Mistä erimielisyydet peräisin ?

Esko H.

Mikä siinä voi olla, kun uskovaisiksi itseänsä sanovat ihmiset ovat saaneet aikaan Kristuksen yksinkertaisesta ja selvästä opista, niin monia erilaisia mielipiteitä ja käsityksiä, jotka eivät edes johda mihinkään, vaan sitoo paikaallaan polkemiseen.

Viitoittiko Jeesus monia erilaisia teitä yhteen päämäärään, johon Hän on ovi ja tie, ja kehoittiko seisomaan ja odottamaan niillä teillä, eikö pyrkimään YHTÄ JA OIKEATA, TOTUUDEN TIETÄ eteenpäin.
Koittakaapa vetää suora viiva, pisteestä 1. pisteeseen 2. tuleeko monta erilaista viivaa ??? Itse en ole saanut kuin yhden, ja mitä useammin sen vetää, se tulee koko ajan samaan paikaan ja vaan tummenee, eli alkaa erotumaaan sevemmin ja selvemmin. Hän Jeesus siis on ovi, ja Hän tie, Jumalan valtakuntaan, täydellisyyteen. kaikella täydellisellähän on rajansa, se rajahan on totuus, = Jeesus, = Jumalan sana, ja laki, jolla ja johon koko luomakunta on luotu ja perustuu, ja jonka voimasta pystyssä pysyy ja toimii, antaten mahdollisuuden elämälle.

Ei siis voi olla muita oppeja ja teitä Taivaallisen Isämme ja Hänen yhteyteensä kuin se, minkä Hän ilmoitti, avasi, ja edellä kulki. Hän kyllä pelastaa ja varjelee vilpittömiä ja nöyriä, jotka eivät Hänestä tiedä, eivät ole Hänestä kuulleet. Mutta me, jotka oleme kuulleet, ja sanansa ja Henkensä on keskuudessamme joka päivä, mutta emme seurakuntalaisina noudata Hänen sanaansa, vaan laittelemme kaiken laisia opillisia ansoja / esteitä toisillemme ja osoittelemme kaikkia muita suuntia kuin mihin Hän kehoitti kulkemaan, eli totuuden suoraa tietä kohti täydellisyyttä, kohti luvattua maata, johon on vain yksi tie, yksi oppi, yksi Kristus, yksi ruumis, yksi seurakunta, jossa kaikista pidetään tasavertaisesti yhtälaista huolta, jossa kukaan ei voi sanoa yhdellekkää Kristuksen ruumiin jäsenelle etten tarvitse sinua. Sillä juuri se, jota ei minään pidetä on se tärkein, " ettei kukaan kerskaisi", siksi Herra valitsi sen joka ei mitään ole, saattaakseen sen nöyrälle paikalle, joka luulee jotain olevansa, pyrkien toisia alistamaan ja hallitsemaan, väärin hyväksi käyttämään.

Ym. http://samima1.tripod.com

9

330

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Lifepower

      Saduista saa monia erilaisia oppiversioita jotka kaikki ovat yhtä oikeassa tai väärässä.

      Sinäkin vain LUULET tietäväsi jotain Jeesuksesta ja Raamatusta, mutta todellisuudessa se on vain oma suppea versiosi ja henkilökohtainen tulkintasi.

      Siitä nuo erilaiset lahkot johtuvat.

      • Esko H.

        Siitähän lahkot johtuvat. Mutta ne jotka Jeesuksessa Kristuksessa ovat, ovat tulleet tuntemaan Hänet, Sillä Hän, ja hänessä on TOTUUS, ja on itse totuuden lähde. Jeesus on siis valkeus.
        Laitappa valo pimeään huoneeseen, jonne olet mennyt pimeässä, tietämättä mitä siellä on. Eikö paljastukkin koko totuus siitä, mitä siellä on, voit avata kaappeja ja laatikoita kaikkien sisältö paljastuu. Tämä maailma on pimeä huone johon Jeesus tuli valkeudeksi.

        Mutta että näkisit tossa valossa jota Jeesus on, tarvitset Hänen lupaamaansa Pyhää Hnkeä, sitä taas saa ainoastaan Häneltä ja Hänen ehdoilaan. Ehdot ilmenee Raamatun uudessa testamentissa. = koko uusi testamentti. Vähäinen Seuraajansa, ei lahkolainen, Esko H.

      • sunflower
        Esko H. kirjoitti:

        Myönnän eläväni tällä hetkellä pimeässä huoneessa, mutta uskon että valolla, joka on tähän huoneeseen joskus syttyvä on monta eri nimeä. Se voi olla Buddha tai Allah tai mikä vaan minkä ihmiset ovat sille antaneet. Jos tutkii (oletko muuten tutkinut) maailman eri uskontoja, eikä takerru muotoseikkoihin löytää niistä paljon samaa sanomaa.

