Eikös me kaikki olla ihmisiä..ainakin omasta mielestämme!!
Romanit kokevat yhä syrjintää etenkin entisissä sosialistimaissa, romanijärjestöt muistuttavat. Tiistaina vietetään kansainvälistä romanipäivää, joka pyrkii nostamaan esiin romanivähemmistön ongelmat eri puolilla Eurooppaa.
EU:n ihmisoikeuskomissaari Thomas Hammarberg on syyttänyt julkisuudessa unionia kovin sanoin suurimman vähemmistönsä unohtamisesta. Hänen mukaansa romaneilta evätään yhä perusihmisoikeudet monissa Euroopan maissa. Heillä on selvästi valtaväestöä heikompi koulutus ja terveys sekä huonommat työpaikat ja asuinolot.
Hammarbergin mielestä koulutus parantaisi romanien oloja. Hän on vaatinut romanilapsille nykyistä parempia mahdollisuuksia päästä esikouluun ja saada oppia myös äidinkielellään
STT

Vastaukset 6
Vanhimmat
Kun ei koulua viitsitä käydä ja hevosten kanssa vehdataan.
Muista aktiviteeteista puhumattakaan.
Katsokaa vaikka juutalaisvähemmistöjä. Väki menestyy lähes oloissa kuin oloissa.
Kyllä heistäkin tulee vielä kunnon kansalaisia ja veronmaksajia,ei pidä hötkyillä, eihän Roomaakaan päivässä rakennettu
hullu paljon töitä tekee viisas pääsee vähemmällä,minä olen ruvennut "elämäntapa mustalaiseksi" ja koskaan ei ole mennyt niin hyvin kuin nyt.
ja foorumi toimii kuin pakolaisen työnhaku.
ovat rikollisia?
Jos alkaisivat elää kuten normaalit ihmiset ehkä heistä lopulta saatettaisiin jopa pitää?
Ei kukaan ketään vihaa ilman syytä,kukapa Suomessa vihaa esim vietnamilaisia? he ovat ahkeraa väkeä toisin kuin nämä varastelevat paskiaiset.
Muuttakoon itse tapansa ensin ja sitten katsotaa uusiksi vai eikö Kyöstin kulttuuri annan periksi??
Eli kaikkien on tehtävä heitä palvelevan yhteiskunnan hyväksi myös itse jotain. On annettava, jotta saa eikä vain kerjätä oikeuksia ilman, että vaatii itseltään mitään.
Tähän hyvät yhteiskunnat ohjaavat ja kannustavat jokaista ja yksilökin voitta, kun oma-aloitteisuus jonain päivänä palkitaan. Ei pidä antaa liikaa laiskuudelle voittoa.
Laiskottelijat myös työpaikoilla kuriin ja tällä en tarkoita sitä, että ihan orjana raadetaan, vaan että työt ja vastuu jaetaan työpaikoilla, niin kaikki voi paremmin-myös laiskojen hommia kiertävien omatunto.