuhteiden muutos ajan funktiona", koska jälkimmäisestä ei saa evoluution suuntaa ratkaistuksi. Muutos aa-->aA--->AA on yhtä suuri kuin AA--->aa. Tästä seuraa se "hauska" piirre, että muutos aa-->AA-->aa on kaksinkertainen, vaikka se on lopputuolokseltaan identtinen muuttumattomuuteen aa-->aa nähden. Evoluutikot eivät olekaan kovin kvantitatiivisia, ymmärrettävästi.
7852
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

ONPAS VIISASTA TEKSTIÄ,TODELISTA MAAILMAN VIISAUTTA,TODELINEN VIISAUA LÖYTYY RAAMATUSTA.

Äänestä
  • Totta todellinen Viisaua löytyy raamatusta.
    Mitä tämä "viisaua" sitten onkaan.

    Äänestä

jopa uskoa tuollaiseen satuiluun? Onko näyttöä pidemmältä aikaväliltä tuohon teoriaa.

Taitaa olla sama lopputulos jos vien polkupyörän osat erillään metsään, niin vuosi miljoonien kuluessa siitä syntyy ensin polkupyörä ja se lisääntyy ja kehittyy mopoksi. Kunnes loppujen lopuksi kehityksen kulminaatio on suuri moottoripyörä.

Äänestä

..keskittyä kirjoittamaan sellaisista asioista joista ymmärrät jotain! Sinulla ei ole hajuakaan tuosta mitä väität viestissäsi.

Äänestä

..niin että kirjoittelisit tänne ainoastaan sellaisista asioista joista ymmärrät jotain! Olet kopioinut tuon jutun jostain, eikä sinulla ole hajuakaan siitä mitä siinä itseasiassa sanotaan. Yrität vain esittää viisasta.

Äänestä

dE/dt = kNdB/dt lBdN/dt

Eikös tuosta noin laskettuna saada evoluution nopeus. Se ei voine olla negatiivinen. Jos lausekkeen derivoi toiseen kertaan, niin silloin saisi evoluution kiihtyvyyden, joka mahdollisesti voisi olla negatiivinen.

Äänestä

Kertoisitko Mirka ihan kansantajuisesti mitä tuo viestisi tarkoittaa! Itse en ainakaan ymmärrä siitä yhtään mitään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mirka ... kirjoitti:

Pistän tähän erään hahmotelman evoluutio määrittelyksi.

Otetaan tarkastelun kohteeksi koko biosfääri. Biosfääritasolla voidaan evoluutio ehkä jakaa fitnessiin ja biodiversiteettiin. Tässä on nyt huomattava, että yhden lajin (kuten ihmisen) fitnessin kasvu voi vähentää toisten lajien fitnessiä ja biodiversiteettiä koko maapallon mittakaavassa.
Fitness voidaan taas mitata suoraan populaation/lajin yksilömääränä. Jos yksilömäärä lisääntyy, on kasvaa fitness. Jotta eri lajeja voitaisiin paremmin verrata, käytetään yksilömäärän yksikkönä solumäärää. Tämähän ehkä hieman tasaa bakteerien ylivaltaa verrattuna vaikkapa sinivalaisiin.

Eli E = f(N,B,t) eli biosfäärin evoluutio on solumäärän, monimuotoisuuden ja ajan funktio.

Monimuotoisuus voidaan edelleen pelkistää biologiseksi entropiaksi, joka saattaa olla sama kuin fysikaalinen entropia (selvinnee tutkimalla). Tässä käytetään kuitenkin tunnusta B eikä S.

Kun huomioidaan eri tekijöiden vaikutus saadaan yhtälöksi yksinkertaisimmillaan jotain seuraavaa:

dE/dt = kNdB/dt lBdN/dt
Eli biosfäärin evoluution suunta ajan funktiona on riippuvainen yksilömäärästä kerrottuna biologisen entropian muutoksella ajan suhteen sekä biologisesta entropiasta kerrottuna yksilömäärän muutoksella. k ja l ovat vain normituskertoimia, joiden avulla yksilömäärä ja biodiversiteetti (=biologinen entropia) saadaan yhteismitallisiksi.
Nykyaikana näyttäisi sekä biologinen entropia että yksilömäärä (laskettuna soluina) olevan biosfäärissä laskusuunnassa, eli evoluution suunta on alaspäin.

On huomattava, että edellä määritelty evoluutio ei ole yksi yhteen sama kuin esim. "alleelisuhteiden muutos ajan funktiona", koska jälkimmäisestä ei saa evoluution suuntaa ratkaistuksi. Muutos aa-->aA--->AA on yhtä suuri kuin AA--->aa. Tästä seuraa se "hauska" piirre, että muutos aa-->AA-->aa on kaksinkertainen, vaikka se on lopputuolokseltaan identtinen muuttumattomuuteen aa-->aa nähden. Evoluutikot eivät olekaan kovin kvantitatiivisia, ymmärrettävästi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu