Ylen sivulta lainattu: "Yli puolet luokanopettajista sanoo, että oppilaat ovat muuttuneet heidän uransa aikana kielteisempään suuntaan, kirjoittaa Kotiliesi. Kotilieden ja OAJ:n tutkimuksessa haastateltujen opettajien mukaan 7 - 12-vuotiaat koululaiset ovat aiempaa levottomampia, itsekeskeisempiä ja lyhytjännitteisempiä."
Miksi näin vaikka yli 70 prosenttia opettajista on naisia?
Miksi näin vaikka yli 70 prosenttia opettajista on naisia?
Vastaukset 6
Vanhimmat
sukupuolikysymyksen saat? =D Ihana oikeasti toi asenne että joka asia jotenkin johtuu siitä =) Mahtaa olla jännittävä maailmankuva ;)
Äideillä ei ole tarpeeksi aikaa lapsilleen.
joilla on paljon vähemmän aikaa lapsille kuin äideillä. Kaiken lisäksi lapset saavat isiltään väkivaltaisen isämallin, suomalainen isä kun sellainen kauhistus EU:ssa, mies kun on.
Muuta ihmeessä Etelä-Eurooppaan. Siellä vaimo istuu kotona ruokaa laittamassa ja jos ei istu tulee turpaan. Muut naiset ja viranomaiset kannattavat hyvää perinnettä.
En syyllistä ketään mutta ihmettelen mikä on ollut se muutos yhteiskunnassamme,joka on saanut aikaan tällästä kehitystä. Ainakin taloudellinen ja tasa-arvollinen kehitys on mennyt eteenpäin. Voidaan erota ja valita ammatti helpommin kuin muutama vuosi sitten.
siinä yksi syy.