Hän käyttää jatkuvasti väärin näitä Jeesuksen sanoja: "Luuletteko, että olen tullut tuomaan maan päälle
Rauhaa? En suinkaan vaan riitaa!"
Riita on Sunille itsetarkoitus, jota hän pyrkii saamaan aikaan keinolla millä hyvänsä. Ei Jeesus ollut riitapukari, niin kuin Armi ja Teuvo.
Rauhaa? En suinkaan vaan riitaa!"
Riita on Sunille itsetarkoitus, jota hän pyrkii saamaan aikaan keinolla millä hyvänsä. Ei Jeesus ollut riitapukari, niin kuin Armi ja Teuvo.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Joh. 1:14
Ja Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme, ja me katselimme hänen kirkkauttansa, senkaltaista kirkkautta, kuin ainokaisella Pojalla on Isältä; ja hän oli täynnä armoa ja totuutta.
..Että kohta Suni julistaa saatanasta olevaksi siteeraamasi sanat:.. Täynnä armoa ja totuutta..
vaikka millaisia todistajia. Monet ovat alkaneet valvomaan toisia ja unohtaneet täydellisesti itsenä valvomisen ja kun se täydellisesti jää unohduksiin, on vaikea enää nousta valvomaan, eli nukahtaa niin sikeästi, että Herran tullessa vastaa hoksaa, että Öljy on lampusta loppunut.
Jeesus käskee meidän valvoa itseämme ja ottaa omasta silmästämme sinne tulleet halot tai rikat poissa, mutta on aivan yleiseksi tullut, että ihmiset valvovat toisia ja se valvominen on aivan väärää, sillä se tuo tuomioita ja syyttämisiä mukanaan, eli ihmisen on valvottava itseään, jotta voi olla valon näyttäjänä toistenkin tiellä.
Nämä toisten valvojat kuvittelevat olevansa synnittömiä ja virheettömiä. He luulevat alhaisimpienkin aatostensa olevan Pyhänhengen aikaansaamaa..
Niin seuraukset voidaan nähdä tällä palstalla.
heidän kohdallaan, jotka ovat unohtaneet valvoa.
Matt. 24:12
Ja sentähden, että laittomuus pääsee valtaan, kylmenee useimpien rakkaus.
Enpä osannut asiaa tuolta kannalta ajatellakaan.
Näinhän se on, amen.
itseämme ja koska valvomme on Öly astiassa ja koska Öly on astiassamme olemme valaistuja ja näin me tuomme Jumalan valoa pimeyteen ja olemme suloinen tuoksu Jumalalle Kristuksessa ja rakkaus ei koskaan kylmene kohdallamme. Mikä armo ja mikä kiitoksen aihe.
Olemme aina valmiit antamaan anteeksi ja aina on rakkaus päämääränämme ja koska näin on, saamme rakkauden ylhäältä valkeuden Isältä, jolla on kaikki hyvä anti.
2. Korinttolaiskirje 2
10 Mutta kenelle te jotakin anteeksi annatte, sille minäkin; sillä mitä minä olen anteeksi antanut-jos minulla on ollut jotakin anteeksiannettavaa-sen olen anteeksi antanut teidän tähtenne Kristuksen kasvojen edessä,
11 ettei saatana pääsisi meistä voitolle; sillä hänen juonensa eivät ole meille tuntemattomat.
12 Tultuani Trooaaseen julistamaan Kristuksen evankeliumia avautui minulle ovi työhön Herrassa,
13 mutta minä en saanut lepoa hengessäni, kun en tavannut Tiitusta, veljeäni. Sentähden sanoin heille jäähyväiset ja lähdin Makedoniaan.
14 Mutta kiitos olkoon Jumalan, joka aina kuljettaa meitä voittosaatossa Kristuksessa ja meidän kauttamme joka paikassa tuo ilmi hänen tuntemisensa tuoksun!
15 Sillä me olemme Kristuksen tuoksu Jumalalle sekä pelastuvien että kadotukseen joutuvien joukossa:
16 näille tosin kuoleman haju kuolemaksi, mutta noille elämän tuoksu elämäksi. Ja kuka on tällaiseen kelvollinen?
17 Sillä me emme ole niinkuin nuo monet, jotka myyskentelevät Jumalan sanaa; vaan puhtaasta mielestä, niinkuin Jumalan vaikutuksesta, Jumalan edessä, me Kristuksessa puhumme.
puhuvat Jumalan sanan totuuksia joita ei monikaan uskalla tuoda esille, vaan lihallisesti kirjoittelevat täällä herjaten totuutta, mutta minä en ehkä samalla tavalla alkaisi väittelemään toisten kanssa niistä totuudellisista asioista ja jopa hieman ylimielisestikin suhtautuvat toisiin ihmisiin jotka eivät ole vielä löytäneet totuutta.
Väkisin ei ketään voi saada uskomaan ja jopa valitutkin voivat epäröidä Totuutta turhilla väittelimisillä.
Eivät hekään kaikkitietäviä silti ole sillä Jumala on ainut joka on Kaikkitietävä.
Tahallaan harhauta. Ihan hän on vakavissaan ja tosissaan. Ei pidä tuomita sellaistakaan, joka luulee sitä sun tätä. Hänelle se on todellisuutta. Luulevathan suljettujen Napoleonitkin oikeasti olevansa Napoleoneita.