oikeudelliseen edesvastuuseen täällä.
On törkeää mustaamista ilman mitään näyttöä ja todistetta.
On törkeää mustaamista ilman mitään näyttöä ja todistetta.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
hyväksi. Kyllä se siitä, odotellaan rauhassa Vanhasen ja Kurosen hovioikeudenpäätöstä, voi lehdet myydä ennätysmääriä;-))) Paitsi kepulaiset ropakanta-aviisit;-D
Halosta?
on ns omantunnon asia, ja helpotusta ei saa ennen kuin on kertonut mieltä painavan asian julki? Tuntuu siltä, että tuollaisesta on kyse.
Aivan kuin on kyse jostain ammoin tehdystä rikoksesta ja se painaa mieltä niin kauan kunnes on sen tunnustanut. Ei pidä tuomita heitä, jotka kunnioittavat viime kädessä rehellisyyttä.
Sitä en usko, että kyseessä olisi millään tavoin poliittinen ajojahti. Muusta ja muista asioista on kyse.
Ei kannata tehdä sitä virhettä, että lähtee mukaan noihin omantunnon juttuihin. Tunnustamisesta tule kuin entistäkin pahempi mieli. Sitä paitsi samalla vedät epäilyksenalaiseksi monia muitakin, kenties syyttömiä henkilöitä.