Ei Venäjä ole yhtään enempää vastustamassa Naton leviämistä Venäjän ympärille. Ei Venäjä vastusta torjuntaohjustukikohtien rakentamista Puolaan enempää kuin ennenkään.
Ihan saman verran.
Ei yhtään vähempää.
Ihan saman verran.
Ei yhtään vähempää.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Stubb on täysin oikeassa. Toisaalta pitää muistaa että EU:n sisäiset asiat eivät kuulu yksnäiselle Kremlin asukille, vaikka tämä leikkisi kuningasta, meille hän on kuitenkin täysi nolla.
Me olemme miljardikertaa vahvempia kuin alennustilassa oleva yksinäinen Putin.
Elääkö se vielä? Ainakin näkyi hiljan.
Mitään uutta ei kuulu länsimielisille tänne kotiin! :)
sotkua.
Siinä riittää purkamista ja perkaamista.
Onneksi Tuomiojasta on päästy.
Koska?
Stubb on tuonut jo paljon iloa koko läntiseen maailmaan. Hän sai heti paikan meidän jokaisen sydämessä. Oikea länsimielisyys on avointa ja meidän yhteinen asia. Pieni Suomi on osa suurta hyvin hoidettua kokonaisuutta yhtenäisessä lännessä.
Minäkin olen länsimielinen. Tuen aina kaikkia oikeita maita korostaen niiden ystävällisyyttä aina meitä kohtaan.