      • Esko H.
        sunflower kirjoitti:

        Uskonnoista löytää paljon samoja, siksi se onkin niin suurta eksytystä. Sieltä tai niistä ei ole mahdollistakaan löytää perimmäistä totuutta, eli valkeutta. Ainoastaa, Jeesusksen Kristuksen Jumala, Allah, tai mitä nimeä sitten käyttäväkin koko lumakunnan luojasta ja ylläpitäjästä, antoi maailmalle valkeudeksi, ja se valkeus on Jumalan elävä sana, joka = Jeesus. Kukaan muu ei voi kirkastaa totuutta täydellisemmin Kuin Kristus Jeesus, sillä Hän on sen jo täydellisesti kirkastanut. Raamatun uudessa testamentissa, mutta vain nöyrät ja vilpittömät, uskon kautta Kristukseen, tunnustamalla syntinsä ja syntisyytensä Hänelle, ja kastattamalla itsensä Hänen nimeensä, vain he pääsevät osllisiksi siihen valoon, ja / tulevat tuntemaan totuuden.

        Tuo sinun ajattelusi ongelmallisuus näkyy hyvin ylläolevassa kommentissasi.
        Sinä teet omavaltaisena sovitustyönäsi Jeesuksesta Allahin pojan, mutta Allahin ja hänen palvojiensa mielestä Jeesus on vain hänen profeettansa.

        Osoitat siis harvinaisen voimakasta naivismia selityksissäsi.

        Onko sinulla rohkeutta keskustella Jeesuksesi tai Raamattusi todenmukaisuudesta ja luotettavuudesta?

    • Sunflower

      Minäkin näkisin näin, että mitään yhtä ainoaa oikeaa totuutta ei ole olemassa. Tai ehkä on, mutta se on sanojen ja oppien tavoittamattomissa. Joku "kirjoitettu totuus" voi jollain tietyllä hetkellä auttaa jotain henkilöä oivaltamaan jotain elämästä, mutta jo seuraavalla hetkellä se on vanhentunut. Sanat ja niiden merkitykset ovat aina sidoksissa ympäristöönsä, aikaan ja niiden sanojen tulkitsijaan.
      Näkisin, että jokainen uskonto on pyrkinyt samaan pisteeseen "B", mutta koska piste "A" muuttaa jatkuvasti paikkaansa, on myös reittejä pisteeseen "B" rajattomasti.

      • Esko H.

        Kuinka suuri onkaan pimeys, Jeesus Kristus tuli valkeudeksi pimeään maailmaan, mutta pimeyteen tottuneet ja siihen mielistyneet, eivät halunneet astua valkeuteen, siinä väärässä ja petollisesa uskossa, ettei heidän tekonsa tulisi siten julki.

        Mutta totinen valkeus paljastaa kaiken, kukaan ei voi niin piiloutua, etteikö tekonsa tulisi julki.
        Sillä totuuden sana paljastaa kaikki valheen ja vääryyren pesimispaikatkin. "Jeesus on tie, TOTUUS ja elämä", vain Hänessä ja Hänen kauttaan pelastus ja valtakuntaansa osallisuus.

    • ajattelija

      Ihan samoin kuin olemme ihmisinä eri mieltä siitä tuleeko rakentaa ydinvoimala tai ei. Tuleeko viljellä luonnonmukaisesti vai väkilannoteiden avulla. Tahi tuleeko syödä lihaa..vai olla syömättä. Ihan yhtä todennäköisesti myös sanasta saadaan monenlaisia versioita, joita kutakin jokainen pitää hyvänä ja oikeana.Jo Raamatussa on monia kohtia joissa viitataan siihen että tämä oppi tulee olemaan riidanaihe ja sotien syy. Miksi? Siksi että jokainen kuvittelee olevansa niiiin oikeassa ettei mitenkään voi kuunnella ja hyväksyä toisella tapaa ajattelevaa. Eikös olekin tyhmää? Suvaitsevuutta me tarvitsemme ja rakkautta toisia ihmisiä kohtaan.

      • Esko H.

        Niin, tarvitsemme Rakkautta totuuteen, Kristukseen, kaikkiin Hänen omiinsa, oikeudenmukaisesti ja tasapuolisesti, eli Jumalan sanan mukaisesti, Pyhän Hengen mukaan tulkittuna. Joka on kaiken totuuden oikeuden / oikeudenmukaisuuden, sekä armon ja rakkauden lähde, jossa kaikki täydellisyyden arteet kätkettynä, kuin viisaus, ymmärrys, taito, toidollisuus, tieto, vanhurskaus, voima, pyhyys / siveys / puhdas moraali, rehellisyys, aitous, huomaavaisuus, kohteliaisuus, alttius, rauha, sävyisyys, kuuliaisuus, uskollisuus, uhrautuvaisuus, Veljellinen / sisarellinen rakkaus ja huolenpito kaikkien Jumalan lasten kesken ym. hyveet.
        Jumalan sana kehoittaa olemaan yksimieliset.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin

      Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.
      Maailman menoa
      662
      8045
    2. Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun

      Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä
      Maailman menoa
      467
      2315
    3. Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi

      Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl
      Kotimaiset julkkisjuorut
      233
      2245
    4. Poliisi otti Stefun kiinni!

      Seiska tietää kertoa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      147
      1817
    5. Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!

      Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      28
      1335
    6. Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?

      Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka
      Viihde ja kulttuuri
      51
      1246
    7. Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta

      Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule
      Kotimaiset julkkisjuorut
      113
      1206
    8. Steppuli veressä

      Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      60
      863
    9. Ootko onnellinen kun ei tarvitse

      nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.
      Ikävä
      65
      857
    10. Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä

      Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill
      Suhteet
      7
      776
    Aihe