On se merkillistä, että vaikka uskonnolliset johtajat rukoilevat yhdessä aina paavia myöten milloin maailman rauhan tai minkä muun hyvänsä asian vuoksi, niin mitään ei milloinkaan tapahdu.
Miksei?
Jos rukoukset toimitettaisiin postilaitoksen kautta, niin syy olisi varmaankin selvä.
Tulisivat palautuspostissa takaisin saatteella, "VASTAANOTTAJA TUNTEMATON".
Miksei?
Jos rukoukset toimitettaisiin postilaitoksen kautta, niin syy olisi varmaankin selvä.
Tulisivat palautuspostissa takaisin saatteella, "VASTAANOTTAJA TUNTEMATON".
Vastaukset 11
Vanhimmat
Juu, aivan! Nytkin Paavi Poloinen yrittää saada rukoilemalla sadetta Keski-Eurooppaan. Teho on varmaan samaa luokkaa kun inkkareiden sadetanssilla. Ja kuitenkin, totuus on, että sade tulee - ennemmin tai myöhemmin. Jolloinka kaikki huutaa, halleluujaa, meille vastattiin! Höhelöä.
Hyvä kysymys sinulta.
Itse luulen että usein ihminen tietää omassatunnossaan mikä on oikein, mikä väärin, ja silti hän valitsee - väärin. Hän on taipuvainen valitsemaan vaihtoehdon, jonka ajattelee palvelevan omaa henkilökohtaista etuaan parhaiten, vaikka yleensä tällainen ensimmäiseksi mieleen nouseva vaihtoehto tuottaa paitsi hänelle, myös hänen ympäristölleen turhaa kärsimystä ennemmin tai myöhemmin.
Oman näkemykseni mukaan eivät minkään uskonnon moraaliopetukset tai uskonnon hierarkiassa korkealla olevien rukoukset auta ihmisiä muuttamaan toimintatapojaan ja tätä yhteistä maailmaa miellyttävämmäksi paikaksi elää, jos ihmiset eivät itse tahdo muuttaa omaa käyttäytymistään myönteisemmäksi.
Esim. "terveet" taparikolliset ja jenginuoret - "terveillä" tarkoitan pahantekijöitä jotka eivät kärsi esimerkiksi neurologisista, käyttäytymiseen kielteisesti vaikuttavista oireyhtymistä - voivat jatkaa pahantekemistä ja ilkivallan harjoittamista piittaamatta muiden tunteista, vaikka heille kuinka osoitettaisiin heidän toimistaan seuraavan hankaluuksia heille ja niille kaikille, joita heidän toimintansa koskettaa. He kuvittelevat saavansa jotain hyvää itselleen kuulumalla jengiin tai "kostamalla" yhteiskunnalle jollakin tavoin. Sama pätee mielestäni myös laajemmassa mittakaavassa - ihmiset usein luulevat toimivansa itselleen hyödyllisellä tavalla toimiessaan toisiaan vastaan ja toistensa kustannuksella.
"Rukous on voimaa ja rakkaus meitä hoivaa"
yksilön perusoikeus harjoittaa uskontoa ,
kuulua uskonnolliseen yhteisöön ja tunustaa
uskonsa .
Lifepower on ilmeisesti sosialisti ja
anarkisti ja on katkeroitunut elämälle .
Lisään sanavarastoosi yhden sanan, joka kuvaa minua.
Se on REALISTI.
Ota selvää, mitä tarkoittaa.
Reaalitotuutta ne veisasi tuolla
entisessä neuvostoliitossa mutta
siinäkin oli muutamia puutteita kuten
ihmisoikeudet ja luonnonsuojelu .
xxx sitä se on
Mitä vikaa sosialismissa on kristillisestä näkövinkkelistä katsottuna? Eikö Jeesuksen puheissa ole paljonkin samaa kuin vasemmistolaisuudessa? En tarkoita nyt niitä hirveyksiä, joita sosialismin eräät tulkinnat ovat saaneet aikaan esim. entisessä Neuvostoliitossa.
Jututin viime vaalien alla aika monen puolueen ehdokkaita. Kristilliset tuntuivat ohjelmansa puolesta vasemmistolaisemmilta kuin vasemmistolaiset, eikä se ollut minusta ollenkaan huono juttu. On tärkeää, että joku välittää yhteiskuntamme huono-osaisista. Olisin voinut heitä äänestääkin, elleivät kristilliset suhtautuisi homoihin niin vihamielisesti.
En halunnut kauaa etsiä sinulle mallimäärityksiä mutta vastaappa sinä kumpi olet:
Naivi realisti :
http://www.skepsis.fi/ihmeellinen/naiivi_realismi.html
Vaiko Oikeen kriittinen realisti:
http://www.skepsis.fi/ihmeellinen/kriittinen_realismi.html
kusas on saitit
Rukouksesta on paljon väärinkäsityksiä. Kuvitellaan sellaista, mikä ei pidä paikkaansa.
Olisiko näin lyhyesti : Rukouksessa kerromme Jumalalle, mikä on meidän tahtomme.
Raamatun mukaan, meidän tulisi rukouksessa kysyä, mikä on Jumalan tahto ja toimia sen mukaan.
Rukous on syvällinen asia. Joitakin ajatuksia siitä :
http://www.nic.fi/~jlindell/rukouksesta.htm
Hei "Life Power"
Etkö ole lukenut että mistä uskoa saa???
Ja etkö sinä tiedä että ilman uskoa, ei Jumalalta
saa mitään.
Usko on se "life Power"
No... mistä sitä uskoa saa???
Raamatusta sitä saa. Kun luet raamattua, niin sieltä sitä uskoa tulee.
Kerran minä sanoin eräälle intiaanitytölle Floralle, että haluatko nähdä kuinka usko toimii.
Niin Flora sanoi että Jees, niin minä sanoin että tule ulos sitten, ja me menimnme ulos, ja minä sanoin että katso nyt tuonne taivaalle, kuinka on synkkää, ja vettä sataa, ja on kauhian sumuista, nyt minä näytän sinulle Flora kuinka usko toimii:
ja minä huusin sinne taivaalle oikein kovalla äänellä, että hei pilvet, minä käsken teidän lähteä täältä nyt heti, ja minä huusin kovalla äänellä, että Jeesuksen nimessä minä käsken teitä pilviä lähtemään heti.
Ja voi kauhia, mikä myrsky tuli sillä hetkellä, puut huojuivat, ja ne sadepilvet läksivät kovalla vauhdilla, ja sumu häipyi, ja alkoi aurinko paistamaan, ja minä sanoin Floralle, että nyt sinä näit kuinka usko toimii. Hän sanoi että Jees.
Mutta se toimii vain jos on usko Jeesukseen, sillä koko maailma on luotu Hänen kauttansa ja Hänelle, sanoo raamattu. Ilman Jeesus nimeä ei voi mitään tehdä. Ja Jeesus nimeä ei saa käyttää jos ei ole Hänen omansa.
Olavi