Tietääkö kukaan sanoa mitään, jos toisen puolison yritys menee konkurssiin, miten käy heidän kodilleen? Oletetaan, ettei se ole minkään lainan vakuutena. Yritys on avoin yhtiö.Voidaanko kotikin ottaa, vaikkei puoliso ole osakkaana? Entä jos yrittäjän osuus, eli puolet talosta menisi, voiko sen kuitenkin vielä "maksaa uudelleen omaksi" puolesta arvosta.Avioparilla ei ole mitään avioehtoa.Kaikki tieto on tervetullutta.
konkurssi & koti
miten on??
9908
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Millainen yhtiömuoto on avoin yhtiö?
Avoin yhtiö on kahden tai useamman henkilön yhteistoimintaan perustuva yritysmuoto. Se harjoittaa elinkeinotoimintaa yhtiömiesten yhteisen taloudellisen tarkoituksen saavuttamiseksi. Yhtiömiehet ovat tasavertaisessa asemassa keskenään. Jokainen yhtiömies vastaa yhtiön veloista henkilökohtaisella omaisuudellaan, minkä vuoksi heitä kutsutaan vastuunalaisiksi yhtiömiehiksi. Yhtiöstä eroaminen ei vapauta siitä vastuusta, joka on syntynyt yhtiömiesaikana.
En ole koskaan kuullut, että koti olisi "hajotettu" jos yhtiömiehen omaisuus riitä yrityksen velkoihin niin se loppuosuus jää henkilökohtaiseksi velaksi. Mutta jos yhteinen koti myöhemmin myydään niin silloin puolet kauppasummasta menee todennäköisesti velan maksuun. Aviopuolisohan voi ostaa selvitystilan aikana konkurssihallinnolta toisen osuuden kodista itselleen ja saadulla summalla konkurssihallinto kuittaa velkoja. Tällätavoin yrityksessä mukana olevasta tulee sitten varaton jos jo kaikki muu omaisuus on realisoitu. Näin ajattelisin maalaisjärjellä mutta saatan olla väärässäkin.
sellaiseen joka osaa neuvoa eli asianajajaan. ei täälä kannata kysellä..voipi vielä tulla kalliiksi ns. "ilmaiset neuvot".
konkurssiveallisen osuus menee. Mutta vain jos muu ei riitä.
Asianajajat ovat aika tohkoja talousasioiden fratkaisijoina, omat laskut ne osaa kirioottaa,
mutta hui, hui, aika ammattitaidottomia myös oikeuasioissa. Kyllä ne justihin osaa jonkin avioeron hoitaa tai rattyijuopon kanssa yhdessä myöntää, mutta auta armias, kun tulee kinkkisempi juttu, niin aivot loppuu... voi voi
vielä velkana pankissa ja talo kiinnitettynä velkoihin tai vaikka muihin velkoihin.. ei siihen kosketa.. pankkihan on etusijalla ottamassa saataviinsa silloin. Meillä oli lama aikana samat pohdinnat.. Nyt on velat pois ulosotosta.. onneksi.. pankkivelkoja on sinnillä maksettu ja maksetaan yhä..
Tässä olen kanssasi samaa mieltä, kyllä täällä näköjään vierailee älyttömän viisasta porukkaa. Näyttää siltä et täällä suurin osa on sangen kateellisia ja toisten asioita setvimässä !
Täältä tulevista tiedoista ja mielipiteistä täytyy olla tarkkana ja omaan arvoonsa laitettava !
Jos on, niin meneehän se (yrittäjän osuus ainakin). Mutta voi sen aina maksaa takaisin. Ja siis myös puolikkaan. Velkasaneeraukseen ei taida päästä jos talo on maksettu :-(
Talo on maksettu aikoja sitten.
Siinäpä se. Pankki ottaa mistä saa eli jos muiden Ay:n jäsenten talot on vielä maksamatta, niin voipi olla että pääsevät saneeraukseen ja sitten se, jolla eniten omaisuutta on, maksaa viulut. Isäni teki konkurssin 90-luvun alussa ja kävi just näin. Kyseessä oli Ay. Nyt on sekin velkansa maksanut mut siis talonpuolikas meni ja palkasta ulosmitattiin vuosikaudet iso summa. Muut jäsenet pääsivät saneeraukseen ja näin ollen "kuiville" paljon nopeammin. Mutta kysy joltain viisaammalta (vaikka sitten pankista), en tiedä tarkkaan kuinka systeemit on muuttunu 15 vuodessa.
Siinäpä se. Jos esim Ay:n muilla jäsenillä on talot maksamatta, niin pääsevät tod. näk. velkasaneeraukseen ja sitten se, jolla on eniten omaisuutta, maksaa viulut. Isälleni kävi just näin 90-luvun alussa, ja kyseessä Ay. Kymmenisen vuotta palkasta ulosmitattiin iso summa, kunnes velka oli kokonaisuudessaan maksettu. Ja meni siis myös talonpuolikas (ja avioliitto). Muut Ay:n jäsenet pääsivät paljon aikaisemmin "kuiville" saneerauksen ansiosta. Mutta kysy joltain asiantuntijalta (vaikka pankista), en tiedä kuinka systeemit on muuttuneet 15 vuodessa. Tsemppiä!