Anna pelastaa

Nyt jos te katsotte virtaa, kuten elämän virtaa, niin paljon ajopuita on jokaisessa roskakasassa, ja kuitenkin vene, joka kulkee virtaa pitkin, on myös tehty puusta. Mutta jos te panette merkille, puun siinä on tehnyt ja muokannut mestari, joka on rakentanut tuon veneen. Eikä hän ole ainoastaan muotoillut sitä, vaan sitä ohjaa mestari, ja sitä työntää voima. Ja meidät kaikki on tehty samasta raaka-aineesta. Se vain riippuu siitä, mikä on teidän pyrkimystenne kohde.

Oletko sinä halukas antamaan mestarin tehdä sinusta sellaisen, jota Hän voisi käyttää?

WMB — Faith Is Our Victory 58-1004
497
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Vartoiltu parituhatta vuotta, joten olisikin jo aika ilmestyä. Sillä veneet tehdään nykyään lujitemuovista ja teräksestä. Työntövoimana ovat erilaiset mekaaniset moottorit. Vain hölmöt seilaavat jokea joka on ajopuita täynnä, ainakaan puuveneellä. Tukkilaiset tosin olivat siinä taitavia. Nuo etelän pellet eivät edes tiedä, mikä on tukkijoki, eivät tienneet sitä silloin eivätkä nyt. Kysymykseesi Mestarin uudelleen muokkaamasta minäkuvasta vastaan, paljonko se maksaa? Sillä lahkoliikkeet joita sinäkin edustat ja jotka muutosta lupaavat, ottavat aina kymmenykset toiminnastaan, mieluimmin koko omaisuuden, joten kannattanee vielä fundeerata.
Uskonlahkot ovat erinomaista liiketoimintaa maksavien aasien kustannuksella.

Äänestä
  • teksti on Branhamilta 1950-luvulta ja silloin lienee puita jokia pitkin uitettu ja puuveneitä käytetty.

    Taidatpa olla oikeessa, että monet lahkot lypsää jäseniltään rahaa ja johtoryhmä elelee leveesti. Joskus tekis mieli kuulla kuinka paljon esim. Benny Hinnille maksetaan käynnistä Suomessa? Tuleeko pariksi päiväksi 10.000 eurolla vääriä profetioita ja showtaan esittämään? Tuskin. Hyvänen aika, polttoaineet maksaa (oma lentokone) ja hotellien sviitit ja turvamiehet (omia aina mukana). Ja tosta pellestä ja sen teatterista vielä maksetaan maltaita. Voi aikoja, voi tapoja.

    Ilmainen neuvo kaikille: pudottakaa näiden miljonäärien kolehtikuppiin vanhoja nappeja, uhrautuva ilme kasvoillanne. Mutta niin se on, että joka antaa noille show-miehille rahaa niin tukee sillä heidän jumalattoman toiminnan jatkumista.

    Äänestä

Mä googletin "WMB — Faith Is Our Victory" ja kas vain! Helsingissä on joky ryhmä, joka sivuillaan lainaa ahkerasti William Branhamin tekstejä ja pitää myynnissä hänen kirjallisuuttaan ja äänitteitä.

Branham oli harhaoppinen. Hänen toimintansa perustui enkelinäkyyn. Hän itse kertoi, ettei voinut kokouksissa tehdä ihmeitä ellei tämä enkeli ollut mukana. Pyhää Henkeä hän nimitti "sammakkohengeksi".

--------------------------------
2 Korinttolaiskirjeen 11 luvusta:
3 Mutta minä pelkään, että niinkuin käärme kavaluudellaan petti Eevan, niin teidän mielenne ehkä turmeltuu pois vilpittömyydestä ja puhtaudesta, joka teissä on Kristusta kohtaan.
4 Sillä jos joku tulee ja saarnaa jotakin toista Jeesusta kuin sitä, jota me olemme saarnanneet, tai jos te saatte toisen hengen, kuin minkä olette saaneet, tai toisen evankeliumin, kuin minkä olette vastaanottaneet, niin sen te hyvin kärsitte.

13 Sillä semmoiset ovat valheapostoleja, petollisia työntekijöitä, jotka tekeytyvät Kristuksen apostoleiksi.
14 Eikä ihme; sillä itse saatana tekeytyy valkeuden enkeliksi.
15 Ei ole siis paljon, jos hänen palvelijansakin tekeytyvät vanhurskauden palvelijoiksi, mutta heidän loppunsa on oleva heidän tekojensa mukainen.
-----------------------------------

Mun mielestä monet muka Jumalan voidellut toimii saman valkeuden enkeliksi pukeutuneen paholaisen voimalla tässäkin maassa ja monet uskovat ei sitä nää.

Äänestä
  • Sellainen lähimmäinen, joka uskossaan ja itsekseen, kaikessa hiljaisuudessa, siitä numeroa tekemättä, noudattaisi tuota kaunista kehoitusta auttaa lähimmäistä oikeasti. Tarkoitan konkreettista apua. Apua siten, että vähävaraisen lähimmäisen olisi mahdollisuus kouluttautua halutessaan, tai ihan vain auttaa työpaikan saamisessa, tai aivan raaasti rahaa antamalla, laskematta paljonko sitä itselle jää. Nykyajan uskovaiset, riippumatta, mihin uskovat, katsovat aina vain omaa etuaan ja omaa napaansa, joskus jopa unohtaen veljensä ja sisarensakin, puhumattakaan vanhemmistaan. Rahaa, valtaa ja kaikkea maallista mammonaa pitää haalia enemmän kuin ikinä tulee tarvitsemaan. On erinomaisen helppoa uskonnollisissa kokouksissa suorittaa ja osallistua yhteisrukouksiin, että Jumala auttaisi huonompiosaisia, sehän ei maksa käytännössä latiakaan tuolle rukoilijalle. Kyseessä katsoisin olevan yleinen tapa saada vain omalle mielelleen rauhan, sillä onhan ainakin hengessä muistanut noita onnettomia. Mutta jos aletaan puhumaan rahasta, ääni kellossa muuttuu välittömästi. Auttakoot kurjat itse itseään, ei minun rahapussini ole yleisessä jaossa. Tuntuuko tutulta, aiheuttaako pistosta sydämmessä. Jos jotakin ailahti saatat kenties vielä löytää oikealle tielle.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


YLKÄ SAAPUU PIAN kirjoitti:

Nyt jos te katsotte virtaa, kuten elämän virtaa, niin paljon ajopuita on jokaisessa roskakasassa, ja kuitenkin vene, joka kulkee virtaa pitkin, on myös tehty puusta. Mutta jos te panette merkille, puun siinä on tehnyt ja muokannut mestari, joka on rakentanut tuon veneen. Eikä hän ole ainoastaan muotoillut sitä, vaan sitä ohjaa mestari, ja sitä työntää voima. Ja meidät kaikki on tehty samasta raaka-aineesta. Se vain riippuu siitä, mikä on teidän pyrkimystenne kohde.

Oletko sinä halukas antamaan mestarin tehdä sinusta sellaisen, jota Hän voisi käyttää?

WMB — Faith Is Our Victory 58-1004

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu