Ruotsin

Yle:26.04.2007

Puolustusministeri Jyri Häkämiehen mielestä tiivistetty puolustusyhteistyö Ruotsin kanssa hyödyttäisi Suomea taloudellisesti. Häkämiehen mukaan se ei kuitenkaan korvaisi tarvetta korottaa puolustusmäärärahoja. Ruotsissa haaveillaan pitkälle menevästä asevoimien yhteistyöstä.

Saaristomerellä viime lokakuussa järjestetty Suomen ja Ruotsin merivoimien harjoitus on vain osa sitä puolustusyhteistyötä, jonka Ruotsi haluaa nyt tiivistyvän ja monipuolistuvan entisestään.

Haaveissa on yhteistyön lisääminen maalla, merellä ja ilmassa, materiaalien hankinnassa sekä koulutuksessa.

Viikon verran puolustusministerin salkusta huolehtinut Jyri Häkämies pitää ruotsalaisten toiveita järkevinä.

- Varmasti hankinnoissa, esimerkiksi yhteisostoilla ja kenties yhteiskoulutuksella voidaan saada taloudellista tehokkuutta. Kaikkiaan näen hyvin positiivisena eri tyyppisen asiantuntijainformaation vaihdon, Häkämies kertoo.
270
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

ovat jo Nato yhteensopivia!

Äänestä
  • Parasta mitä maailma tarjoo on Nato. Ruotsin ja Suomen lisäksi Natoon kuuluu myös koko muu länsi.
    On todellakin hirveän tärkeää koko ajan olla yhteensopivia ja harjoitella yhdessä ahkerasti.
    Välillä muuten koko Balttia, kaikki Pohjoismaat ja Saksa ovat Sveitsin kanssa ilmasotaharjoituksissa ja jatkuvassa vuorovaikutuksessa USA:n ja muiden Nato-maiden kanssa jne.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kanssa Yhteistyössä. kirjoitti:

Yle:26.04.2007

Puolustusministeri Jyri Häkämiehen mielestä tiivistetty puolustusyhteistyö Ruotsin kanssa hyödyttäisi Suomea taloudellisesti. Häkämiehen mukaan se ei kuitenkaan korvaisi tarvetta korottaa puolustusmäärärahoja. Ruotsissa haaveillaan pitkälle menevästä asevoimien yhteistyöstä.

Saaristomerellä viime lokakuussa järjestetty Suomen ja Ruotsin merivoimien harjoitus on vain osa sitä puolustusyhteistyötä, jonka Ruotsi haluaa nyt tiivistyvän ja monipuolistuvan entisestään.

Haaveissa on yhteistyön lisääminen maalla, merellä ja ilmassa, materiaalien hankinnassa sekä koulutuksessa.

Viikon verran puolustusministerin salkusta huolehtinut Jyri Häkämies pitää ruotsalaisten toiveita järkevinä.

- Varmasti hankinnoissa, esimerkiksi yhteisostoilla ja kenties yhteiskoulutuksella voidaan saada taloudellista tehokkuutta. Kaikkiaan näen hyvin positiivisena eri tyyppisen asiantuntijainformaation vaihdon, Häkämies kertoo.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu