Putin-Jugend ei ole edes lähellekään pahin ultra-nationalistinen liike naapurissa. Suomalaiset on varsin vihattuja näissä piireissä. Viime aikoina on keksitty, että suomalaiset ovat osallistuneet hirveyksiin idässä. Katsokaa vaikka englanninkielinen wikipedia Siege of Leningrad tai kohta axis powers, mihin naapurin pojat on kirjoitelleet. Ja Vanhanen& Halonen nukkuvat Ruususen unta. Natoon pitäisi nyt mennä ja äkkiä muiden demokraattisten maiden seuraksi.
Putin-Jugend marssii
Ja Suomi nukkuu
2181
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
on halvaustilassa tajutakseen missä kohtaa maailma oikeesti nyt menee....
Tuskin on länsi ehtinyt edes hitusta kommunistien tekemistä vaurioista korjaamaan Lännen ja Kiinan välissä, jossa Stalinin oikeudenkäynnit yhä edelleen pidetään, kun jo uusi murha-aalto pyyhkäisee yli ja julmalla tavalla leikataan kuten aina länsimielisten toimittajien päät pois Putin-puukoilla. Kansainvälinen yhteisö ei voi loputtomiin olla toimettomana ja katsella, kuinka Putin tappaa ja valitaan ilman vaaleja.
Varustaudumme lyömään ja kovaa. Tämä niljakas maaimankaikkeuden peto tullaan sysäämään sivuun.
Tarkoitus on toimittaa välittömästi huopia ja ensiapupakkauksia hädänalaisille vangeille. Elintarvikkeista tulee laskelmien mukaan välittömästi huutava puute. Mitään hätää ei ole kaikki tapahtuu YK:n ja Naton suojeluksessa ja rauhanomaisesti saadaan aloittaa siirrot kohti lopullista päämäräänsä koonpanoleiriä. Nato voitti kylmän sodan ilman yhtään laukausta, mutta miljoonat vielä saavat Putinin vainoissa surmansa, jolleivat kulkutaudit ja alkoholismi ole ehtinyt jo tuhota aidsin yhteydessä.