Mikä siinä voi olla, kun uskovaisiksi itseänsä sanovat ihmiset ovat saaneet aikaan Kristuksen yksinkertaisesta ja selvästä opista, niin monia erilaisia mielipiteitä ja käsityksiä, jotka eivät edes johda mihinkään, vaan sitoo paikaallaan polkemiseen.
Viitoittiko Jeesus monia erilaisia teitä yhteen päämäärään, johon Hän on ovi ja tie, ja kehoittiko seisomaan ja odottamaan niillä teillä, eikö pyrkimään YHTÄ JA OIKEATA, TOTUUDEN TIETÄ eteenpäin.
Koittakaapa vetää suora viiva, pisteestä 1. pisteeseen 2. tuleeko monta erilaista viivaa ??? Itse en ole saanut kuin yhden, ja mitä useammin sen vetää, se tulee koko ajan samaan paikaan ja vaan tummenee, eli alkaa erotumaaan sevemmin ja selvemmin. Hän Jeesus siis on ovi, ja Hän tie, Jumalan valtakuntaan, täydellisyyteen. kaikella täydellisellähän on rajansa, se rajahan on totuus, = Jeesus, = Jumalan sana, ja laki, jolla ja johon koko luomakunta on luotu ja perustuu, ja jonka voimasta pystyssä pysyy ja toimii, antaten mahdollisuuden elämälle.
Ei siis voi olla muita oppeja ja teitä Taivaallisen Isämme ja Hänen yhteyteensä kuin se, minkä Hän ilmoitti, avasi, ja edellä kulki. Hän kyllä pelastaa ja varjelee vilpittömiä ja nöyriä, jotka eivät Hänestä tiedä, eivät ole Hänestä kuulleet. Mutta me, jotka oleme kuulleet, ja sanansa ja Henkensä on keskuudessamme joka päivä, mutta emme seurakuntalaisina noudata Hänen sanaansa, vaan laittelemme kaiken laisia opillisia ansoja / esteitä toisillemme ja osoittelemme kaikkia muita suuntia kuin mihin Hän kehoitti kulkemaan, eli totuuden suoraa tietä kohti täydellisyyttä, kohti luvattua maata, johon on vain yksi tie, yksi oppi, yksi Kristus, yksi ruumis, yksi seurakunta, jossa kaikista pidetään tasavertaisesti yhtälaista huolta, jossa kukaan ei voi sanoa yhdellekkää Kristuksen ruumiin jäsenelle etten tarvitse sinua. Sillä juuri se, jota ei minään pidetä on se tärkein, " ettei kukaan kerskaisi", siksi Herra valitsi sen joka ei mitään ole, saattaakseen sen nöyrälle paikalle, joka luulee jotain olevansa, pyrkien toisia alistamaan ja hallitsemaan, väärin hyväksi käyttämään.
Kristuksen oppia muistuttaen, / Esko H.
Ym. http://samima1.tripod.com
Mistä erimielisyydet peräisin ?
5
209
Vastaukset
- Eija
Tänä aamuna tuli Stefanus viesti ja lainaan siitä.
Lainaus
----------------------------------------------
Pominto kirjasta Total Blessing
"siil millä tuomiolla te tuomitsette, sillä teidät tuomitaan....." Matt. 7:2
Kun tunnet kiusausta arvostella toista, muista ensinnäkin, että hänellä ei ole sinun kokemuksiasi. Hänellä ei ole sinun taustaasi, koulutustasi, mielentilaasi eikä sinun sydämmentilaasi. On väärin olettaa hänen toimivan sinun normiesi mukaan. Hän saattaa jopa nähdä sellaista, josta sinä olet tietämätön.
Usein odotamme kristityiltä liikaa. Kokonaiset kansat ovat tulleet "kristityiksi" ilman suostumustaan................
Sinulla on uudestisyntymisen etuoikeus. Jumala on kirjoittanut lakinsa sydämmeesi, niin että niiden pitäminen ei ole sinulle enää vaikeaa. Itse asiassa sinulla on selvä etuoikeus. "...eikä hän saata syntiä tehdä, sillä hän on Jumalasta syntynyt." (1.Joh. 3:9) Mutta lähimmäisesi voi. Hän ei voi olla tekemättä syntiä. Onko sinulla oikeus kritisoida häntä?
Jopa Jumalan lapset ovat eri kehityksen vaiheissa. Alkuun heidän elämänsä on sekoitus vanhoja tapoja ja uusia pyrkimyksiä....
-------------------------------------------------
Niin et voi tietää mistä toinen on tullut, ja kuinka pitkän matkan kulkenut.- Esko H.
Et tainnut huomata että, tämä kritiikki tai huomautus ja myöskin arvostelu kohdistui sanan opettajiin ja paimeniksi kutsutuille, ei vasta uskoon tulleille eikä vähemmän aikaa uskossa oleville. Ole siunattu Herran nimessä, ja kiitos kuitenkin huomautuksesta. Terv. Esko veljesi Kristuksessa.
- Eija
Esko H. kirjoitti:
Et tainnut huomata että, tämä kritiikki tai huomautus ja myöskin arvostelu kohdistui sanan opettajiin ja paimeniksi kutsutuille, ei vasta uskoon tulleille eikä vähemmän aikaa uskossa oleville. Ole siunattu Herran nimessä, ja kiitos kuitenkin huomautuksesta. Terv. Esko veljesi Kristuksessa.
Ihan hyvä. En arvostellut kritiikkiäsi, monta kertaa aihetta on. Halusin tuoda esiin vain, yhden uuden ajattelemisen arvoisen kulman. Mutta viestini lainauksen neuvoa voi voi miettiä, kun näkee "pölhön opettajan"(hymy).
- nehem
Koko Raamattu on täynnään esimerkkejä siitä, mitä paha saa aikaan Jumalan hyvissä suunnitelmissa.
Käärme luikerteli ihanaan paratiisiin ja viekoitteli ensimmäisen ihmisparin tottelemattomuuteen Jumalan selvää käskyä kohtaan.
Sivu sivulta huomaamme, ettei sellaista ihmistä ollut – paitsi ilmeisesti Eenok – joka olisi ollut täydellisen kuuliainen Jumalan tahdolle. Jumalan lupaama "vaimon siemen" tuli vihdoin vapauttamaan ihmiset tuon käärmeen vallasta. Hän oli ehdottomasti ja ilman epäilyä kaikessa kuuliainen ja virheetön. Mutta hänenkin opetuksensa ovat ihmiset tuon käärmeen houkutuksesta vääntäneet kieroon.
Vapahtajan opetuksen mukaan hänen kylvämänsä hyvän siemenen joukkoon on vihamies, tuo käärme, kylvänyt lustetta. Lusteen kasvu NÄYTTÄÄ samalta kuin hyvän siemenen, mutta sen valheellisuus paljastuu hedelmän kypsyessä. Kun sadonkorjuun aika koittaa, silloin nähdään selvästi ero hyvän siemenen ja lusteen välillä. Silloin ne erotellaan ja luste poltetaan.
Mistä tiedämme, onko se mihin uskomme, hyvää siementä vai lustetta? Elämme jo niin lopun aikaa, että hedelmä alkaa olla kypsää. Verratkaamme nyt näitä hedelmiä Raamatun mainitsemiin Hengen hedelmiin. Miltä näyttää?
Toinen kriteeri on se, tuottaako se uskonnollinen liike, jonka piiriin kuulumme, kunniaa Jumalalle? Tähän taitaa olla melko vaikea vastata, koska olemme niin oman kuppikuntamme "orjia" ja juoksemme kuin ravurit oman seurakuntamme määräämää rataa laput silmillä. Tähän voisivat antaa puolueettoman vastauksen seurakuntamme ulkopuolella olevat. Mitä mieltä he ovat siitä ja sen opetuksesta? Näkevätkö he siinä mitään totuudellista?
Toisaalta maailman mielen mukaisuus on myös merkki lusteopetuksesta. Jotkut seurakunnat ovat suurten ihmismäärien suosion tavoittelussaan lähteneet heidän miellyttämisensä linjoille. Selvää on, että silloin ei noudateta Jumalan vaan ihmisten mieltä ja totuus on kaukana siitä seurakunnasta.
Kun tutkimme Uutta testamenttia ja jopa Vanhaakin koskien uuden liiton seurakuntaa, joudumme toteamaan, että puhdasta opetusta on ollut ainoastaan alkuseurakunnalla. Mutta jo heidän aikanaan alkoi esiintyä erimielisyyttä. Käärme siis pääsi luikertelemaan jo tuohon paratiisiin. Seuraukset olivat katastrofiset, aivan niinkuin ihmiskunnan alussakin. Sentähden ei voi toivoa minkäänlaista yksimielisyyttä ei eri seurakuntien välillä eikä niiden sisällä.
Yksimielisyyden vaatimus tänä aikana on toivoton yritys. Se ei tule toteutumaan, se osoittaa Raamattukin aivan selvästi. Jumala etsii ja kutsuu tänä aikana yksilöitä, jotka ovat valmiit tutkimaan ja noudattamaan Jumalan tahtoa. He tulevat joutumaan seurakuntiensa vainoamiksi jopa ulosajamiksi, mutta sen ei tulisi lannistaa heitä, sillä nuo laumat eivät ole se "yksi lauma", jota Paimen johtaa, vaan hänen laumaansa kuuluvat seuraavat Hengen johtoa.
Jumala tulee paljastamaan salaisuutensa sitä vilpittömästi etsiville. Ja ne, jotka ovat Jumalan opettamia, löytävät toisensa siitä yksimielisyydestä, joka heidän kesken syvenee. Sitä mukaa kuin lusteopetus karsiutuu, yksimielisyys valtaa alaa. Sillä ei Jumalasta lähde monenlaista totuutta, vaan vain yhdenlaista.
Yksimielisyyttä voi olla vain ja ainoastaan TOTUUDESSA! Muistakaamme tämä!
Siunausta totuuden etsintään!- Esko H.
" totisesti, totisesti"
2.Tessalonikalaiskirje:
1:10 kun hän sinä päivänä tulee, että hän kirkastuisi pyhissänsä ja olisi ihmeteltävä kaikissa uskovissa, sillä te olette uskoneet meidän todistuksemme.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin
Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.6578035Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun
Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä4672310Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi
Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl2332237- 1471809
Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!
Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi281315Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?
Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka511245Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta
Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule1131195Ootko onnellinen kun ei tarvitse
nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.65856Steppuli veressä
Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.60851Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä
Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill7773